Turussa kokoontuva opintokerho Auralan sukkakurssi sai alkunsa vuonna 2004, kun nuori äiti Hodan oli kysynyt sosiaalityöntekijältä, missä voisi oppia neulomaan sukkia.
”Hodanilta olivat peruskoulun sukkaopit unohtuneet lastenhoitokiireissä, vaikka lapsia oli tuolloin vain kolme – nyt kymmenen”, muistelee opintokerhon vetäjä Anja Marjanen. ”Olin jäänyt hiljattain eläkkeelle lukion opettajan työstä, ja tuttu sosiaalityöntekijä pyysi minua vetämään neulontaryhmää maahan muuttaneille äideille.”
Opintokerhon osallistujat ovat eri ikäisiä äitejä ja pieniä lapsia eri kulttuureista. Viime aikoina ryhmässä on eniten ollut somaleja. ”Neulomisen ohessa teehetki on tärkeä osa tapaamistamme. Samalla opimme myös erilaisista ruokakulttuureista”, kertoo Marjanen.
Vertaisoppimista naisten ja lasten oikeuksista
”Punaisin lanka kerhossamme on tietysti suomen kielen opiskelu”, sanoo Marjanen. ”Keskustelemme paljon. Naisten ja lasten ihmisoikeudet ovat tärkein teemamme.”
Marjanen on tyytyväinen siihen, miten paljon sukan kutomisen ohessa opintokerhossa on opittu. Tyttöjen silpomista pidetään ryhmässä rikoksena, ehkäisy on mahdollinen vaihtoehto ja monet nuoret äidit ovat hakeutuneet koulutukseen ja työelämään.
On myös paljon aiheita, joista keskustelut jatkuvat. ”Esimerkiksi raiskaus avioliitossa on ryhmässämme aihe, josta on eriäviä mielipiteitä. Kerroin ryhmässä Turkin presidentin ehdotuksesta vapauttaa raiskaaja syytteistä, jos tämä suostuu naimaan raiskaamansa tytön. Keskustelimme asiasta pitkään. Paheksuimme ehdotusta ja iloitsimme siitä, ettei laki mennyt läpi Turkissa. Yksi kuuden lapsen äiti puhkesi puhumaan: Monelle on tärkeää, että naisen elämässä on vain yksi mies! Hänen mukaansa on onni päästä avioliittoon raiskaajansa kanssa. Opin, että työni on tärkeää, ja sitä vielä riittää”, Marjanen kertaa.
Marjanen kertoo motivaatiostaan vetää opintokerhoja: ”Kerholaiseni kasvavat opintokerhossa henkisesti. Jos saan kannustettua heitä ammattikouluun, kasvu on aivan valtavaa. Keskusteluissamme on itse kunkin mahdollista jäsentää oman kulttuurin vahvuuksia ja heikkouksia uudella tavalla.”
Opintokerho on matalan kynnyksen oppimista
Myönnämme harkinnanvaraista taloudellista tukea opintokerhoille, jotka keskustelevat yhteiskunnallisista tai ajankohtaisista aiheista. Opintokerho toimii hyvin, kun ryhmä haluaa oppia, pohtia, saavuttaa, kyseenalaistaa, ymmärtää tai kehittää yhdessä. Opintokerho on itsenäisesti oppiva ryhmä, jossa on vähintään viisi yli 15-vuotiasta osallistujaa.