Toiminnallista lukutaitokoulutusta aikuisille kotoutujille

Järjestämme Helsingissä kotouttavaa, toiminnallista lukutaitokoulutusta Suomeen muuttaneille aikuisille. Koulutuksessa opiskellaan luku- ja kirjoitustaitoa, suomen kieltä sekä arjen kansalaistaitoja. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on vähän tai ei lainkaan koulutaustaa.

Lukutaitokoulutuksen ryhmän viisi opiskelijaa ja opettaja istuvat puutarhatuoleilla omenapuun alla ja keskustelevat yllä olevista omenoista. Taustalla näkyy pieni mökki.

Oppimisympäristönä yhteiskunta

Kurssin oppimisympäristöjä ovat koulun tilojen lisäksi niitä ympäröivä yhteiskunta. Opiskelijat tutustuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, kansalaisyhteiskuntaan ja kulttuuriin käytännönläheisesti vierailujen, vapaaehtoistyön ja erilaisten kohtaamisten kautta. Oppiminen on monikanavaista, yhteisöllistä ja osallisuutta vahvistavaa.

Lukutaitokoulutus käytännössä

  • Seuraava kurssi järjestetään 2026 kevätlukukaudella.
  • Lukutaitokoulutus on päätoimista opiskelua Helsingin Itäkeskuksessa.
  • Koulutuksen aikana opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä yleishyödyllisissä organisaatioissa.
  • Koulutukseen ohjataan opiskelijoita Helsingin kaupungin työllisyyspalveluiden ja sen lukupalveluohjauksen kautta. Osallistujalla tulee olla voimassa oleva kunnan tai TE-palveluiden laatima kotoutumissuunnitelma.

Lukutaitokoulutuksesta vastaavat