Etsimme järjestöjä ja yhteisöjä, jotka voisivat tarjota vapaaehtoispaikkoja maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille pääkaupunkiseudulla

Humakin, Helsingin aikuislukion ja KSL-opintokeskuksen OppiJana-hankkeessa vapaaehtoistyöhön tutustumisjakson (VET) tavoitteena on vahvistaa nuorten koulutus- ja työelämävalmiuksia sekä osallisuutta. Järjestöille vapaaehtoiset tuovat työpanoksensa lisäksi uusia ideoita sekä mahdollisuuden toteuttaa järjestön arvoja käytännössä.

OppiJana-hankkeeseen osallistuvat nuoret (16–29 v.) suorittavat peruskoulun oppimäärää Helsingin aikuislukiossa Vuosaaressa ja Omniassa Tapiolassa. Seuraavat vapaaehtoisjaksot ovat loka-joulukuussa 2021 (koronatilanteesta riippuen) ja keväällä 2022. Otamme uusia järjestöjä mukaan jatkuvasti.

Vapaaehtoistyö tukee nuorten taitojen kehitystä

Järjestimme ensimmäisen kerran nuoria vapaaehtoistöihin järjestöihin syksyllä 2020. Nuoret tekivät vapaaehtoistyötä pareittain vähintään 20 tunnin ajan. Nuoret osallistuivat apukäsinä erilaiseen ryhmätoimintaan, auttoivat toimistotöissä, testasivat nuorille suunnattu oppimispeliä ja tekivät videoita ikäihmisille.

Ensimmäisen vapaaehtoisjakson päätteeksi nuoret kertoivat oppineensa ennen kaikkea sosiaalisia taitoja. Kokemus antoi itsevarmuutta ja rohkeutta toimia sekä puhua erilaisten ihmisten kanssa. Vapaaehtoistyössä oli mahdollista harjoitella suomen kieltä ja saada tietoa suomesta. Vapaaehtoistyö opetti myös ihmisten auttamisesta ja moninaisuudesta.

“Kokemus antoi itsevarmuutta ja rohkeutta toimia sekä puhua erilaisten ihmisten kanssa. “

“Mukavaa on ollut järjestöön tutustuminen, uusien ihmisten kohtaaminen ja yhdessä oleminen, sai näyttää omia taitojaan, tulla kuulluksi sekä sai esittää myös omia ehdotuksiaan ja mielipiteitään.”

Nuoret tuovat järjestöön ideoita ja intoa

Syksyllä 2020 nuoret toimivat seuraavissa järjestöissä: African Care, Diakonissalaitos/D-asema Kannelmäki, Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön keskus Snellu, Käpyrinne/Toimintakeskus JADE, Loisto Setlementti/Poikien talo, Majakka ry, Nuorten akatemia, Suomen Caritas ja Suomen partiolaiset.  Kevään 2021 vapaaehtoisjakso peruttiin koronatilanteen takia.

Järjestöille nuorten osallistuminen toimintaan antoi uusia ideoita ja näkökulmia, käytännön paikkoja sukupolvien ja eri taustoista tulevien ihmisten kohtaamiselle ja kokemusta vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen.

” Toiminnassa vapaaehtoisina mukana olleet opiskelijat ovat olleet aktiivisia ja aktivoineet kävijöitämme läsnäolollaan. On ollut myös hienoa, että he ovat edustaneet kohderyhmäämme ikänsä puolesta.”

” Nuoret ovat tuoneet meille uutta intoa ja energiaa! Heillä oli ihanaa osaamista ja innokkuutta sekä hauskoja ideoita ryhmätoimintaan. Ohjaajan roolissa pääsee aina myös reflektoimaan omaa toimintaa ja tekemään arvokkaita oivalluksia. Haastavinta ohjaamisessa oli rajallisen ajan puitteissa rohkaista ja tukea nuoria pääsemään kuorestaan. Tätä olisi ollut ihana vielä jatkaa, jos aikataulut (ja koronatilanne) olisivat antaneet periksi.”

Mukaan lähtevät järjestöt saavat tukea nuorten kanssa toimimiseen sekä erinomaisen mahdollisuuden tiivistää oppilaitosyhteistyötä ja ottaa toimintaansa mukaan uusia suomalaisia. Syyskuussa julkaistava kaikille avoin monikulttuurisen vapaaehtoistyön ohjauksen verkkokurssi tarjoaa käytännön työkaluja ja näkökulmia monikulttuuriseen ohjaamiseen erityisesti vapaaehtoistyössä.

Vapaaehtoistyössä opitaan uusia taitoja, mutta myös tunnistetaan ja tunnustetaan niitä 

Nuoret saavat vapaaehtoistyöstä kurssisuorituksen osaksi opintojaan. Lisäksi nuoret voivat hakea digitaalista osaamismerkkiä. Oppijana vapaaehtoistyössä -osaamismerkki kertoo, että sen saaja on oppinut työelämätaitoja ja kehittänyt omia vahvuuksiaan vapaaehtoistyössä ja osaa esimerkiksi pitää sovituista tehtävistä kiinni, arvioida omaa oppimistaan ja kohdella muita ihmisiä kunnioittavasti. Osaamismerkki on nuorelle tunnustus hänen osaamisestaan. Lisäksi digitaalisen osaamismerkin pystyy liittämään helposti vaikkapa sähköiseen ansioluetteloon tai jakamaan sosiaalisessa mediassa.

Järjestöille Oppijana vapaaehtoistyössä -osaamismerkki antaa käytännön kokemusta vapaaehtoistoiminnassa opitun tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä, miten järjestönne voisi olla mukana. Myös keväälle 2022 voi jo ilmoittautua mukaan. Yhteyshenkilö: Hankekoordinaattori Kaisu Tuominen, p. 040 561 3136,

Lisätietoa OppiJana-hankkeesta