Käsinneulotun neuleen suunnittelu ja valmistus -koulutus alkoi tammikussa 2023. Koulutus kesti kuusi kuukautta ja se toteutettiin etä- ja lähiopetuksena. Lähiopetus pidettiin viikonloppuisin Jyväskylässä, Taitokeskuksen tiloissa, joten pienen lapsen äitinä oli minulla mahdollisuus osallistua.

 

Kaupallinen yhteistyö

Startti koulutukseen tapahtui etäyhteyksin. Jännitin ensimmäistä tapaamista, sillä koin, että osaamiseni ja tietämykseni oli täysi nolla muihin osallistujiin verrattuna. Kävi kuitenkin niin, että jo ensimmäisestä hetkestä alkaen, koin oloni tervetulleeksi. Isoin syy lempeään tunteeseen oli sydämellinen Päivi-opettaja ja kultaiset kanssaopiskelijat. Ryhmäännyimme nopeasti, ja huomasin odottavani tulevia kouluviikonloppuja todella paljon. Kukaan ei ollut toista parempi tai huonompi, olimme kaikki yhtä hyviä ja samanarvoisia.

Muista ryhmäläisistä tuli minulle nopeasti läheisiä ja tärkeitä. Jaoimme toisillemme paljon muutakin kuin vain neulomista. On ilo löytää aikuisiällä uusia ystäviä, joiden kanssa tuntee olonsa hyväksytyksi juuri sellaisena keskeneräisenä ihmisenä kuin sillä hetkellä on. Sain paljon tukea, tsemppiä ja konkreettista apua oman neuleeni suunnittelemisessa. Tuskin olisin ryhtynyt moisella kokemuksella suunnittelemaan intarsia-neuletta, jos taustalla ei olisi ollut niin suurta tukipuskuria.

Ryhmämme jakaa samankaltaisia arvoja ja asenteita, mielenkiinnon kohteita ja elämäntarinoita. Silti jokainen meistä on todella erilainen ja se näkyy myös valmiiden neuleiden kirjossa: on pitsineuletta, patenttia, piilotaskua, palmikkoa, raitaa, intarsiaa, kirjoneuletta ja raglan-lisäyksiä. Ryhmässä valmistui niin monta kaunista neule-luomusta kuin oli neulojaakin.

Yhdeksän käsiparia neuloo piirissä.
Tässä ryhmässä koen ”koti” -tunnetta. Olen valtavan kiitollinen saadessani tutustua näin kultaisiin ihmisiin, jotka rikastuttavat elämääni monin tavoin.

 

Siitä lähtien olen viettänyt kerran kuukaudessa kokonaisen viikonlopun voimaantuen rakkaiden ystävien ja harrastuksen parissa. On suorastaan meditatiivista neuloa kolme tuntia bussissa ja sen jälkeen kokonainen koulupäivä. Samaan aikaan todella yksinkertaista, mutta sitäkin merkityksellisempää! Nyky-yhteiskunnassa jokainen päivä muistuttaa minua kiihtyvästä vauhdista ja siksi arvostan todella paljon koulutuksen tuomaa mahdollisuutta pysähtyä yhden viikonlopun ajaksi ainoastaan omien mielenkiinnonkohteiden äärelle.

Tietenkin olen saanut myös paljon uutta tietoa kokeneen ja asiantuntevan opettajan kertomana. Päivi-opettajassa parasta on ulospäin heijastuva elämänilo, energia ja palo, joka saa minut aina hyvälle mielelle. Päivin läsnäolo on inspiroivaa jo itsessään, mutta sen lisäksi hän omiin kokemuksiin peilaten tukee ja kannustaa meitä kohti omia unelmia. Mieti nyt! Kuinka usein sitä törmää ihmiseen, joka kuljettaa sinua kohti sateenkaarta? Harvoin. Siksi syleilen jokaista hetkeä, jonka saan viettää tällä matkalla kohtaamieni ihmisten kanssa.

Koulutus oli rakennettu hyvin ja eteni kronologisesti neulomisen perusteista kohti itse suunniteltua neuletta ja sen neulomista. Koskaan ei ollut tyhmiä kysymyksiä, vaan niistä aukeni uusia polkuja neulomisen eri asianhaaroihin. Jokainen opetuspäivä toi mukanaan valtavasti uutta tietoa, sillä myös jokaisella ryhmäläisellä oli erilaista tietoa eri asioista. Tietoa, tukea ja rohkaisua sai myös WhatsApp-ryhmämme kautta päivinä, kun emme olleet koulussa.

Kirjoja pinossa ja vaneripaloja korissa.
Uutta inspiraatiota etsimässä Taitokeskuksen kirjallisuudesta, jota on saatavilla runsain määrin.

 

Suunnittelin ja neuloin neuleen, joka oli ollut mielessäni jo pidemmän aikaa. Neule on teknisesti kaikkea muuta, mikä on vuonna 2023 neulomisen hypeä, mutta hyvä niin! Se tekee siitä vieläkin enemmän minun näköiseni. Opin sen, ettei ole vain yhtä tapaa tehdä neuleita, sen voi toteuttaa juuri siten, mikä itsestä tuntuu hyvälle. 

 

Kaksi henkilöä poseeraa neulepaidat päällä.
Tässä kuvassa ensimmäiset itse suunnittelemani neuleet: Rocky road ja Daisy.

 

Kaksi henkilöä poseeraa neulepaidat päällä.
Lisäksi kuvissa on kaksi sydämellistä kultahippua, joihin olen opintojeni aikana tutustunut. He auttoivat testineulonnassa ja katsokaa, miten upeita niistä tuli!

 

Suorittamisesta pois oppivalle on kannustavaa työskennellä asian kanssa, jolla ei ole tarkkoja määreitä. Vaikka sinällään raamit ja säännöt hivelevät suorittajan mieltä, aiheuttaa se sitäkin enemmän ahdistusta. Alussa minun oli vaikeaa luottaa prosessiin ja siihen, että voisin onnistua ilman viimeiseen pilkkuun asti viilattua ohjeistusta. Mutta äkkiä ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä minä edes haluaisin tai minua auttaisi. Ja tästä syntyi minun tyylini, joka on tarkoituksella tehdä asioita “sinne päin.” Jos joku tarttuu joskus minun neulontaohjeeseeni, ei se todellakaan ole täydellinen. Halusin jättää jokaiselle erityislaatuiselle ja kallisarvoiselle neulojalle tilaa omille valinnoille. Ja vielä siitäkin saa ja voi vapaasti poiketa.

Koulun anti ei ole vaan tiedon lisääntyminen ja oppiminen, vaan elämästä viisastuminen, vertaistuki, sielunystävät sekä usko ja ennen kaikkea luottamus omiin kykyihin. Koulutukseen osallistuminen antoi minulle siivet, vaikka en juo Red Bullia. Verkostoiduin ihmisten kanssa, jotka ovat vieneet minua jo nyt askel askeleelta kohti unelmiani neulesuunnittelijana, ja on ilo nähdä, mihin tie vielä vie.

Ovi, jossa on surrealistinen maalaus tulevaisuuden avaruusmaailmasta.
Minulle käynti kuussa oli uskallusta tarttua KSL-opintokeskuksen opintoihin. Tämä kuva löytyy Taitokeskuksen metallityöpajasta, ja mielestäni se kuvastaa hyvin sitä, mille matkalle opinnot voivat sinut viedä. Antoisin lopputulema on sinun itsesi luo.

 

Jos sinulla herää kysymyksiä tai mietteitä koulutukseen liittyen, kerron mielelläni lisää. Voit laittaa minulle viestiä esimerkiksi Instagramissa (@kudelmiani). Olen itse saanut koulutuksesta niin paljon, että autan ja tuen sinua mielelläni pohdinnoissa eteenpäin.

Pidetään unelmistamme tiukasti kiinni, sillä niillä on mahdollisuus myös toteutua!

Rakkaudella, Suvi

Löydät Suvin Instagramista @kudelmiani -tililtä.

Lue blogisarjan ensimmäinen kirjoitus ”Tunne vapaudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa” verkkosivultamme.

Lue blogisarjan kolmas kirjoitus ”Sinusta voi tulla mitä vain!” verkkosivultamme.

Hae koulutukseen

Lue lisää taideteollisuusalan ammatillisesta koulutuksestamme verkkosivultamme.