Tukihenkilötyö ry:n toiminta perustuu päihteitä käyttävien, päihteistä toipuvien ja heidän läheistensä palveluiden ja yhteiskunnallisen aseman parantamiseen. Tulevaisuustyöpaja kokosi yhdistyksen hallituksen jäseniä sekä vapaaehtoisia tutkimaan, minkälaisia tulevaisuuksia he pystyvät yhdistykselle kuvittelemaan ja minkälaista tulevaisuutta he voivat yhdessä rakentaa.
Yhdistys on KSL-opintokeskuksen pitkäaikainen koulutuskumppani ja jäsen. Yhdistys järjestää vuosittain tukihenkilökoulutuksia sekä päihdetoipumista tukevia leirejä KSL-koulutustuella. Nyt yhdistystä on kohdannut uudenlainen tilanne Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n avustusleikkausten myötä. Yhdistyksen ainoa palkattu työntekijä, toiminnanjohtaja, on jouduttu irtisanomaan. KSL ehdotti Tukihenkilötyölle Tulevaisuustyöpajaa ajatusten jäsentämiseksi uuteen asentoon.
Tulevaisuustyöskentely lisää uskoa vaikutusmahdollisuuksiin
Kun yhdistys on kohdannut muutoksia toimintaympäristössään, on toiminnan, yhdistysaktiivien sekä vapaaehtoisten kannalta tärkeää kokoontua yhteen ja katsoa avoimesti kohti tulevaa. Tulevaisuustyöskentely parhaimmillaan lisää yhteisön tulevaisuususkoa ja herättelee halua toimia, kun yhdessä todetaan, että tulevaisuuteen voi ja kannattaa vaikuttaa.
Tukihenkilötyön tulevaisuustyöskentely käynnistyi kysymyksillä nykyhetkestä. Minkälaisessa tilanteessa olemme ja miltä muutokset toimintaympäristössä ovat osallistujista tuntuneet? Kun lähtötilanne yhteiseen päivään on tunnistettu, ollaan yhdessä valmiimpia heittäytymään luovaankin toimintaan.

Tulevaisuustyöpajassa työskennellään luovien ja osallistavien menetelmien avulla. Tällä kerralla kuvittelimme erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia asetelmien avulla ja pohdimme, mitä nähdyistä kuvista halutaan ottaa mukaan tulevaan ja mitä ei. Yhteinen sanoittaminen lisää yhteisön itseymmärrystä ja tuo esiin kaikkien näkökulmia.

Tuliaisina yhteiset tavoitteet ja askelmerkit
Päivän aikana nimettiin muutama tärkeämpi tavoite, joita kohti yhdistyksessä halutaan kulkea. Näitä olivat mm. olemassa olevien toimintojen vahvistaminen uudenlaisessa tilanteessa sekä yhteydenpidon tiivistäminen esim. hyvinvointialueeseen.
Työpajan lopuksi piipahdimme yhdistyksen tavoitellussa tulevaisuudessa ja pohdimme, kuinka tänne päädyimme. Kysyimme, mitä on tarvinnut tapahtua, jotta olemme tässä? Yhdistys sai kirjattua konkreettisia askelia kohti tavoitettaan, ja harjoituksen tuotokset jäivät kotiin viemisiksi omaan toimintaan. Kannustimme käyttämään harjoitusta erilaisissa konkreettisissa tilanteissa, joissa pohditaan toimintasuunnitelmia kohti tulevaa.

Työpaja nosti esiin sen, kuinka Tukihenkilötyö ry:llä on pitkän historian ja hiljaisen tiedon ansiosta jo paljon rakennuspalikoita kohti omannäköistä tulevaisuutta. On osaamista, sitoutuneita vapaaehtoisia, verkostoja ja hyväksi todettuja toimintatapoja. Näiden avulla myös muuttuneessa tilanteessa on mahdollista katsoa luottavaisena tulevaan ja luoda uutta.
Työpajassa ei ummistettu silmiä myöskään tulevaisuuden riskeiltä, joista merkittävin oli vapaaehtoisten mahdollinen väheneminen. Riskien tunnistaminen ja niiden ääneen sanominen tuo esiin tärkeimpiä arvoja, joista ei haluta luopua. Luova työskentely auttoi sanoittamaan myös villeimpiä unelmia ja visiota, jotka jäävät itämään yhteisöön. Tulevaisuustyöpajassa onkin tärkeää rohkeasti ja avoimesti käännellä kaikenlaisia kiviä.
Kouluttajien päivän tärkein havainto oli se, että yhdistysväen sitoutumisen yhteiseen tulevaisuuteen on vahvaa ja toiminnan merkityksellisyys aktiiveille käsinkosketeltavaa.
Mikä on Tulevaisuustyöpaja?
Tulevaisuustyöpajassa tutkitaan, millaista toimintaa yhdistyksessä voisi olla tulevaisuudessa. Miten löytää ratkaisuja ja toimintatapoja kohti toivottua tulevaisuutta? Työpaja sopii erityisesti yhdistysten hallituksille ja aktiiveille.
Koulutuksessa saat valmiudet
- tunnistaa ja ymmärtää toimintaympäristön muutoksia
- tunnistaa ajankohtaista tietoa liittyen tulevaisuuden ennakointiin
- hyödyntää toiminnallisia ja luovia menetelmiä tulevaisuuksien kuvitteluun ja yhteiseen ideointiin
- löytää vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja niihin johtavia askeleita.
Lue Tulevaisuustyöpajasta lisää verkkosivultamme.