Poikkeusajan vaalikampanjoinnissa korostui someosaaminen, visuaalisen viestinnän taidot sekä ihmisten kohtaamisen taito etänä. Vaalikoulutuksiin osallistuneet olivat tyytyväisiä asiansa osaaviin kouluttajiin sekä vertaiskeskusteluun.
KSL koulutti satoja kuntavaaliehdokkaita ja tukiryhmäläistä poikkeusajasta huolimatta
Toteutimme 50 kuntavaaliehdokkaille ja heidän tukiryhmäläisilleen suunnattua koulutusta loppuvuoden 2020 ja kevään 2021 aikana. Koulutuksissa oli yhteensä 700 osallistujaa. Järjestimme koulutuksia seuraavista aiheista:
• Kohtaaminen vaalityössä
• Kampanjat tulille
• Visuaalisuutta vaalityöhön Canvalla
• Kohtaaminen vaalityössä
• Nettivideot vaalityössä
• Some haltuun
• Fb ja Instagram Live vaalityössä
Järjestimme koulutuksia valtakunnallisina kaikille ehdokkaille avoimina koulutuksina, sekä tilauksesta eri vasemmistopiireille. Vaalikoulutusten lisäksi järjestimme vaaleihin orientoineet Kuntafoorumin ja Osastopäivät yhteistyössä vasemmistoliiton kanssa.
Vaalityössä vertaisoppiminen on tärkeää
Koronapandemian aiheuttama poikkeustila on rajoittanut perinteisiä kampanjoinnin tapoja, mutta myös tiedon siirtoa ehdokkaiden välillä. KSL:n koulutustuottaja Jukka Peltokosken mukaan äänestäjien tapaaminen on vaalityössä tärkeää, mutta yhdessä kampanjointi auttaa myös ehdokkaita oppimaan uutta.
– Muiden ehdokkaiden kanssa yhdessä kampanjoimisella on ehdokkaiden oppimisen kannalta tärkeä rooli. Tavallisesti uudet ehdokkaat oppivat kampanjoinnin tapoja myös kokeneemmilta ehdokkailta vaalityötä tehdessään.
Vertaisoppimisen merkitys nousi esiin myös koulutuspalautteessa. Osallistujat pitivät tärkeänä mahdollisuutta jakaa kokemuksia ja osaamista muiden ehdokkaiden kanssa. Vaalikoulutuksessa sai huomata, ettei ole yksin ajatustensa ja kysymystensä kanssa.
Ryhmäytymistä, konkreettisia esimerkkejä sekä strategista tietoa kampanjan tueksi
Asiansa osaavat kouluttajat saivat kiitosta osallistujilta. Kouluttajina toimi KSL:n freelance-kouluttajia, joista useat ovat itsekin aktiivisia vasemmistoliiton toiminnassa. Koulutuksilta toivottiin jatkossa erityisesti vertaistukea sekä entistä enemmän panostusta ryhmäytymiseen. Osallistujat toivoivat konkreettisia esimerkkejä oman vaalityönsä tueksi, mutta toisaalta myös vaalikampanjan rakentamisen kannalta strategiselle tiedolle on tilausta. Palautteen perusteella koulutuskuvauksissa on hyvä jatkossa selkeämmin kuvata koulutuksen lähtötaitotaso.
Tuemme vasemmistojärjestöjen koulutustoimintaa myös vaalien välillä
Koulutusyhteistyö vasemmistoliiton kanssa jatkuu myös vaalien jälkeen ja vaalikoulutuksia kehitetään annetun palautteen pohjalta. Ehdokkaiden ja tukiryhmäläisten kannattaa kouluttautua myös vaalien välissä. Osa KSL:n koulutuksista on maksuttomia vasemmistoliiton jäsenille, minkä lisäksi tuemme vasemmistojärjestöjen koulutustoimintaa eri tavoin. Tilaa Vaikuta vasemmistossa-uutiskirje, niin saat tietoa ajankohtaisista koulutuksista ja tapahtumista.