Syksyn 2021 alussa julkistettu kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti peräänkuuluttaa nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai uhkaamme ajautua ilmastokatastrofiin. Raportin mukaan toivoa on, mutta tekoja vaaditaan.

Myös moni muu ekosysteeminen uhka on kärjistymässä vaarantaen ihmisten elinolosuhteet ja yhteiskunnallisen vakauden. Olemme kokonaisvaltaisen ekologisen remontin edessä.

Remontin tekeminen kestävällä tavalla edellyttää paitsi ekologisten myös sosiaalisten näkökohtien huomioimista. Ekologisen siirtymän on oltava reilu tarkoittaen, että ekologisissa ratkaisuissa otetaan huomioon niiden sosiaaliset vaikutukset.

Työn ja toimeentulon tulevaisuus on keskeisiä reilun siirtymän kysymyksiä. Siirtymässä osa töistä jää historiaan, mutta myös uutta työtä syntyy. Ammattiyhdistysliikkeellä onkin tärkeä rooli reilussa siirtymässä samalla kun julkisia hankintoja on tehtävä vastuullisesti ja asioita on tarkasteltava myös kansainvälisissä yhteyksissään.

Reilu siirtymä ja työn murros -webinaarisarjassa käsitellään ympäristön, työn ja hyvinvoinnin kysymyksiä hyvinvointivaltion, kuntien, elinkeinorakenteen ja ammattiyhdistysliikkeen näkökulmista. Keskustelijoina on joukko asiantuntijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tilaisuuksissa voi myös osallistua keskusteluun.

Vasemmisto ja reilu siirtymä

Millaisia toimenpiteitä vasemmisto ajaa ekologisen siirtymän eteen ja miten siirtymä toteutetaan sosiaalisesti reilulla tavalla?

Keskustelemassa vasemmistoliiton ympäristöpoliittinen asiantuntija Laura Kolehmainen sekä Vasemmistonuorten talous- ja ympäristöpoliittisen työryhmän puheenjohtaja Jenni Suutari.

Reilu siirtymä ja globaali vastuu

Mikä on Suomen ja yritysten vastuu ilmastokriisissä? Miten me Suomesta käsin voimme tukea kehittyvien maiden työntekijöitä ilmastonmuutoksen aikana?

Keskustelemassa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen kotimaan toiminnan päällikkö Ellinoora Vesala sekä Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.

Kuntien kestävät hankinnat

Millaisia toimia kunnat voivat tehdä reilun siirtymän eteen? Miten hankintoja voidaan toteuttaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Keskustelemassa Matleena Käppi Jyväskylän yliopiston Wisdom research-yhteisöstä sekä kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio Valonian toimialapäällikkö Riikka Leskinen.

Tulevaisuuden elinkeinorakenne

Miltä työelämä näyttää ekologisen siirtymän jälkeen? Mitkä työt työllistävät ja mitkä jäävät historiaan?

Keskustelemassa tutkija ja kauppatieteiden tohtori Paavo Järvensivu BIOS-tutkimusyksiköstä sekä tutkimusjohtaja Tero Kuusi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta.

Ammattiyhdistysliike ekologisen siirtymän edessä

Millainen rooli ammattiyhdistysliikkeellä on reilussa siirtymässä. Miten ammattiliitto vastaa ekologiseen muutokseen?

Keskustelemassa SAK:n varapuheenjohtaja Katja Syvärinen sekä SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Lauri Muranen.

Webinaarisarja järjestettiin yhteistyössä KSL-opintokeskuksen ja vasemmistoliiton kesken, ja se on sai tukea Palkansaajasäätiöltä.