Yhdistyslain mukaan yhdistyksen hallituksen on hoidettava yhdistystä huolellisesti ja lain, sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti. Vastuu yhdistyksen taloudesta ja omaisuuden hoidosta kuuluu hallitukselle. Hallituksen sisällä vastuu yhdistyksen maksuista, kirjanpidosta ja talousarvion laadinnasta kuuluu taloudenhoitajalle.
Yhdistykselle ei ole aina helppo löytää taloudenhoitajaa. Moni ajattelee, että lukujen pyörittely on käsittämätöntä tai kohtuuttoman hankalaa. Todellisuudessa yhdistyksen talouden hoito on ihan loogista ja perusteiltaan yksinkertaista toimintaa.
Tämän oppaan tarkoitus on antaa tarvittavat tiedot ja taidot, joiden avulla ja joita noudattamalla kuka tahansa voi ryhtyä pienen yhdistyksen taloudenhoitajaksi ilman aiempia tietoja tai kokemusta. Tilinpito vaatii vain hieman järjestelmällisyyttä, ja monen mielestä se on oikein mukava tapa osallistua vapaaehtoistoimintaan hyvien asioiden puolesta.
Maailmanparantajallakin on oltava tilit ojennuksessa.
Antoisaa tilinpitoa!
Opas on päivitetty joulukuussa 2020.
Ossi Viljakainen: Eurot ojennukseen, Yhdistyksen talousopas, KSL, 4. painos 2020.