”Olen Lari Paski Seinäjoelta. Asuin lähes kymmenen vuotta Helsingissä, mutta muutin takaisin kotikaupunkiini jalkapallon perässä 2008.

Olen vasemmistoliiton Seinäjoen osaston aktiivi ja toista vuotta Pohjanmaan piirin hallituksessa. Vastaan osaston ja piirin tiedotuksesta vapaaehtoisena. Ennen tätä olen ollut muiden vasemmistopoliitikkojen tukijoukoissa, mutta en jäsenenä puolueessa. Liityin puolueeseen heti edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Nuorempana olin aktivisti ja osallistuin jonkin verran rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

Vasemmistoliitto tuntuu omalta, sillä sydämeltäni olen aina ollut empaattinen, välittänyt muista ja heikommista. Joskus jopa niin paljon, että oma itseni on unohtunut. Aina olen myös tehnyt tai järjestänyt asioita muiden hyväksi.

 

Ryhmä ihmisiä istuu opetustilassa pöytien ääressä. Muut kuuntelevat, kun Lauri Paski puhuu.
Syksyn tapaamisessa Tampereella keskusteltiin vasemmistoliiton puheenjohtajakisasta ja perehdyttiin kuntapolitiikan rakenteisiin.

 

KSL-opintokeskuksen Poliitikkokoulusta sain verkoston, jossa on 20 ihmistä ympäri Suomea ilman, että kukaan meistä tunsi toisiaan entuudestaan. Kaikilla on samanlainen palo vasemmistolaiseen politiikkaan. On jopa erikoista, että emme tunteneet entuudestaan.

Toistemme tukemisella on valtava merkitys, sillä joskus vasemmistolaisena oleminen pienemmillä paikkakunnilla on yksinäistä ja raskasta.

Verkostoitumisen ansiosta pystymme ottamaan oppia eri alueilla tapahtuvista hyvistä asioista tai huomioimaan virheitä, joita on ehkä muualla tehty. Samalla tuemme toisiamme ja opimme edelleen toisiltamme koulun päättymisen jälkeenkin. Toistemme tukemisella on valtava merkitys, sillä joskus vasemmistolaisena oleminen pienemmillä paikkakunnilla on todella yksinäistä ja raskasta – ei ole niitä ihmisiä joiden kanssa jakaisi ajatuksia ja joista saisi voimaa. Näin koen ainakin omalla alueellani Pohjanmaalla, jossa vasemmistolaiset ovat vähemmistönä. Tämä verkosto auttaa jaksamaan. Se on myös antanut rohkeutta olla ylpeästi vasemmistolainen ja oma itsensä.

Puhua olen aina osannut, mutta uskallus puhua rohkeasti politiikasta on kasvanut.

Olen ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa ja aluevaaleissa. Poliitikkokoulu on tukenut minua valtavasti. Olen oppinut poliittisen järjestelmän toimintatavoista ja saanut kontakteja puolueen huipulle. Nämä ovat antaneet rohkeutta olla vasemmistolainen. Ennen Poliitikkokoulua tuntui kovin vaikealta kirjoittaa julkisesti mielipiteitään tai puhua vasemmistolaisista asioista ihmisille. Puhua olen aina osannut, mutta uskallus puhua rohkeasti politiikasta on kasvanut.

Uuden verkoston saamisen ohella tärkeintä koulutuksessa on juuri itseluottamuksen kasvaminen poliittisissa asioissa. Ymmärrän enemmän, ja kun saan siitä itsevarmuutta, uskallan sanoa mielipiteeni rohkeammin. Opin puhumaan paremmin niin, etten ole liian hyökkäävä tai aktivistimaisen ehdoton, vaan osaan paremmin ymmärtää myös muiden vaikuttimia.

Voin suositella Poliitikkokoulua aivan kaikille politiikassa jo vähän pidempäänkin mukana olleille. Koulutus karistaa ennakkoluuloja sekä antaa valtavasti rohkeutta, itseluottamusta ja elinikäisiä ystäviä.”

Ryhmä poliitikkokoululaisia eduskuntatalon portailla.
Poliitikkokoulun viimeisessä viikonlopputapaamisessa vierailtiin eduskunnassa.

 

Hae seuraavaan Poliitikkokouluun

Poliitikkokoulu on KSL-opintokeskuksen ja vasemmistoliiton pitkäkestoinen koulutus aktiiveille, jotka haluavat vahvistaa poliittisten sisältöjen tietämystään, järjestöosaamistaan ja kampanjointitaitojaan. Seuraavan Poliitikkokoulun haku on keväällä, ja koulutus käynnistyy syksyllä 2025.