Laulu ottaa kantaa -artistit esiintyvät festariyleisölle Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella lauantaina 30.7. klo 20. Samalla julkaistaan kevään studiotyöpajalla äänitetyt kappaleet kasettina, cd-levynä ja suoratoistojulkaisuna.
Touko-kesäkuussa joukko uusia artisteja hioi laulujaan Laulu ottaa kantaa –verkoston järjestämällä studiotyöpajalla. Työpajassa taltioitiin kahdeksan tuoretta biisiä.
Laulu ottaa kantaa – Vol. I julkaistaan Valkeakosken keikalla Sananvapauden lavalla. Albumin laulut käsittelevät laajasti eri aiheita, kuten mielenterveyttä, maailmantilannetta ja toisten ihmisten tukemista.
Lauluntekijöiden lisäksi lavalle nousee työpajan artistiohjaaja Jukka Takalo.
KSL-opintokeskus pitää omaa esittelypistettään tapahtuman järjestötorilla. Tule piipahtamaan ja ideoimaan, mistä aiheesta sinä tekisit kantaaottavan laulun!
Keikan tuottaa Työväen Sivistysliitto TSL ja KSL-opintokeskus. Keikka on osa Laulu ottaa kantaa -yhteistyöverkostoa. Tutustu Laulu ottaa kantaa toimintaan ja yhteistyöverkoston verkkosivuihin.
Laulu ottaa kantaa – Vol I -albumin kappaleet
- KeepCalm And Drink Wine, Seela Brauer
- Musta Koira, Markus Liukkonen
- Kovaa ajoa, Pekka Kela
- Joko riittää?, Meip
- Mikan pojan BMW, Panta
- Sanat kauneimmat, Sara Sumelahti & Miika Kärnä
- Suomi takaisin 3, Työmies & Vesimiehen aika
- Kaipuu rauhaan, Riitta Leivo