Osku podkussa -podcastin toisella tuotantokaudella viemme sinut osuuskuntien ja kestävän tulevaisuuden äärelle. Tarkastelemme suomalaisia pienosuuskuntia reilun ja kestävän talouden rakentajina. Nostamme esiin kiinnostavia osuuskuntia ja niiden toimijoita uuden osuuskuntaliikkeen aallon harjalta.
Tämä on Kulttuuriosuuskunta Kiito -jakson tekstivastine
Voit kuunnella jakson Soundcloudissa.
Kaikki sarjan tekstivastineet löydät kootusti podcastin pääsivulta.
Osa 5 – Kulttuuriosuuskunta Kiito -tekstivastine
[Musiikkia]
KSL-podcast.
Jukka Peltokoski:
Tervetuloa KSL-opintokeskuksen Osku podkussa osuuskunta-podcastin pariin.
Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen osuuskunta-podcast -sarja, jossa keskustellaan osuuskunnista.
Käsittelemme osuuskuntia yhteisöllisen ja kestävän talouden rakentajina ja tarkastelemme mitä erilaisissa kiinnostavissa osuuskunnissa tehdään.
Tänään meillä on vieraana Kulttuuriosuuskunta Kiito, ja Kiidosta Kati Andrianov. Tervetuloa.
Kati Andrianov:
Kiitos.
Jukka Peltokoski:
Kiito toimii täällä Tampereella ja Pirkanmaalla. Kerrotko vähän, mistä Kiito lähti liikkeelle, ja mikä sinun roolisi on ollut tässä Kiidon kiidätyksessä?
Kati Andrianov:
Kiito lähti liikkeelle varmaan jo 2010-puolella tämmöisenä yhden ihmisen unelmana. Riku Laakkonen on tämä ihminen ja hän kutsui kokoon meitä, yhteensä meitä oli seitsemän perustajajäsentä.
Lähdin itse alkuun vähän silleen, tein silloin väitöskirjaani, ja sanoin, että musta ei ole aluksi varmaan vielä työntekijäksi, mutta haluan lähteä perustamaan tätä, koska tämä osuuskuntamuoto kiinnosti niin paljon.
Koska arvot ovat sellaiset, niin kuin silloin olevinaan ymmärsin, eikä se ymmärrykseni ole siitä muuta kuin parantunut varmaan sen jälkeen.
Eli viime vuonna oli siis 10-vuotisjuhlat. Ja sitten siinä oli sellainen vielä tausta tähän, että silloin reilu 10 vuotta sitten me oltiin huomattu, että yhä useampi tilaaja toivoi laskutusta, esimerkiksi ihan Tampereen kaupunki. Eli verokortilla freelancer-töiden tekeminen ei aina edes onnistunut, tai ollut toivottua.
Ja tuota sitten kypsyteltiin, mutta sitten siinä loppuvaiheessa aika haipakkaa 2011 keväällä pistettiin perustamisasiakirjat. Vauhdikkaasti tehtiin ne, koska Tutkivan teatterityön keskuksessa, joka on siis Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen yhteydessä, avattiin tämmöinen EU-hankehaku Voimaa taiteesta, joka iski juurikin aika moneen näiden, ketkä oli tulossa tähän, niin heidän ammatilliseen tämmöiseen… kiinnostivat nämä asiat.
Tähän ideakilpailutukseen osallistuminen oli vain y-tunnuksisille yhteisöille. Ja kun meillä oli se osuuskunta jo tulossa, niin tämä vähän nopeutti, että nyt pistetään ne paperit.
Ja me päästiin ja saatiin se Voimaa taiteesta -hanke.
Eli osuuskuntamme alkoi tämmöisestä isommasta hankkeesta. Mutta tietysti tämä oskun perusperiaate on meillä sama kuin osuuskunnilla yleensä, siis se periaate on edistää jäsentensä työmahdollisuuksia. Ja sanoisin, että työskentelyedellytysten edistäminen.
Ja sitten ehkä tämä jäsenten tekemän työn markkinointi on uskottavampaa ja ihan yksinkertaisesti helpompaa, kun me kuulutaan johonkin yhteiseen, ja oskuna sitten markkinoidaan.
Jukka Peltokoski:
Kiito on kulttuuriosuuskunta. Minkälaisella kulttuuritoiminnan kentällä te toimitte? Teatteriin jo viittasitkin, mutta mitä kaikkea kulttuuria te teette?
Kati Andrianov:
Me ollaan pääasiassa siis esittävän taiteen ja visuaalisten taiteiden ammattilaisia, ja esittäviin taiteisiin luetaan tässä myös musiikki.
Me toimitaan hyvin erilaisissa konteksteissa sillä tavalla, että me tehdään ihan sitä varsinaista taidetta, siis ihan esityksinä, esimerkiksi teatteriesityksiä. Mutta sitten myös hyvinvoinnin konteksteissa. Ja tutkimuksen.
Ja nythän meillä on jäsenmäärä melkein tuplaantunut. Meillä on 13 jäsentä, joista viisi, meillä on vähän yliedustus, viisi on nukke-, esine- ja varjoteatterin ammattilaisia. Ne luetaan aika usein kaikki nukketeatterin alle, mutta itse erotan nämä.
Ja mun pitää sen verran tässä kertoa, miten me erotutaan ymmärtääkseni kaikista muista Suomen osuuskunnista, että suomalainen nukke- ja esineteatterin akateeminen tutkimus on keskittynyt meille Kiitoon.
Meillä on kaksi väitellyttä Suomessa tältä alalta, suomalaisessa yliopistossa väitellyttä, tai Taidekorkeakoulusta. Ja toinen niistä olen minä, ja sitten tämä kolmas, joka on tulossa, on tämä Riku Laakkonen, joka tekee väitöskirjaa just tuossa Nätyllä, taiteellista tutkimusta. Ja sitten meillä on musiikin tutkija myöskin, jo aiemmin väitellyt.
Että kyllä se tuollaiselle tutkimuspuolelle on ruvennut sitten heittämään, osittain.
Jukka Peltokoski:
Teitä on siis Kiidossa, voisi sanoa, tutkijoita ja tekijöitä.
Kati Andrianov:
Joo. Ja kun me tehdään taiteellista tutkimusta, nyt myös minä, niin me ollaan sitten tekijätutkijoita tai tutkijatekijöitä.
Jukka Peltokoski:
Viittasit tuossa arvoihin, että osuuskunta alkoi kiinnostaa, koska arvot. Mitkä arvot?
Kati Andrianov:
No, jos sanon meidän sloganin, joka me silloin heti keksittiin, ja se on edelleen meidän nettisivuilla tämmöisenä kantavana lauseena, niin se menee näin, että Kiito kiitää luoksesi tekemään taidetta kanssasi.
Siinä ne arvot aika hyvin ehkä näkyy. Ainakin tämmöisellä tasolla, että meillä ei ole siis omia tiloja, eikä tule olemaankaan. Se ei ole meidän arvo, että meillä pitää olla joku kivijalkasysteemi, me kiidämme asiakkaan luokse ja sitten me tehdään taidetta nimenomaan, ja kanssasi tarkoittaa, että tämän asiakkaan kanssa, eli jossain yhteisössä mielellään.
Toki, kuten sanoin, niin meillä on ihan niitä esityksiäkin, niin että on teatteriesitys, tuolla on katsomo ja heitä ei osallisteta erityisemmin, mutta aika paljon painottuu tämä meidän asiakkaitten kanssa yhdessä tekeminen, semmoinen yhteisötaiteellinen juttu.
Mutta sitten noista arvoista, niin mä toivon nyt, että puhun muidenkin kuin omalla suulla, niin tuommoinen voitontavoittelu ei ole, sanon sen näin päin, mikä ei ole arvo, niin voitontavoittelu ei ole. Vaan me ollaan työosuuskunta ja tarkoituksena on työllistyä tämmöisellä alalla, mitä mä olen kertonut.
Ja kestävästi myös. Me ollaan vasta tehty kestävän kehityksen sitoumus, ihan se oikea sitoumus, ja kyllähän ne tämmöiset kestävän kehityksen arvot, kuten me sitten huomattiin, niin on tullut meidän toiminnassa itseasiassa jo tavallaan koko ajan olleet, mutta me ei oltaisi osattu nimetä niitä ehkä niin.
Jukka Peltokoski:
Yhteisöllisyys tulee vahvasti, siis teillä yhdessä tekeminen, asiakkaidenkin kanssa yhdessä tekeminen.
Toisaalta myöskin tämä jonkinlainen työelämän muutos tai murros, että tarvitsitte y-tunnusta, jotta voitte hakea hanketta ja saada työllistymisen mahdollisuuksia.
Onko tämä yleisempää kulttuuritoiminnan kentällä? Leikkaako teidän osuuskunta jotenkin kulttuurin alan murrokseen myös?
Kati Andrianov:
Puhun taas miten itse olen tämän ymmärtänyt.
Viime vuosina, kun olen enenevässä määrin yrittänyt seurailla tätä freelancer-tutkijoiden ja -taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä, niiden toteutumista, niin sanoisin, että kyllä se sillä tavalla on ehkä murros, että freelancer-työ on koventunut entisestään.
Me kaikki tiedämme, mitä koronapandemia teki, eli apurahoja haettiin enemmän kuin koskaan, ja esittävien taiteiden tekijöillähän se koronapandemia oli aivan hirveätä, koska ei voinut esittää.
Ja niinpä sitten kilpailu rahoituksesta on koventunut vaan koko ajan, niin musta osuuskunta voisi olla, näin olen ymmärtänyt, että siinä on se yhdessä tekemisen ja yhdessä isompien hankerahoituksen hakeminen mahdollistuu. Että jokainen ei värkkää yksin jossain komerossa ja hae henkilökohtaista apurahaa.
Tietenkin meilläkin jäsenet tekee myös henkilökohtaisilla työskentelyapurahoilla omia proggiksia, saa apurahan esimerkiksi tehdä taidenäyttelyn ja toteuttaa sen, ja se ei ole silloin Kiidon työ.
Mutta tälleen osuuskuntana, niin semmoinen joukkovoima tai johonkin kuulumisen tunne. Muistan kun meidän nettisivut aukesi. Muistan ikuisesti sen hetken.
Hyvä, ettei itku päässyt, kun katsoin meitä ensimmäistä kertaa ja ajattelin, että minä kuulun nyt johonkin. Että se voima on varmaan siinä kuulumisen tunteessa, ja se liittyy sillä tavalla ehkä tuohon murrokseen, nyt mennään vähän ehkä diipimmille leveleille (naurua), mutta me koetaan olevamme varmasti monet aika yksin, vaikka me kuuluttaisin työyhteisöihin. Koska työelämä tuntuu, että se kovenee sillä tavalla, että henkilön pitää itse ottaa isosti vastuuta esimerkiksi työhyvinvoinnistaan.
Jukka Peltokoski:
Kun olen itse seurannut nimenomaan just luovien ja asiantuntija-alojen tekijöitä, monet freelancereita, niin on tullut esille, että monet joutuvat esimerkiksi työttömyyskorvausten kanssa erilaisen mielivallan, viranomaisten mielivallan, kohteeksi. Siis jos joutuu sovittelemaan työttömyysturvaa satunnaisiin, ehkä sirpaleisiin, ansiotuloihin, niin se on aikamoinen suo, ja siellä hankalaa voi olla.
Onko osuuskunta suojannut teitä tämmöiseltä?
Kati Andrianov:
Tämä on yksi semmoinen asia, mikä pelottaa ihmisiä.
Olin viisi vuotta läänintaiteilijana, teen välillä tämmöisiä ihan muita kuin osuuskunnan töitä, tuolla Pohjois-Savossa ja sparrasin siellä siinä läänintaiteilijan työnä yhden kulttuuriosuuskunnan käyntiin. Me vuosi tehtiin sitä käynnistelytyötä, ja tämä oli yksi asia, ehkä isoin, joka pelotti ihmisiä.
Ja sanoisin nyt meidän osalta, mitä itse olen kuullut ja kokenut, niin kyllä ja ei.
Eli silloin kun viranomaiset ymmärtävät, mistä on kysymys ja lukevat Suomen lainsäädännön sen verran tarkkaan, että tietävät, että kun osuus on 15 % tai alle, niin silloin ei katsota yrittäjäksi, jolloin on oikeus työttömyysturvaan.
Ja sen takia seitsemän perustajajäsentä yleensä näihin lasketaan, että pitää olla. Niin oli meilläkin, taktisesti.
Mutta sitten sellaista on ollut paljon, että osuuskunnassa toimivat ihmiset on joutunut moneen kertaan toimittamaan sekä tuonne TE-viranomaisille että ammattiliittoihin kaikenlaista todistusta, ja moneen kertaan, todistaakseen sen, että ei voi laskea yrittäjäksi.
Ja kun tämä tulee semmoiseen asiaan, että jos on henkilökohtaisella apurahalla, niin silloin kun apuraha loppuu, niin se on kanssa kriittinen kohta. Juurikin TE:n kanssa, koska silloin helposti katsotaan, että työllistyy omassa työssään, se on se sanonta. Ja siinä pitää taas todistaa se, että eipä työllisty, apuraha loppui, ja olen valmis hakemaan kokoaikaista työtä.
Ja nyt nämä asiat on sitten tietysti molemmat meille, jotka tehdään osuuskunnan jäseninä erilaisia apurahatöitä, niin nämä molemmat tilanteet on tullut eteen. Ja se on tiedotusasia, se on osuuskunnan niin kuin näkyväksi tekemisen paikka myös. Että tällaisia asioita enemmän saisi yleiseen tietoon, myöskin siellä viranomaispäässä.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Jos jotenkin teidän osuuskunnan toimintaa vielä konkretisoidaan ja kiteytetään, niin mitkä ovat tällä hetkellä esimerkiksi sen tärkeimmät toiminnot? Mitä osuuskunnassa tapahtuu?
Kati Andrianov:
Siellä tapahtuu, sanoisin, ehkä ainakin kolmenlaista, jos sitä nyt yrittäisi vähän kiteyttää kolmen tämmöisen alle: on hanketyö, ja sitten ihan palveluja tilaajien tarpeisiin, esimerkiksi meillä on valokuvauspalvelut ihan tällä nimellä. Ja sitten on tämmöistä vakiintunutta toimintaa, esimerkiksi sellaista, että meillä on taideterapeutti, joka jatkuvasti järjestää ohjattua maalausta, ja siitä on tullut jo semmoinen vakiintunut toiminta.
Ja nyt tämä hanketyö on saanut viime vuosina ehkä enemmän jalansijaa. Me saatiin silloin aluksi se Voimaa taiteesta, mutta sitten on ollut vähän kuivempiakin vuosia. Mutta nyt kun katsoin, niin tämmöiset kuusi isompaa hanketta meillä on tämän reilun 10 vuoden aikana ollut. Ja nyt on tämä viimeisin, mikä on juuri menossa, tämä kaksivuotinen, missä olen itse mukana, tämä tutkimushanke.
Hanketyö on sellaista, että siinä on kaksi hyvää puolta.
Paitsi että se aika usein työllistää useamman kuin yhden ihmisen osuuskunnasta, toisin kuin henkilökohtaiset työskentelyapurahat, niin sitten se myös on vähän pidempi. Että siinä saa vähintään useamman kuukauden tehdä sitä hanketta ja keskittyä siihen, kun siinä on se palkka.
Kertaakaan me ei olla oltu, ei edes ne kaikki seitsemän, samassa hankkeessa. Ehkä enimmillään voinut olla vajaa puolet, jotka sitten jonkun aikaa työskentelee yhdessä hankkeessa. Ja tässä meidän tämän hetkisessä meitä on viisi, mutta kokoaikaisena vain minä.
Jukka Peltokoski:
Eli työllistyt tällä hetkellä kokoaikaisena osuuskunnassa?
Kati Andrianov:
Sillä tavalla työllistyn, että meidän hanketta rahoittaa siis Koneen säätiö, ja hakijana oli kulttuuriosuuskunta Kiito, ja samoin hankkeen rahoituksen saajana.
Mutta sitten Koneen säätiön linjauksen mukaisesti minä teen sitä taiteellista tutkimusta 75 % henkilökohtaisella apurahalla. Mutta sen 25 % minä teen Kiidon palkkalistoilla, joka kuukausi koko ajan, tämän siis faktisesti puolitoista vuotta, on se rahoitus.
Jolloin se tarkoittaa sitä, että jos mulla tulee TE-keskuksen kanssa tai yhtään kenenkään kanssa tämän hankkeen jälkeen asioimista, niin olen tehnyt myös kokoaikaista palkkatyötä tässä tämän hankkeen aikana. Että kaikki ei ole ollut sitä verotonta henkilökohtaista apurahaa.
Mutta tämä on Koneen säätiön linjaus, ja pidän sitä hyvänä, että osuuskunnan hanke meni läpi, että saan tehdä sen ihan osuuskunnan palkallisena sen 25 % , ja se, mitä minä silloin teen, niin koordinoin tätä hanketta. Ja siihen kuuluu esimerkiksi tämä, että istun tässä nyt puhumassa osuuskunnan asioista.
Jukka Peltokoski:
Kiitoksia siitä, Kati Andrianov Kulttuuriosuuskunta Kiidosta, hienoa, että saimme sinut mukaan tänne Osku podkussa -podcastiin.
Tässäkin kuului se, että monia erilaisia tulonlähteitä yhdistyy, on se hankerahoitus ja toisaalta apurahoitus.
Onko näin yleisemminkin teidän osuuskunnassa, ja onko osuuskunnalla tärkeä osa juuri siinä, että ihmisillä yhdistyy vähän erilaisia tulonlähteitä teidän kulttuurialalla?
Kati Andrianov:
Kyllä ja ei, jälleen.
Siinä kyllä, koska itse ainakin ajattelen, että se on just semmoista elämää, mitä minä haluan elää. Siinä yhdistyy vapaus, ja sitten taas välillä semmoinen huoahdus, niin kuin nyt, että vapaus yhdistyy siihen, että joka kuukausi tulee palkka, tai se raha ja elanto.
Mutta sitten kyllähän se on välillä varmasti raskastakin, se sirpaleisuus.
Ja sitten kun tulee tämmöiseksi minun ikäiseksi ja pikku hiljaa alkaa kiinnostaa tuo eläke. Ja sellaisia kun alkaa miettimään, jos joskus pääsen eläkkeelle, niin vois ne viimeiset vuodet ehkä tehdä sitten jotain kokoaikaista palkkatyötä.
Suuri unelmani olisi se, että se työnantaja olisi Kiito. Että se olisi parasta, osuuskunta on best.
Jukka Peltokoski:
Me tarkastellaan Osku podkussa -podcasteissa osuuskuntia reilun ja yhteisöllisen talouden rakentajina.
Puhutteleeko nämä sanat teidän osuuskuntaa, reilu talous ja yhteisöllisyys?
Kati Andrianov:
Voi, kyllä todellakin puhuttelevat.
Tämä koko osuuskunnan idea on tämä reilu talous. Ja todella niin kuin sanoin, ei voitontavoittelua. Me ollaan reilusti työosuuskunta, ja sellainen me halutaan olla.
Ja sitten siinä mielessä yhteisöllisyys, että yhteisötaide on tärkeä toiminnan osa. Ja myöskin sitten yhteisöllisyys ihan siinä tekemisessä, meidän sisäinen yhteisöllisyys.
Ja vielä tuosta voitontavoittelusta, niin mahdolliset voitot, silloin jos niitä tilikaudelta jää, ei suinkaan aina, niin ne on suunnattu tämän oskun kehittämiseen.
Eli niitä ei jaeta rahana kenellekään, vaan me ollaan, otan nyt pari esimerkkiä, eli me ollaan järjestetty sisäinen työpaja. Kuten mainitsin, meillä on ohjattua maalausta toimintana, niin me ollaan maksettu tälle meidän taideterapeutille, joka on pitänytkin ohjatun maalauksen meille, sisäisenä työpajana.
Ja sitten toinen esimerkki on, että meillä on osa työvälineistä yhteisiä. Eli me ollaan hommattu, kun me siis tarvitaan tuota mediaa, ja on valokuvaajakin yhtenä jäsenenä, mutta muutenkin tarvitaan, niin me ollaan hommattu meille omat kamerat, videotykki ja valkokangas.
Tämän tyyppisiin asioihin on nuo mahdolliset voitot sitten suunnattu.
Ja nyt meillä on tänä vuonna ollut tämmöinen uusi juttu kuin mentorointi.
Eli Tampereen ammattikorkeakoulu kouluttaa mentoreita sillä tavalla, että tarjoaa meille ihan osuuskunnalle mentoroinnin. Ja tämä on erikoista, koska ne muut keille he tarjoaa, ne on tämmöisiä yksilötoimijoita. Me ollaan ainut osuuskunta tässä mentoroinnissa mukana, ja sen tavoitteena on edelleen sen toiminta-ajatuksen ja näiden arvojen kirkastaminen. Tai oikeastaan toiminta-ajatus ikään kuin kirkastuu yhteisten arvojen pohjalta. Me ollaan siinä mielessä pohdittu tätä yhteisöllisyyttä tosi paljon.
Ja tämä reilu talous ja yleensä yhteisöllisyys, niin tämä tulee tuohon kestävän kehityksen sitoumukseen meillä, me ollaan just tehty tämmöinen.
Meidän sitoumuksen nimi on maahanmuuttajien ja osatyökykyisten työllistäminen, jossa on tämmöinen, sanon sen nopeasti, että objekteista subjekteiksi. Että tällaiset henkilöt, jotka on aikaisemmin ollut ehkä meidän toiminnan kohteina, niin saataisiinkin heitä työllistettyä osa-aikaisena tai määräaikaisena seuraavan viiden vuoden aikana, siis 1-3 henkilöä niin, että heistä tulisikin toiminnan subjekteja.
Ja tästä olen tietysti tällä hetkellä innoissani ja ylpeä. Meillä on viisi vuotta aikaa tämä toteuttaa, ja siis me työllistettäisiin näissä Kiidon kulttuuri- ja taidealan projekteissa.
Olen tätä testannut vähän tuolla Osuustoimintakeskus Pellervon eräässä webinaarissa. Kysyin kouluttajalta, nyt en valitettavasti muista hänen nimeänsä, niin hän antoi tästä kyllä aika positiivisen palautteen, kun minua rupesi vähän jännittämään siinä.
Että ollaanko me menty jotenkin aika silleen mutkat suoriksi, ilmoitetaan vain verkkosivuilla, tuolla kestävän kehityksen sivuilla, että meilläpä on tällainen. Että vastaako tämä, ja onko tämä niin kuin oikeasti hyvä? Ja sitten tuli sieltä vihreätä valoa, ja nyt sitten toivotaan, että me saamme tähän rahoituksen, että voimme sitten palkata näitä ihmisiä.
Toivottavasti vastasin kysymykseesi, mutta minun päässäni nämä reilu talous ja yhteisöllisyys kietoutuu monella tavalla yhteen.
Jukka Peltokoski:
Kuulostaa todellakin siltä, että reilua taloutta rakennatte. Ja yhteisöllisyys on teille tärkeää.
Viittasit myös siihen, kuinka osuuskunta tuo yhteisönä tietynlaisen kuuluvuuden tunteen, ja siinä sitten yhteistekeminen myöskin vahvistuu.
Palaan vielä teidän kulttuurialaan. Onko osuuskunnalla tämmöinen merkitys kulttuurin alalla, joka tosiaan usein perustuu sille itsensä työllistämiselle, freelancerina toimimiselle siellä yksin olohuoneessa ja erilaisissa muissa paikoissa täytyy suhata, mutta tuoko osuuskunta siihen jotain tällaista kiinteyttä ja yhteisyyttä, joka muuten puuttuisi?
Kati Andrianov:
Ainakin omalla kohdallani se on tuonut.
Ja sitten se tuo myöskin työmahdollisuuksia. Eli kun joku keksii sieltä oman alaltansa hankkeen, hankeidean, niin kuin vaikkapa minä nyt olen tämän Manipuloinnin kieli -hankkeen idean äiti ja kokoonkutsuja, niin sitten just tämä työvoiman saaminen on kyllä ollut kätevää.
Koska siihen hankkeeseen tarvittiin, enhän minä sitä yksin tee, niin siihen tarvittiin muita ihmisiä, ja he olivat siinä osuuskunnassa jo olemassa.
Jolloin siinä tapahtuu sellaista, että vaikka ei voi paljon työllistää, niin edes vähän voi työllistää omalta osaltaan, eli me tavallaan työllistämme sitten toisiamme myös.
Jukka Peltokoski:
Aivan. Eli ajatellaan, että voi ideoida vähän itseä isompia ideoita myös, koska on toisiakin ympärillä?
Kati Andrianov:
Nimenomaan. En olisi tähän yksin pystynyt, meillä on näyttämöllä kaksi, ja sitten kolmas tekee meidän kanssa taiteellista työtä. Ja sitten on dokumentoija, ja viides oli sitten harjoittelija, jolla teetätettiin pieni video kesäkuussa.
Jukka Peltokoski:
Puhuit tuossa, että voitontavoittelu ei teidän Kulttuuriosuuskunta Kiidolle ole sillä tavalla ensisijaista, että voittoon tähdätään, mutta tokihan osuuskunnan, kuten minkä tahansa yrityksen, täytyy aina olla kuitenkin taloudellisesti kannattava.
Ja toisaalta, jos sitä voittoa tulee, niin teillä on päätetty, että se käytetään osuuskunnan toiminnan kehittämiseen, eli se tuo sitten yhteistä hyvää pitkässä jänteessä.
Osuuskunta Kiito on siis toiminut 10 vuotta, teidän toiminta on siinä mielessä jo varsin vakiintunutta, että kannukset on hankittu ja koeteltu?
Kati Andrianov:
Joo, ja ilmeisesti me ollaan täällä Pirkanmaan alueella ehkä sellainen, että meidät varmaankin mielletään tuonne hyvinvointi-kontekstiin. Vaikka tehdään tosiaan ihan silkkaa artsua siinä ihan niin kuin tiukassa taidekontekstissa myös.
Mutta ehkä yksi on tämmöinen, että meidän semmoinen jatkuva pieni toiminta-avustus Tampereen kaupungilta, se ei tule suinkaan kulttuuriavustusten puolelta, vaan se tulee ikäihmisten toimintaan.
Eli ikäihmiset on nyt varsinkin viime vuosina vakiintunut ihan selvästi sellaiseksi kohderyhmäksi, johon olemme saaneet rahoituksia, hyviä hankkeita, ja se on myös kiinnostava ala monelle Kiidon työntekijälle.
Huomaan itse olevani tässä hyvinvointi-kontekstissa nyt välillisesti sillä tavalla, että myös meidän hankkeessamme puhutaan työhyvinvoinnista ja työyhteisöistä.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Kulttuuriosuuskunta Kiidon tarina lähti liikkeelle hankkeesta. Kiito oli tarpeen hankehakemuksen tekemiseksi, että y-tunnuksella pääsi hanketta hakemaan. Ja hanketoiminta on sitten teille ollutkin tärkeää pitkin matkaa.
Mainitsit, että tällä hetkellä teillä on tämmöinen hanke meneillään kuin Manipuloinnin kieli: työelämä esityksenä. Mistä tässä hankkeessa on kyse?
Kati Andrianov:
No, siinä on kyseessä sanaleikki.
Manipulointi tarkoittaa tällaista toisten ihmisten käsittelyä siinä mielessä, että manipuloija saa toiset ihmiset tekemään jotakin, mitä hän haluaa ilman, että hän pyytää suoraan. Tämä aika usein mielletään aika semmoiseksi kielteiseksi asiaksi.
Mutta manipulointi on nukketeatterissa ja esineteatterissa ihan tämmöinen neutraali ammattilaisten työtermi, puhutaan nukkemanipulaatiosta ja esinemanipulaatiosta, jolla yleensä tarkoitetaan oikeastaan sitä liikuttelua, sitä elollistamista, miten saadaan elolliseksi se eloton esine.
Ja tästä sanaleikistä se lähti, mutta syvempikin tausta tällä on.
Tässä nimittäin tutkitaan siis tätä käsitettä nimenomaan tämmöisissä työelämän vuorovaikutustilanteissa, sitä negatiivista. Ja meidän tekijäryhmän henkilökohtaisia kokemuksia ollaan käytetty tässä niin kuin lähtökohtana.
Mutta ajateltiin laajentaa se suorastaan yhteiskunnalliseksi uuden työn ja työelämän pohdinnaksi.
Eli järjestämme sitten hankkeen loppuseminaariin ja sinne onkin lupautunut puhumaan ihmisiä, jotka varmasti tämän puolen hoitavat.
Ja mistä siinä käytännössä on kyse, niin me tehdään kahdelle ihmisesiintyjälle ja usealle esine-esiintyjälle tämmöinen näyttämöteoksen konsepti. Ja sit me testataan sitä menemällä ensi vuoden puolella työyhteisöihin, ja siellä se toimii lämmittelijänä vuorovaikutusta pohtiviin työpajoihin.
Mainitsinkin jo loppuseminaarin, ja me tuotetaan tässä hankkeessa esityksen ja työpajan lisäksi esitystaltiointi ja tutkimusartikkeli, joka on sitten minun heiniäni, kun tutkimusta väitän tekeväni.
Ja yhteistyökumppanista sanon, että meillä on sosiaalipsykologian alaan kuuluva Suomen akatemian rahoittama Tampereen yliopiston hanke, jonka nimi on Ongelmallisista vuorovaikutuskokemuksista kertominen: tarinallisuuden, havainnoinnin ja vastarinnan paradoksit, vinoumat ja epätasa-arvoisuudet.
Suomeksi sanottuna tämä hanke tutkii tämmöistä niin sanottua itsen esitystä, joka meidän kaikkien tässä nykytyöelämässä täytyy jollakin tavalla vaan ikään kuin tehdä, ja suostua, semmoinen itsen esitys, että me tultaisiin niin kuin vakavasti otetuiksi ja kunnollisiksi työntekijöiksi.
Ja sitten se manipulointi on siinä kohtaa, että pitäisi saada se työyhteisö manipuloitua uskomaan siihen itsen esitykseen.
Ja meillä on taustakeskusteluissa ollut mukana tuolta Jyväskylän ammattikorkeakoulusta työelämän vuorovaikutusprosessien tutkija Sanni Tiitinen, eli me saadaan apuja kyllä kovasti tällä teoriapuolella tuolta sosiaalipsykologian puolelta.
Mutta se, mitä me tehdään näyttämöllä, niin me käytetään siellä sitä nukkemanipulointia. Siellä niin sanotusti pannaan haisemaan, eli manipuloidaan niitä nukkeja, näytetään mitä se on sitten se manipuloiduksi joutuminen. Ja se manipulointi yleensä, mitä se on niissä vuorovaikutustilanteissa pahimmillaan.
Ja minä tälleen hymyillen puhun tästä, koska tämä esitys ei ole mikään ankeuden ylistys, vaan totta kai me käytetään tässä huumoria.
Eikä niissä työpajoissa tarkoitus ole, että kun ne ihmiset on ensin katsonut sen meidän lämmittelyesityksen, ja niiden pitäisi sitten ruveta pohtimaan oman työpaikan suhteita, niin että ne sitten jo valmiiksi siellä ikään kuin tiirailee toisiaan, että toi tekee aina noin, ja toi on just se narsisti, joka manipuloi. Että tässä me ollaan aika tarkkoja, ja se huumori auttaa siinä.
Kysymys on enemmänkin siitä, että me kaikki joudutaan jollakin tavalla semmoinen vakuuttava itsen esitys rakentamaan. Ja joudutaan puhumaan työstä paljon.
Jussi Vähämäki on kirjoittanut tämmöisen teoksen kuin Kuhnurien kerho jo 2003, jossa hän puhuu tästä, että työtä tehdään vaan puhumalla. Että varsinaista tuotetta ei enää olekaan, vaan se kaikki työ tehdään sillä, puhumalla. Työntekijän itseilmaisusta hän puhuu, että työ on sitä.
”Tuotanto ei tuota mitään tuotetta, vaan pelkkiä esityksiä, ja työyhteisön jäsenet ovat tärkeitä yleisönä, eivät yksilöllisinä kommunikaatiopartnereina, koska he ovat kilpailijoita, joihin on pidettävä tämmöistä etäisyyttä, koska globaalitalouden nopeasti muuttuvissa olosuhteissa he voivat muuttua vihollisiksi.”
Suora lainaus Jussi Vähämäeltä, joka ei tiennyt mitä hän teki 2003 kirjoittaessaan tämän, siinä suhteessa, että se johti suoraan tähän meidän hankkeeseen.
Ja Jussi on meidän kunniahenkilö koko tässä hankkeessa ja on lupautunut tänne loppuseminaariin puhumaan. Hän tuo myöskin sitä yhteiskunnallista ulottuvuutta tähän.
Jukka Peltokoski:
Mahtavaa, terveisiä vaan Vähämäelle. Olen itsekin hänen kirjojaan lukenut ja paljosta oppinut.
Teillä tosiaan osuuskunta tekee teatteria ja tutkimusta. Osuuskunta on siis siinä teatteritaiteen ja tutkimusyhteisöjen, yliopistollisen tutkimustyön, välimaastossa ja rajapinnalla.
Miten osuuskunta niveltyy tällaiseen maastoon, toimiiko se hyvin vai onko siinä mutkia matkassa?
Kati Andrianov:
No, meidän tapauksessa se on niveltynyt oikeinkin hyvin. Ja siitä kiitos ensinnäkin rahoittajalle, toisaalta myös sitten tälle tutkimusyhteisölle eli Tampereen yliopistolle.
Luulen, että osuuskunta on tuolla tutkimusmaailmassa, siis jos akateemisesta tutkimuksesta puhutaan, niin aika uusi toimija, ja sitä niveltymistä varmasti vielä haetaan.
Minä näen nyt ainakin omalta kannaltani hyvin yksinkertaisena sen kuvion, että koska teen sen varsinaisen tutkimuksen sillä apurahalla, ja kirjoitan sitten siitä artikkelin niin kuin kuuluu, ja sitten koordinoin osuuskunnan palkkalistoilla. Ja aputyövoima tai muu työvoima tulee sieltä kanssa, niin ei yliopistolla tunnu olevan mitään tätä vastaan, päinvastoin.
Mehän tuomme valmiin rahoitetun hankkeen Tampereen yliopistolle, jonka kanssa minulla on resurssisopimus, eli kun meillä ei ole niitä omia tiloja, niin me saadaan sieltä. Meillä on jatkuvasti käytössä sekä harjoitussali että minulla oma työhuone.
Eli en voi valittaa. Mutta me olemme tehneet alun perinkin hankerahoituksen niin, että haettiin ja saatiin Koneen säätiöltä tämä niin sanottu yliopisto-osuus, joka nyt on ihan aika normaalia käytäntöä sen ohella, että joskus yliopistot ei pyydä mitään, mutta he voivat myös pyytää.
Ja mulla oli oikeasti tekemistä siinä, että sain yliopiston laskuttamaan sen osuuden tältä vuodelta. (naurua) Että he oli niin kuin, että oletko nyt ihan varma tästä? Että ei me ole välttämättä tällaisia otettu, jos hankerahan tai tutkimushankerahoituksen kanssa postdoc-tutkija tulee tänne.
Ja me siihen, että kyllä teidän täytyisi ottaa, koska minä raportoin rahoittajalle, niin kyllä tämä raha täytyy nyt vaan tulla teille, ja niinpä he laskutti sen. Että jopa näin päin.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Teknologisen tutkimuksen puolellahan ymmärtääkseni tämmöisiä yliopiston ja yritysten välisiä yhteistyösuhteita ihan peräänkuulutetaan jatkuvasti. Ja siinä nähdään paljon mahdollisuuksia, jotkut niitä toki kritisoikin.
Mutta oletteko te tällä sitten ikään kuin humanistisen puolen uranuurtajia tällaisessa yhteistyökuviossa?
Kati Andrianov:
Oi, voisinpa sanoa, että kyllä. Minun tiedossani ei ole muita.
Ja nyt voin puhua vain Koneen säätiön linjauksesta, koska olen heidän apurahainfossaan kuullut ihan suoraan sanottavan, että he eivät esimerkiksi yhdistyksiä ja osuuskuntia ikään kuin lähtökohtaisesti kovin paljon tue, voi mennä läpi, mutta on harvinaista.
Ja meillä kävi säkä. Tai sitten meillä oli vain hyvä hakemus.
Mutta kyllähän siis se, joka siellä on arvioinut, niin tämä on arvioitu nimenomaan tutkimushankkeena. Eli silloin on katsottu nyt lähinnä minun ja sitten minun työparini CV:t, ja taiteelliset portfoliot piti liittää, että se on mennyt sillä tavalla ihan normaalina tämmöisenä tutkimushakuna.
En itse asiassa tiedä kuinka paljon on se osuuskunta vaikuttanut siinä työsuunnitelmassa, mutta ei me olla kirjoitettu sinne muuta kuin mitä olen tässäkin sanonut, että ketterä taloushallinto onnistuu ja myöskin työvoiman palkkaus.
Jukka Peltokoski:
Ja veit jalat alta, olisin juuri kysynyt seuraavaksi, että oliko tällä osuuskuntamuodolla jotain erityistä merkitystä tämän kuvion onnistumisen kannalta, mutta se jääköön siis kysymysmerkiksi.
Kati Andrianov:
Niin, ainakin siinä hakuvaiheessa.
Itse ajattelisin ihan näin käytännöllisesti, että jos nyt vaikkapa vain henkilökohtaista apurahaa oltaisiin haettu, niin vaikka minä olisin saanut sen resurssisopimuksen Tampereen yliopiston kanssa, ja siihen olisi liittynyt ne harjoitussalit ja työhuoneet ja muut, niin kyllähän tämä nyt antaa sitten sellaista, että me voidaan osuuskunnan kautta esimerkiksi, kun paljon meidän jäsenet on tehnyt eri työpaikoilla yhteisöissä töitä, niin nyt me ruvetaan etsimään niitä työyhteisöjä, joihin me mennään pilotoimaan tätä ensi vuoden puolella. Uskonkin, että tämmöisissä asioissa osuuskunta on isoksi avuksi.
Ja sitten ihan tommoisessa jalkauttamisessa, voisiko sitä sanoa jopa tieteen popularisoinniksi vähän rouheasti, tämä nyt ei ole tieteellinen tutkimus, vaan taiteellinen, mutta yhtä kaikki akateeminen, niin kyllähän tietysti se tieto tästä tutkimuksesta menee osuuskunnan viestintäkanavien kautta sitten vähän eri yleisölle kuin se menisi esimerkiksi Tampereen yliopiston tiedotuksen kautta.
Tästä viestinnästä meitä sparrataan huomenna, Koneen säätiö ihanasti myöskin sparraa meitä viestinnän ynnä muun työhyvinvoinnin suhteen. Mutta luulen, että se viestintä on vähän monipuolisempaa silloin kun siinä on osuuskunta, joka sitten laittaa tahoilleen tätä tietoa.
Jukka Peltokoski:
Osuuskuntaahan joskus kuvataan myöskin tämmöiseksi verkostoyritykseksi, ja kuvailit, miten teidän osuuskunnan väki toimii hyvin tasavertaisesti ja yhteisönä. Joten voisi kuvitella, että se tuo juuri tämmöisiä tiedotuksellisiakin hyötyjä, kun kullakin on niitä omia verkostoja, joihin sitten sana lähtee kiirimään.
Jos vielä vähän makustelee tätä osuuskunta ja tutkimushakemus ja yliopistoyhteisö, niin saattoiko jotain merkitystä olla sillä, että teidän osuuskunta on voittoa tavoittelematon? Että se siinä mielessä tekee yleishyödyllistä ja yhteishyvään pyrkivää toimintaa? Toitteko te sitä esille hakemuksissa?
Kati Andrianov:
No, siellä oli ihan siis tarkka linjaus tässä nimenomaisessa, ja tällä rahoittajalla, että tuotekehittelyä ei tehdä hankerahalla.
Se olikin niin päin, mutta minä ajattelen näin, että kun puhun tuosta tutkimustulosten näkyväksi tekemisestä, jalkauttamisesta ja tieteen popularisoinnista, niin ajattelen, että ehkä tässä olisi mahdollisuus sitten osuuskuntana näitten meidän tulosten soveltamiseen käytännössä tämän tutkimushankkeen jälkeen.
Mutta korostan, että me ei tehdä sitä tuotekehittelyä tässä. Se meidän esitys- ja työpajakonsepti kehittyy koko ajan vielä ensi vuoden puolella, ja sitä esitystä kehitetään paremmaksi.
Ja sitten tämä mahdollinen myytävä tuote (naurua), jos siitä sellainen on sitten tuloillaan, niin se pitää määritellä ja kehittää sitten sen tutkimushankkeen jälkeen ihan eri rahalla.
Ja olen alustavasti ollut yhteydessä työsuojelurahastoon, ja siellä saattaisi olla sellaista mahdollisuutta, että sitten kun muu rahoitus loppuu, niin jos halutaan käyttää tätä meidän kokonaisuutta, mikä nyt luodaan, sellaiseen työyhteisöjen vuorovaikutuksen kehittämiseen, niin silloin työsuojelurahasto on ehkä se, jonka kautta ne työyhteisöt voisi saada rahoitusta ja tilata meidät.
Jukka Peltokoski:
Eli mahdollista on, että yhtäältä säätiö apurahan myöntäjänä, ja sitten toisaalta yliopistoyhteisö tämmöisenä sidoskumppanina, tunnistaa teidän osuuskunnan erityislaatuisuuden yrityksenä.
Että se ei ole myöskään mikä tahansa yritys, vaan nimenomaan tämmöinen, voisi sanoa, yhteiskunnallinen yritys, joka tähtää yleishyödyllisen ymmärryksen lisäämiseen, ja tietenkin myös tekoihin työelämässä. Eikä ole sillä tavalla suuntautunut tuotekehittelyyn tai markkinointiin, tai käytä apurahaa tämmöisen ikään kuin liiketoiminnan sparraamiseen.
Kati Andrianov:
Juuri nimenomaan näin. Tämä on se Koneen säätiön ihan heidän linjaus. se on vain toisin sanoin sanottu.
Ja me kiltisti näin tehdään, koska me halutaan tutkia tuota aihetta, koska me ollaan siitä niin hirveän kiinnostuneita, ja nyt meille on annettu tämä mahdollisuus.
Jukka Peltokoski:
Vertailukohtana minulle tulee mieleen tutkimusyksikkö BIOS, jos sattuu olemaan tuttu, tämmöisiin ekologisen jälleenrakennuksen teemoihin keskittynyt, myöskin varsin akateemisten henkilöiden pyörittämä osuuskunta, joka on myöskin juuri sieltä Koneen säätiöltä saanut rahaa. Tekee tutkimustyötä ja tuottaa paljon myös yhteiskunnasta keskustelua.
Ja siinä on kyse myöskin tosiaan osuuskunnasta, ja kiinnostava tämä aihe on osuuskuntakeskustelun kannalta yleisemminkin juuri siksi, että osuuskunnat ovat tämmöisiä erityislaatuisia, myös yhteiskunnallisia yrityksiä, ainakin kun niitä sillä tavalla pyöritetään.
Että ne eivät ole yhdistyksiä, ne on yrityksiä, mutta toisaalta yrityksinä ne poikkeaa osakeyhtiöistä ja semmoista yrityksistä, jotka ehkä pyrkii siihen, että kehitetään tuote ja sitten myydään se mahdollisimman nopeasti jollekin, joka tarjoaa sitä hyvät rahat, eli pistetään se lihoiksi.
Mutta mahdollisesti siis osuuskunnilla voisi olla enemmänkin jalansijaa tutkimustyön tekijöinä ja tuottajina, vai mitä arvelet?
Kati Andrianov:
Aivan varmasti.
Tämä on ehkä vähän sellaista kartoittamatonta maastoa, ainakin minulle, en tiennyt tätä tätäkään osuuskunta, jonka mainitsit.
Aivan varmasti voitaisiin tehdä ainakin tämmöisenä tiedontuotantona, mutta ihan kyllä myös akateemisena tutkimuksena, meidän osuuskunta on nyt siitä esimerkki.
Mutta tämä riippuu varmaan osuuskunnasta aika paljon, että minkälaiset ihmiset näitä osuuskuntia perustaa. Ja tosiaan minä olen ajatellut, vaikken tosiaan ollut tiennyt tätäkään, jonka mainitsit, että tämmöisissä asiantuntija-osuuskunnissa varmaan tehdään jo.
Ja siinä on ehkä niin kuin kaksi edellytystä, toisen jo tavallaan mainitsinkin, että onko niissä osuuskunnan jäsenissä tämmöisiä, no, ammattitutkijoita, joiden työskentelyedellytyksiä osuuskunta voisi edistää. Kuten aikaisemmin sanoin, niin olen ymmärtänyt, että osuuskunnan perustehtävä on parantaa jäsentensä työmahdollisuuksia, niin jos siellä on sellaisia jäseniä, joiden työskentelyedellytyksiä osku voisi edistää, niin mikä jottei, ja pitäisikin.
Ja sitten toisaalta, mitä hyvää tällä tutkimuksella edistetään oskun näkökulmasta.
Eli tavallaan siinä kohtaa jännästi, vaikka olemme itse, siis minäkin osuuskunnan jäsen, niin minä olen sekä työnantaja että työntekijä ikään kuin yhtä aikaa. Tämähän erottaa osuuskunnan monesta muusta yrityksestä, että me ajatellaan ikään kuin molemmista näkökulmista tätä, ja mielestäni molempien näkökulmien kannalta tämän tutkimuksen pitäisi palvella.
Mutta sitten tuolle ulkomaailmalle esittäisin semmoisen, että siellä edellytyksenä olisi tämmöinen osuuskunta-muodon ikään kuin tunnistaminen ensinnäkin, ja sitten sen hyväksyminen esimerkiksi juuri rahoittajien ja sitten tiedeyhteisön taholta.
Ja tässä olen jo suitsuttanut moneen kertaan, että meillä ei ole valittamista. Meillä sekä rahoittaja että tiedeyhteisö on meidät ottanut, ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Mutta ehkä tuolla akateemisessa maailmassa ainakaan en ole osuuskuntaan hirveästi tällaisena törmännyt, että et olisi tullut vastaan, ja että siellä sitä hirveen hyvin tunnistettaisiin.
Sitten toinen juttu on se, että yhdistetään juuri jonkun ihan toisen alan tutkimus, ja sitten sitä organisoidaan osuuskunnasta käsin niin kuin meillä.
Niin, kyllähän kun tätä hakemusta ruvettiin tekemään yli vuosi sitten, niin olihan tämä vähän jännittävää, varsinkin kun rahoittaja sanoo suoraan, että ei saa kauhean usein ketkään tämmöiseen. Että tämä on uusi asia sillä lailla vielä. Mutta sitten me vaan ruvettiin. Että siellä luotettiin, että hyvin tämä menee, ja me vaan ruvettiin.
Ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että viime kesäkuussa mentiin näyttämölle. Ja nyt se on ihan sitä itseään, sitä raakaa taidetyötä tällä hetkellä.
Jukka Peltokoski:
Asia on varmasti juuri niin kuin sanoit, eli tämä on vielä vähän tutkimatonta maaperää.
Ja tosiaan osuuskunta on usein vähän tunnistamaton yritysmuoto, vaikka se toisaalta on meille vanha tuttu sanana, osuuspankit, osuuskaupat.
Mutta sitten kuitenkin se jää jotenkin hämäräksi, että mitä se nykyään voi olla. Ja mitä kaikkea se voi olla.
Varsinkin tullaan sitten tällaisille kentille, jotka ei ole niitä perinteisiä, osuuskauppa tai pankkialaa, vaan tässä tapauksessa tosiaan taidetyötä ja tutkimustyötä.
No, entäpä toisinpäin? Yliopistoyhteisöön on kohdistettu viime vuosina aika paljon kritiikkiä, että tämmöisen vapaan tutkimuksen, ja ehkä juuri yhteiskunnallisen ja humanistisen tutkimuksen mahdollisuudet kapeutuu yliopistossa. Tai näin on ainakin sanottu joissain kriittisissä keskusteluissa.
Tuoko teille teidän tapauksessa osuuskunta siihen jotain semmoista vapautta, mitä muutoin ehkä ei akateemisessa ympäristössä olisikaan?
Kati Andrianov:
Lähden tuosta, että joo, humanistiset alat ajetaan alas, ei pelkästään Suomessa. Tämähän on viime vuosien trendi, olen jutellut tästä ulkomaisten tutkijakavereitten kanssa, niin se on ihan sama puhunko iranilaisen vaiko kalifornialaisen kanssa, niin siellä nyökytellään, että kyllä, tämä tunnistetaan hirveän hyvin.
Mä en tiedä, mitä se osuuskunta… me ei ehkä vielä olla osattu tuoda sitä puolta siellä esille, koska minä olen yksin se, joka siellä sillä tavalla pyörin niissä tutkijatapaamisissa ja muissa.
Tämmöinen postdoc-vaihehan on tietysti aika vapaa ikään kuin muutenkin sillä tavalla, että väitöskirjavaiheessa tarvitaan ohjaajat ja muuta sellaista, ja sitä tarkemmin ikään kuin seurataan.
Että nythän olen tämmönen vapaa tutkija siinä mielessä, en sanan varsinaisessa merkityksessä, koska olen affilioitunut, mutta voisin olla ihan vapaa tutkija, jos kirjoittelisin kirjoja ihan niin kuin omaksi ilokseni.
Mutta toivon, että tämä realisoituu jotenkin tämä osuuskunta, ja haluaisin tuoda sitä näkyväksi siinä vaiheessa, kun me päästään sinne työpajakokonaisuuksia pitämään. Koska me nimittäin dokumentoidaan niitä, ja toivon, että voin siellä tutkijayhteisössä esitellä jossain seminaarissa sitä, miltä se sitten näyttää. Että mikä siinä on sitä osuuskuntaa, esitellä puhtaammin kuin nyt, että me mennään sinne työyhteisöön ja meillä on se lämmittelyesitys ja sitten me vedetään työpaja.
Ja me ollaan työparini Heidi Kotilan kanssa jo tehty, kun Kiidolta tilattiin hyvin saman tyyppinen työ. Siitä oli vaan yksi keikka vuosia sitten, ja me, sama työpari, tehtiin silloin lämmittelyesitys ja vedettiin 80 ihmiselle Helsingissä työpaja. Sen esityksen nimi oli niinkin seksikäs kuin Työhyvinvoinnin kulmakivet järjestötyössä , ja sen tilaajana oli Suomen partiolaiset, joilla oli näiden toimihenkilöiden kokoontumisajot ennen kuin he lähti risteilylle
Ja se oli meille ihan uutta, ja tämä tuli ihan ulkopuolelta meidän osuuskunnan info@-osoitteeseen, että me tarvittaisiin tänne tämmöisestä työhyvinvoinnista nimenomaan järjestötyössä, siitä aiheesta esitys plus työpaja. Ja me tämän Heidin kanssa mietittiin, että no, mikä jottei, ja sitten me vaan niin kuin tempaistiin se.
Ja siitä tuli hyvät palautteet ja kokemukset, mutta me oltiin silloin muissa töissä niin paljon, että me ei ruvettu siitä sitten tekemään tuotetta niin, että oltaisi myös ruvettu markkinoimaan sitä. Mutta oli tavallaan tällainen pohja tämmöiseen esitys-työpaja -komboon.
En ole yhtään varma oltaisiinko me ruvettu tekemään tätä, ja tämä on osuuskunnallemme tosiaan tyypillistä, että jos me ei oltaisi saatu sitä kytköstä tässä aiheessa suoraan työyhteisöihin, sillä tavalla kokijoihin. Tarkoitan, että oltaisiinko me ruvettu tekemään ihan vaan näyttämöteosta ja sitten yritetty vaikka myydä sitä, tai mennä sillä festareille esittämään sillä tavalla kuin nyt festivaaleilla tai missä tahansa esitetään teatteriesitys. Mä vähän epäilen.
Että sillä tavalla se osuuskunta on meille hyvin luontainen, ja oli niin kuin alusta asti. Sitä kautta tuli tämä ajattelu tästä yhdistelmästä ja siitä kytköksestä sinne työelämään.
Jukka Peltokoski:
Ja saatan kuvitella itse, että jos olisitte pelkästään yliopistotutkijoita, niin ette tämmöistä yhteydenottoa olisi saanut, että nyt olisi tilaus tämmöiselle työlle ja pääsisitte sitä tekemään. Ja siinä sitten syntyy myös ikään kuin tutkimusta samalla.
Kati Andrianov:
Ei todellakaan. Siis kyllä osa tulee meidän osuuskunnalle ihan sinne info@-osoitteeseen, että ottaisiko teiltä joku kopin, olen katsonut nettisivuiltamme, että teillä on vähän tällaista osaamista?
Olen käynyt elollistamassa esimerkiksi tuolla Työväenmuseossa vanhat Finlaysonin puuvillakoneet, tein niistä elollisia hahmoja ilman, että niihin sai koskea tai niitä sai liikutella. Tämä olisi pitkä juttu, en mene siihen nyt, miten tämä tapahtui, mutta tämä oli esimerkiksi semmoinen Tampereen kaupungin tilaustyö.
Että näitäkin tulee silloin tällöin jopa tämmöisellä häröalalla kuin minulla, jolla on tämä perversio elollistaa taloja elollisiksi hahmoiksi, tai tuommoisia koneita. Mutta nyt meillä on vähän helpommat kamat tällä kertaa kyseessä, ei taloja sentään, on vähän pienemmät nuket.
Mutta kyllä aika paljon se osuuskunnan työ on kiinni siitä omasta aktiivisuudesta. Kyllä siinä sellaista tarvitaan, ehkä jotenkin orientaatiota ylipäätään ihmiseltä, että se on ulospäin auki.
Ja sitten pitää vähän haistella, että mikä menisi? Plus se, mistä itse on kiinnostunut, ja ehkä vieläpä niin, että mikä itseäni kiinnostaa, niin ujuttaa sen sinne sitten jotenkin, olla sillä tavalla yhteiskunnan osa.
Ja itse ajattelen, että minun työt, varsinkin nämä teatterityöt, että ne on aina semmoinen puheenvuoro ikään kuin yhteiseen keskusteluun. Se on se minun puheenvuoroni johonkin tärkeään aiheeseen. Ja nyt tällä hetkellä ajattelen, että tärkeä aihe on se, miten toisiamme manipuloimme, ja tämä itsen esitys.
Ja sitten on tietysti pakko sanoa tästä manipuloinnista, että meillä on tuossa itärajan takana aika lähellä heebo, joka on manipuloinnin mestari. Että kun joku kysyy, että onko tuo teidän tutkimusaihe, mikä siinä on se syvyys? Niin minä sanon aina tämän, että no, syvyys tulee ihan tästä, maailman tapahtumista. Tämä on tietenkin pitkälle vedetty ja kauhean raflaava esimerkki, mutta jotenkin näen sen samantyyppisenä sellaisena narsistisena minä-toimintana.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Kulttuuriosuuskunta Kiidon työ, tekeminen, tutkimustoiminta, ei siis todellakaan tapahdu norsunluutornissa, jos jälleen vähän sinne yliopistoon päin viittaa. Te toimitte kentällä ja ihmisten keskellä.
Tosiaan, teillä on tämä hanke Manipuloinnin kieli: työelämä esityksenä, ja aikaisemmin puhuit, että nettisivut oli osuuskuntaa perustettaessa semmoinen, että kun sitten katsoi niitä nettisivuja, niin siinä näki teidät itsenne.
Voiko siis sanoa, että nettisivut olivat teille jonkinlainen esitys itsestä työelämässä? Tai onko siis osuuskunta Kiito teidän itsenne esitys työelämässä?
Kati Andrianov:
No, nyt kun minä osaan ajatella sen noin, niin ilman muuta se on meidän itsen esitys.
Ja nuo nettisivut, niin nehän ne vasta onkin. Sehän se on juurikin se meidän paikka, koska meillä ei ole mitään muuta paikkaa. Me toimitaan vaan siis tällä tavalla, että kun ei ole kiinteitä harjoitus- tai toimitilaa, niin se paikka, ainoakin paikka, on ne verkkosivut.
Ja se, mikä siinä itsen esityksessä on, juuri nyt on puhuttu tässä mentoroinnissa paljon just, että miltä tämä näyttää, niin se on juuri tuota, mitä kysyit. Ja että siellä verkkosivuilla, yksinkertaisesti, paitsi että ne olisi käyttäjäystävälliset, niin myös ikään kuin jaotellaan tätä monialaista toimintaa. Niin että siinä olisi joku yhdistävä tekijä, joku tolkku.
Me ollaan paljon mietitty sitä, onko se kulttuurihyvinvointi? Se hylättiin, koska tuntuu aina rajaavalta. Onko se yhteisötaide? No, ei kaikki tee. Nyt se mentorointi jatkuu siis vielä tämän syksyn, ja nyt alkaa tapahtua sellaista, että me tästä itse esityksestä nimenomaan ruvetaan nyt puhumaan. Mutta olet ihan just ytimessä, se on meidän itsen esitys.
Jukka Peltokoski:
Nykytyöelämässä vähän pakkokin tuoda itseään esille ja vähän miettiä, että miltä se just ulospäin näyttää, että on kiinnostava ja houkutteleva ja saa sitten niitä tarjouksia.
Toisaalta on noinkin, että kun on monialainen osuuskunta ja moninainen porukka ja montaa osaamista, niin on monta rautaa tulessa, mutta joku yhteinen hiilikin pitää olla, johon puhalletaan.
Kati Andrianov:
Joo, ja semmoistahan meillä joku on jo ehdottanut, en tiedä nyt sitten, mitä me päätämme siitä, mutta yksi tämmöinen, mitä on ollut puheissa, niin voisi olla tällainen ikään kuin meidän tapa toimia, tehtiin mitä tahansa, mennään jonkun ryhmän luo tai johonkin yhteisöön tai opetetaan valokuvausta, vedetään työpaja tai mitä ikinä, niin kaikki päättyisi aina esitykseen. Esitys laajasti nyt ajateltuna, valokuvanäyttely on esitys, ja mikä tahansa, niin kaikki päättyisi aina esitykseen. Ja esittävän taiteen ihmisenä ei mulla ole mitään tätä vastaan. (naurua)
Jukka Peltokoski:
Tähän ei voi muuta sanoa kuin että wow.
Kuulostaa myös siltä, että teidän osuuskunnassa tapahtuu todella paljon.
Aikaisemmin puhuttiin siitä, että monen teidän alan tekijän toimeentulo ja tekemiset saattaa liittyä hyvin moneen, olla monen suuntaista.
Niin myöskin teidän osuuskunnassa tapahtuu monenlaista, ja osuuskunta on siinä semmoinen alusta, jolla te toimitte ja teette ja hankkeistatte ja tuotteistatte.
Ja ideoista ei vaikuta olevan pulaa myöskään.
Jos vielä fokusoi niihin nukkeihin, niin se tosiaan niin kuin sanoit, ei ole mikään iso ala Suomessa, ja teillä on siinä suuresti kädet savessa.
Onko osuuskunta ollut myöskin mahdollisuus tehdä tämmöistä erityislaatuista teatteria, jolle ehkä muuten ei ole ihan valtavat kantimet tässä maassa?
Kati Andrianov:
Oi, varmasti kyllä osaltaan. Siinä kaikki kantimet, kiitos, otetaan vastaan, koska ala on marginaalinen.
Suomessa on nyt vähän laskutavasta riippuen lähemmäs 200 varmaan ammattilaista, ja siis piirit on pienet.
Tämmöinen ammattikorkeakoulutasoinen opetus on ajettu alas 2014, jonka jälkeen siitä voi tämmöisenä näyttötutkintona, ammattitutkintona tehdä ja saada sen paperin edelleen. Eli meitä ei edes valmistu tällä hetkellä enää kuin ehkä muutama vuodessa, jos sitäkään, kun se on sen ammattitutkinnon, näyttötutkinnon varassa.
Ala ei siis kasva, tekijöiden määrä ei kasva. Ja tästä onkin nyt tietysti sitten iso huoli, että miten, jos ei tule uusia nukketeatterin tekijöitä. Me emme kukaan tässä nuorennu.
Ja, olen ajatellut, että siinä on ollut pakko, mutta myös tietysti täytyy olla oma kiinnostus, niin kuin puhun näistä eri konteksteista, niin siinä on ollut pakkokin osittain etsiä niitä eri konteksteja, missä sitä nukketeatteria voisi käyttää välineenä.
Me puhutaan tämmöisestä soveltavasta teatterista ja soveltavista konteksteista. Aika usein, kun sanoo sen soveltavan, niin ihmiset mieltää sen jonnekin soteen, ja se on tietysti yksi konteksti, tai siellä sisällä monta. Mutta näitä sovellusaloja on muitakin, ja se on varmasti semmoinen, mikä tuo sitä leipää lisää pöytään.
Että se on aika tylyä olla sillä marginaalisella alalla niin, että pelkällä esitystoiminnalla, tehdään proggis niin sanotusti, näytelmä, ja sitten sitä esitetään tietty esityskausi, ja sillä eläisi. Niin se on yhdellekin ihmiselle, nukketeatterialalla meillä on sooloteattereita tämän takia juurikin.
Mutta edes sooloteatterina pelkästään sillä eläminen, se elannon hankkiminen, on aika rankkaa, ja moni siihen ei ainakaan missään tapauksessa voi työllistyä. Niin kaikenlaiset tämmöiset yhteenliittymät, ja nämä erilaiset kontekstit on vaan sitten sitä, missä sitä saa ylipäätään tehdä.
Mun tapauksessa, en ole tosiaankaan ollut sillä sote-puolella, mä en voi sanoa siitä mitään, mutta tiedän, että meidän osuuskunnassa on ihmisiä, jotka on ollut paljonkin. Mulle se uusin konteksti sen esitystoiminnan, sen taiteilijuuden lisäksi, se konteksti, jossa minä olen saanut elantoani, on tuo tutkimus.
Eli kellä se on meillä mikäkin. Opettaminen voisi olla yksi, mutta jos meillä ei ole niitä oppilaitoksia, niin meillä ei ole paikkaa, jossa opettaa. Että kyllä se nukketeatteri on semmoinen, en voi sanoa, että se on kuoleva ala, koska se on alana jatkuvasti ikään kuin kiinnostavampi. Ja meillä on kolme valtionosuusnukketeatteria Suomessa, jotka voi oikein hyvin.
Yksi on Teatteri Mukamas Tampereella, jolla oli juuri nyt syksyllä kansainvälinen festivaali taas koronavuosien jälkeen. Niin olihan se hienoa, kun minä yhtäkkiä tajusin siellä, että meidän osuuskunnasta siellä oli kaksi ihan nukketeatteriesitystä ohjelmistossa. Ja sitten kolmas, minä olin puheohjelmaa moderoimassa, ja siinä puheohjelmassa yhtenä asiantuntijana oli meidän osuuskunnasta ihminen puhumassa varjoteatterista.
Ja sitten tuosta, kun sanoo, että no, mä teen nukketeatteria, niin aina ajatellaan, että ahaa, sä näyttelet niillä nukeilla. Nyt sen verran diversiteettiä ruvennut olemaan jo tässä nukketeatterikentällä, että siellä rupeaa ammattikunnat eriytymään.
Eli siellä on selvästi eriytynyt nukenrakentajien ammattikunta, siellä on osa koulutetuista ihmisistä, jotka keskittyy siihen. Osa ohjaa, ja osa vain näyttelee nukeilla. Ja toki tekevät ristiinkin, koska meidät kaikki on ollut pakko kouluttaa osaamaan edes vähän näitä kaikkia, se koulutus meni niin.
Mutta se on ikään kuin hassua, että samaan aikaan, kun ei kouluteta lisää ja tekijämäärä ei kasva, niin tämä diversiteetti siellä sisällä, ne suuntautumiset eriytyy niin kuin millä muulla alalla tahansa.
Jukka Peltokoski:
Osuuskunta-tutkimuksessa usein korostetaan, että osuuskuntien vahvuus on siinä, että ne voi löytää markkinarakoja sieltä, mistä tosiaan voitontavoitteelliset yritykset ei mahdollisuuksia näe, osuuskunnat voi toimia sellaisillakin alueilla.
Ja paitsi että se liittyy siihen, että ei ehkä tavoitella niin aggressiivisesti voittoa, niin myöskin siihen yhteisöllisyyteen. Että yhteisöllisyys on voimavara, ja kaikki moninaisuus, inhimilliset resurssit ja muut, mitkä siitä sitten kumpuaa toiminnan tueksi.
Kuulostaa hyvin Kiitomaiselta.
Kati Andrianov:
Kyllä joo, ja siinähän on juuri se, että jos me mennään yhteisöön, niin ei se yhteisö välttämättä ole aina se, joka meille maksaa sen palkan. Vaan juurikin päästään niihin yhteisöihin tekemään sitten näillä hankerahoilla.
Eli sinne hankkeisiin on toki sisäänkirjoitettu, siellä ei lue vain, että me vaan haluttaisiin tehdä nyt jotain taidetta ja etsittäisiin sitten se yhteisö, vaan yleensä tietenkin jo hankehakemuksiin on jo mietitty ja sovittukin ne yhteistyökumppanit, että minne sitten mentäisiin, jos rahoitus toteutuu.
Ja nyt kun meillä on se kestävän kehityksen sitoumus, joka on osatyökykyisille ja maahanmuuttajille, niin ollaan toki ajateltu lämpimästi tuota Ukraina-taloa. Ja tiedän, että siellä on kiitolaisia jo käynyt neuvottelemassa siitä, että jos vaan rahoitus saadaan, niin tehtäisiin sitten sinne suuntaan keskittyvää toimintaa.
Jukka Peltokoski:
Nukkeja manipuloidaan eli liikutellaan naruilla usein, ja kuulostaa, että Kiidossakin on monia naruja, joita vedellään. Ja että monta rautaa pitää olla tulessa, ja monia naruja, jotka on hyppysissä, että toiminta siitä sitten lutviutuu, ja aina joku suunta menee eteenpäin.
Kati Andrianov:
Kyllä sen noin voi sanoa.
Se marionetti, eli just se narunukke, jota tässä tarkoitat, on yksi nukketyyppi. Se on varmaan kaikista vaikein, mutta sopii hyvin metaforaksi manipulointiin.
Tämä metafora siitä, että joku manipuloi jotakin nimenomaan niin, että sieltä menee ne narut, niin tämähän on meidän kaikkien tuntema, mutta positiivisesti kun ajatellaan, niin sitä metaforaa voi käyttää myös tuommoiseen osuuskunnan luonnehdintaan.
Jukka Peltokoski:
Ja näin, kun tässä pöydän äärellä jutellaan, niin ainakin kuulostaa siltä, että kaikki sujuu niin kuin tanssi, vaikka tiedämme, että arki on monesti vähän karumpaa, ja osuuskunnan pyörittäminen lattiatasolla on erilaisten käytännön pulmien ratkomista ja epävarmuuksienkin kanssa elämistä.
Mutta sujunee kuin tanssi?
Kati Andrianov:
Näin haluan ajatella isossa kuvassa, niin sanoisin, että sujuu erinomaisesti.
Sitten toinen juttu on tämä käytäntö, ja siitä vaan sanon sen, että kyllähän ne sellaiset hallinnon pyörittämiseen liittyvät asiat tuppaa kasautumaan muutamalle ihmiselle.
Meillä on kolmihenkinen hallitus tällä hetkellä, meillä oli aikaisemmin viisihenkinen, nyt on kokeiltu kolmihenkisellä, ja ollaan vähän puhuttu, että se kolme on ehkä vähän liian vähän, koska kasautuu ne hommat. Koska hallitus on kuitenkin sitten se, joka aika paljon ikään kuin vastaa näistä.
Mutta nyt tämä mentorointi on semmoinen, mihin me ollaan lähdetty yhdessä, ja toivotaan nyt, että me saadaan siihen tämä koko meidän osuuskunnan porukka sillä tavalla mukaan ja pohditaan niitä arvoja yhdessä.
Että se on niin kuin voimavara, että me ollaan eri aloilta. Me ei olla esimerkiksi kaikki vaikkapa musiikin ihmisiä. Se varmaan helpottaisi joitakin asioita, mutta se on samaan aikaan voimavara, se meidän erilaisuus. Ja sitten myöskin välillä vähän raskasta.
Mutta minulle erityisesti tuottaa iloa se, että me tehdään tätä osuuskuntana.
Jukka Peltokoski:
Tämä oli Osku Podkussa, ja vierailijanamme oli Kati Andrianov Kulttuuriosuuskunta Kiidosta.
Kulttuuriosuuskunta Kiito on moninainen osuuskunta, jossa yhdistyy tekijyyttä ja tutkijuutta, kulttuuria, taidetta, hanketyötä, palveluita, mentorointia, taideterapiaa ja erilaista luovien ja asiantuntija-alojen palvelua.
Kiitoksia vierailusta, Kati. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva keskustelu.
Kati Andrianov:
Kiitos, että sain tulla.
Jukka Peltokoski:
Jukka Peltokoski KSL-opintokeskuksesta kiittää ja kuittaa.
Osuuskunnat rakentavat reilua ja yhteisöllistä taloutta.
Ihmiset, rakentakaa osuuskuntia.
[Musiikkia]
KSL-podcast.
