Osku podkussa -podcast-sarjassa keskustellaan osuuskunnista eli “oskuista”. Matkaamme sarjan seitsemässä osassa läpi erityyppisten osuuskuntien työosuuskunnista ja yrittäjien osuuskunnista aina asumis- ja alustaosuuskuntiin sekä sosiaalisiin osuuskuntiin saakka.
Tämä on Osuuskunnat ja uusi maailman tila -jakson tekstivastine
Voit kuunnella jakson Soundcloudissa.
Kaikki sarjan tekstivastineet löydät kootusti podcastin pääsivulta.
Osa 7 – Osuuskunnat ja uusi maailman tila
[Musiikkia]
KSL-podcast.
Jukka Peltokoski:
Tervetuloa kuulijat jälleen KSL:n Osku podkussa-sarjan pariin. Tänään meillä on keskusteluaiheena osuuskunnat ja tila, kuinka osuuskunnat pyörittävät tiloja ja kuinka osuuskunnat voivat vaikuttaa maailman tilaan. Keskustelemassa meillä ovat Jenni Lahtonen 108-osuuskunnasta ja Kimmo Hokkanen Jälleenrakentajat-osuuskunnasta. Tervetuloa.
Kimmo Hokkanen:
Kiitos kiitos.
Jenni Lahtonen:
Kiitos kiitos.
Jukka Peltokoski:
Ja minähän olen Jukka Peltokoski KSL:stä. Me olemme täällä Tehdas 108:in uumenissa nauhoittelemassa tätä podcastia. Jenni ja Kimmo, kertokaa hieman teistä itsestänne. Mitä te teette ja mitä teidän osuuskuntanne tekevät?
Jenni Lahtonen:
Kiitos, ihanaa olla täällä teidän kanssa näin aamulla keskustelemassa tärkeästä aiheesta. Minä toimin luovana johtajana tässä meidän osuuskunnassamme. Toimin siellä myöskin hallituksen jäsenenä. Tuossa keväällä luovuin puheenjohtajuudesta. Olen ollut kahdeksan vuotta puheenjohtajana, että nyt minun oli aika siirtyä muihin tehtäviin. Eli samoihin tehtäviin, mutta ei enää puheenjohtajana.
Mitä minä teen? Tämä on tosi iso kysymys. Meillä on 9 vuotta vanha osuuskunta ja minä olen tehnyt täällä kaikenlaista koko osuuskunnan historian alkuajoista saakka. Nyt kun puhutaan tiloista, niin meillä ehkä kulminoituu täällä tilassa tekemiseen tosi paljon meidän historia. Minä olen täällä siivonnut, sisustanut, rakentanut, hoitanut ohjaavia ja johdon tehtäviä tehtäviä ja nyt hallinnon tehtäviä. Se on se minun kenttä missä edelleen pyörin.
Mitä meidän osuuskunta tekee? Meidän osuuskunta oli alun perin aika puhtaastikin luovien alojen osuuskunta. Mutta se on pikkusen muuttunut näiden vuosien aikana ja hakenut uomaansa. Tänä päivänä me teemme tosi paljon enemmän kuin pelkästään tarjotaan luovien alojen palveluja. Meidän pääbisnes tällä hetkellä täällä tilassa on tilavuokraus. Siitä se meidän raha tulee, että me olemme totaalisesti itsenäinen toimija. Kaikki tulo mikä tulee menee kiinteistön ylläpitämiseen. Ja tämä tila oli se mikä meitä alun perinkin inspiroi perustamaan ylipäätään osuuskunnan. Kauhean pitkästi heti tässä alkuun meni [nauraa], sukelsin asian ytimeen. Annetaan Kimmolle puheenvuoro.
Kimmo Hokkanen:
Kiitos kiitos. On aina vaikeaa määritellä, ehkä se on meille erityispiirre että on vaikeaa määritellä mitä me teemme. Ehkä se yleensä ei ole ihmisille niin vaikeaa, niillä on selkeästi jokin tontti, titteli ja työnkuva. Minä toimin Jälleenrakentajat-osuuskunnassa tittelillä kulttuuripuutarhuri, jonka työnkuva on vähän eläväinen, niin kuin puutarhassa kuuluukin olla. Siellä välillä rönsyilee kaikenlaista. Toimin myöskin Jälleenrakentajien hallituksessa. Lisäksi Ehta Raha-osuuskunnassa, mistä tulee minun pääasiallinen toimeentuloni toistaiseksi.
Jälleenrakentajat on aika tuore osuuskunta. Me perustimme se 2020 keväällä tekemään hyperlokaalitason ekososiaalista jälleenrakentamistyötä. Käytännössä sellaista konkreettisten testattavien ja skaalattavien työkalujen, reseptien ja projektien kautta. Minun työtäni on ehkä ennen kaikkea kulttuuripuutarhurina luoda tilaa ja ylläpitää tilaa erilaisille asioille ikään kuin itää, juurtua ja kasvaa. Sitten kun ne on todettu elinvoimaisiksi, niin sitten myöskin siementää edelleen eli skaalautua ja levitä.
Jenni Lahtonen:
Ihanasti sanottu tuo, koska se on niin vaikeaa määritellä. Sitähän se on, tilan pitämistä ja mahdollistamista.
Kimmo Hokkanen:
Minulle se yhä enemmän kulminoituu sellaisena kuuntelemisena. Miten kuunnellaan niitä esteitä mitä ihmiset kokee tai mitä se järjestelmä, ekosysteemi, kokee, mitä sieltä havaitaan, mitä mahdollisuuksia sieltä nousee tai mitä siitä maaperästä puuttuu, mikä estää uudenlaisia tapoja toimia, kasvamasta.
Juuri viime viikolla jälleen kerran selitin tätä minun työnkuvaani. Totesin, että nyt olen tullut sellaiseen pisteeseen, että minun työni on olla mahdollisimman vähän tiellä. Miten voi mahdollisimman pienellä interventiolla tai puuttumisella asioihin luoda edellytyksiä sille että jotain kasvaa (–)
Jenni Lahtonen:
Just, ja pitää huoli siitä ettei ainakaan katko siipiä. Meilläkin on ollut haasteena välillä se kun toimitaan luovalla puolella, niin ihmisiä on yht’äkkiä 100 kertomassa ideoita. Sitten sinun pitäisi jollakin tavalla suodattaa, olla läsnä ja hereillä ihan koko ajan niille ihmisten ideoille ja suodattaa sieltä niitä toteuttamiskelpoisia. Mitkä siinä hetkessä, mitkä ehkä ensi vuonna, se että olisi korvat.
Jukka Peltokoski:
Mahtavasti avattu keskustelu siitä kuinka voi olla vaikeaa määritellä sitä mitä te teette, koska te teette teidän juttua niin kokonaisvaltaisesti. Teidän juttu on niin kokonaisvaltainen ja siksi juuri olettekin tässä podcastissa mukana. Me haluamme keskustella konkreettisista tiloista, niin kuin tämä teidän 108, tässä on seinät ympärillä. Toisaalta siitä miten voidaan luoda uutta yhteiskunnallista tilaa ja sehän on mitä kokonaisvaltaisin kysymys.
Voisin kuulijalle vähän luonnostella, että konkretisoituu se missä me olemme. Tämä on tosiaan tällainen tehdasrakennus, vanha punatiilinen Nokian Tehdassaarella, täällä Nokialla. Kun tulimme sisälle oli sellainen iso aula. Siinä oli pöytiä ja penkkejä, kahvila, baari, esiintymislava ja taideteoksia jalustojen päällä ja taiteilijoiden ja muiden luovien alojen toimijoiden työtiloja. Kaiken kaikkiaan tämä on vaikuttanut hyvin monitoimiselta tilalta. Varmasti paljon saadaan tapahtumaan vähän siirtelemällä asioita paikasta toiseen ja tekemällä tilaa. Sellaisessa paikassa tosiaan ollaan. Kuulija saattaa myöskin ehkä kuulla jonkinlaista kaikua meidän puheestamme, täällä ollaan tiiliseinien sisällä. Niin kuin monesti muuallakin, vanhoja tehtaita muutetaan luoviksi, uuden talouden tiloiksi esimerkiksi. Jos jatkaa tehdas 108:sta, jossa siis olemme, niin mikä on Tehdas 108:in tarkoitus? Miksi se on olemassa?
Jenni Lahtonen:
Ihanan laajoja kysymyksiä. Vastaan intuitiivisesti, että Tehdas 108:in tarkoitus olla olemassa on se mitä äsken jo vähän sivuttiin, mahdollistaa ihmisille heidän unelmiaan. Yksilöllisiä unelmia ja myös yhteisöllisiä unelmia. Meitä oli 14 perustajajäsentä ja me lähdimme rakentamaan tätä sen 14 perustajajäsenen unelmille, joista tuli yhteinen unelma, joka vain kasvaa moninaisemmaksi, kompleksisemmaksi, luovemmaksi, orgaanisemmaksi. Me kuvaamme sitä sellaiseksi amebaksi, joka elää ja muuntuu koko ajan. Eli jokaisella on oma 108 tarinansa. Meitä on yli 100 yhteisössä tällä hetkellä ja jos kysyt keltä tahansa, niin se on aina erilainen. Se minkä takia me olemme olemassa on se että todellakin jokaisen se pienikin sara sieltä voisi olla mahdollista ja voisi kipinä herätä, että ihan oikeasti vau, minä pystyn tässä yhteisössä toteuttamaan itseäni täysin.
Jukka Peltokoski:
Kuulostaako tutulta, Kimmo?
Kimmo Hokkanen:
Joo. Se tarkoitus on sen kipinän leimahtamisen mahdollistaminen tai sen siemenen itämisen ja kukoistamisen, sille tilan, suojan ja mahdollisuuksien luominen.
Jenni Lahtonen:
Me sanotaan aina ’tuolla ulkopuolella’, että meillä on ihan oma 108 kupla täällä [nauraa]. Mutta tuolla ulkopuolella ehkä muu tällainen perus elämä ei välttämättä herätä kipinöitä niin vahvasti kuin se että sinä pääset sellaiseen tukevaan ympäristöön.
Kimmo Hokkanen:
On tosi tärkeää ihmispsykologian kannalta, että on sellainen ryhmä, tila tai ryhmän muodostama tila jossa on mahdollista ajatella ja toimia hieman eri tavalla. Juuri ne kipinät tai ideat saavat syttyä. Täällä se on mahdollista ja Jälleenrakentajien yhteisössä se on mahdollista, sitä tuetaan, siihen innostetaan ja yritetään löytää resursseja ja mahdollisuuksia tehdä.
Jenni Lahtonen:
Tuosta tulee mieleen sana ’turvallinen tila’. Se että uskaltaa myös ilmaista sen ääneen. Monesti täällä tapaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole uskaltaneet edes ajatella omaa unelmaansa tai mahdollista tulevaisuutta. Mutta täällä ympäristö, tila ja ihmiset ruokkivat sitä, että sinä uskallat jopa sen jossain kohtaa sanoa ääneen ja kaikki sanovat: ’Kyllä, niinpä’.
Kimmo Hokkanen:
Myöskin sen huomioiminen tai kuuleminen, että ihmiset ovat tosi erilaisia. Eli ole vain tietynlaisten tosi ulospäin suuntautuvien ja organisoituneiden ja tehokkaiden ihmisten oikeus tehdä asioita-
Jenni Lahtonen:
Juuri näin.
Kimmo Hokkanen:
-vaan myös niillä, jotka voivat olla vähän neuroepätyypillisiä tai muuten valtavirtayhteiskuntaan vaikeasti sopeutuvia. Ei meidän edes tarvitse sopeutua mitenkään [nauraa], että meillä olisi mahdollisuus olla.
Jenni Lahtonen:
Niin, ehkä introvertimpia ja sillä tavalla, että tykkää seurata sivulta ja katsoa, niin sekin on ihan ok. Se ilmaisu kuitenkin tulee sieltä, moninaisuus ja diversiteetti ihmisiä, koska siinä tilassa on mahdollista olla.
Kimmo Hokkanen:
Sellainen vierestä pitkään seuraava ja hitaasti lämpenevä tyyppikin voi jossakin vaiheessa todeta: ’Hei, mulla olis tällainen ajatus’. On kokemus siitä, että se on mahdollista eli sitä kuunnellaan. Se on minusta aika oleellista.
[Musiikkia]
KSL-podcast.
Jukka Peltokoski:
Tehdas 108 on tosiaan konkreettisesti tila ja me olemme täällä tilassa. Kimmo, mitä sinulle tila konkreettisesti tarkoittaa? Viittasit tuossa ryhmään ihmisiä, mutta minkälaisissa tiloissa Jälleenrakentajat tai sinä ylipäätään toimit?
Kimmo Hokkanen:
Me toimimme aika paljon toisten tiloissa ja ehkä myöskin olemassa olemattomissa tiloissa. Minun työhöni liittyy aika paljon niiden tilojen ja tilaisuuksien tai sen maaperän luominen sille. Meillä on paljon haaveiltu, suunniteltu ja yritetään viedä eteenpäin sellaista ajatusta että esimerkiksi ympäri Pirkanmaata voisi olla sellaisia jälleenrakennuskeskuksia. Tällaisia kiertotalousolohuoneita, jotka toimisivat esimerkiksi kyläyhteisön tai kaupunginosan sekä sosiaalisina että tiedollisina ja toiminnallisina keskuksina, joissa erilaiset kiertotalousjärjestelmät ja talouden rakenteiden uudelleenajattelemisen mahdollisuudet voi syntyä. Tai jossa voi ihan konkreettisesti tapahtua kestävän talouden toimintojen verkostoitumista ja uusien itujen syntymisiä. Ehkä ihan uutta liiketoimintaa tai vaihtoa, että se voi olla yksinkertaisimmillaan jotakin ihan perinteistä ja tuttuakin tavaroiden tai palvelujen vaihtamista. Mutta sitten siitä voi syntyä jotakin uutta ja laajempaa.
Jenni Lahtonen:
Niin, mahdollisuus sellaiseen avoimeen innovointiin.
Jukka Peltokoski:
Niin, tilahan on valtavan kiinnostava käsite. Me puhuimme tosiaan tilasta, seinät ympärillä, sitten maailman tila, se on jo aika iso tila. Sitten on mielen tila, tilanne. Voi olla että mennään tiloihin, myös ehkä sillä tavalla hauskassa mielessä. Mutta tila poikii monenlaista ajatusta ja selvästi suomen kielessä saa monia merkityksiä ja on merkityksellinen käsite toiminnan kannalta. Väittäisin, että usein ei ole mietittykään kuinka tärkeitä tila ja tilanteet ovat erilaisten uusien ideoiden ja mahdollisuuksien syntymiselle. Me ajattelemme, että innovaatiot tai ajatukset tulevat jostakin avaruudesta tai ties mistä. Mutta ainakin teillä vaikuttaisi olevan sellainen kokemus, että uusi syntyy nimenomaan tiloista ja tilanteista? Tai ainakin se on hyvin tärkeää sellaisen uuden synnyttämiselle, onko näin?
Kimmo Hokkanen:
Mm. En tiedä onko se edes uuden synnyttämistä. Jos ajatellaan vaikka puroa tai jokea. Sen sijaan että joki virtaa teollisesti aidattuna, niin jos sillä on mahdollisuus kiemurrella omassa tahdissaan ja omalla tavallaan, niin sitten siitä syntyy jotakin niihin poukamiin ja vaikka erilaisia maaperän kerrostumia joissa voi kasvaa erilaisia asioita. Se ei välttämättä ole uutta. Se saattaa olla tietyssä mielessä paluuta johonkin vanhaan.
Jenni Lahtonen:
Ikivanhaan, muinaiseen [nauraa].
Kimmo Hokkanen:
Mikä taas ei tarkoita paluuta kivikaudelle, vaan se tarkoittaa sitä että me voimme yhdistää sitä mikä meillä on nyt, minkälaista tietoa meillä on nyt siihen että mitä jos joskus aiemmin ollaan tehty fiksusti.
Jenni Lahtonen:
Sanoisin tuohon, että ainakin minulla henkilökohtaisesti on ihan hirveän iso merkitys kuinka minun ajatus lähtee lentämään tai minkälaisia oivalluksia syntyy. Tai miten pystyn yhdistämään asioita mitä olen kuullut eilen ja tänään, ketä olen tavannut ja miten ne ihmiset ovat resonoineet ja minkälaisia ideoita he ovat heittäneet. Minulle on iso merkitys, että missä ikään kuin olen sen jälkeen kun olen ollut tällaisten vaikutusten alaisena. Kyllä olen huomannut sen, että meilläkin ihmisille on merkityksellistä että se tila on inspiroiva. Inspiroiva ympäristö on yksi meidän kantava rakenne siinä miten me 108:ia ajatellaan. Jos nyt vaikka tulisi tilanne, että meidän tarvitsisi tästä muuttaa, niin sillä on hirveän iso merkitys. Minkälaiseen inspiroivaan me lähtisimme uudelleenrakentamaan 108:ia.
Kimmo Hokkanen:
Tällainen konkreettinen esimerkki näistä tiloista ja tilan mahdollistamisesta. Syksyllä tehdään VTS-kotien ja TOAS:in kanssa yhteistyötä. Meillä on pilotti yhteisötalonmiestoimintamallista ja siihen liittyvästä työkalupakista. Siinä ajatuksena on, että miten me pystymme uudelleen herättämään asuintiloissa yhteisöllisyyttä ja mitä se vaatii. Minkälaisen tilan ylläpitämistä se vaatii, minkälaisia toimenpiteitä ja minkälaista osaamista siltä yhteisötalonmieheltä joka rakentaa, ylläpitää ja suojelee sitä tilaa jossa ihmiset voivat kokea turvalliseksi tulla yhteen, tehdä asioita yhdessä ja tutustua. Miten TOAS:in tai VTS:n valtavasta kerrostalopihasta saadaan sellainen yhteisö- tai kyläpiha. Tai miten yhteisiä tiloja voidaan käyttää niin, että niissä tapahtuu kohtaamisia ja syntyy ehkä jotakin uusia tapoja olla tai toimia yhdessä tai sitten voidaan herättää henkiin vanhoja hyviä toimintatapoja.
Jukka Peltokoski:
Katson tässä istuskellessani oikean olkapään yli, niin näen Jawa-moottoripyörän, vanhoja palosammuttimia, tehtaan vanhan laatikoston. Vähän käännän päätä, on jalkalamppu, taulu, vanha muuntaja, peili, kukkia, savikukkoja, valtava jättimäinen kynttilänjalka, vaaterekki ja paljon muuta. Todella silmän karkkia ja inspiraation lähdettä monenmoista. Tällainen luovuuden tehdas 108.
Jenni, tuossa alussa puhuit että toimenkuvaan kuuluu myöskin siivoamista. Kimmo, viittasit että yhteisötalonmies, täytyy pitää huolta pienistä asioista, tehdä pieniä ohjaustekoja ja rakentaa sitä tilaa varmaan aika konkreettisillakin tavoilla. Ei pelkästään henkisellä tai mielenmaisemaan liittyvillä. Mitä kaikkea konkreettista tekemistä tilan ylläpitämiseen liittyy? Miten sitä tilaa rakennetaan?
Jenni Lahtonen:
9 vuoden aikana tällaisesta vanhasta tehdaskiinteistöstä, missä ei ollut sähköjä eikä putkia, ikkunat olivat hajalla, ei ollut lämmitystä ja tämä oli täynnä vanhojen teollisuuden jätteitä ja roskia, niin tähän päivään toiminta, mitä kuvailit tuossa, se on vaatinut aikaa ja pari tuntia töitä [nauraa] ja yhteisön voimaa. Kyllähän se näin on, että tilan ylläpitäminen täällä vaatii kolmessa vuorossa talviaikaan lämmittämistä. Meillä on hakelämmitysjärjestelmä tässä. Sitten se vaatii tietysti viikoittaista siivoamista, ihan oikeasti siivoamista, koska me olemme osittain julkinen tila.
Se mikä on ehkä kaikista tärkein, kun meillä on täällä eläviä kukkia, on joku joka niitä huoltaa. On joku joka kerää kahvikuppeja kun niitä on pitkin ja poikin jätetty, vie ne ja tiskaa. Vaalii sitä rakkauden ilmapiiriä tänne, koska jos sellainen häviäisi täältä, että meidän yhteisö pitää tästä tilasta huolta sen takia että täällä voi kasvaa se kaikki mitä tuossa äsken puhuimme ja täällä voi syntyä ne kaikki ideat, niin vaikka me annetaan luvat, että voit jättää hetkeksi sen kahvikupin siihen, että ei täällä kukaan rupea siitä mäkättää [naurahtaa], mutta pidetään huolta siitä mitä me olemme saaneet aikaiseksi ja mitä me luomme tässä joka päivä yhdessä.
Kimmo Hokkanen:
Vaikka Jukka puhui konkreettisista teoista, niin minusta kaikkein konkreettisimpia tekoja ovat sanat. Eli minkälaisilla sanoilla asioista puhutaan ja miten niistä sanoista sovitaan. Mikä on se viritys tai virittäytyminen, en puhu edes ohjeista tai säännöistä, vaan siitä että meillä on jokin yhdessä hyväksytty ajatus siitä miten me tämä jaettu tila koetaan ja mikä meidän suhde siihen on. Ne sanat mitä siitä käytetään ovat tosi tärkeitä ja ne merkittävät ihan hiton paljon sitä miten se yhteisö siihen ympärille muodostuu ja mikä on toimijuuden kokemus siinä yhteisössä.
Jenni Lahtonen:
Just näin. Olen myöskin sitä mieltä, että minä olen ihan turha saarnaamaan kenellekään mistään siisteydestä. Minä olen hyvinkin pedantti ja jos jotakin työtä aloitan, niin kaikki asiat ovat hyvinkin järjestyksessä. Mutta sitten kun heittäydyn luovaan tilaan, niin kyllä minulla voi olla vaatteet pitkin heiteltynä ja projekti tai kolme projektia kesken ja minä sallin sen itselleni. Ihan samalla lailla tällaisessa tilassa täällä täytyy sallia myöskin sitä että jokin projekti räjähtää käsiin, koska sen kuuluu räjähtää käsiin. Se on haasteellista, se tasapaino siinä kun me ollaan kuitenkin julkinen tila. Meillä aukeaa kahvila klo:12.00, siellä ei voi olla 100 projektia levällään, että ihmiset pääsevät kulkemaan kahvilan tiskille. Saa näkyä, että tämä on luova keskus, mutta ymmärretään mikä on ok. Sinulla ei voi olla hitsausprojekti siinä kahvilan tiskin edessä silloin kun kahvila on auki. Mutta sen luovuuden pitää saada näkyä siinä tilassa.
Kimmo Hokkanen:
Meilläkin on Sammonkadulla jaettu tila, jossa minulla ja toisella Jälleenrakentajan hallituksen jäsenellä Disalla työhuoneet. Sen tilan ylläpitäminenhän on vain sitä, että sovitaan kuka avaa ovet, kuka pesee lattiat ja kuka kastelee kukat. Se on tosiaan yksi tärkeimpiä asioita minun viidakossani myös. Kun se tapa miten asioista sovitaan ja keskustellaan ja jotenkin se luottamus on olemassa, niin nehän ovat sellaisia asioita jotka vain tapahtuvat. Joskus niistä ehkä täytyy vähän huomauttaa.
Jenni Lahtonen:
Voit kuvitella, 2700 neliötä täällä meillä ja parhaimmillaan yli 100 ihmistä käy tekemässä täällä jotakin. Se on niin monta potenssiin, se jos jokainen levittää projektinsa pitkin. Siinä mielessä on minun mielestäni ihanaa, että meillä on kirjoittamattomia sääntöjä. Siinä huomaa sen kuinka ihmiset kunnioittavat tätä tilaa.
Kimmo Hokkanen:
Tästä voi olla jonkinlainen aasinsilta siihen, että luulen että Jukka haluaa puhua osuuskunnasta organisaation järjestäytymisen muotona. Siihen liittyy kysymys omistajuudesta, koska tilan kunnioittamiseen liittyy minun mielestäni ja kokemukseni perusteella vahvasti myös se mikä sinun kokemuksesi omistajuudesta on. Oletko siinä tilassa vain käyttäjänä vai onko sinulla jonkinlainen omistajuus siihen tilaan. Jos olet osuuskunnan jäsen, olet sitä kautta omistamassa sitä tilaa tai omistamassa sitä käyttöoikeutta, mikä ikinä onkaan sen tilan omistajuuden rakenne. Sinulla on erilainen suhde siihen kuin se että sinä vuokraat sitä tai vain tulet valmiiseen tilaan käyttämään sitä.
Jenni Lahtonen:
Se on ihan totta. Meidän osuuskunnan jäsenet ovat kyllä sen ymmärtäneet, että jokainen jäsen on yhtälaisesti vastuussa siitä miltä tämä kiinteistö ulospäin näyttää ja mitä viestiä se tuottaa. Mutta sekin on juuri niin moninainen kuin kuinka erilaisia ihmisiä ollaan. Toiset näkevät asioita eri lailla kuin toiset, viestit ovat erilaisia.
Jukka Peltokoski:
Voiko tehdä töitä sen eteen, että kaikilla on jonkinlainen yhteinen näkemys siitä minkälainen elävä tila on? Teilläkin on konkreettista tilaa, tilassa tapahtuu, tilassa eletään ja tila ikään kuin elää omaa elämäänsä. Sitä ylläpidetään, mutta tilasta pitää pitää huolta. Huolenpitoa ja vastuuta kaipaa omistajuus. Miten ihmiset näkevät ikään kuin sen yhteisenä tilana?
Jenni Lahtonen:
Tuo on myös haasteellinen. Miten erilaiset ihmiset näkevät eri lailla sen tilan ja jokainen ihminen tulee henkilökohtaisella omalla kärjellään sisään myöskin. Mutta sehän siinä mielenkiintoista onkin. Riippuen siitä keitä ihmisiä aina milloinkin on toiminnassa mukana, niin se tila muuntuu aina sen mukaan. Sitä on vaikea ehkä pukea sanoiksi, ellet ole nähnyt niitä syklejä jo monen vuoden ajan.
Jukka Peltokoski:
Se on tällaista-
Jenni Lahtonen:
Se on kokemus.
Jukka Peltokoski:
-yhteisötalonmiehen tai luovan johtajan taitoa.
Jenni Lahtonen:
Minä valvon aina asiakkaan näkökulmaa ja asiakaskokemusta. Okei, nyt voidaan mennä taas siihen joka on kilometrien mittainen uusi puheenaihe, kuka on asiakas.
[Naurua]
Jenni Lahtonen:
Mutta jos lähdetään siitä liikenteeseen, että meidän kahvilaan tuleva on asiakas. Mitä hän näkee, että myös hänen on turvallista tulla, että se ei ole liian outoa, liian montaa projektia ei ole silmien edessä levällään, koska täällä on silmälle virikkeitä jo muutenkin ikään kuin standardissaan. Se on standardin ylläpitoa ja se standardi luodaan tietyn ydinporukan kesken, joka on yleisesti hyväksytty. Sellainen, että tähän tämän tilan tarvitsee aina palautua, vaikka se räjäytettäisiin kerran viikossa.
Kimmo Hokkanen:
Olin viime viikolla Virossa sellaisessa tietyllä tavalla itseohjautuvassa tai itsemuodostuvassa residenssikeskuksessa. Siellä myös tuli vastaan kysymys siitä että mikä on se talouden muoto, jossa se rahallinen kontribuutio, se miten osallistut siihen yhteiseen tilan ylläpitoon tai rakentamiseen rahatalouden kautta ja miten taas sellaisen osallistumisen kautta, että sä teet jotain tai muuten mahdollistat sen tilan kehittymistä, kukoistamista tai ylläpitoa. Ja miten nämä sovitetaan yhteen. Mikä arvo sille annetaan ja onko se rahatalous edellä vai se yhteisötalous?
Jenni Lahtonen:
Nii’in, tämä on juuri sitä. Esimerkiksi mekin ollaan näin itsenäinen kuin me ollaan, että me rahoitetaan meidän olemista ja tätä luovaa keskusta meidän tulorahoituksella. Ne keillä on mahdollisuus kantaa siihen se taloudellinen panokset, ovat usein niitä jotka tekevät ’vähemmän’. Ja sitten taas meillä on sosiaalista puolta täällä, kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeilijoita, opiskelijoita työharjoittelussa ja niin edespäin, niin he on taas meidän pikkulukujärjestyksessä pitää yllä tiettyjä toimintoja. He pesee pyykkiä, pitää vessapapereita vessassa, kukat on kasteltu ja kaikkea sellaista, niin heillä on sitten ihan erilainen käyttöoikeus tähän tilaan, koska he mahdollistavat niin paljon siitä, että tämä on. Vaikka se tuntuu pieneltä, mutta se on oikeasti sitä juuri kaikista suurinta. Se että jos jollain on työhuone, niin sitten hän vain maksaa siitä sen tietyn vuokran, mikä on myös yksi korsi kekoon. Se on tosi moninainen juttu. Ja se että jos meillä vaikka olisikin jonkinlainen valtion tuki, niin silloinhan se kokonaisuuden tasapaino taas heilahtaisi. Mikä on oleellista, onko se edelleen talous vai (–).
[Musiikkia]
KSL-podcast.
Jukka Peltokoski:
Kimmo viittasi jo osuuskuntaan ja omistajuuteen. Voisi vielä vähän keskustella osuuskunnasta yritysmuotona. Mitä se on tuonut näihin kuvioihin, tiloihin, mukaan? Onko se sattumankauppaa vai onko tarkoituksella rakennettu osuuskuntia? Mikä on osuuskunnan merkitys yritysmuotona tässä kuviossa?
Kimmo Hokkanen:
Meillä Jälleenrakentajissa osuuskunta on ikään kuin sateenkaari, sateenvarjo-
[Naurua]
Kimmo Hokkanen:
Siis molemmat on sellaisia, ehkä se sateenkaari [naurua]. Eli sellainen katto-organisaatio, jossa esimerkiksi kaikilla meidän ydintoimijoilla on oma yritys, joko osakeyhtiö tai toiminimi. Käytännössä osuuskunta on niitä yhdistävä organisaatio. Se on ikään kuin voimia, resursseja ja toimijuutta kokoava organisaatio. Mutta se myöskin mahdollistaa eri tasoisia osallisuuden ja omistajuuden muotoja. Meillä on mahdollista olla kolmella eri tasolla jäsen, ihan riippuen siitä kuinka paljon sinulla on resursseja tai kuinka paljon sinulla on aikaresurssia tai halua tehdä asioita, niin voit erilaisella syvyydellä tulla mukaan osuuskunnan toimintaan, mikä osakeyhtiössä ei samalla tavalla olisi mahdollista. Yhdistys taas ei mahdollista samalla tavalla sitä omistajuutta. Miten teillä?
Jenni Lahtonen:
Silloin kun me perustimme tämän, niin me kävimme vuoden ennen sitä kahden meidän muun perustajajäsenen kanssa yrittäjäinfossa tai tällaisessa missä me vähän purskuttelimme ajatusta tästä. Meillä oli vaihtoehtoja, onko se osakeyhtiö vai osuuskunta. Minulla henkilökohtaisesti oli kokemusta osakeyhtiöstä ja nämä kaksi muuta olivat sitä mieltä, että voitaisiin osuuskunta yritystoimintana aloittaa. Sitten kun tututuin siihen paremmin ja ymmärsin minkälaiset mahdollisuudet siinä on, se oli se kaikista inspiroivin aspekti. Vitsit, kuinka kädet sidottuina voitkaan olla osakeyhtiössä vankina [nauraa] ja kuinka paljon voitkaan kehittää osuuskuntana. Se oli heti selvää, että totta kai osuuskunta. Ja se miten se on lähtenyt rakentumaan näiden vuosien aikana. Aluksi se oli merkityksetöntä sillä tavalla, koska meillä oli sellainen joukko ihmisiä, kaikki lähti tästä kun me löysimme tämän kiinteistö. Se oli merkityksetöntä, että millainen juridinen organisaatio meillä on siellä taustalla. Mutta sitten se rupesi löytää vuosien saatossa pikku hiljaa merkitystä enemmän ja enemmän. Nyt kun sitä on lähtenyt tutkimaan ja päässyt avaamaan niitä mahdollisuuksia ja myöskin lukenut osuuskunta lakia sillä silmällä mitä se mahdollistaa eikä sillä silmällä mitä se estää, koska käytännössä se ei estä yhtään mitään.
Kimmo Hokkanen:
Joitakin rahoitusmalleja se vähän hankaloittaa.
Jenni Lahtonen:
Kyllä, mutta mehän perustettiin silloin meidän alussa myös yhdistys, että me teimme alusta saakka tällaisen orgaanisaatiohybridin, missä on sekä yhdistys että osuuskunta. Nyttemmin nämä viimeiset vuodet, me haimme yhteiskunnallinen yritys-statusta Suomalaisen työn liitosta ja saimme sen. Siinä taas avautui ihan täysin uudenlainen maailma miten tällainen organisaatiohybridi, yhteiskunnallinen yritys ja yleishyödyllinen yhdistys voivat yhdessä toimia ja kuinka hyvää se voikaan tuottaa yhteiskunnallisesti. Osuuskunta, ah! Tämä voisi olla monen tunnin luento. Mutta meillä on myös kolmenlaista jäsenyyttä tällä hetkellä. Uusimme meidän sääntömme juuri viime vuonna. Se on mieletön, se on sellainen suo mihin voisi vain sukeltaa ja luova mieli kun pääsee työstämään osuuskunnan mahdollisuuksia, niin voi herra jumala sentään [nauraa].
Jukka Peltokoski:
Jälleen nämä mahdollisuudet. Me osuuskuntakeskustelussa puhumme joustavuudesta, mutta teillä osuuskunta mahdollistaa paljon ja sen sisällä voidaan ottaa monenlaisia rooleja ja toimintaa jäsennellä eri tavoin. Mitens sitten laajemmin yhteisöllisyys? Ollaan puhuttu paljon siitä mitä tapahtuu täällä ja tuolla teidän tiloissa, mitä ne mahdollistavat, mitä siellä syntyy, miten niitä tiloja järjestellään. Mutta mikä on tilojen tai tällaisen toiminnan merkitys laajemmin paikallisyhteisölle tai ylipäätään yhteisöllisille verkostoille siinä ympärillä? Onko se paikallisuus edes se juttu, en tiedä. Mutta mitä Tehdas 108 täällä Nokialla tai Jälleenrakentajat Tampereella säteilee, mahdollistaa ympärilleen?
Jenni Lahtonen:
Paljon, ihan hirveän paljon. Nyt kun kuplia syntyy ja hajoaa, niin sitä enemmän tuntuu että tässä ajassa tämän kaltaisten keskusten yhteistoiminnallinen, ylipäänsä ymmärrys siitä että samalla agendalla olevia yhteisöjä on tosi paljon ja niitä syntyy koko ajan hirveästi. Kimmon sateenkaari, sateenvarjo, satelliitti, mitä näitä nyt on- [naurahtaa]
Kimmo Hokkanen:
Sienirihmasto.
Jenni Lahtonen:
Sienirihmasto, siitäkin on paljon puhuttu. Se vain voimistuu. Sillä on yllättävän iso merkitys, kun vain se oivallus syntyy siitä että vitsit me tehdään kaikki samaa juttua, me ollaan saman agendan äärellä. Ja sellainen, että me ollaan pystytty niittaamaan meidän osuuskunnan arvomaailman ytimeen sellaisia asioita mitkä alkavat kantaa nyt tässä ajassa hedelmää. Se on hirveän voimauttavaa. Sekä paikallisesti merkitystä että ihan valtakunnallisesti, myöskin ihan suoraan Eurooppaan.
Kimmo Hokkanen:
Sienirihmasto on itse asiassa, ja nimenomaan sellainen monimuotoinen, monilajinen sienirihmasto, se miten näkisin Jälleenrakentajat. Sienirihmastoissa eri lajit, eri sienilajit ja jopa eri sienityypit, niitä on neljää eri kategoriaa, toimivat symbioosissa ja vuorovaikutuksessa keskenään. Eivätkä ainoastaan sienet keskenään, vaan myöskin eri kasvien ja erityisesti puiden sienijuuret ovat yhteydessä ja vaihtavat ravinteita ja informaatiota. Eli tavallaan mullassa maan alla on sellainen biologinen internet, jossa jatkuvasti vaihdetaan informaatiota ja ravinteita. Niitä ravinteita siirretään sinne missä on suurin tarve.
Jälleenrakentajat näen sellaisena kehkeytyvänä sienirihmastona, joka nyt toimii lähinnä Tampereella ja osittain pääkaupunkiseudulla. Meillä on siellä sellainen ankkapartiohanke vieraslajien torjuntaan ankkaluonnon avulla. Eli espanjansiruetanoita torjutaan ankkojen avulla. Tämä on käynnistynyt alkukesästä. Se on yksi rihmasto, mutta jos se rihmasto siellä alkaa kukoistaa, niin sitten se voi levitä vaikka tänne Pirkanmaalle tai mihin ikinä. Jos toimii Suomessa hyvin, niin sitten se voi levitä ympäri Eurooppaa.
Meillä ei ole siitä ideasta tai toimintamallista omistajuutta. Se on ihan vapaasti, että tehkää. Silloin se sieni voi olla ehkä vähän eri lajia, kun se toimii eri maaperässä. Sillä on eri organismit mitä se sieni hajottaa. Sienirihmastoajatuksen taustalla on se että meillä on toksisia kulttuureja ja toimintamalleja. Meillä on ihan konkreettisesti myrkkyjen uuvuttamaa maata. Erilaiset sienilajit sitten käytännössä prosessoivat sitä myrkkyä pois ja kierrättävät siitä hyödyllisiä mineraaleja ja ravinteita.
Jenni Lahtonen:
Ihana vertauskuva, kiitos.
Kimmo Hokkanen:
Tämä on se mitä me yritämme toimintakulttuurille ja taloudelle tehdä. Löytää niitä pisteitä missä on jotakin huonosti toimivia tai jopa myrkyllisiä toimintamalleja tai rakenteita. Ja sitten me testataan, että toimisiko tällainen ratkaisu sen purkamiseksi ja uudelleen rakentamiseksi. Jos se toimii, niin sitten me voimme laittaa sen jakeluun ja skaalata sitä. Jos se toimii huonosti, voidaan miettiä miten se toimisi paremmin ja ehkä pyytää tutkijoilta apua, että jos heillä on jotakin parempaa tietoa siitä. Niin, monilajinen sienirihmasto.
Jukka Peltokoski:
Ankkapartio on yksi tällainen konkreettinen tapa mikä teillä on, ne tällä hetkellä vaaputtavat tuolla menemään.
Kimmo Hokkanen:
Meillä on siis sellainen pienkeräys käynnissä nyt. Siihen saa myöskin osallistua. Ankkapartio löytyy esimerkiksi Instagramista ja Facebookista.
Jukka Peltokoski:
Tehdas 108 on toisaalta myös hyvin paikallinen. Minkälainen merkitys on paikallisyhteisölle?
Jenni Lahtonen:
Mehän teemme paljon yhteistyötä Nokian kaupungin työllisyyspalveluiden kanssa. Se on hyvin symbioottinen. Mutta toki jos me jostakin syystä joutuisimme muuttamaan, niin siellähän syntyisi samankaltainen systeemi. Se ei ole sillä tavalla Nokiaan sidottua. Jos yht’äkkiä kävisi niin että tätä ei olisi, niin se merkitys ehkä huomattaisiin paremmin kuin se että pidetään itsestäänselvyytenä sitä että 108 on täällä. Kyllä me sellaista mielenkiintoista aikaa elämme, että tällaiset arvot alkavat oikeasti ihmisillä menemään johonkin solutasolle. Tähän asti se on ollut vain että: ’Aa, no siellä on se paikka’. Mutta sen paikan merkitys aletaan ehkä kokea laajemmassa merkityksessä näin aikoina. Kyllä sillä on merkitystä on täällä paikallisesti, mutta on 108 sitten missä tahansa, niin varmasti se luo merkityksen ympärilleen siihen paikallisyhteisöön.
Kimmo Hokkanen:
Näin ulkopuolisena sanoisin, että jos ajatellaan paikallisyhteisöä, vaikka Tampereen mukaan ajateltuna. 108 on ihan merkittävällä tavalla muuttanut omalta osaltaan jotakin pientä osa-aluetta paikallisessa kulttuurissa, ajatusta siitä minkälainen toiminta on mahdollista ja miten sitä voi tehdä. Minun mielestäni, vaikka se vielä on ehkä aika näkymätöntä, niin se on tosi merkittävä asia. Että tämä on täällä ja täällä ihmiset ovat voineet käydä, kokea ja jotenkin havahtua huomaamaan että: ’Ai tällä tavallakin voin tehdä asioita’.
Jenni Lahtonen:
Se on juuri 108:n kupla, mihin kaikki ovat kyllä tervetulleita [nauraa]. Sitten voi käydä puhkomassa.
Jukka Peltokoski:
Itselläni tämä kytkeytyy keskusteluihin paikallisuudesta. Uudessa paikallisuudessa ei välttämättä ole kyse sellaisesta, varsinkaan nurkkakuntaisuudesta tai sulkeutuneisuudesta jonnekin paikkaan, vaan paikkakin on maailmassa. Paikka voisi olla periaatteessa muuallakin, että se ei ole sillä tavalla sidottu yhteen paikkaan, mutta toisaalta se paikkakin on tärkeä, koska kuitenkin ihmiset ovat fyysisiä olentoja. Ne liikkuvat tilassa ja lähellä on ehkä enemmän kontakteja ja kauempaa on vähän hankalampi tulla.
Mutta toisaalta tosiaan paikalla voi olla monenlaisia vaikutuksia hyvinkin etäälle erilaisten verkostojen kautta. Mutta joka tapauksessa keskeinen idea tässä uuden paikallisuuden keskustelussa on se, että paikat eivät ole suljettuja tai itseriittoisia, vaan ne ovat täällä maailmassa ja ne ottavat kantaa koko maailman ongelmiin yhtä aikaa, maailmaa rakennetaan paikassa. Ekologinen tilanne on kuitenkin yhtä aikaa koko maailman tilanne. Monet arvot mihin te viittaatte ovat hyvin monien ihmisten globaalisti jakamia, ne eivät ole vain jossakin lähiyhteisössä.
Jenni Lahtonen:
Se on juuri näin. Paikallisuutta on vaikeaa määritellä. Itse henkilökohtaisesti en näe mitään kuntarajoja. Onko se Pirkanmaa, onko se nyt niin kuin se on. Äsken katsoin Nokialta, mutta tosiaan meidänkin yhteisöstä varmaan puolet on kuitenkin Tampereelta ja muistakin kunnista, Pirkanmaalta. Se on varmaankin se meidän paikallisyhteisö sitten.
Kimmo Hokkanen:
Itse tällaisena rönsyilevänä ihmisenä olen todennut, että hieman pitää rajata. Pirkanmaa on sopivan laajuinen rajaus, että se ei tunnu ahdistavalta. Se rajaa kuitenkin sitä ettei lähdetä Ouluun, Kuopioon ja Lappiin häröilemään.
Jenni Lahtonen:
Se on ihan totta, vaikkakin Satakunta on tuossa hyvin lähellä ja kiehtoo myöskin. Sieltäkin signaaleja tulee, että tähän suuntaan, Hämeestä ja Uusimaalta, että sitten taas [nauraa]. Se paikallisyhteisö on yllättävän iso.
Jukka Peltokoski:
Joo, ja hallinnoi rakenteet tietenkin, että on kunnat ja maakunnat. Jo rahoitukseen liittyy esimerkiksi tällaisia realiteetteja. Ne sitovat joihinkin alueisiin tai paikkoihin, mutta välttämättä toimintatapa, ajatus ja mielentila eivät ole sillä tavalla sidottuja.
Jenni Lahtonen:
Ei, ei todellakaan.
Jukka Peltokoski:
Mites se yhteiskunta, johon jo päästiinkin? Minkälaista yhteiskuntaa nämä tilat rakentavat ja jälleenrakentavat? Minkälaiseen yhteiskunnalliseen maailmantilaan tässä tähdätään?
[Naurua]
Jenni Lahtonen:
No niin, tämäkin mielenkiintoisesti sanotetaan, tätä meidän yhteistä agendaa tässä sitten sana kerrallaan. Tästä voisi rakentaa sellaisen, että minä sanon yhden sanan ja sinä jatkat siitä.
Kimmo Hokkanen:
Miten lähtisi sitten [nauraa]. Hmm. Turvallisuus on jotenkin ollut jo tässä esillä. Turvallisuus nimenomaan siitä näkökulmasta, että se ei ole vain Gaussin käyrän, siis normaalijakauman keskiosa, minkä mukaan yhteiskuntaa yleensä rakennetaan. Kaikki säännöt ja normit mitä meillä yhteiskunnassa on, ovat tavallaan sen hatun keskimmäisen osan mukaan. Se helposti luo sellaisena laita-alueita joissa esimerkiksi neuroepätyypilliset eivät välttämättä koe, että heillä on mahdollisuuksia ja tilaa toimia. Vastaavasti on muita tässä yhteiskunnassa lievealueille jääviä ihmisiä tai toimijoita, jotka eivät löydä paikkaa tai narratiivia, sitä tarinaa jossa heillä on toimijuuden tila.
Jenni Lahtonen:
Hyväksytty paikka. Joo, ja turvallisuus ei ole sitä että kaikkien pitää laittaa kuplamuoviasut päälle ja 5 kypärää [nauraa]. Sitä miten meidän yhteiskunta pelon kautta käsittelee sitä.
Kimmo Hokkanen:
Säännöt, joissa huomioidaan kaikki erilaiset ihmisryhmät, neurotyypillisyydet ja poikkeamat ja sitten jokaista varten on oma sääntö, ei se niin toimi.
Jenni Lahtonen:
Jos lähestytään ihmistä ihmisenä ja hyväksytään se mitä hän on, niin sitten voidaan myöskin joka kerta tarkastella sitä turvallisuusaspektia uudelleen. Hyvin tiukat turvallisuusmääräykset itse asiassa heittävät ne ihmiset pihalle siitä järjestelmästä ja silloin se turvattomuus syntyy. Turvallisuus ja vapaus yhdessä. No, en voi sille mitään, mutta katson sitä taas kerran sellaisena amebana. Jos tuot tähän sinut, niin sitten meidän turvallisuusasiatkin muokkautuvat sen mukaan.
Kimmo Hokkanen:
(–) sienirihmasto, jossa-
Jenni Lahtonen:
Hälytystila, tuolta tulee tuollainen.
Kimmo Hokkanen:
Puunjuurakko, joka tuottaa tuolta lehvästöstä happea sinne juuristoon. Sitten täällä on tämä sienijuuri, joka on hajottanut siellä jotakin mätänevää puuta tai jotakin muuta ja se tuottaa vaikka jotakin typpeä, ammoniakkia tai mitä ikinä. Ja sitten ne käyvät kauppaa sillä.
Jenni Lahtonen:
Tai sitten tuolta, oho, tuli myrkkylaskeuma, niin sitten tarvitaan taas jotakin muuta. Lähtökohtaisesti, tämä menee vähän rönsyilyksi ehkä, sienirihmastomaiseksi tämä keskustelu tässä [nauraa].
Kimmo Hokkanen:
Oli tarkoitus tarkentaa tuossa sitä, että sen turvallisuuden sijaan ehkä korostaisin kuuntelemista ja toimijuutta. Tai ei ehkä edes toimijuutta, vaan merkityksellisyyttä tai sitä että sen kuuntelevuuden kautta muodostuu se turvallisuus, missä kussakin tilanteessa ja yhdistelmässä toimijoita. Sen merkityksellisyyden kokemuksen kautta muodostuu osallisuus, se että sinun ei tarvitse pelätä koska koet olevasi osa jotakin.
Jenni Lahtonen:
Just, mutta myöskin niin voi ajatella, että se merkityksellisyys luo myös sen turvallisuuden, koska silloin syntyy arvostus sitä yhteistä-
Kimmo Hokkanen:
(–)
Jenni Lahtonen:
Niin.
Kimmo Hokkanen:
Se että ei tarvitse pelätä, koska olet osa tätä.
Jenni Lahtonen:
Juuri näin. Eli ei mitään turvallisuussääntöjä, koska se homma toimii joka tapauksessa kun ihminen tulee siihen tuolla intentiolla sisään, ymmärtää sen merkityksellisyyden. Se että me olemme osana tekemässä jotakin suurempaa. Ja sen jotakin suurempaa ei tarvitse olla kirkas kuva mistään, kunhan se on vähän parempi kuin se edellinen [naurahtaa]. Se on jo merkityksellistä.
Kimmo Hokkanen:
Toimijana siinä kuuntelemisessa, että opitaan kuuntelemaan sekä itseä ja omia tarpeita ja yhtä lailla siinä rinnalla sen yhteisön tarpeita ja vielä sen koko ekosysteemin tarpeita.
Jenni Lahtonen:
Juuri niin, ja siitä päästään-
Kimmo Hokkanen:
Ja nämä kaikki ovat tasavertaisia siinä-
Jenni Lahtonen:
Balanssi, juuri näin.
Kimmo Hokkanen:
(-) ettei mene oma ego edellä, että: ’No minä tarvitsen tätä’. Mutta toisaalta ei mitään kommunismia, jossa ajatellaan vain yhteisöä eikä yksilöitä ole olemassakaan.
Jenni Lahtonen:
Ei, vaan tässä tullaan juuri siihen mitä joutuu aina välillä korostamaan pikkusen osuuskunnan kokouksissa. Hallituksen tehtävä on myöskin pitää huoli, ja minä olen ottanut sen ihan henkilökohtaiseksi tehtäväksi hallituksen jäsenenä, että minä valvon sitä että mikä tahansa päätös me tehdään meidän tulevaisuuteemme liittyen, niin se on tasa-arvoista sillä tavalla, että olen oikeasti käynyt joka ikisen jäsenen toiveet ja tarpeet huomioinut ja katsonut että se päätös palvelee kaikkia jäseniä. Sen jälkeen katsotaan palveleeko se myös vapaaehtoisia, muita yhteistyökumppaneita, verkostoja ja ekosysteemiä siinä ympärillä. Mutta se on kuitenkin se hallinnollinen elin, joka ensisijaisesti katsoo, että se päätös mikä meidän tulevaisuuteemme liittyy on tasa-arvoista kaikille.
Kimmo Hokkanen:
Minkälaista yhteiskuntaa se nyt sitten rakentaa, Jukka?
[Naurua]
Jenni Lahtonen:
Homma balanssissa. Ja seuraava aihe.
Jukka Peltokoski:
Yhteistalonmies ei nyt käännä rooleja nurin, vaan minä kyselen. Tasavertaisuus on kyllä ihan ytimessä osuuskuntanäkökulmasta.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Demokraattinen yritysmuoto, tasavertaisuus, jäsen per ääni-periaate. Tällaiset lähtökohdat. Osuuskuntia on rakennettu tasavertaisen kulttuurin varaan lähtökohdista. Myös sellaista lähtökohdista, on itse kunkin täytynyt kantaa kortensa kekoon, ettei ole ollut jotakin isoa pääomasijoittaa, joka tulee ulkopuolelta ja rahoittaa kaiken, vaan ihmiset yhdessä tekevät.
Kimmo Hokkanen:
Minä mietin omassa työssäni ja roolissani paljon myöskin sitä mitä osuuskunta mahdollistaa kulttuurisena toimintamallina. Jos vapaasti ajatellaan tulevaisuutta ja annetaan ajatusten virrata, niin näkisin sellaista toimintaa jossa erilaiset ja eri kokoiset osuuskunnat kytkeytyvät toisiinsa erilaisina rihmastoina ja ekosysteemeinä. Ne löytävät sellaisia yhteistoiminnan, rinnakkaistoiminnan vuorovaikutuksen vaihdon tilanteita, tiloja ja tilaisuuksia, joissa se vaihto saattaa olla resursseja, ainetta, energiaa, ihmisenergiaa, sähköenergiaa tai lämpöenergiaa. Se voi olla tietoa tai muuta osaamista. Se voi olla työtä tai työn jakamista. Me teemme Jennin kanssa yhdessä yhtä projektia, jossa meidän osuuskuntamme toimivat rinnakkain.
Jenni Lahtonen:
Minulla on ollut sellainen ajatus pitkään ja meillä on pitkään mietitty. Jos ajatellaan, että meillä on tällainen organisaatiohybridi, osuuskunta joka on yhteiskunnallinen yritys ja yleishyödyllinen yhdistys. Mikä voisi olla sellainen seuraava askel, jos ajatellaan yhteiskunnallistakin aspektia. Joskus meillä oli sellainen ajatus, että ’Totta kai, tästä saarestahan tulee valtio’.
[Naurua]
Jenni Lahtonen:
Mutta se ei ehkä ole realistinen tällä hetkellä. Se että olisiko säätiö sellainen seuraava, joka voisi lähteä sellaiseksi katto-organisaatioksi, jonka alla olisi osuuskuntia. Joko meidän kaltaisia hybridejä tai ihan (-) osuuskuntia. Sitten siellä ne voisivat olla ristiin jäseniä keskenään. Ja sitten sinne pystyisi leimaamaan täysin, puhun niittaamisesta, tällä tavalla [lyö kädet yhteen], kun laitettaisiin siihen säätiöön se mistä tässä on kysymys.
Säätiö pystyy valvomaan kaikista parhaiten kuitenkin arvopohjaa, aatetta tai sitä miksi ollaan olemassa. Osuuskunnat ja yhdistykset pystyvät mahdollistamaan niitä toimintoja ja organisaatiorakenteita. Mutta säätiö voisi kantaa sitä timanttia, valoa, soihtua tai mikä ikinä onkaan. Ne ketkä ovat sen säätiön alla toimivia automaattisesti hyväksyvät sen, että me kannamme tällaista soihtua.
Kimmo Hokkanen:
Säätiö voisi ikään kuin olla tässä kompostina. Toisaalta siellä on sitä biomassaa, mikä tässä säätiössä on esimerkiksi tilaomaisuutta, työvälineitä tai muita taloudellisia resursseja. Mutta kompostissa on myöskin mikrobisto, sienirihmaston ja muiden toimijoiden yhteismalli, joka on se yhteisesti hyväksytyt arvot.
Jenni Lahtonen:
Joo, ja ravinteet on siellä myöskin. Se ravintopankki, että se voi sieltä jakaa myöskin ja mahdollistaa taas osuuskunnille niitä asioita, sen yhteisen soihdun alla.
Kimmo Hokkanen:
Ja myöskin voidaan ajatella, että sellainen avoin lähde-henkinen tietovaranto. Tästä kompostista, joka muodostuu niistä arvoista, taloudellisista resursseista ja tietoresursseista, voi kasvaa ja rihmautua erilaisia osuuskuntia.
Jenni Lahtonen:
Joo, koska jonkun pitää tietää myöskin mitä näissä kaikissa osuuskunnissa, mitkä on puutteita ja mihin pitäisi laittaa lisää ravinteita. Tuolta voisi jakaa tuonne vähän, että se voisi olla sellainen hallinnollinen organismi, joka tutkii niitä jäsenistöosuuskuntia tai yhdistyksiään.
Kimmo Hokkanen:
Myöskin näen sellaisena suojelualueena. Eli sinne säätiöön voi kapitalismilta suojata niitä resursseja.
Jenni Lahtonen:
Trans Europe Halles on sellainen järjestö, joka toimii Tukholmasta käsin ja luovat keskukset ympäri Euroopan voivat hakea jäsenyyttä. Ne ovat sillä tavalla siipien suojassa. Heillä lukee heti etusivulla, että itsenäiset luovat keskukset eli sellaiset jotka ikään kuin ovat yhteiskunnan ulkopuolella, ne eivät ole minkään säännöllisen rahoituksen parissa tai vaikka olisi vähänkin, niin kuitenkin niillä on sellainen emo, jonka puoleen kääntyä. Se järjestää koulutuksia ja-
Kimmo Hokkanen:
Sen täytyy olla sellainen emo, jolla on riittävästi vipuvartta toimia sellaisissa tilanteissa joissa pienempi osuuskunta voi olla pulassa.
Jenni Lahtonen:
Nyt esimerkiksi Pellervossa, sehän on osuuskuntien tällainen, mutta se että en haluaisi mitään pahaa todellakaan sanoa, Pellervo on jotenkin ihana ja hellyttävä, mutta se on sitä. Sellaista puolesta puhujaa, barrikadeille nousevaa tahoa, suojelijaa tai aiheiden ylös nostavaa kyseenalaistavaa tahoahan meillä ei ihan oikeasti ole Suomessa.
Jukka Peltokoski:
Osuuskuntaliikkeessä on ihan alun perin ollut ajatus osuuskuntien välisestä yhteistyöstä. Oikeastaan suomen kielen sana ’osuuskunta’ ei oikein edes tuo esille mistä osuuskunnassa on kyse. Kyse on kuitenkin co-operaatiosta, yhteistoiminnasta. Osuuskuntaliikkeessä on alun perin puhuttu osuuskuntien välisestä yhteistoiminnasta myös eli co-operatiivien co-operaatiosta. Ehkä se on monesti ollut vähän sellainen byrokraattinen ajatus, että osuuskunnat muodostavat toisen asteen osuuskuntia ja ne ehkä vielä kolmannen asteen osuuskuntia.
Teillä tulee enemmän tällainen rihmastollinen ja luovempi lähestymistapa varmasti tähänkin asiaan. Mutta joka tapauksessa sellainen ajatus osuuskuntien välisestä yhteistoiminnasta on aina ollut hyvin keskeinen osuuskuntaliikkeelle. Siihen ajatukseen on liittynyt se, että osuuskunnat voivat yhteistoiminnan keinoin ottaa haltuun taloutta ja laajentua. Ei niinkään kilpailla keskenään, vaan tosiaan yhteistoiminnan keinoin laajentua ja sillä tavalla ottaa tilaa haltuun, muodostua ehkä talouden valtavirraksi. Palattiin hyvinkin osuuskuntaliikkeen juurille tässäkin kysymyksessä, niin kuin koki keskustelussa läpeensäkin.
Kimmo Hokkanen:
Siihen kytkeytyy myös se kulttuurien mullistus tai sen mahdollisuus. Jos verrataan osakeyhtiötä ja osuuskuntaa, niin osakeyhtiö jo lakiteknisesti lähtökohtaisesti lähtee kilpailuasetelmasta, missä osuuskunta taas lähtee yhteistyöasetelmasta.
Jenni Lahtonen:
Mutta jos taas ajatellaan sitä mikä maailma oli pitkän aikaa ennen tätä koronan aiheuttamaa murrosta, niin myös osuuskunnat ovat joutuneet tuohon asemaan. Se myös näkyy hyvin vahvasti tänä päivänä sellaisessa valossa. Sieltä lähtökohdista niitä on myös-
Kimmo Hokkanen:
Osuuskuntien pitäisi kilpailla.
Jenni Lahtonen:
Juuri niin. Jotenkin tämä aika on antanut ymmärryksen syvältä rihmastosta, että mistä tässä hommassa on kyse. Se on ihanaa ja vapauttavaa ja se tuntuu tosi hyvältä.
Jukka Peltokoski:
Kiitoksia, Jenni Lahtonen Tehdas 108:sta täältä Nokialta ja kiitoksia, Kimmo Hokkanen Jälleenrakentajista. Oli aivan mahtava keskustelu osuuskunnista, tiloista ja maailman tilasta.
Tämä oli KSL-opintokeskuksen Osku podkussa-osuuskuntakeskustelu. Jälleen nähtiin, että osuuskunta voi tehdä vaikka mitä. Kohti uusia osuuskuntakeskusteluja. Kiitokset.
Kimmo Hokkanen:
Kiitos.
Jenni Lahtonen:
Kiitos tosi paljon. Oli ihanaa.
[Musiikkia]
KSL-podcast.
