Siirry sisältöön

Kulttuuriaktivismi

Käsityöaktivismi

Käsityöaktivismi

Käsityöaktivismi on kansalaisaktivismin muoto, jossa omia mielipiteitä ilmaistaan käsityön avulla. Käsitöiden tekotavat voivat vaihdella laajasti, mutta yhdistävänä tekijänä käsitöissä löytyy kannan ottaminen yhteiskunnallisiin asioihin.

Käsityöaktivismilla ei ole varsinaisia sääntöjä mitä noudattaa, vaan materiaaleina voi käyttää juuri niitä, joita on saatavilla. Käsityöaktivismi on toimintaa yksin tai yhdessä jonkin itselle tärkeän asian puolesta, puuttuen yhteiskunnan epäkohtiin käsillä tekemisen kautta. Käsityöaktivismissa on mahdollisuus saada ihmiset toimimaan yhdessä paremman tulevaisuuden puolesta.

Käsityöaktivismi on kansainvälinen liike, joka yhdistää ihmisiä ympäri maapalloa.

Piirretty käsi, joka kohoaa nyrkkiin. Nyrkissä on sakset, lankakerä ja sukkapuikot. Käden yllä lukee teksti käsityöaktivismi.

Käsityöaktivismi-näyttely

Käsityöaktivismi-näyttelyssä esitellään uskaltavia, kokeilevia ja kantaaottavia teoksia 17 eri tekijältä Helsingissä, Seinäjoella ja Jyväskylässä syksyllä 2022 ja keväällä 2023.

Lue lisää näyttelystä
Seinällä on erilaisia käsityöaktivismitöitä. Tauluun on piirretty hiukset ja kasvojen ääriviivat. Taulussa lukee: She's so lucky, she's a star. Punaiseen kankaaseen on kirjottu teksti: Yhden kerran kiihkeän tahdon löytää vielä elämän. Perinteinen kanavatyö, jossa piika syöttää lintuja. Raidallinen paita, johon on kirjailtu teksti: Mieletön vimma nysvätä.

Maksuton Käsityöaktivismi! -julkaisu

Käsityöaktivismi!-julkaisussa aktivistit kertovat, mikä sai heidät valitsemaan käsityöaktivismin. Teksteistä nousee esiin tarve murtautua ulos käsitöiden selkeitä ohjeita ja kaavoja noudettavasta luonteesta. Kokeile käsityöaktivismin mahdollisuuksia julkaisun ohjeilla. Saatavilla nyt myös englanniksi.

Lue lisää julkaisusta ja tilaa
Neljän ihmisen kädet tekevät pöydän ääressä käsityötä huopapalalle kirjoen. Pöydällä on valmiita töitä, esimerkiksi kirjottu auringonkukka. Pöydällä on myös Käsityöaktivismi! -julkaisu.

Jalanjälkeni-paketti

Jalanjälkeni-kulttuuriaktivismikampanjassa pohdimme käsityöaktivismin keinoin, miten vaikutamme valinnoilla ja päätöksillä parempaan tulevaisuuteen ja maapallon hyvinvointiin.

Maksuttoman tarvikepaketin tilaaminen on helppo tapa aloittaa käsityöaktivismi.

Lue lisää ja tilaa