Niina Friman suoritti käsityöntekijän ja käsityömestarin tutkinnot ammatillisessa koulutuksessamme Jyväskylässä. Nyt hän rakentaa yhdessä tiiminsä kanssa uutta luovaa ompelimoa ja myymälää Lungaa, joka perustuu kestävyydelle ja vastuullisuudelle. Opinnot antoivat eväitä yrityksen operatiivisena johtajana toimimiseen.
Lunga pureutuu maailmanlaajuiseen ongelmaan, tekstiilijätteen kulkeutumiseen kaatopaikoille. Ylikuluttaminen ja täysin käyttökelpoisen materiaalin poisheittäminen kuormittaa maapallon kapasiteetin äärirajoilleen. Tähän haasteeseen Lunga tarjoaa ratkaisuksi vaatteiden uudistamista, modernisointia ja korjaamista helposti ja saavutettavasti.
Haastattelimme Niinaa selvittääksemme, mitä annettavaa taideteollisuusalan ammattiopinnoilla hänelle oli, ja millaisia suunnitelmia hänellä on tulevaan.
Millainen oli taustasi ennen kuin aloitit käsityöntekijän ammattitutkinnon suorittamisen?
Olen aina rakastanut kauniita asioita, pukeutumista ja luovuutta. Pidin jo lapsena valtavasti kaikenlaisesta käsillä tekemisestä ja suunnittelin isosiskoni kanssa aitan vintillä Barbie-nukeille vaatteita rikkinäisistä sukkahousuista ja vanhoista vaatteista.
Lukion jälkeen opiskelin vaatetusartesaaniksi, jonka jälkeen työskentelin kolme vuotta ateljeeompelijana. Tämän jälkeen hakeuduin opiskelemaan Vantaalle visuaalista markkinointia ja työskentelin 15 vuotta visualistina rakentaen näyteikkunoita ja esillepanoja tavaratalomaailmassa.
Visualistin työssä pääsi tuohon aikaan kokemaan ja tekemään valtavan monipuolisesti kaikkea. Asukokonaisuuksien suunnittelu, stailaus ja muotinäytösten tekeminen olivat aivan ihania ja innostavia töitä. Pääsin myös rakentamaan messuosastoja, suunnittelemaan mainontaa ja toteuttamaan myymälämuutoksia ja rakentamaan esillepanoja valtavasta tavaratalon tarjonnasta. Työ oli monipuolista ja vaihtelevaa ja sopi täydellisesti luovaa tekemistä janoavalle persoonalleni.
Miten syntyi päätös aloittaa tutkinto-opinnot?
Työpaikallani tuli suuret irtisanomiset, ja työn loppuessa lähdin hyvin pian opiskelemaan, koska en oikein osaa olla tekemättä mitään. Intohimoni on saada näkyvää työtä aikaan, joten käsityöntekijän ammattitutkinto tuntui omalta. Jatkoin opintoja koulutuspäällikön kannustamana käsityömestariksi asti ja sain koronakeväänä valmiiksi taideteollisuusalan erikoisammattitutkinnon.
Niina Friman neuloi opinnoissaan pitsineuleiltapuvun. Lanka oli jäännöserä merseroitua puuvillaa. Mallina toimi Maisa Peltonen.
Mitkä tutkinnon osat olivat sinulle tärkeimmät?
Mestarityön valmistaminen kokonaisuudessaan oli mielestäni tärkein, koska siinä tuli hahmottaa laaja kokonaisuus ja pitää hallussa koko paletti yksin.
Yrittäjyys ja tuotteistaminen ovat todella tärkeitä tutkinnon osia. Niissä oppii valtavasti myös kokonaiskuvaa, projektijohtamista ja omaa tapaa tehdä työtä. Tärkeää on hahmottaa kokonaisuus ja lähteä rakentamaan hyvää lopputulosta askel kerrallaan. Samalla täytyy jatkuvasti pitää mielessä, millainen tekeminen on järkevää ja kannattavaa. Hyvän tuotteen valmistaminen ja markkinoille asti vieminen on pitkä prosessi, jossa täytyy osata ottaa huomioon monta asiaa.
Opintojen aikana moni löytää sen oman jutun ja suunnan mitä kohti lähteä jatkamaan. Itse rakastuin tuotemuotoiluun ja suunnittelin intohimoisesti koruja ja neulemallistoa käyttäen mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja ja lankojen pieniä jäännöseriä. Ihaninta on nähdä, miten jokin käytetty tai vanha materiaali muuttuu luovuudella ja hyvällä suunnittelulla aivan uudeksi ja saa uuden elämän.
Millaisia eväitä opinnot antoivat sinulle?
Kaikenlaisten kädentaitojen opettelu ja hallinta tuovat valtavasti onnistumisen kokemuksia. Tuotteiden synnyttäminen suunnitelmasta täysin valmiiksi tuotteeksi on äärimmäisen tyydyttävää ja inspiroivaa. Ajatus siitä, että aina voi oppia ja kehittyä paremmaksi, on vapauttava. Tällä alalla ei voi sanoa olevansa koskaan valmis.
Opinnot antavat hyvän mahdollisuuden löytää oma suunta ja intohimo. Omalla kohdallani kävi tosin niin, että innostuin aina kaikesta aivan täysillä, ja jokainen tekniikka ja uusi asia vei minut mennessään. Vietin koululla aikaa usein myöhään illalla tehden omia projektejani, ja henkilökunta kävi aina ystävällisesti huikkaamassa, että voisit Niina sinäkin lähteä välillä kotiin. Uskon että tuo innostus ja jatkuva halu oppia uutta on minulle se ominaisin tapa tehdä asioita, joka pätee kaikkeen mitä teen.
Laaja näkemys ja kokemus vaatetus-, muoti – ja kädentaitoaloilta sekä kaupan alan visuaalinen osaaminen vei minut nykyiseen työhöni, jossa yhdistyy huikealla tavalla kaikki jo opinnoissa ja työelämässä opittu tieto.
Yksi ratkaiseva tekijä omalla matkallani oli luoville aloille suunnattu liiketoimintavalmennus, jossa opin ammattilaisten sparrauksessa valtavasti uutta näkemystä sekä itsestäni ja osaamisestani, että aivan uudenlaista tapaa ajatella liiketoiminnasta tämän päivän markkinassa. Oivalluksia itselleni ovat verkostoitumisen tärkeys ja rohkeus, mutta myös ymmärrys siitä, että aivan kaikkea ei tarvitse itse osata ja apua voi ja saa pyytää.
Toivoisin koko sydämestäni luovien alojen koulutukseen lisää liiketoimintalähtöistä, rohkaisevaa ja kannustavaa koulutuskokonaisuutta, sitä sisältyy mielestäni aivan liian vähän opintoihin. Tänä päivänä ei vain yksinkertaisesti riitä, että osaat suunnitella ja valmistaa hienoja tuotteita, jos ei ole ymmärrystä siitä, miten tehdä tästä arvokkaasta osaamisesta kannattavaa liiketoimintaa.
Kerro työstäsi Lungassa!
Olen päässyt mielettömän hienolle matkalle rakentamaan ja kehittämään huipputiimissä aivan uudenlaista brändiä. Uuden yrityksen Lungan omistajat olivat jo pitkään pyöritelleet ystäväporukassaan ajatusta perustaa yritys, joka tuo jotain aidosti merkityksellistä tähän maailmaan. Heille tärkeitä arvoja ovat kestävä kehitys ja kiertotalous, halu vastuulliseen liiketoimintaan ja iloinen yhdessä tekemisen meininki.
Ajatus on hioutunut ajan kanssa vastuulliseksi brändiksi, joka pureutuu yhteen tämän päivän valtavan maailmanlaajuisen ongelman ratkaisemiseen, tekstiilijätteen kulkeutumiseen kaatopaikoille. Ylikuluttaminen ja täysin käyttökelpoisen materiaalin poisheittäminen kuormittaa maapallon kapasiteetin äärirajoilleen. Tähän haasteeseen Lunga haluaa tarjota kaikille kuluttajille saavutettavia ratkaisuja.
Haluamme tehdä vaatteiden uudistamisesta, modernisoinnista ja korjaamisesta iloista, helppoa ja saavutettavaa. Meistä jokaisella lienee vaatekaapissaan korjausta, muokkausta tai jotain fiksaamista kaipaavia rakkaita lempivaatteita, jotka jäävät käyttämättä vain siksi, ettei apua korjaamiseen löydy tarpeeksi helposti ja nopeasti.
Tähän ongelmaan haluamme tuoda ratkaisun niin, että opimme kulutuspäätöksiä tehdessämme ajattelemaan pukeutumista ja kuluttamista uudella tavalla: Vanha vaate on rakkaampi kuin uusi, ja sitä hellästi hoitamalla, korjaamalla ja muodistamalla voimme jokainen olla mukana kestävämmässä kuluttamisessa ja maapallon pelastamisessa, yksi vaatekappale kerrallaan. Aina ei tarvitse ostaa uutta.
Yksi tärkeä asia itselleni Lungan arvoissa on kädentaitojen arvostuksen nostaminen. Lunga kerää kattonsa alle tiimiksi taitavimmat luovat ompelijayrittäjät, jotka toteuttavat asiakkaiden toiveita niin tavallisissa vetoketjun vaihdoissa kuin myös vaatteiden uudenlaisessa modernisoinnissa. Joskus vaatteeseen tarvitaan vain pieni mallinmuutos tai uusi leikkaus. Hyvin pienilläkin muutoksilla vanha lempivaate voidaan herättää uuteen elämään.
Jos haluaa olemassa olevasta vaatteestaan modernisoida jotain aivan uniikkia ja omannäköistä, päästetään luovuus yhdessä ompelijoiden kanssa valloilleen ja suunnitellaan aivan yksilöllinen vaate. Tämä palvelukokonaisuus tuo asiakkaillemme eteen aivan uudenlaisen pukeutumisen ja vastuullisuuden maailman ja maailmalle kantokykyä. Jokainen meistä pukeutuu vaatteisiin, ja siksi meistä jokainen voi olla mukana näissä tärkeissä talkoissa.