Kiertotalous ja käsityöt ovat vanhoja kuin ihmiskunta. Nyt molemmissa nähdään ratkaisu tavarapaljouden ongelmiin.
“Ensin täytyy tehdä ero uusiokäytön ja kierrätyksen välillä”, sanoo Raija Manninen, kun häneltä kysyy, miten kiertotalous on otettu huomioon käsityön opinnoissa.
Manninen on ammattiopettaja, etnologi ja käsityötaiteilija. Päivätyökseen Manninen toimii Suomen käsityön museon museolehtorina Jyväskylässä. Lisäksi hän opettaa KSL-opintokeskuksen ammatillisessa koulutuksessa Taitokeskus Jyväskylässä. Meidän on tarkoitus keskustella Mannisen kanssa käsitöistä, mutta ensin on tarpeen ymmärtää miksi juuri kiertotalous ja käsityöt liittyvät keskeisesti toisiinsa.
Kierrätys ei ole uusi keksintö
Ihmiset ovat kierrättäneet materiaaleja ja esineitä aina. Turun linnan lisärakentamiseen käytettyjä kiviä kierrätettiin ja uusiokäytettiin todennäköisesti Kuusiston piispanlinnan raunioista, mutta uusiokäyttö ei koskenut vain linnojen rakennusmateriaaleja.
Ennen kuin yhteiskunta teollistui ja tavaroiden massatuotanto pääsi kunnolla käyntiin, ihmiset elivät materiaalisesti niukemmin ja nuukasti. Kaikki, minkä pystyi uusiokäyttämään, yleensä tehtiin uudeksi tai korjattiin. Repeytyneen takin kankaasta ommeltiin pienempiä vaatteita tai osaset käytettiin toisten vaatteiden paikkoina.
Kiertotalous ja käsityöt ovat sekä uutta että vanhaa teknologiaa, joilla voi ratkoa nykyistä ylituotannon ongelmaa. Se teollisuus, joka tuottaa tavaroita tehtaissa, ei ole ollut kovin tehokas purkamaan ja kierrättämään tuottamiaan tuotteita. Käsityöläiset ympäri maailman ovat kuitenkin ottaneet haasteen vastaan. Materiaaleja ja luonnosta kerättyjä raaka-aineita halutaan kunnioittaa antamalla jätteeksi luokitelluille esineille uusi elämä.
Manninen kertoo itse kiinnostuneensa kierrätyksestä ja lajittelusta opettajankoulutuksessa. Sama teema jatkui myöhemmin maisterin tutkintoa tehdessä vanhemmalla iällä. “Esittelen itseni usein roskamaisteriksi, koska graduni Roska on luksusta käsitteli roskan kulttuurisia merkityksiä ja ihmisten suhdetta roskaan.
Tällä hetkellä vauraiden valtioiden roskat ja jäte päätyvät usein niiden valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden lähtömaihin – niin sanottuun globaaliin etelään Afrikan ja Aasian mantereille. Länsimaissa ei olla suurkulutuksesta huolimatta onnistuttu kehittämään täysin vastuullista jätteen käsittelyä niin, ettei ongelmaa ulkoistettaisi köyhemmille valtioille.
Kierrätysmateriaalien käyttäminen käsitöissä antaa Mannisen mukaan ihmisille perspektiiviä ja työkaluja ymmärtää ja arvostaa esineitä ja materiaaleja, jotka virtaavat käsiemme läpi jatkuvasti.
Entä kierrätys ja uusiokäyttö? Kierrätys on prosessi, jossa jätteestä valmistetaan uusi tai uusia tuotteita niin, ettei materiaali päädy kaatopaikalle. Esimerkiksi siten, että kierrätetyistä muovipulloista tehdään muovikuitua, jota käytetään materiaalina vaatteissa. Uusiokäyttö taas tarkoittaa käytöstä poistetun esineen käyttämistä materiaalina toisenlaisen esineen valmistuksessa.
Kurssista näyttelyksi
Suomen käsityön museossa keväällä 2021 esillä ollut Mikä Soppa! -näyttely esitteli KSL-opintokeskuksen ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden Kiertotalous-koulutuksessa tekemiä töitä. Töistä valtaosa on tehty arjessa kerätyistä roskista tai ylijäämämateriaaleja hyödyntäen. Manninen opettaa koulutuksessa ja sitä järjestetään jatkossakin. Opiskelijoilla on koulutuksen aikana mahdollisuus pohtia omaa kulutustaan samalla, kun he tutustuvat erilaisiin käsityötekniikoihin ja jätemateriaalien hyödyntämiseen.
Näyttelyksi huipentunut kiertotalouskoulutus on Mannisen mukaan myös arvolatautunut. Yhtenä koulutuksen tavoitteena on voimaantua vaikuttamaan ilmastonmuutoksen ehkäisyyn opettelemalla hyödyntämään jo muun kulutuksen sivutuotteina syntyviä materiaaleja sekä muuttamaan omaa kulutustaan. Koulutus on ammatillista syventävää ja täydentävää koulutusta.
Kysyttäessä, millaiselle ihmiselle käsitöiden opiskelu sopii, Manninen pohtii hetken ja vastaa: “Ehkäpä pitkäjänteiselle. Tuntemani käsityöläisten toimeentulot kertyvät alalla monista tulonlähteistä: käsitöiden opettamisesta, taiteellisesta työstä ja tavaroiden valmistamisesta”, Manninen sanoo. “Tulevaisuudessa varmasti yksi työllistymismahdollisuus on juuri käsityökurssien järjestäminen tavalla tai toisella.”
Yrittäjyysopinnot voivat olla osa KSL-opintokeskuksen ammatillisia opintoja, koska Mannisen mukaan ehdottomasti suurin osa käsityöläisen ammatinharjoittajista työskentelee yrittäjinä.
Mannisen mukaan aikuisopiskelijat Taitokeskus Jyväskylässä ovat hyvin innostuneita opiskelusta. Tämä asenne ruokkii luovuutta, kun innostus käsillä tekemiseen jaetaan muiden opiskelijoiden kanssa.
Kestävämpi kehitys
“Puolella maailmaa on varaa näihin roskiin. Tuotamme sitä koko ajan lisää. Toinen puoli taas joutuu käsittelemään ne roskat tai elämään niillä”, Manninen kuvailee kuluttamisen globaalia epäsuhtaa rikkaiden ja köyhien maiden välillä.
Miten paljon käsityökursseilla tai opinnoissa otetaan huomioon kestävää kehitystä?
“Kiertotalous otetaan huomioon vetämälläni Kiertotaloutta käsityötwistillä -koulutuksessa. Koulutuksessa käytetään kierrätysmateriaaleja suunnittelussa, mutta kyse on myös laajemman asian opiskelusta kuin vain kierrätysmateriaalien käyttämisestä”, Manninen kertoo.
Koulutuksessa pyritään myös opiskelemaan miten ja mitä opiskelijat kuluttavat omassa arjessa. Kun omasta kulutuksesta tulee tietoiseksi, kulutustottumuksia voi Mannisen mukaan alkaa ohjaamaan myös kestävämpään suuntaan.
“Kierrätys ja lajittelu ovat kestävässä kehityksessä oikeastaan pieni asia. Suurempi vaikutus on tekemillämme kulutus- ja materiaalivalinnoilla. Meidän tulisi pyrkiä käyttämään ja valitsemaan mahdollisimman pitkäikäisiä materiaaleja, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Sellaisia joita voisimme korjata ja huoltaa”, sanoo Manninen.
Vuosikymmenet ovat antaneet Manniselle perspektiiviä käsitöihin. Vielä hänen nuoruudessaan 60-luvulla, kun Suomesta oli vasta kehittymässä hyvinvointivaltio, käsitöiden tekeminen kotona oli itsestäänselvyys. Käsin tehtiin tarve-esineitä arkikäyttöön. 70-luvulla käsityöt alkoivat siirtyä selkeämmin harrastukseksi ja perinteisten käsitöiden arvostus laski.
Internet muutti kaiken käsitöiden suhteen. Netissä 90-luvulla yleistyneet käsityöblogit alkoivat uudistaa sekä käsitöiden tekemistä, että itse alan arvostusta. Mannisen mukaan bloggaaminen ja nettiin jakaminen tekivät käsitöille kunnianpalautuksen. Aiemmin kotipiirissä tehdyt käsityöt eivät olleet pitkään trendikkäitä, mutta ihmiset alkoivat etenevän digitaalisuuden myötä arvostamaan taas itse ja käsin tehtyjä tuotteita. Käsityöstä tuli näkyvää.
“Minunkin opiskeluaikana yliopistossa luennolla ei saanut neuloa. Sitä ei katsottu hyvällä, vaikka nyt tiedetään, että käsitöiden tekeminen parantaa keskittymiskykyä”, Manninen sanoo ja jatkaa, “Tohtorin arvoa ei enää vähennä se, että hän kertoo julkisesti neulovan ja harrastavan käsitöitä vapaa-ajallaan.”
Käsityöt tieteenä
- Käsityönopettajien koulutus siirtyi yliopistoon vuonna 1975, ja sen tarpeisiin perustettiin tieteenala ja sitä vastaava oppituoli 1982.
- Nykyisen käsityötieteen nimensä tiede sai vuonna 1992. Sitä ennen nimikkeenä oli ollut tekstiilioppi.
- Turun yliopisto vastaa teknisen työn opettajien koulutuksesta ja vuonna 1986 perustettiin oma professuuri käsityökasvatukselle.
- Käsityön tutkimus on painottunut yliopistoissa eri tavoin. Helsingin ja Joensuun yliopistoissa, joissa koulutetaan tekstiilityön opettajia, tieteen nimi on käsityötiede. Turun yliopiston teknisen työn opettajaopiskelijoille opetetaan käsityökasvatusta. Åbo Akademin ruotsinkielinen suuntaus on vastaavasti slöjdpedagogik.
Teksti: Henri Salonen
Kuva: Pinja Nikki