Osku podkussa -podcastin toisella tuotantokaudella viemme sinut osuuskuntien ja kestävän tulevaisuuden äärelle. Tarkastelemme suomalaisia pienosuuskuntia reilun ja kestävän talouden rakentajina. Nostamme esiin kiinnostavia osuuskuntia ja niiden toimijoita uuden osuuskuntaliikkeen aallon harjalta.
Tämä on Jälleenrakentajat Osuuskunta -jakson tekstivastine
Voit kuunnella jakson Soundcloudissa.
Kaikki sarjan tekstivastineet löydät kootusti podcastin pääsivulta.
Osa 6 – Jälleenrakentajat Osuuskunta -tekstivastine
[Musiikkia]
KSL-podcast.
Jukka Peltokoski:
Tervetuloa jälleen, hyvät kuulijat, KSL-opintokeskuksen Osku podkussa -podcastin pariin.
Osku podkussa on osuuskunta-podcast, jossa nimensä mukaisesti keskustellaan osuuskunnista ja käsitellään tarkemmin vielä osuuskuntia reilun ja kestävän talouden rakentajina.
Tänään meillä on vierailijoina osuuskunta Jälleenrakentajat Tampereelta, ja sieltä Disa Kamula ja Kimmo Hokkanen, tervetuloa.
Disa Kamula:
Kiitos.
Kimmo Hokkanen:
Kiitos.
Jukka Peltokoski:
Jälleenrakentajat on tosiaan tamperelainen osuuskunta. Ja nimensä mukaisesti… niin siis, mitäs se nimensä mukaisesti tekee? Siis mistä on kyse?
Disa Kamula:
Haluatko sä vastata? (naurua)
Kimmo Hokkanen:
Mä voin aloittaa. Jälleenrakentajat osuuskunta on perustettu nimenomaan semmoisen paikallistasolla löydettävien ekososiaalisen siirtymän mahdollisuuksien toteuttamiseksi.
Elikkä se on tämmöinen konkreettisesti jälleenrakentamisen osuuskunta, mutta sen lisäksi, että tehdään ihan konkreettisia pilotteja, ja sitten niistä laajempia tämmöisiä ikään kuin toimintamalleja, niin sitten lähestytään myöskin semmoista kulttuurista maaperää semmoisella otteella, että miten tästä ihmisten ja muun luonnon yhteiselosta voitaisiin saada molemmin puolin parempaa ja kukoistavampaa.
Parempaa elämää ihmisille, mutta parempia elämän mahdollisuuksia myös muulle luonnolle.
Mites, sä, Disa, tätä täydentäisit?
Disa Kamula:
Niin, se on ehkä sellainen toimijataho, ja niin kuin meidän nettisivuillakin lukee, niin meidän teon sana on ”aloittaa”.
Eli me jotenkin tiedostetaan nämä systeemitason ja globaalit ongelmat ja haasteet, ja sitten myös tavallaan se mahdollisuus lamaantumiseen ja siihen, että kun tämä on niin iso kakku tämä maailman (naurua) pelastaminen, ja siinä tavallaan, että me voidaan aloittaa jostain pienestä asiasta.
Me voidaan aloittaa yhdestä projektista ja tehdä sitä kestävästi. Ja kun me ajatellaan, miten sitä voidaan tehdä kestävästi, ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävästi, niin sitten me ehkä voidaan niillä pienillä askeleilla päästä eteenpäin.
Ja me Jälleenrakentajat ollaan sekä osuuskunta että verkosto, ja tämä on olennaista myös siinä meidän toiminnassa. Että me tunnistetaan ne erilaiset tarpeet, erilaiset toimijat, erilaiset sienirihmastot ja tämmöiset verkostot, jotka tarvitsevat toisiaan.
Koska tätä maailmaa ei muuteta yksin, vaan tätä muutetaan yhdessä.
Kimmo Hokkanen:
Disa kun mainitsi tuon sienirihmaston, niin me ollaan sanoitettu tämä niin, että me ollaan tämmöinen sienirihmastomainen toimija, joka hakeutuu ja etsii niitä semmoisia vipupisteitä tai akupunktiopisteitä, missä hyvin kohdistetuilla toimenpiteillä saadaan aikaiseksi merkittäviä muutoksia, joissa on energiaa ja ihmisiä, joilla on halu tehdä se muutos.
Ja sitten edelleen etsitään sienirihmastona se tieto, osaaminen, joka sen toteuttamiseen tarvitaan. Ja sitten ne muut resurssit, jotka siihen tarvitaan. Elikkä tavallaan yhdistetään nämä eri elementit, jotta se muutos mahdollistuisi.
Disa Kamula:
Kyllä.
Kimmo Hokkanen:
Että me ei itse varsinaisesti tehdä sitä muutosta, vaan luodaan maaperää ja tilaa sille muutokselle.
Jukka Peltokoski:
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tässä podcastissa siis keskustellaan jälleenrakennuksesta ja ekologisesta siirtymästä.
Ja minun nimeni on Jukka Peltokoski, ja luotsaan tämän jakson läpi näiden sienirihmastojen.
Kertokaa Jälleenrakentajien tarinasta vähän. Mistä osuuskunta tulee? Miksi se on perustettu, mihin tarpeeseen se vastaa? Ja keitä siellä oikein toimii?
Disa Kamula:
No, tarina lähti, kun 2020 tammikuussa oli tällainen Sitran järjestämä tilaisuus, jossa puhuttiin ekologisesta jälleenrakentamisesta ja sen tarpeesta. Ja oli tämmöisiä ikään kuin paikallisia klubeja, missä sitten tämä heidän tilaisuus striimattiin. Ja tuolla Finlaysonilla oli vielä semmoinen toinen toimisto, niin siellä oli järjestetty tämmöinen tilaisuus.
Ja siinä tuli jotenkin tosi voimakkaasti semmoinen, että nyt tällä on kiire, siis kun Sitralla on nämä tulevaisuusvisiot ja megatrendit ja kaikki, että nyt täytyy lähteä toimimaan.
Ja sitten sattumalta istuimme Haverisen Eetun kanssa vierekkäin siinä tilaisuudessa, ja minä ehdotin, että eiköhän perusteta semmoinen jälleenrakennuskerho. Että ruvetaan tekemään, tavallaan, että lähetään ihan vaan näin.
Eetu innostui ideasta, että joo! Että itseasiassa kutsutaan siihen myös muita mukaan, ja että hän on järjestämässä semmoista Suurta systeemin säätöiltaa Sampolassa, joka oli silloin samana iltana.
Ja että siellä olisi messevä joukko puhujia ja semmoinen iso toimijajoukko. Ja Eetu sanoi, että tule sinne, niin esitetään tämä kutsu sitten ihmisille. Että lähdetään perustamaan tämmöinen kerho.
Ja minä sain minuutin puheaikaa sieltä Suuresta systeemin säätöillasta…
Kimmo Hokkanen:
Et pysynyt siinä minuutissa. (naurua)
Disa Kamula:
Älä nyt, aina pysynyt minuutissa. Tosi lyhyesti puhun aina. (naurua)
Ja esitin siis kutsun, että jos olette kiinnostuneita tällaisesta kerhosta, niin laittakaa nimenne tähän listaan.
Ja meidän yllätykseksi listaan tuli yli 60 nimeä.
Ja sen jälkeen Eetun kanssa istuttiin alas ja mietittiin, että no nyt on kyllä aika iso kerho. Että miten me tätä lähdetään pyörittämään? Ja mitä tämä niin kuin tavallaan tarkoittaa? Että huh huh, kun me molemmat Eetun kanssa ollaan yrittäjiä, ja tässä on nyt aikamoinen massa, eli miten me tehdään tämä, niin että me kumpikaan ei väsytä.
Ja me ruvettiin miettimään sitä ohjelmaa ja kaikkea, mitä me voidaan tehdä. Mutta samalla mietittiin just tätä, että mikä olisi tavallaan se tukirakenne sinne taustalle, että kun tämä ei ole ihan pelkästään aktivismia.
Ja sitten se ajatus siitä osuuskunnasta oikeastaan syntyi, ikään kuin sen kerhon fasilitoimisen tueksi. Että me tarvitaan joku tämmöinen toimijajoukko.
Ja sitten me ruvettiin kutsumaan ihmisiä siihen mukaan, ja Kimmo oli varmaan yksi ensimmäisistä, ketä me sitten lähestyttiin. Me ollaan tehty Kimmon kanssa pitkään yhteistyötä, ja jotenkin kuin pala kerrallaan siihen tuli lisää toimijoita, ja sitten vielä neljäntenä perustajajäsenenä Järvensivun Timo.
Me neljä henkilöä pistettiin sitten virallisesti tämä osuuskunta pystyyn. Ja samalla tavallaan se kuudenkymmenen hengen verkosto oli siellä jo ikään kuin tukena taustalla, että meidän tarkoitus oli lähteä käynnistämään tällaista kerhotoimintaa.
Ja sitten tuli korona, ja kaikki meidän hienot kerhosuunnitelmat siitä, miten me kokoonnutaan, pyörähti uusiksi.
Ja siitä se jotenkin sitten lähti, ruvettiin keskustelemaan ihmisten kanssa.
Ja oikeastaan se tärkein sääntö, mihin me päädyttiin, oli se, että me tarvitaan tämmöistä dialogia ja nimenomaan sitä, että kukaan ei yksin diktaattorina päätä, mitä me tehdään. Vaan me keskustellaan kaikki meidän päätökset osuuskunnassa, mitä me tehdään. Että me oikeasti saadaan semmoista monialaista ja moninäkökulmaista tietoa siihen, miten meidän kannattaa näitä asioita tehdä.
Joo, sellainen tarina. (naurua)
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Näin konkreettisesta kohtaamisesta tai kohtaamisten sarjasta ja minuutista lähti siis Jälleenrakentajien tarina liikkeelle. Hyvin kuvaa ehkä myöskin teidän toimintatapaa, siis se ajatus, että etsitte juuri niitä kohtia, mistä voi lähteä liikkeelle suurempaa.
Mitä teidän osuuskunnassa on sitten konkreettisesti tehty sittemmin? Neljä jäsentä teistä perusti sen, 60 ihmistä siinä hengaa mukana tai ympärillä. Mitä sitten on tapahtunut?
Disa Kamula:
No, siis ensimmäinen juttuhan oli se, että me saatiin lahjoitus.
Kimmo Hokkanen:
Aivan, sinänsä hauska käänne. (naurua)
Minä en ollut vielä siinä vaiheessa mukana. Tai osuuskuntaa ei ollut vielä perustettu, mutta olin kuullut ajatuksesta.
Ja sitten Save Pond Hockeyn Steve kysyi multa, että kenelle kannattaisi, he kun kerää siellä Save Pond -peleissä rahaa tämmöisen ympäristötyöhön, niin kenelle Tampereella kannattaisi lahjoittaa se raha?
Ja minä sitten annoin kolme vaihtoehtoa, jotka mielestäni olisi hyviä. Ja sitten Steve valitsi niistä Jälleenrakentajat-kerhon.
Ja itse asiassa tänään ollaan menossa, tässä kun oli tuo korona ja muuta, niin asiat on vähän venynyt joiltain osin, niin ollaan menossa juuri tuohon lahjoitukseen liittyen Vesilahden Kurjen Ekokylään miettimään, mitenkäs tätä rahaa pistetään töihin.
Elikkä olisi tarkoitus perustaa sinne semmoista syötävää metsäpuutarhaa.
Disa Kamula:
Heillä itse asiassa on ollut se ajatus, ja kun me sitten saatiin tämä lahjoitus, niin me yhdessä tämän meidän verkoston kanssa pidettiin sellainen työpaja, missä me mietittiin, että mikä olisi oikeasti nyt se tavallaan kaikista vaikuttavin ja kestävin teko.
Se lahjoitus oli 1500 €, ja lahjoittajan toiveena oli, että me teemme sillä sitten jonkin tällaisen teon, joka edistää kestävyyttä.
Ja me oikeasti mietittiin sitä, mikä on kaikista järkevintä. Ja me päädyttiin tässä meidän verkostossa siihen, että kaikista järkevintä on tällainen metsäpuutarhojen perustaminen.
Ja tämä on päätetty siellä meidän Jälleenrakentajien verkostossa. Eli tässä taas tämä sienirihmastomainen toiminta tulee esiin, että meillä oli tavallaan niitä resursseja, ja sitten siellä Kurjen ekotilalla on se maa ja paikka sille metsäpuutarhalle sekä ajatus siitä, että he voisivat sellaisen juuri siihen paikkaan perustaa.
Ja sitten me ikään kuin yhdessä tehdään nyt tätä. Elikkä me tuodaan sinne vähän ravinteita, joilla sitten voidaan sitä edistää. Eli tässäkään me ei tehdä kaikkea yksin, vaan yritetään löytää sellaisia tavallaan yhteistyörihmoja.
Kimmo Hokkanen:
Tämä jääkiekkostartti toimintaan on vaikuttanut myöskin sillä tavalla merkittävästi meidän ikään kuin sisäiseen kulttuuriin, että siitä alusta asti ollaan päätetty, että meidän pitää lähestyä näitä aiheita ja puhua niistä semmoisella tavalla, että kuka tahansa ymmärtää, että mistä on kysymys, ja minkä takia se on tärkeätä. Yhtään jääkiekkoilijoita mollaamatta.
Jukka Peltokoski:
Hyvä. Ollaan lätkäpääkaupungissa myös.
Puhumme täällä osuuskunta Jälleenrakentajista, mutta teistä toki tiedän, että te olette monialaisia kokonaisvaltaisia verkostotoimijoita, ja toimijaverkostojen organisoijia, sekin tässä jo hyvin tuli esille.
Mutta kuitenkin, jos Jälleenrakentajiin fokusoidaan, niin se on osuuskunta.
Miksi osuuskunta? Oliko joku erityinen syy sille, että perustitte osuuskunnan vai oliko se sattuman kauppaa?
Disa Kamula:
Luulen, että siihen vaikutti se, että kaikki me perustajajäsenet olimme jo itse yrittäjiä. Eli meillä on kaikilla oma yritys, ja sitten tavallaan tämmöiseen yrittäjien yhteiseen toimintaan se osuuskuntamalli sopii tosi ketterästi. Ja siinä on myös tietysti tämmöinen arvopohja siellä taustalla, että se on jaettua, sitä tehdään yhdessä, ja se oikeasti on kaikkien omistama yhtiö.
Mutta kuitenkaan se ei ole yhdistys, koska sitten taas se yhdistystoiminta ja yritystoiminta, niissä on ihan eri fokus. Että se oli selvää, että kun me kaikki perustajat oltiin yrittäjiä, niin tämä osuuskunta palvelee nimenomaan niitä ihmisiä, jotka haluaa tehdä kestävää liiketoimintaa, se oli alusta asti selvää.
Sitten tämä verkosto, joka on löyhä, niin se on ehkä enemmän just semmoinen yhdistys, ja vapaamuotoisempi. Ja me halutaan olla siinä ikään kuin rajapinnassa ja järjestää myöskin tavallaan sitten sen osuuskunnan kautta sitä toimintaa myöskin niille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita, mutta eivät ehkä halua yrittäjiksi, tai tekevät jotain ihan muuta. Ja myös niin, että meillä on se osuuskunta niille ihmisille, jotka haluavat tehdä yritystoimintaa kestävästi.
Kimmo Hokkanen:
Toisaalta toisena näkökulmana, itseasiassa ikään kuin tämmöisenä vertailukohtana, meillä oli siinä S-ketju.
Eli jos halutaan saada pysyvää muutosta ja muuttaa elämäntapaa merkittävästi enemmän uudistavaksi, regeneratiiviseksi, ei ainoastaan kestäväksi, vaan myöskin ikään kuin tätä meidän maaperää parantavaksi, niin meidän pitäisi tarjota ikään kuin vaihtoehtoa myöskin tämmöisille isoille toimijoille.
Semmoinen yhteisö, johon voit lähteä asiakasomistajaksi (naurua), ja olla mukana tekemässä jotain merkittävää ja merkityksellistä.
Disa Kamula:
Kyllä.
Jukka Peltokoski:
Mutta jo perustajajäsenissä oli mukana muitakin kuin pirkanmaalaisia, joten ei ole kyse pelkästään Pirkanmaan jälleenrakentajista, vaan minkä?
Disa Kamula:
No, ihan valtakunnallisesta toimijasta, jotenkin.
Tällä hetkellähän me ollaan siis toki täällä Tampereella, mutta meillä on yhteistyötä esimerkiksi tuolla Espoon ja Helsingin suunnalla, siellä on jo Jälleenrakentajia. Ja tavoitteena olisi tietysti tavoittaa kaikki pienetkin paikkakunnat, mutta se vie aikaa.
Ja sitten just se, että missä kohtaa se, tavallaan se maaperä, on niin vahvaa, että se pystyy ikään kuin sieltä nostattamaan niin voimakkaita kasveja tai puita tai jotain sellaisia taimia, että se leviää ympäri Suomen, mutta olemme kyllä ihan avoimia toimimaan eri puolilla. Nyt esimerkiksi keskusteluja käydään Muonion kunnan kanssa.
Kun aikaisemmin kysyit, mitä me tehdään, niin me ollaan nämä pari ensimmäistä vuotta oikeastaan muotoiltu sitä, mitä me tehdään. Ja parannettu sitä maaperää, luotu sellaista arvopohjaa.
Ja sitten ne palvelut, mitä me tarjotaan nyt tällä hetkellä, niin meillä on muun muassa tämmöinen yhteisöpuutarhuri-palvelu, joka on taloyhtiöille suunnattu yhteisöllisyyden vahvistamisen työkalu, joka on tämmöinen sosiaalinen innovaatio.
Että miten me voidaan ikään kuin parantamalla sitä ihmisten välistä kulttuuria, niin samalla itseasiassa myöskin parantaa sitä yhteisön elämänlaatua. Ja sitä kautta myöskin sitä, että he pitävät paremmin huolta ympäristöstään, ja ehkä pysyvät ja asuvat pidempään siellä. Ja ehkä jollain tavalla myöskin tämmöinen omaisuuden rikkominen ja ilkivalta vähän vähenee.
Tavallaan tämmöisiä aika isojakin palveluita, jotka on vähän haastavia aina välillä avata (naurua), miten se tavallaan toimii, mutta me yritetään tuoda ne aina semmoiselle ikään kuin ihmisen tasolle. Ja sitten ne pelikortit, tai ne kortit, mitä meillä on, niin ne on tavallaan semmoisia ideoita, että miten sinä voit tyyliin moikata naapuria ja mennä kahville sinne takapihalle.
Se, mistä se lähtee, on pienimmät tämmöiset nimittäjät. Se on oikeastaan meidän ihan ensimmäinen tämmöinen oikea palvelutuote, mikä on nyt pilotoitu ja myynnissä.
Ja sitten toinen tämmöinen palvelu on nämä donitsitalous-työpajojen fasilitoinnit, joita ollaan tehty ja joita nyt kehitetään.
Elikkä meillä on tavallaan tämmöisiä prosesseja ja työkaluja, joita sitten myöskin muotoillaan tietysti yhdessä aina sen asiakkaan kanssa. Eli minkälaista tarvetta on, missä me voidaan auttaa ja mitä semmoisia vipupisteitä me tunnistetaan.
Ja siitä tässä on kysymys, että meillä on tavallaan kaikenlaista osaamista, ja myöskin siellä meidän verkostossa on kaikenlaista osaamista. Eli sitten kun me tiedetään, että nyt on tämmöiselle tarvetta, niin me voidaan sieltä verkostosta haalia sitten iso joukko.
Esimerkiksi tässä yhteisöpuutarhuripalvelussa oli kahdeksan meidän jälleenrakentajaa mukana sen kokonaisuuden rakentamisessa. Ja siihen me saatiin resurssit taas sitten Ekokumppaneiden JAKAJAT -hankkeesta. Se oli tämmöinen kiertotalouskilpailu yrityksille, jotka tekevät erilaisia kiertotaloutta edistäviä palveluita, ja me oltiin yksi näistä neljästä kilpailun voittajasta.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Rihmastot eivät katso paikkaa, vaan ne levittäytyy kaikkialle, ja voi olla yllätyksellistä, mistä sitten pulpahtaa jotain elävää pintaan.
Ja voisin kuvitella, että teidän tapaisille palvelutuotteille on ominaista se, että ne täytyy tosiaan aina mukauttaa siihen ekosysteemiin tai maastoon, missä niitä sitten toteutetaan.
Joten ne on enemmän semmoista konsepteja kuin vasaroita tai sahoja, joita myydään, eli tosiaan jotain, mitä sitten tehdään yhdessä palvelun tilaajien kanssa.
Mitä teille tarkoittaa sanat, reilu ja yhteisöllinen talous?
(naurua)
Jukka Peltokoski:
Lähdenkin tästä kahville…
(naurua)
Disa Kamula:
Paljonko oli aikaa? Minuutti?
Kimmo Hokkanen:
No, niin alkaako sitten Hokkasen monologi?
Tuohon edelliseen vielä palaisin sikäli, että ehkä tämmöisenä aasinsiltana tähän reiluun ja yhteisölliseen talouteen, niin yksi palvelu, jota me tehdään ikään kuin vähän huomaamattamme, on semmoinen toimintakulttuurin muutos.
Ja sen on nyt viime aikoina, kun me ollaan tehty sitä taustatyötä, sitä maanparannustyötä keskenämme, niin sen on huomannut, että meille on nyt tullut uusia jäseniä, ja ihmiset oikeasti viihtyy meidän kanssa tekemässä asioita.
Huomaa, että sillä on kysyntää, että on semmoisia työyhteisöjä tai toiminnan tiloja, joissa sinun on hyvä, turvallinen olla. Ja joissa sinä koet, että sinua kuunnellaan, ja koet, että se, mitä teet, on merkityksellistä.
Ja minusta se jotenkin liittyy myös siihen yhteisöllisen talouden taustalle. Että jos oikeasti halutaan luoda tämmöistä kestävää eettistä yhteisöllistä taloutta, niin se vaatii sen kulttuurin ja sen maaperän muuttamista. Että pelkästään niiden talouden käytäntöjen tai työkalujen kautta se muutos ei tapahdu.
Toki tarvitaan erilaisia ikään kuin instrumentteja, erilaisia tapoja tehdä sitä taloutta käytännössä. Mutta mielestäni merkityksellisintä on se, minkälainen suhde meillä on toisiimme ja minkälainen suhde meillä on muuhun ympäröivään luontoon.
Disa Kamula:
Ja maahan.
Kimmo Hokkanen:
Maahan.
Jotenkin se rohkeus tehdä asioita toisin nousee juuri siitä, että me tunnistetaan ja tunnustetaan meidän keskinäisriippuvuus. Että me yksilöinä ei olla oikeastaan juuri mitään. Tai jos me oltaisiin vaan yksilöinä täällä olemassa omissa kuplissamme, niin se olisi aika turhanpäiväistä elämää.
Ja että meidän nykyinen talousjärjestelmä, rahajärjestelmä, kaikki perustuu jotenkin siihen, että sitä aika turhanpäiväistä elämää sitten kuorrutetaan erilaisilla merkityksellisyyden kokemuksilla, joka voi tulla sitten jonkun materian tai egon kohottamiseen kautta.
Mutta se siirtymä semmoisesta yksilökeskeisestä talousajattelusta tämmöiseen yhteisölliseen talousajatteluun vaatii myös tämän yhteen kietoutuneisuuden, rihmastoituneisuuden, tunnistamista ja hyväksymistä. Nyt mentiin kyllä vähän diippiin. (naurua)
Jukka Peltokoski:
Eli rihmastot muokkaavat maaperää…
Disa Kamula:
Joo, me ollaan käyty tosi paljon hienoja keskusteluita siitä, mitä se yhteisöllisyys tarkoittaa. Ja sitten myöskin se, että me tunnistetaan niitä meidän erilaisia tarpeita, että on tarve olla myös yksin.
Mutta mikään ikään kuin ääri, että sinä olet vain yksin, tai vain yhdessä, ne on aina jotenkin vähän semmoisia, että meidän täytyisi löytää semmoinen balanssi, missä me voidaan olla haavoittuvaisia, me voidaan olla hajalla ja rikki ja silti merkityksellisiä ja arvokkaita, ja tehdä asioita yhdessä ja antaa se, mitä me nyt pystytään jollain hetkellä antamaan.
Ja sekin on tavallaan semmoista, ehkä ikään kuin erilaista, että me puhutaan myös esimerkiksi paljon tunteista. Joka on sellainen asia, mikä monesti, eli jos me vaikka lähdetään jostain tällaisesta hienosta talouskeskustelusta tai jostain, mistä ikinä, niin tämä on minun havaintoni, että me aina jotenkin päädytään siihen, että niin, miten me ei jotenkin osata puhua näistä tunteista.
Tämä tunnekasvatus on kanssa yksi semmoinen, mikä jotenkin tuntuu itselle tosi tärkeätä. Ja että sitä opettelee myöskin koko ajan, siis miten me voidaan myös olla auki silleen, että työelämässäkin esimerkiksi voi olla tunteita, ja me voidaan antaa niiden olla ja tulla ja mennä, ja silti tehdä töitä yhdessä.
Kimmo Hokkanen:
Ja etenkin tämän hetken tunneilmapiiriä kuvaavia asioita on jotenkin semmoinen tietty toivottomuus, jotenkin semmoinen näköalattomuus, ja ehkä sieltä nouseva semmoinen turhautuminen, pelko, viha…
Disa Kamula:
Lamaantuminen.
Kimmo Hokkanen:
Ja lamaantuminen.
Juuri eilen tuossa mietin paljon sitä toivon käsitettä. Että onko se toivo oikeastaan vähän tämmöisen mekanistisen maailmankuvan ja kapitalistisista rakenteista syntyvä harha. Käsite, joka suuntaa meidän elämän skenaarioita ja ajattelua tulevaisuuteen, kun meidän pitäisi olla tässä, nyt.
Mutta sen sijaan me harhaudutaan toivomaan, että joskus voisi olla toisin.
Mikä taas osaltaan ikään kuin johtaa sitten myös semmoiseen lamaantumiseen tai toimimattomuuteen. Tai siihen, että jos näyttää siltä, että se toivo on mahdotonta, niin mitä sitten jää jäljelle?
Jotenka ehdotan tässä luopumista toivosta (naurua). Ja keskittymistä siihen, mitä meillä on tässä nyt. Voimme korvata toivon esimerkiksi rakkaudella ja läsnäololla.
Ja ehkä sen rakkauden ja läsnäolon kautta oikeasti lähtee myöskin syntymään ja kehkeytymään semmoisia muutosvoiman ituja, versoja, jotka oikeasti pystyy aikaansaamaan semmoista kestävää muutosta, joka uudistaa sitä maaperää ja luo mahdollisuuksia taas joskus sitten myöskin jonkinlaiselle toiveikkuudelle.
Disa Kamula:
Nyt meni tosi diipiksi. (naurua) Mutta näin yleensä Kimmon kanssa käy.
Nyt olisi semmoinen… siis meillä on yksi tämmöinen menetelmä, tämmöinen meditaatiokello, joka niin kuin palauttaa meidät aina tähän hetkeen.
Että sitten kun lähdetään kuvittelemaan ja muuta vastaavaa, niin sitten kun se kello soi, niin silloin voi pistää silmät kiinni ja hengittää muutaman kerran sisään ja ulos. Ja sitten niin kuin tavallaan, että no, missäs minä olen, ja mikä tämä on tämä, nyt?
(kello lyö)
(10 sekunnin hiljaisuus)
Jukka Peltokoski:
Vahvistan arvon kuulijalle, että täällä studiossa Kimmon ja Disan kanssa jutellessa on hyvä olla, eikä tee mieli karata, lähteä pakoon.
(naurua)
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Keskustelu jatkuu.
Tosiaan tuntuu, kun teitä tunnen, ja tässä keskustellaan, että kun teillä on kaikenlaista ja te kokonaisvaltaisesti organisoitte verkostoja ja niitä kohtaamisia eri puolilla, niin tuntuu vähän ikään kuin väkivaltaiselta keskittyä Jälleenrakentajiin. Se on ikään kuin yksi pala siinä isossa rihmastossa, jota teidän ympärillä kasvaa ja kehittyy.
Mutta nyt joka tapauksessa Jälleenrakentajiin.
Ymmärtääkseni olette osallistunut myös hankehakuihin osuuskuntana. Ja se on varmasti aihe, mikä kiinnostaa toisia osuustoimijoita, ja se on ehkä vähän uuttakin osuuskuntarintamalla, että osuuskunnat voi hakea apurahoitusta ja hankkeita.
Minkälainen kokemus teillä on osuuskunnasta hanke- tai apurahamarkkinoilla? Onko se toimiva konsepti? Miten siihen suhtaudutaan? Kannattaako se?
Kimmo Hokkanen:
No, viimeksi tänään mietin juuri tuota kysymystä.
On semmoinen projekti tai hanke, elikkä tämmöinen pelillistetty työkalu, jonka olen kehittänyt, ja siitä olisi tarkoitus tehdä semmoinen versio, joka soveltuisi koululaisten käytettäväksi. Juurikin sen dialogin muodostamiseksi, että mitä nuorille tämmöinen ekososiaalisen muutoksen toteuttaminen käytännössä tarkoittaa? Minkälaisia tarpeita ja arvoja siihen liittyy?
Tähän olisi tavallaan semmoinen rahoitus olemassa, ja mietin juuri sitä, että millä organisaatiolla tätä nyt pitäisi hakea? Mikä on semmoinen organisaatio, joka sitten tätä rahoitusta varten olisi otollinen? Ja kieltämättä se osuuskunta on siinä paikoitellen vähän haasteellinen, että olisi selkeämpää, jos tuommoisissa kysymyksissä olisi vaikka yhdistys, jolla voisi hakea.
Se on sillain jännä, että tavallaan osuuskuntaa ei vieläkään oikein ihan täysin ajatella semmoisena oikeana yrityksenä, siis niin kuin osakeyhtiöön rinnastettavana.
Eli jos hakee semmoista rahoitusta, joka on yritysrahoitusta, niin osuuskunta voi olla vähän haasteellinen. Toiseen osuuskuntaan on kyllä saatu semmoista, olen siis kahdessa osuuskunnassa töissä, niin kuin Jukka tuossa niistä verkostoista ja rihmastoista puhuikin (naurua), niin siihen toiseen me ollaan saatu. Mites Jälleenrakentajissa…?
Disa Kamula:
Me ollaan kyllä paljon tehty ja mietitty ja haettu.
Ja nimenomaan se, että se osuuskunta-malli antaa sen mahdollisuuden hakea niitä yritysrahoituksia. Esimerkiksi tämä Jakajat-hanke oli sellainen ikään kuin työvoitto, että haettiin, saatiin ja päästiin toteuttamaan. Ja se mahdollisti sen, että sitten me oikeasti saatiin tehtyä se pilotti.
Eli tämä hankerahoitus on usein juuri tällaista pilotointivaiheen rahaa, että mahdollistetaan jonkin asian kokeileminen. Ja se sitten voi mennä metsään tai siitä voi syntyä jotakin.
Mutta me ollaan kyllä palloteltu juurikin tätä, että mikä on aina se oikea organisaatio missäkin.
Että kun meidän osuuskunta, niin kuin alussa sanottiin, niin me kaikki ollaan myös yrittäjiä. Eli minulle palkan maksaa minun yritykseni, ja sitten Jälleenrakentajat osuuskunnan ja tämän minun osakeyhtiöni välillä tehdään ostopalvelusopimuksia.
Elikkä meidän osuuskunnalla ei ole siis yhtään suoraan palkattua työntekijää, vielä. Ja tämä on kanssa yksi sellainen kysymys, että mikä se osuuskunnan toimintamalli on, ja se toimintaperiaate on, niin sitten se mahdollistaa erilaisia rahoituksia.
Eli jos osuuskunnalla olisi työntekijöitä, niin sitten me pystyttäisiin hakemaan ihan erilaisia yritysrahoituksia niiden työntekijöiden palkkaamiseen. Mutta tämä prosessi on myös sellainen, mikä vaatii tavallaan sitten sitä, että se maaperä on valmis siihen steppiin.
Koska nyt tämä on ollut helppoa ja kätevää ja näppärää, kun kaikilla perustajajäsenillä on oma yritys.
Mutta nyt meillä on itseasiassa tällä hetkellä jo seitsemän jäsentä osuuskunnassa, ja kaikilla ei ole sitä omaa yritystä. Joten nyt me pohdimme tällä hetkellä, että miten me taas kehitetään tätä meidän osuuskuntaa? Millä tavalla me organisoidaan sitä toimintaa, jotta me voidaan mahdollistaa ja tukea sitä erilaisuutta ja sitä erilaista tarvetta?
Tämä on tavallaan jatkuvaa muutoksen hallintaa. Että ahaa, nyt tämä muuttuu, kun yksi uusi ihminen tulee sisään, niin sitten tavallaan pyörähtää uudestaan se organisaatio. Että okei, no, miten me voidaan mahdollistaa tämä tarve? Ja sitten me pohditaan se yhdessä.
Ja tavallaan myös niiden hankehakujen kanssa on sama, että jokainen hankehaku on aina erilainen. Että oikeastaan suurin osa näistä hankkeista, niin kuin tämä Jakajat-hanke, tehtiin yhteistyössä. Eli meillä oli tämmöinen Joustotoimisto yhteistyökumppanina, jolla oli sitten ne tekniset ratkaisut.
Eli meidänkin osuuskunta tarjoaa vain sen tietyn siivun, ja me yritetään tunnistaa, mikä on se meidän osaaminen, eli mitä me voidaan ikään kuin antaa tällaisiin projekteihin. Ja sitten, että me ei yritetäkään tehdä mitään lukitusratkaisuja tai teknologiaratkaisuja tai jotain tämmöisiä.
Että pidetään tontit selkeinä, niin silloin on helppo tehdä yhteistyötä. Kun kaikki tietää, että te hoidatte tuon tontin, me hoidetaan tämä tontti, ja silloin ne tavallaan tukee toisiaan.
Kimmo Hokkanen:
Tämmöinen kumppanuuslaji-ajattelu on vielä vähän haasteellista kääntää sinne hankekielelle.
Disa Kamula:
Hitaasti, mutta varmasti.
(naurua)
Jukka Peltokoski:
Osuuskunta on joustava yritysmuoto, taipuu moneen ja mahdollistaa paljon.
Kuulijaa saattaa myöskin kiinnostaa tämmöinen yrittäjien osuuskunta ideana.
Ja siitä tiedoksi, että keskustelimme asiasta Disa Kamulan kanssa vuosi sitten KSL-opintokeskuksen aiemmassa Osku-podcastien sarjassa, joka on edelleenkin tietenkin kuultavana.
Sieltä voi kuunnella, mitä keskustelimme Disan kanssa siitä, kuinka yrittäjät voivat olla osuuskunnassa, ja voi olla yrittäjien osuuskuntia.
No, osuuskunta hankehakijana, ja toisaalta sitten tämä jälleenrakennus, ekologinen siirtymä ja ekososiaalinen kulttuuri ja muutos, onko se semmoinen tematiikka, jolle löytyy hankerahoitusta näinä aikoina?
Disa Kamula:
Sanoisin, että se on juuri se, mihin hankerahoitusta nyt halutaan ohjata. Ja se on tosi hyvä asia, että nyt rahoittajatkin tavallaan ymmärtävät tämän tilanteen. Ja se raha on kuitenkin se, mikä ohjaa sitä toimintaa.
Se on se resurssi, millä nyt vielä toistaiseksi tätä meidän yhteiskuntaa pyöritetään, niin näen, että se on tosi hyvä asia. Ja sitten se, miten siihen pystytään vastaamaan.
Esimerkiksi nyt on ollut tämmöisiä teknologia-hackathoneja. Suurin piirtein joka päivä tulee yhdeltä yhteistyökumppanilta, että nyt olisi tämmöinen haku ja nyt olisi tuommoinen haku. Että siinä on nyt selvästi semmoista nostetta.
Ja verrattuna juuri tähän, kun viittasit tuohon aikaisempaan haastatteluun vuosi sitten, niin tuo meidän kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita tarjonnut Tykytyky Osuuskunta päätettiin itseasiassa lakkauttaa. Ja syy oli juurikin se, että sille ei ollut rahoitusta tarjolla, ei ollut tavallaan momentumia. Korona toki sotki tässä myöskin sen.
Mutta nyt taas, kun vertaan näitä kahta osuuskuntaa, niin selvästi tämä Jälleenrakentajien toimintaympäristö on se, mihin aina putkahtelee silleen, että no, hei, tuoltakin itseasiassa olisi tukea.
Ja paitsi että on sitä hankerahoitusta, niin niitä palveluita halutaan myös ostaa. Ja sehän on se kaikista tavallaan helpoin tapa tuoda osuuskunnalle kassavirtaa, myydä niitä palveluita, tehdä niin hyviä palveluita, että niitä halutaan ostaa.
Ja siihen me yritetään myöskin keskittyä, koska se on sitten se, mikä siellä kestävän liiketoiminnan ytimessä on.
Kimmo Hokkanen:
Aika paljon aikaa on pistetty niihin hankehakuihinkin, ja isojakin projekteja ollaan yritetty saada liikkeelle. Ja tässä nyt aletaan lähestyä taas niitä päiviä, että viestejä tulee, että mitenkä on arpalapuille käynyt.
Mutta meillä on koko ajan kuitenkin ollut semmoisena kantavana ajatuksena se, että jos me halutaan tehdä myös kestävää liiketoimintaa, niin me ei voida nojautua niihin hankerahoituksiin. Vaan meidän pitää oikeasti tehdä myöskin semmoisia tuotteita tai palveluita, joihin me voidaan perustaa sitä meidän liiketoimintaa. Että oikeasti tulorahoituksella pystyttäisiin pyörittämään juttuja.
Hankkeissa on se ongelma, ja se on myöskin semmoinen tematiikka, jota ollaan käsitelty aika paljon, että monet ihmiset ovat totaalisen väsyneitä ja turhautuneita siihen, että tehdään kaksi vuotta ehkä ihan hyvälläkin rahoituksella jotain juttua, josta sitten sen kahden vuoden jälkeen, kun hankerahoitus loppuu, ei jää mitään jäljelle. Paitsi ehkä ne dokumentaatiot jossain EU:n dataservereillä tai joku verkkosivu, joka on vielä vuoden olemassa, kunnes kukaan ei enää maksa domainia ja hosting-maksuja.
Jukka Peltokoski:
Tämähän yleinen vitsi hanketoiminnasta tuntuu olevan, että toimintaa on niin kauan, kun hanke jatkuu. Ja kun hanke loppuu, niin toimintakin loppuu, eikä mitään tunnu jäävän.
Mutta siis onko niin kuitenkin, että hanketoiminta voi parhaimmillaan olla pilotointia, josta jää sitten jotain kestävää käyntiin?
Disa Kamula:
Yhtenä hyvänä esimerkkinä on nyt tämä donitsitaloushanke, mikä on ollut Sitran rahoittama vuoden kestävä hanke, missä Pirkanmaa ja Jyväskylä ovat olleet tavallaan pilottikohteina.
Ja kun se hankerahoitus päättyi, niin nyt siellä verkostoissa on mietitty, että mihin tämä sijoittuu. Ja Jyväskylän yliopistolla on materiaaleja, ja se, miten Jälleenrakentajat esimerkiksi on tässä mukana, niin me tarjotaan sitä palvelua näiden työpajojen fasilitointiin.
Eli materiaalit on kaikkien saatavilla, ja sen voi tehdä itse ikään kuin tämmöisellä Commons-periaatteella. Mutta sitten, jos vaikka tarvitset apua, jos esimerkiksi kaikki on ihan uutta ja silleen, että apua, liikaa matskuu, en pysty… niin sitten on mahdollisuus ottaa meihin yhteyttä, ja me voidaan auttaa siinä prosessissa.
Ja tällöin tavallaan se tehty työ ei häviä mihinkään. Vaan sitä voidaan jatkaa ja siitä voidaan oikeasti tehdä liiketoimintaa, viedä niitä asioita eteenpäin sitten myöskin osuuskunnan toiminnassa ja osuuskunnan palveluiden kautta.
Näen sen tosi hyvänä kehityksenä, että näin se hanke käynnistää jotakin ja se tavallaan jää sinne maaperään, ja siitä kasvaa erilaisia versoja. Se on mielestäni tosi onnistunut esimerkki siitä, miten hankkeet voivat oikeasti myöskin jatkaa eloaan jollain tavalla.
Jukka Peltokoski:
Edellyttääkö tämmöiset hankkeet, tai onko teillä kokemusta juuri semmoisista hankkeista, joissa edellytetään, että materiaalit jää yhteiseen jakoon, ehkä juuri jopa lisensoidaan Commons-lisensseillä?
Koska muutenhan kyse olisi ikään kuin yritystuesta, että yritystä tuetaan kehittämään tuotetta, jota se sitten lähtee myymään yksinoikeudella. Vai tuleeko se teille tämmöisen ekososiaalisen ajattelutavan kautta?
Disa Kamula:
Mä luulen, että tuo on jotenkin semmoinen asia, mitä me ollaan pähkitty esimerkiksi tämän yhteisöpuutarhurin niiden korttien kanssa. Että mikä on tavallaan se hankkeen kautta tuotettu materiaali?
Mutta kysymys on tavallaan omistajuudesta. Että mitä voi omistaa, ja mitä yritys voi omistaa? Mikä on tavallaan se liiketoiminnan, että se pysyy pystyssä, ja mikä on sitten tavallaan… että jos me annetaan kaikki se tieto ja osaaminen ilmaiseksi, niin sittenhän me kaadutaan niin kuin vuodessa, sehän ei ole kestävää.
Että miten löytää sen balanssin siihen, että mikä on se, minkä voi jakaa kaikille, mikä on tämmöistä Commonsia, että sen voi lisensoida varmastikin näin, siitä mulla ei ole kokemusta, mutta sitten tavallaan se, millä sitten voi tehdä bisnestä? (naurua)
Jos sä annat kaiken vaan silleen, että no, hei come on… (naurua)
Jukka Peltokoski:
Mietin näitä rahoituksia, nyt jos julkisella rahalla kehitetään ja pilotoidaan, niin liittyykö näihin rahoituksiin tällaisia sääntöjä?
Disa Kamula:
Ei ainakaan siihen mitä me saatiin, niin ei ole liittynyt tämmöistä. Muistanko oikein?
Kimmo Hokkanen:
En osaa varmaksi nyt sanoa, olisi kyllä hyvä jos liittyisi. Tietysti tässä juuri on tämä kysymys siitä, että mistä se liiketoiminta muodostuu sitten.
Minähän olen meillä se, joka pistäisi kaikki vaan jakoon (naurua) ihan täysin Commonsina, ehkä jollain semmoisella Creative Commons-lisenssillä, ehkä kuitenkin tämmöinen share-alike -tyyppinen.
Ja esimerkiksi näissä donitsi-matskuissa, ne tulee taas sieltä DEAL:ilta, elikä Doughnut Economics Action Labista, joka on niitä alkuperäisiä englanninkielisiä matskuja tehnyt, ja ne on Creative Commons -lisenssoituja.
Jukka Peltokoski:
Mielenkiintoinen kysymys, siis kaiken kaikkiaan. Ja pohdinnan arvoinen, ja mielestäni liittyy ennen kaikkea juuri tähän julkiseen rahoitukseen.
Mutta minkälaisia rahoittajia on olemassa näillä apuraha- ja hankemarkkinoilla? Jos olisin osuuskunta, joka olisi kiinnostunut hakemaan apurahoja ja hankkeita, niin mihin päin pitää katsoa?
Kimmo Hokkanen:
Me ollaan haettu Koneelta, Nesslingiltä ja OKM:ltä. Ja onko jotain EU-rahaa (naurua)?
Disa Kamula:
Ja sitten on ihan tavallaan kaikki yritysrahoitus. Että sehän on periaatteessa myös osuuskunnille suunnattua rahoitusta.
Mutta kun osuuskunnat on niin jotenkin joustavia tässä (naurua) myös tavallaan toiminnassaan, niin ne on vähän hankalampia, kun rahoittajat ehkä kaipaa jotenkin vähän niin kuin enemmän tietoa siitä, että mitäs se onkaan…
Ja me käytiin myöskin keskustelua tämmöisen erilaisia rahoitusmalleja etsivän yrityksen kanssa, ei olla viety sitä eteenpäin, joka olisi niin kuin lähtenyt etsimään meille nimenomaan erilaisia rahoitusmalleja. Että sekin on yksi mahdollisuus, siellä on myös yrityslainaa ja Finnveran takauksia ja kaikkia tämmöisiä, että tavallaan ne kaikki instrumentit on periaatteessa myöskin käytössä.
Mutta se riippuu myös siitä, mihin sitä rahaa tarvitaan? Mitä se osuuskunta tekee ja millä toimintaperiaatteella?
Rahahan ei maailmasta lopu, sitähän on ihan valtavasti, se vaan pitää onnistua löytämään se oikea sienirihmasto, mistä se juuri sille projektille tulee. Yksi mahdollisuus voi olla myös ihan tämmöiset enkelisijoittajat, ja meillä olisi itse asiassa se yksi, mikä meidän pitäisi tsekata…
Kimmo Hokkanen:
Joo…
Disa Kamula:
Mutta kun aikaa on niin vähän. Ja tekemistä on niin paljon, niin sitten me ei aina edes ehditä… (naurua)
Kimmo Hokkanen:
Tälläisinä hetkinä muistan, että ai niin, oli se, joka piti… (naurua)
Jukka Peltokoski:
Pitäisi olla kovin enkelimäinen toimija, että ehtisi kaiken.
[Musiikkia]
Jukka Peltokoski:
Siis summaten, on olemassa säätiöitä, joilta voi hakea rahoitusta, ministeriöt, EU, erilaiset yritysrahoittajat, Business Finland.
Entäpä toiset osuuskunnat? On olemassa isoja osuuskuntia, mainittiinkin jo S-ryhmä, ja rahathan tulee pankista, kuten muun muassa osuuspankista?
Disa Kamula:
Niin, ja sitten on esimerkiksi tämmöinen joukkorahoitus mahdollinen myöskin, mitä esimerkiksi Ehta Raha -osuuskunta tekee ja tukee. Tässä aina, kun on liian lähellä näitä toimijoita, se on siis se toinen osuuskunta, missä Kimmo on töissä, niin siellä on myöskin tätä rahoitusvalmiuden ja rahoituskanavien ja näiden pohdintaa ja etsintää, että se voi tulla ihan vaikka yksityisiltä ihmisiltä, se rahoitus. (naurua)
Kimmo Hokkanen:
Tähän voisi varmaan esimerkkinä esittää Ankkapartion, joka on taas sitten hyvin erilainen projekti.
Meillä siis Espoossa Valtteri on pohdiskellut ratkaisua espanjansiruetana-ongelmaan, ja ratkaisuksi ollaan mietitty ankkapartioita, koska ankat tykkää syödä, ei ainoastaan niitä espanjansiruetanoita, vaan myös niiden munia, joten ne pystyy tehokkaasti ikään kuin poistamaan niitä maaperästä.
Ja me lähdettiin sitten Valtterin kanssa miettimään, että mitenkäs tätä projektia voitaisiin saada aluilleen ja eteenpäin, ja toissa kesänä tehtiin semmoinen pienkeräys.
Suomessahan uuden joukkorahoituslain myötä on mahdollista tehdä kaksi kertaa vuodessa maksimissaan 10 000 euron pienkeräys, ja siihen tarvitsee kolme suomen kansalaista tällaisen keräyksen taakse.
Ja me kerättiin rahaa siihen, että oltaisiin saatu perustettua tämmöinen ensimmäinen liikkuva ankkapartio, elikkä tehtyä semmoinen peräkärry ankoille, jossa niitä olisi voinut kuljettaa. Ei saatu ihan niin paljon rahaa kasaan, mutta kuitenkin sen verran, että taas saatiin vietyä sitä toimintaa eteenpäin. Ja samalla saatiin paljon näkyvyyttä sille, se oli ihan Maikkaria myöten medioissa.
Jukka Peltokoski:
Valtteri on teidän verkostoista?
Disa Kamula:
Valtteri Aaltonen on meidän Jälleenrakentajat-verkostossa, ei ole toistaiseksi vielä osuuskunnan jäsen.
Mutta siis tässä me oltiin, Valtteri Aaltonen, minä ja Kimmo, niin kuin yksityishenkilöinä tätä viemässä eteenpäin.
Eli tämä on myös just sitä, että joskus on hyvä miettiä, että onko se, joka hakee jotain, se yritys? Vai olenko minä kansalaisena, kanssalaisena (naurua), tavallaan se oikea toimija johonkin rahoitukseen? Vai onko se sitten jonkinlainen yritysten yhteenliittymä?
Sekin on tärkeätä mielestäni muistaa, että me ollaan oikeasti kansalaisia. Tämä ”kanssalainen” tulee siitä niin kuin, että ”medborjade”, että me ollaan niin kuin jotenkin yhdessä tässä. Minusta se on ihana sana, kanssalainen. (naurua)
Jukka Peltokoski:
Kanssalaiset ovat vertaisia. Vertaisverkostot ja rihmastot ovat vahvasti kuvassa mukana.
Joukkorahoitus tosiaan olisi hyvinkin osuuskuntamainen rahoitusmuoto, että ihmiset yhdessä keskenään rahoittaa jonkun hankkeen tai toiminnan.
Itselleni tulee mieleen, että Britanniassa on paljon yhteisölainoja, social bond taitaa olla se englanninkielinen termi. Ei ole ihan ehkä rantautunut Suomeen, mutta olisi hyvä sitäkin tännepäin tuottaa. Vai onko teillä siitäkin kokemusta?
Kimmo Hokkanen:
Joo, community bondeista on kokemusta, ja nyt pistän Ehta Rahan hatun päähän. (naurua)
Me ollaan tutkittu ja mietitty sen tuomista Suomeen rahoitusinstrumenttina, mutta sellaisenaan se ei ihan sovellu suomalaiseen rahoituslainsäädäntöön. Me ollaan sitten mietitty sille semmoista kevyempää tai vähän erilaista vaihtoehtoa, puhutaan lainapiireistä.
Tämän community bondin ongelma on siis se, että sillä pitäisi olla jälkimarkkinat. Elikkä se pitäisi voida myydä edelleen. Ja se taas vaatisi finanssivalvonnalta vähän raskaamman tason hyväksynnän.
Se ei mene ihan noin vaan ja niin, (naurua) että tehdäänpäs nyt tämmöinen lainakirja tästä.
Jukka Peltokoski:
Eli community bondissa ihmiset antavat yksilöinä tai kanssalaisina lainaa yritykselle, joka sitten lupautuu jotain maksamaan lainasta takaisin. Tai sitten ei, joskus myöskin on kyse vaan siitä, että ihmiset antavat rahaa ja jotenkin kytkeytyvät siihen yritykseen tai projektiin, ehkä sitten saavat jotain palveluita tai muuten ovat mukana siinä, ja jotain yhteistä hyvää kehittyy.
Mutta tämmöisen tuominen Suomeen ei siis ihan byrokratiamme takia loksahtele?
Kimmo Hokkanen:
Se vaatisi merkittävää volyymia sitä toiminnalta, että se olisi taloudellisesti fesible, että se olisi tehtävissä. Se tarvitsisi semmoisen toimijan, jolla olisi valmiina resursseja riittävästi, että voisi viedä sen niin kuin finanssivalvonnan prosessin läpi.
Jukka Peltokoski:
Osuuskunta Ehta Raha sopii oikein hyvin osuuskunta-podcastiin eli Osku Podkussa -podcastiin mukaan, ja se on siis selvitellyt tätä rahoituspuolta, muun muassa.
Entäpä Jälleenrakentajat jälleen? Miten Jälleenrakentajien tarina tulee jatkumaan?
Disa Kamula:
Ooh, meidän visio on se, että viiden vuoden… vai montako vuotta siinä nyt on (naurua)… olkoon nyt viisi, meidän visio on se, että viiden vuoden päästä meillä on satatuhatta Jälleenrakentajaa Suomessa!
Ja sitten meillä on tällainen hieno ekologisen jälleenrakennuksen S-ryhmä, tai jokin tällainen, mitä se ikinä sitten onkaan, sitä kohti me ollaan ainakin jollain tavalla menossa.
Kimmo Hokkanen:
Tässä seuraavat pari viikkoa, kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin tipahtelee sähköpostiin todennäköisesti semmoisia viestejä, joissa kerrotaan, että onko rahoitushakemuksiin suhtauduttu myönteisesti vai penseästi. Vai myönteisesti, mutta silti kieltäen. (naurua)
Ja se vaikuttaa tietysti aika paljon myös siihen, että miten taas ensi vuosi lähtee kehkeytymään.
Disa Kamula:
Niin, tässä on tämä realismi, tuo oli niin kuin se visiotila (naurua). Ja sitten on tämä todellisuus.
Minä ainakin uskon siihen, että nyt kun meillä on aika hyvä käsitys näistä meidän sienirihmastoista, ja kun me ollaan nyt möyhennetty sitä maaperää aika paljon eri suunnissa, niin jostain sieltä lähtee joku itu ensi vuonnakin. Joka on sitten niin kuin, että okei, nyt on aika vaalia tätä itua ja kasvattaa sitä vähän isommaksi taimeksi.
Ja sitten kun se sieltä lähtee niin, että se alkaa jo pärjätä vähän ikään kuin omillaan, niin sitten siellä on se seuraava itu, mitä lähdetään taas tukemaan niin, että myös puutarhurit pysyvät hengissä. (naurua)
Siis uskon ja luotan, että tämä meidän työ resonoi myöskin ensi vuonna, ja saadaan uusia ihmisiä sinne meidän puutarhaan.
Kimmo Hokkanen:
Mulla on myös kyllä vahva kutina siitä, että ensi vuosi saattaa tuoda mukanaan kaikenmoisia juttuja.
Ja ehkä siihen liittyy se, että me ollaan pari vuotta nyt tehty aktiivisesti semmoista sisäistä maanparannustyötä. Siis sitä, että me ollaan luotu semmoisia toimintamalleja ja käytänteitä, jotka mahdollistaa ihmisten täysivaltaisen ja kokonaisvaltaisen osallistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksen siinä.
Ja nyt alkaa olla semmoinen fiilis, että se maaperä on riittävän terve. Että siihen uskaltaa kylvää asioita ilman, että tarvitsee pelätä, että pöpö heti tulee ja… (naurua)
Disa Kamula:
Orapihlaja… (naurua)
Kimmo Hokkanen:
Se tuli tämä orapihlaja tuolta sen takia, että me käytetään aika paljon semmoista komposti-vertausta.
Mikä onkin hyvä tapa ikään kuin havainnollistaa sitä, että me elämme tässä hetkessä tässä maaperässä, joka on vuosisatojen työn, ajattelun ja tunteiden komposti.
Ja siinä kompostissa on myös paljon semmoisia elementtejä, jotka ei välttämättä ole täysin sulanut, ja jotka ei välttämättä tee hyvää sille maaperälle. Niin kuin nämä orapihlaja-aidan piikit, jotka kestää vuosia ja vuosikymmeniä maatua.
Ajatellaan, että on semmoisia traumoja ja muita toksisia, vahingollisia toimintamalleja ja rakenteita, joita pitää sitten niin kuin aktiivisesti poimia sieltä kompostista pois.
Jukka Peltokoski:
Kompostiakin pitää hoitaa.
Jälleenrakentaisitteko kaiken?
Disa Kamula:
Määrittele ”kaikki”. (naurua)
Kimmo Hokkanen:
No, ehkä tässä voi myös lähteä siitä kompostista liikkeelle, liittyen tähän ajatukseen, että rakennamme jättiläisten harteille.
Tosiasiassa me kasvatamme asioita siellä ikään kuin vuosisatojen kompostissa. Niitä hartioita ei ole enää olemassa, vaan ne on osin jo maatuneet (naurua) , mutta ne hartioiden ravinteet on siellä maaperässä. Ja ne ajatukset ja ideat, niiden sanat voi olla jo hieman kadottaneet tarkkaa muotoaan, mutta niiden henki ja energia on vielä läsnä.
Ja sitä pitää minun mielestä arvostaa ja kunnioittaa. Mä itse en ole vallankumousihminen, olen enemmän semmoinen ”paragarde”-ihminen, että se muutos kehkeytyy tässä eturintamassa koko ajan. Ja se vallankumous helposti heittää menemään myös sen hyvän ja hedelmällisen maaperän.
Ja sen takia ehkä kaikkea ei tarvitse jälleenrakentaa.
Disa Kamula:
Kyllä.
Jukka Peltokoski:
On aika päätellä tämän kertainen rihmastokeskustelumme ja jälleenrakentaminen täällä studiopöydän äärellä. Kiitoksia Disa Kamula ja Kimmo Hokkanen osuuskunta Jälleenrakentajista.
Disa Kamula:
Kiitos.
Kimmo Hokkanen:
Kiitos, Jukka.
Disa Kamula:
Ja meihin saa ottaa yhteyttä, jos on tällaisia pohdintoja siitä, miten tällaista jälleenrakennustyötä tai tämmöistä maanparannustyötä tai kompostin mylläystouhua voisi niin kuin tehdä.
Tai jos on kiinnostusta yhteisöpuutarhuri-palveluun, eli jos teillä on taloyhtiö tai joku sellainen teidän oma lähiyhteisö, jossa kaipaisitte lisää yhteisöllisyyttä, niin kilauttakaa meille.
Sitten on myöskin tämä meidän donitsitalous… haa! Saanko mä nyt lanseerata tämän?
Who You Gonna Call? Doughnut-busters! (naurua)
Eli siis vähän niin kuin vähän lähtee nyt lapasesta nämä meidän jutut… mutta kun me yritetään tuoda näitä asioita silleen ymmärrettäväksi.
Eli kuntatoimijat lähinnä on juurikin sitten se näiden donitsitalous-työpajojen fasilitoinnin kohde. Eli, jos olette kuntapäättäjiä ja kaipaisitte tällaiseen apua, niin ottakaa meihin yhteyttä.
Joo, mitä vielä ? Niin, sitten kunhan Ankkapartio-video tulee, niin jakakaa Ankkapartio-videota, siitä tulee hieno.
Käytiin tuolla Fiskarsissa kuvaamassa. Siellä on oikea ankkapartio, kun me ei saatu sitä meidän projektia käyntiin, mutta sitten tavallaan joskus ne projektit käynnistyykin jossain muualla. Ja me yritetään olla kartalla niistä, niin sitten me käytiin siellä Fiskarsissa kuvaamassa heidän ankkapartiotaan. Ja yritetään sitten saada näitä ankkapartioita ihan joka puolelle Suomea, että voitaisiin tavallaan suojella sitä maaperää myöskin siltä, ettei sinne ihan kaikkia myrkkyjä tarvitse syytää, ja näin.
Kimmo Hokkanen:
Ja tehdä yhteistyötä muunlaisten kanssa.
Jukka Peltokoski:
Joo, mahtavaa!
Kytkentää Jälleenrakentajiin, jos yhteisöpuutarhat tai donitsitalous tai ankat kiinnostaa, niin ei muuta kuin kytkeytymään Jälleenrakentajiin.
Disa Kamula:
Jalleenrakentajat piste fi.
Jukka Peltokoski:
Donitsibuustajat. (naurua)
Ja toivotan menestystä mainitulle apurahahaulle myöskin. Ja joka tapauksessa tiedän, että toiminta ja jälleen rakentaminen jatkuu, tapahtui haussa mitä tahansa.
Tämä oli Osku Podkussa jälleenrakennuksen ääreltä.
Oskut podkussa tulevat jatkumaan. Jälleen rakentakaamme kaiken, mitä se kaikki sitten tarkoittaakaan.
[Musiikkia]
KSL-podcast.
