Mielipiteensä ilmaiseminen biisillä on kantaaottamista. Suomi kuhisee mielipiteitä, joita lauletaan soilla, notkoissa, suihkuissa, kellareissa ja komeroissa. Nyt näiden biisien hiomiseen, taltiointiin ja esittämiseen on tilaisuus saada tukea ammattilaisilta Laulu ottaa kantaa -studiotyöpajassa. Työskentely huipentuu kesällä oman biisin esittämiseen festariyleisölle.

Kirkas näkökulma antaa voimaa

Laulujen kantaaottavuutta ei työpajan osalta ole kahlittu tiettyyn muottiin. Aiheita tai käsittelytapaa ei ole rajattu.

– Biisisi ei tarvitse julistaa mitään sanomaa, mutta kirkas näkökulma johonkin asiaan antaa laululle voimaa. Studiotyöpajan ohjaaja Jukka Takalo kuvaa.

Myös tyylilaji on vapaa ja mukaan toivotaan monipuolisesti erilaisia lauluntekijöitä.

– Jos tuntuu, että et saa ääntäsi kuuluville, kannattaa rohkeasti hakea mukaan, Takalo jatkaa.

Työpajan aikana osallistujat pääsevät hiomaan kantaaottavan laulunsa sanoituksen ja sävelmän äänityskuntoon. Lisäksi osana prosessia syvennytään ammattimaisen studiotyöskentelyn saloihin. Studio-osuus järjestetään kesäkuussa Tuusulan Lammaskallion Audion studioilla.

Kouriintuntuva julkaisu ja festarikeikka

– Studiolla äänitetyt biisit myös julkaistaan kasettina, cd-levynä ja suoratoistojulkaisuna, kulttuurituottaja Jaakko Suni kertoo.

Laulu ottaa kantaa -studiotyöpaja huipentuu julkkarikeikkaan, jossa osallistujat pääsevät esittämään oman biisinsä festariyleisölle Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella 30.7. Kyseessä on Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhla, joten keikalle on luvassa huikeat puitteet.

Osallistujat työpajaan valitaan hakemuksen ja demon perusteella. Haku on avoinna 18.4. asti. Lue lisätietoja työpajasta ja hakuohjeet Laulu ottaa kantaa -verkkosivulta.

Aikataulu

  • Etäkokoontuminen ke 25.5. klo 17–20 ja ma 30.5. klo 17–20 Zoomissa.
  • Henkilökohtaiset yksilöohjausajat 2 x 15 min viikoilla 21­ ja 22 erikseen sovittuina aikoina.
  • Äänitykset studiossa Tuusulassa ti 7.6. klo 18–21, ke 8.6. klo 10–18 ja to 9.6. klo 10–16.
  • Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 30.7.

Lisätiedot

kulttuurituottaja Jaakko Suni, , p. 040 865 7576
kulttuurituottaja Riina Näsi, p. 040 778 8180 

Studiotyöpajan tuottaa Työväen Sivistysliitto TSL ja KSL-opintokeskus. Laulu ottaa kantaa -työpajoja on järjestetty vuodesta 2017 lähtien sekä studiotyöpajoina että etätyöpajoina yhteensä kuusi kertaa.

Työpaja on osa Laulu ottaa kantaa -yhteistyöverkostoa. Tutustu Laulu ottaa kantaa toimintaan ja yhteistyöverkoston verkkosivuihin.