Eduskuntavaaleista tuli oikeistolaisten ja kansallismielisten voimien juhla kokoomuksen ja perussuomalaisten viedessä vaalien kärkisijat. Demarit tulivat hyvänä kolmantena, mutta politiikan suunnanmuutos on selvää. Ilmoilla on uhkakuvia niin työväen asemaan ja vihreään siirtymään kuin sosiaaliturvaan, kulttuuriin ja maahan muuttaneiden oikeuksiinkin liittyen.

Pienet eläimetkin ovat vilisseet puheissa aina puoluejohtoa myöten. Reilumpi huominen koittaa ehkä eliitille, mutta ei kaikille. Kamppailu ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan puolesta kuitenkin jatkuu, ja KSL-opintokeskus on siinä mukana.

Nyt tarvitsemme vasemmistossa lepoa, elpymistä ja uutta organisoitumista. Vasemmiston piirijärjestöt järjestävät kanssamme Vaikuta vasemmistossa vaalien jälkeen -työpajoja muun muassa kevätpiirikokousten yhteydessä.

Järjestämme myös syksyllä käynnistyvän Poliitikkokoulun, johon haemme osallistujia, jotka ovat tulleet mukaan vasemmistoliiton toimintaan viime vuosina ja jotka harkitsevat lähtevänsä ehdolle tulevissa vaaleissa.

Vertaistukea ja -oppia kevään työpajoista

Vasemmiston piirijärjestöt järjestävät kanssamme Vaikuta vasemmistossa vaalien jälkeen -työpajoja muun muassa kevätpiirikokousten yhteydessä. Työpajassa käydään läpi yhdessä alueen vaalimenestystä ja vaalien onnistumisia ja epäonnistumisia. Jaamme kokemuksia vaaleista kampanjaryhmien, aluetoimijoiden ja aktiivien kesken.

”Työpaja on hyvä tilaisuus koota vaalityössä mukana ollutta väkeä yhteen, kuulla toimijoiden näkemyksiä ja jakaa oppeja eteenpäin. Työpajassa tehdään kooste onnistumisista ja vaalivinkeistä tulevaisuuden kampanjoihin. Osallistuthan oman piirisi tilaisuuteen!”, kannustaa koulutustuottaja Krissu Sirola-Korhonen, joka koordinoi työpajojen järjestämistä yhteistyössä piirien toiminnanjohtajien kanssa.

Poliitikkokoululaisten kampanjat näkyvät ja tuottavat tulosta

Me KSL:ssä panimme vaalien alla ylpeänä merkille, että listoilla eri puolilla Suomea oli runsaasti Poliitikkokoulun käyneitä aktiiveja. Kampanjat olivat osaavia ja monissa näkyi yhteistyö muiden ehdokkaiden ja usein entisten poliitikkokoululaisten kanssa.

Te kaikki toitte jälleen arvokkaan panoksen koko puolueen toimintaan!

Lähetämme myös punaisen lämpimät onnittelut Savo-Karjalaan, entiselle poliitikkokoululaiselle Laura Meriluodolle, joka on alueensa uusi kansanedustaja hyvällä äänimäärällä!

Hae sinäkin Poliitikkokouluun!

Nyt jos koskaan on juuri oikea aika hakea Poliitikkokouluun! Vasemmisto tarvitsee kampanjointitaitoista ja organisointikykyistä ihmistä, jolla on hyvä sisällöllinen tuntemus puolueensa politiikasta.

Haemme vuoden 2023–2024 Poliitikkokouluun osallistujia, jotka ovat tulleet mukaan vasemmistoliiton toimintaan viime vuosina ja jotka harkitsevat lähtevänsä ehdolle tulevissa vaaleissa vasemmistoliiton ja vasemmistoryhmien listoilla.

Älä epäröi, vaan hae mukaan vaikuttavaan koulutukseen 30.4.2023 mennessä. Lue lisää verkkosivultamme. 

Blokkiutuminen uhkaa poliittista järjestelmäämme

Taantumuksellisten ja reaktiivisten arvojen nousun lisäksi poliittista järjestelmää uhkaa blokkiutuminen. Kolmen suurimman puolueen voittaessa lisäpaikkoja eduskunnassa kaikki kolme seuraavaksi tullutta puoluetta – keskusta, vasemmisto ja vihreät – puolestaan hävisivät niitä. Nämä vaalit näyttäytyivät yhä enemmän kilpailuna pääministeriydestä.

Vasemmisto menetti kansanedustajapaikkoja Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla, eivätkä odotetut lisäpaikat Pirkanmaalle ja Helsinkiin toteutuneet. Vasemmistoliiton alueista Lappi, Keski-Suomi, Satakunta ja Kaakkois-Suomi ovat jatkossa vailla vasemmistolaista kansanedustajaa.

Aloitetaan vahvemman vasemmiston rakentaminen jo tänään!