Afrofuturismi – protopia podcast

Tämä on tekstivastine KSL-opintokeskuksen ja Vasemmistofoorumin tuottaman Protopia-podcastin jaksolle Afrofuturismi

• Juontaja 1: Sami Hakkarainen, KSL-opintokeskus
• Juontaja 2: Elina Vainikainen, Vasemmistofoorumi
• Ajak Majok, poikkitaiteellinen taiteilija ja vasemmistoliiton kuntapoliitikko

 

Juontaja 1 [00:00:00]: Suomessa on noussut valtaan oikeistohallitus ja rasismista on puhuttu viime aikoina paljon, mutta koska tätä keskustelua on jo käyty monessa muussa kontekstissa liittyen rasismiin ja päivän politiikkaan, ajattelimme, että protopia-podcastin tehtävänä on tarjota tähän keskusteluun jotain erilaista: pitkäjänteisempää ja tulevaisuusorientoituneempaa. Halusimme tarjota tilan kysyä kysymystä, miltä yhteiskunta voisi näyttää ilman rasismia tai ainakin miltä yhteiskunta näyttäisi, mikäli rasismiin kytkeytyvää valtaa olisi vähemmän tai siihen puututtaisiin enemmän, tai se olisi vielä nykyistä marginaalisempaa. Tällaisia tulevaisuuskuvia meidän kanssa täällä on vieraana pohtimassa Ajak Majok, joka on tanssitaiteilija, vasemmiston kuntapoliitikko ja julkaissut myös runokirjan. Tervetuloa.

Ajak Majok [00:00:49]: Kiitos. Hieno olla täällä.

Juontaja 1 [00:00:52]: Voit myös kertoa itse omin sanoin, mitä teet. Minua kiinnostaa tämä runokirja erityisesti.

Ajak Majok [00:01:00]: Olen tanssitaiteilija, mutta ajattelen, että olen taiteilija isolla T:llä. Englanniksi ehkä multi-disciplinary artist, onko se sitten suomeksi poikkitaiteellinen taiteilija. Olen taide- ja kulttuurialan freelancer. Teen paljon erilaisia projekteja, jotka tuntuvat ajankohtaisilta, mielenkiintoisilta ja sellaisilta, joista koen, että minulla on annettavaa.

Juuri sain päätökseen kolmenvuotisen poikkitaiteellisen hankkeeni, jossa kysyn kysymystä, mitä jos olisin vapaa. Se itse asiassa lähti samankaltaisesta ajatuspohjasta, että unelmoin ja pyrin pääsemään sellaiseen afrofuturistiseen ajatukseen, että minkälaista on vapauskäsitys mustissa ja ruskeissa kehoissa Suomessa, niissä kaupungeissa, missä olen asunut, Oulussa, Kokkolassa ja täällä.

Lähden puheen, tekstin ja liikkeen eli tanssin kautta. Kävin paljon keskusteluja ensimmäisenä hankevuonna ja nauhoitin niistä keskustelusarjan minun ja keskustelijan välisiksi jääviksi, koska niissä mennään aika henkilökohtaisuuksiin. Sitten rupesin kirjoittamaan kirjaa. No, en lähtenyt kirjoittamaan kirjaa, mutta tiesin, että halusin käsitellä sitä jollain tavalla tekstin kautta. Olen pitänyt työpäiväkirjaa koko hankkeen ajan, ja huomasin, että kirjoitin lyhyttarinoita, kirjoitin esseitä, pohdin paljon keskustelujen pohjalta eri asioita. Minulle oli tärkeää välittää tunne, että mitä tunteita koimme, kun kävimme keskusteluja tiloissa, jotka olivat turvallisempia. Siinä oli aina minä ja ruskeita kehoja, minä ja mustia kehoja. Olimme tilassa, jotka tuntuivat siltä, että tässä on vapaata käydä keskustelua, ei tarvitse sensuroida itseään ollenkaan.

En tiennyt ihan tasan tarkkaan, mihin muotoon se tulee, mutta sitten kävin viime vuonna lokakuussa Lontoossa hakemassa liikemateriaalia, mutta myös avartamassa vähän näkökulmaa tähän hankkeeseeni, kun en päässyt ihan loppuun, että mitä tapahtuu. Silloin lokakuussa on UK:ssa Black History Month. Oli kaikkialla runokirjoja ja erityisesti mustilta kirjailijoilta. Tunsin niin paljon vetovoimaa siihen. Menin takaisin teksteihin ja rupesin vain muokkaamaan, editoimaan niistä runoja, ja sitten se tapahtui. Sen nimi on Kins keeper.

Kins keeper juurtaa sanasta kinkeeping, joka on ehkä feudaalisessa Englannissa tai yleensä feudaalisessa maailmassa tunnetumpi, että kin, sukulaissuhteiden ylläpitäminen. Tänä päivänä sitä ehkä määritellään enemmän nimenomaan, että miten naiset ylläpitävät suhteita sekä sukulaisiinsa että ihmisiin, jotka he kokevat hengenheimolaisiksi. Se on myös tosi afrikkalainen kokemus, että olen olemassa suhteessa johonkin ihmiseen, suhteessa johonkin yhteisöön. Ihmistä ei nähdä siinä mielessä yksilönä. Totta kai jokainen on yksilö, mutta olet suhteessa johonkin. Sinun arvosi on siinä, miten olet suhteessa johonkin. Minä olen sisko ja olen siskona sisaruksilleni, jotka ovat minulle verta ja jotka eivät ole minulle verta.

No näin! Kins keeper tuli tässä vuoden alussa. Se on saanut hyvän vastaanoton. Olen ollut iloinen siitä.

Juontaja 2 [00:04:26]: Mahtavaa. Sinä tuossa mainitsitkin jo sanan afrofuturismi. Kun rupesimme miettimään tämän jakson teemaa, se oli semmoinen sana, joka tuli vastaan, ja mietimme sitä yhdeksi lähtökohdaksi tässä. Se on varmaan ainakin joillekin meidän kuuntelijoista pikkuisen vieraampi termi. Miten sinä selittäisit, mistä afrofuturismissa on kyse ja mikä oma tulokulmasi siihen asiaan on?

Ajak Majok [00:04:56]: Olen ymmärtänyt, että afrofuturismi on afrikkalais-amerikkalainen termi, joka käsittää, science fiction. Sen esivanhempina nähdään muun muassa kirjailija Octavia Butler, jonka kirjan Patternmaker lukaisin, joka teki minuun tosi suuren vaikutuksen, sekä jazzmuusikko Sun Ra.

Se käsittää tämmöisen estetiikan, jolla uudelleenmietitään afroamerikkalaisen kolonialistista ja väkivaltaista historiaa, katsellaan nykyhetkeä ja unelmoidaan tulevaisuudesta. Se tapahtuu mystiikan, estetiikan kautta, että afrofuturismissa mikään ei ole kiellettyä. Siinä isossa roolissa on luoda yhteisöllinen unelmointi diasporassa kattaen koko maapallon ja periaatteessa tuoda takaisin juuret Afrikan mantereelle, mistä merkittävä osa afroamerikkalaisista on.

Suhteeni afrofuturismiin on… En ehkä pysty ottamaan kantaa siihen yhdysvaltalaiseen näkökulmaan. Minulla ei ole siihen henkilökohtaista kosketuspintaa, mutta afrikkalaisesta näkökulmasta meidät on opetettu unelmoimaan. Minun kansani, muonyjang, suomeksi tai kansainvälisesti tunnettuna dinka, meitä on noin kymmenen miljoonaa maailmassa. Aika merkittävä osa kansoista, mutta myös meidän kansamme on tarinankertoja. Meille on opetettu elämänopit, lapsille opetetaan asioita tarinankerronnan kautta. Ihmisiin otetaan yhteyttä tarinankerronnan kautta. Se on musiikkia, mutta se on puheilla sanottua musiikkia, joka on myös tarinankerrontaa, millä ohjeistetaan myös tulevaisuuteen katsomista.

Ajattelen, että taiteilijasielu kun olen, käytän paljon aikaa pohtimiseen, ajatteluun ja unelmoimiseen. Se tulee juuri semmoisesta mystisestä näkökulmasta, että jos mikä tahansa on mahdollista, mistä se lähtee? Miltä se näyttää? Sen täytyy olla jotain, mitä ei välttämättä ole tässä hetkessä.

Juontaja 1 [00:07:19]: Tuleeko mieleen jotain afrofuturistisia teoksia, joita pystyisit suosittelemaan?

Ajak Majok [00:07:25]: Itse asiassa viime vuonna kuvattiin ohjaaja Ima Iduozeen kanssa lyhäri After We’re Gone. Tässä hän käsittelee myös sitä, afrofuturismi on läsnä siinä. En paljastaisi liikaa, mutta se on nähtävissä. Se juuri voitti jonkun lyhäripalkinnon. Ehkä minä tarkistan, että mikä se nimeltään on. Cannesissa lyhärin Best Experimental Short Award. Ja ylipäätänsä Iduozeen työssä, varsinkin lyhäreissä, on nähtävissä afrofuturismielementtejä. Hän on helsinkiläinen taiteilija. Suosittelen tsekkaamaan.

Sitten on semmoinen koreografi, tanssija, taiteellinen johtaja kuin Sonya Lindfors, jolla on valtavasti teoksia. Merkittävä osa hänen teoksistaan lähtee mustuudesta, ruskeudesta. Ensimmäisiä töitä, mitä muistan, mitä hän on esitellyt, on NOIR, joka on ranskaksi black. Nyt semmoinen kuin camouflage palaa takaisin Stoaan, että se on nähtävissä. Minä näen siinä myös tosi paljon afrofuturismin elementtejä, että ihan tästä läheltä on nähtävissä. Suosittelen tsekkamaan.

Ehdottomasti suosittelen lukemaan Octavia Butlerin teoksia, tutustumaan Sun Ran teoksiin myös, musiikkiin. Mutta Octavia Butlerin Patternmaker ehkä, se on ollut minulle vaikuttava. Suosittelen tsekkaamaan.

Juontaja 1 [00:09:11]: Joo, kiitoksia. Minä jatkan tästä, tuo tuli ekstrakyssärinä. Halusin vähän tällaista namedroppailua tähän väliin. Sitten meillä on ollut tässä toinenkin käsite tätä jaksoa freimaamassa, postkoloniaalinen. Miten selittäisit ihmiselle, joka ei yhtään tiedä, mitä tämä on, että mistä voisi olla kyse?

Ajak Majok [00:09:40]: Mielestäni tämä on erittäin ajankohtainen kysymys, varsinkin nyt, kun nähdään, miten Israel on jo 47–48 vuorokauden ajan pommittanut Palestiinaa, joka on laittomasti miehitetty alue. Koko maailman kansalaisyhteiskunta on vaatinut välitöntä tulitaukoa, miehitetyistä alueista luopumista ja täyttä vapautta Gazaan ja Palestiinaan sekä Palestiinan valtion tunnustamista.

Ehkä suuressa näkökulmassa, kun puhutaan kolonialismista, se viittaa lännen, Euroopan väkivaltaiseen historiaan, missä on menty maailmalle varastamaan, tuhoamaan, raiskaamaan. Se on jättänyt jälkensä tähän päivään saakka. Se tarkoittaa sitä, että aseellisin voimin varastetaan tiettyjen alueiden autonomia, itsehallinto, ja luodaan hierarkioita, mihin ikinä valkoisiin valtarakenteisiin sillä hetkellä miellytään.

Esimerkiksi Itä-Afrikassa on monia kansoja, joiden hierarkia on perustunut siihen, että ketkä kansat näyttävät lähimmäksi valkoista, vaikka brittiä tai valkoista belgialaista tai ketä tahansa, joka on suorittanut kolonialismia. Koska kolonialismin historia ja nykyhetki on niin läpileikkaavaa, että on kokonaan tuhottu infrastruktuuria ja viety alueiden tapoja olla kyseisen maan kanssa, se on jättänyt jälkensä tähän päivään saakka ja todennäköisesti jättää pitkälle.

Esimerkiksi Suomessa saamelaiset tähän päivään saakka vaativat oikeuksia itsehallinnolle omalle alueelleen, Saamenmaalle. Suomen valtio aktiivisesti kolonisoi Saamenmaan alueita. Silloin kun rajat pistettiin kiinni pandemian aikana, oli ihmisiä, jotka eivät voineet kulkea vapaasti Saamenmaalla, joka kattaa osan Venäjää ja Suomea, Ruotsia ja Norjaa, koska rajoja ei saanut ylittää. Ne ovat kolonialistisia rajoja, eivät alkuperäiskansojen rajoja.

Postkolonialismi lähtee siitä lähtökohdasta, että mitä sitten, kun on päästy irti näistä väkivaltaisista riistorakenteista ja palautettu oikeus autonomiaan alueiden alkuperäskansoille tai niille ihmisille, jotka suostuvat elämään harmoniassa sen alueen, kansan, historian kanssa. Tällainen poukkoileva vastaus, että mitä on postkolonialismi.

Juontaja 2 [00:12:31]: Puhuit aikaisemmin jo unelmoinnista, tarinankerronnasta, tällaisista asioista. Olen miettinyt unelmoinnin, utopioiden, tällaisten merkitystä yhteiskunnassa ylipäätään. Olin joitain viikkoja sitten puolueosastoni syyskokouksessa, jossa kansanedustaja Anna Kontula alusti ilmastokriisistä. Siinä yhdessä pohdimme sitä, miten tästä kriisistä keskusteltaisiin, että voitaisiin toisaalta välttää katteeton teknologiaoptimismi, että meillä tulee koneet, jotka ratkaisevat tämän kaiken, ja toisaalta välttää myös toivottomuuteen vajoaminen. Kun rupesimme miettimään, miten tästä umpikujasta päästäisiin eteenpäin, yhdeksi tärkeäksi elementiksi nostettiin nimenomaan juuri kuvittelu. Siis vaihtoehtoisten todellisuuksien, tulevaisuuksien kuvittelu, erilaiset konkreettiset utopiat, mikä meillä on ollut tämän koko podcastin keskeinen teema. Tietynlaisia konkreettisia utopioita. Se, miten tällaisia utopioita voidaan luoda, niin tietysti kirjallisuus, taide, tanssi, musiikki, kaikki on ihan mahtavia tiloja tulevaisuuden kuvittelulle.

Millaiseksi sinä itse näet laajemminkin taiteen, fiktion mahdollisuudet siinä, että miten voidaan laajentaa yhteiskunnallista mielikuvitusta? Vähän pitkähkö kysymys, mutta halusin alustaa tämän.

Ajak Majok [00:14:08]: Joo, hyvin alustettu. Esimerkiksi yksi syy, minkä takia minä, no, ajattelen ensinnäkin, että ihminen on luontainen taiteilija. Ajattelen, että lapsi oppii laulamaan ennen kuin hän oppii puhumaan. Lapsi oppii tanssimaan ennen kuin hän oppii kävelemään. Olemme kaikki luontaisia taiteilijoita, ja jossain vaiheessa niitä aletaan riistämään pois. Pitää alkaa tekemään jotain oikeita asioita.

Esimerkiksi minkä takia tanssi on minulle niin merkittävä itseilmaisun muoto, niin sehän on osa kommunikaatiota. Periaatteessa 70 prosenttia ihmisen kommunikaatioista on non-verbaalista, eli ei puhetta. Se tapahtuu muilla keinoin. Se tapahtuu katseen, kehon kielellä, liikkeellä ja eleillä. Puhe, mitä suusta tulee, on aika vähäistä, loppujen lopuksi, mitä se välittää.

Ajattelin, että ihminen on tämmöinen, en tiedä, kuka tämän on sanonut, varmaan aika moni, mutta on sanonta, että ihminen ei muista, mitä sanoit, ihminen ei muista, mitä teit, mutta ihminen muistaa, minkä tunteen häneen jätit. Tässä ajattelin juuri, että unelmointi, ihan sama mikä se väline on, on niin merkittävää, koska sen täytyy tapahtua tunteesta. Siellä täytyy jäädä jokin tunne ihmiseen.

Puhutaan ilmastokriisistä. Siinäkin näkyy kolonialismi valtavalla tavalla. Nähdään, että merkittävä osa entisistä kolonisoijista ovat nimenomaan niitä, jotka ovat saastuttaneet eniten tätä maapalloa, ja ihmiset, jotka kärsivät eniten, ovat nimenomaan globaalissa etelässä. Mitä tulee siihen, että miten nähtäisiin se ilman että ihmiset olisivat hädässä jatkuvasti, niin tunnistettaisiin se, että olemme yhtä tämän maapallon kanssa. Merkittävä osa siinä, mikä aiheuttaa ilmastokriisiä, on, että näemme olevamme maapallon yläpuolella, ja että tämä on meidän käytettävissämme ihan miten haluamme.

Siitähän koko kapitalistinen ajatusmaailma lähtee, että on rajattomasti käytettävissä ja sitä voi käyttää juuri niin kuin sinä haluat oman henkilökohtaisen voiton tavoittelun saamiseksi. Olemme nähneet vuosien aikaa, että maapallomme sanoo, että ei, se ei tapahdu, että mitä enemmän te riistätte, sitä vähemmän minulla on annettavaa muuta kuin tuhoa.

Mutta myös tiedetään, että tieto, että miten tämän maapallon kanssa eletään sopuisuudessa, on olemassa jo tässä maapallossa. Se on olemassa alkuperäiskansoilla. Se on ollut olemassa, se on ehkä pisin tieto, mitä tässä maapallolla on. Että periaatteessa pyörää ei tarvitse keksiä siinä mielessä uudestaan. Meidän täytyy vaan luopua rakenteista, jotka pohjautuvat riistolle, tuholle ja ahneelle voitontavoittelulle.

Mitä tulee siihen unelmoimiseen, niin ajattelen, että kun ihmisellä on perustarpeet tyydytettynä, on katto päällä, on ruokaa ja on suojaa, silloin on vapaus hengittää ja ajatella yli sen välittömän hädän, mitä ihminen tarvitsee. Vääjäämättä unelmoimiset väkivaltaisten rakenteiden purkamiseksi täytyvät tapahtua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta. Ihmisellä täytyy olla mahdollisuus unelmoida. Jos ajattelen, että ovatko sähköt päällä seuraavana päivänä tai onko lapsillani aamupalaa ennen kuin he menevät kouluun, en ole unelmoimassa yhtään mistään muusta kuin siitä, että miten tämä asia hoituu nyt.

Ajattelen, että yhteiskunnallisesti politiikassa sosiaalinen oikeudenmukaisuus eli hyvinvointivaltion perustuslailliset velvoitteet tarjota joka ikiselle ihmiselle tai mahdollistaa joka ikiselle ihmiselle se, että perustarpeet on tyydytetty koko ajan, poikkeuksetta, on se minimilähtökohta, ennen kuin voidaan odottaa kollektiivista unelmoimista.

Juontaja 2 [00:18:05]: Kun miettii sitä, että miten monet alkuperäiskansat, ylipäätään rodullistetut, ovat yhteiskunnassa lähtökohtaisesti usein paljon huonommissa asemissa kuin valkoiset kolonisoijat, siinä samalla ovat kolonisoijat riistäneet näiltä ihmisiltä tosiasialliset mahdollisuudet unelmointiin.

Ajak Majok [00:18:29]: Se pitää paikkansa. Ei meidän tarvitse katsoa kuin aina vähän väliä uutisia, missä näkyy, että taas joku… ihan vähän aikaa sitten oli joku maisteri, joka on hakenut 15 vuoden ajan työpaikkaa, tuplamaisteri, mutta koska hän on musta tai ruskea ja hänen sukunimensä ei ole nen-päätteinen, yhtäkkiä työmarkkinoille ei ole pääsemistä, mikä vääjäämättä poistaa ihmisen mahdollisuuden tyydyttää yli sen perustarpeen ja jättää tilaa unelmoimiselle. Täytyy nähdä väkivaltaisissa rakenteissa myös valkoisuus sekä rasismi, jotka kulkevat käsi kädessä, ja niiden purkaminen.

Juontaja 1 [00:19:08]: Voisin tuoda itse asiassa yhden taas derailin tuosta etukäteen kirjoittamastani kysymyksestä. Tulee mieleen, että tässä puhutaan tosi paljon siitä, että kenellä on varaa unelmoida ja mahdollisuuksia unelmoida ja näin poispäin. Huomaan ajattelevani, että olisi hyvä, jos semmoiset ihmiset, joilla on varaa, suhtautuisivat siihen vastuullisesti, koska tosi paljonhan näkee myös ihan hyvin toimeentulevia poliitikkoja ja kansanedustajia, jotka silti ovat siinä valittamismoodissa tai semmoisessa uhkakuvien ja pelon moodissa tosi paljon. Siitä voi tulla semmoinen asetelma myös kansalaisille tai äänestäjille, että no, jos hekin ovat paniikissa, kun heidän pitäisi olla ratkaisemassa niitä juttuja siellä, niin siitähän vielä vain vahvistuu se omakin paniikki entisestään. Se on ihan totta, että kellä tahansa ei ole unelmointiin varaa, mutta jos on varaa, voisi käyttää voimaansa vastuullisesti.

Ajak Majok [00:20:27]: Joo, olen täysin samaa mieltä. Ajattelen myös, että jos katsotaan poliitikkoihin, vaikka kansanedustajiin, heitä on 200 tässä maassa. Olemme kuitenkin yli 5,4 miljoonan ihmisen kansa. Se vastuu ei voi olla vain jollain 200 ihmisellä, jolla on lainsäädäntövalta. Näiden rakenteiden purkaminen tapahtuu ihan siitä hetkestä, kun poistut kotioveltasi, tai itse asiassa siitä, mitä teet kotona myös. Minkälaisia keskusteluja käyt ihmisten kanssa, perheesi kanssa, kavereidesi kanssa, työkavereidesi kanssa.

Palaan takaisin siihen, mitä sanoin aikaisemmin, että valkoisuus on väkivaltainen rakenne, niin avaan sen, että valkoisuudella en tarkoita sitä, että valkoinen ihminen on yhtä kuin väkivaltainen ihminen, vaan valkoisuus sosiaalisena rakenteena. Mainitsit aikaisemmin rodullistamisen. Olemme tottuneet länsimaisdominoivassa maailmassa, että olemme rodullistettuja. On annettu jotain luonteenpiirteitä kaikelle muulle paitsi valkoisuudelle. Se on sellainen mystinen asia, mitä ei ole määritelty. Kun sitä määrittelee, huomaa, että se on tosi eksklusiivinen, poissulkeva määritelmä, joka tapahtuu negaation kautta. Valkoisuus ei ole ainakaan tuota, se ei ole ainakaan tuota. Harvoin määritellään, mitä se on.

Palaan siihen, että minkä takia esimerkiksi tässä poikkitaiteellisessa hankkeessani halusin nimenomaan käsitellä niissä kaupungeissa, missä olen asunut, olen asunut 12 vuotta Oulussa, viisi vuotta Kokkolassa ja nyt toiset viisi vuotta täällä Helsingissä siinä ajassa, mitä olen asunut Suomessa, että on myös tapoja, erilaisuuksia, että sille on syynsä, minkä takia olen vähitellen tullut etelään päin.

Se, että minä asun mustassa kehossa tässä valkoisessa maassa, se, miten ihmiset kohtaavat Kokkolassa tai Oulussa tai Kuopiossa tai missä päin tahansa Suomeen mustia ihmisiä. Kokkolassa kun opiskelin, opiskelin ammattilukiossa siellä, asuin 70 muun nuoren kanssa asuntolassa, opiskelija-asuntolassa, missä kaikki oli tullut lähikunnista. Olin ainoa musta henkilö siellä, ja sitten siellä oli peräti viisi Lähi-Idästä tullutta opiskelijaa, mutta muuten kaikki olivat valkoisia. Siihen tuli välittömästi semmoinen, että me asumme kaikki tässä samassa rakennuksessa, olemme täällä kaikki nyt päivittäin toistemme kanssa, ja tulee automaattisesti semmoinen, etäisyyttä tehdään. Että on me ja ne. Meitä oli noin kuusi ja sitten niitä on ne loput 70. Tässäkin nähdään, miten ihmiset kohtaavat. Se tapahtui massiivisten ennakkoluulojen kanssa. Valmis tarina oli jo.

Valmiin tarinan purkamisessa tarvitaan sitä valkoisuuden, jokaisen henkilön, joka elää etuoikeutetussa kehossa, itseensä menemistä, että miettii, mistä minun stereotyyppini ovat tulleet ja miten minä kohtaan ihmisiä, kun he tulevat vastaan, ja millä tavalla käyn keskustelua, kun näen, että okei, nyt ihmisiä on tullut hakemaan turvapaikkaa jostain Venäjän rajalta ja niitä on joku parisataa. Mitä sanavalintoja minä käytän? Puhutaan ihmisistä, jotka hakevat turvaa, koska he eivät ole valkoisessa kehossa. Kun puhun lapsilleni, puhun työkavereille, missä ikinä käyn keskusteluja, ja muun muassa ajatuksissa. Miten olen yhtäkkiä nyt valmis demonisoimaan ihmisiä, jotka hakevat turvaa, kun he ovat ruskeita, mutta kun tuli noin 30 000 vai kuinka monta kymmentä tuhatta ukrainalaista, joiden ajateltiin olevan lähempänä valkoisuutta, oltiin valmiita antamaan oma olohuone ihmisten käyttöön? On selvästi annettavissa empatiaa, rakkautta, ymmärrystä ja tilaa ihmisille olla ihmisiä. Miten mahdollistetaan se arjessamme?

Se pelolla johtaminen, myös poliitikot ovat ihmisiä, he ovat lähteneet jostain ja se on etuoikeutettu asema, mutta valta myös tulee niin ikään ihmisiltä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Siinä nähdään, että jos se uppoaa, niin se uppoaa, koska moni ihminen ajattelee samalla tavalla. Monet ihmiset eivät ole niitä, joilla on lainsäädäntövaltaa.

Juontaja 2 [00:24:38]: Olen miettinyt aika paljon omia erilaisia koulutuksia tehdessä ja muuten, että kun puhuu vallasta ja syrjinnästä ja sorrosta ja tämän tyyppisistä asioista, niin minusta tuntuu, että monet valkoiset saattavat hahmottaa sen, että täällä on jotain tällaisia syrjittyjä ja sorrettuja ja juuri esimerkiksi rasismin kohteita ja niin edespäin, mutta he eivät tajua omaa rooliaan siinä. Jotta meillä on valtarakenteita, se vaatii, että siellä hierarkiassa pitää olla useita tyyppejä. On aina kolonisoija ja kolonisoidut. Mitä sinä puhuitkin, sitä haluaisin itsekin valkoisena ihmisenä miettiä, sitä reflektiota omista valta-asemistaan ja yhteiskunnallisista valkoisuuteen kietoutuvista normeista. Meidän pitäisi kyetä käymään sitä keskustelua, koska me emme voi omaa rasismiamme vastuuttaa mustille ja ruskeille ihmisille.

Ajak Majok [00:25:42]: Ehdottomasti. Siinä, mitä sanoit, että on olemassa kolonisoijat ja kolonisoidut, on olemassa myös sivustakatsojat. Tämä on mielestäni tosi merkittävä rooli. Minulla on paljon rakkaita ystäviä, jotka ovat valkoisia suomalaisia. Siinä, missä ystävyys syventyy, mehän tutustumme toistemme perheisiin. Kutsutaan sisarusten rippijuhliin tai häihin tai vain mökille.

Huomasin joskus teini-iässä, että en vain halua mennä, jos minut kutsutaan johonkin. En osannut sanoittaa sitä. Myöhemmin opin sanoittamaan, että te ette ole käyneet näitä [keskusteluja]. Voin olla frendisi ja sinulla on vaikka kaksi sisarusta, vanhemmat ja sitten on suku. Pyydät minut teidän kesämökille. Olen keskellä ei-mitään, täysin perheesi ja sinun armoillasi. Olen se ainoa outsider. Meillä on ystävyyssuhde. Okei, jotain on tapahtunut meidän välillämme, minkä takia olet tehnyt sen oman henkilökohtaisen antirasistisen työsi. Olen nyt perheesi ruokapöydässä, ja sitten tulee niitä keskusteluja, että minkä takia kämmenesi on erivärinen kuin muu ihosi, hei, kuulin tätä pakolaisista, pitääkö se paikkaansa. Voi vitsi kun on kauheaa, kun nähdään, näitä rasistisia stereotyyppejä. Tulee n-sanaa, no, et sinä voi loukkaantua, koska mehän pyysimme sinun meidän ruokapöytäämme. Emme voi vihata sinua. Me vain käytämme näitä sanoja, koska olemme nyt, mitä, whatever.

Tätä työtä ei ole tehty. Tässä puhun niistä sivustakatsojista, että se ei vain riitä, että teet oman henkilökohtaisen antirasistisen työsi ja ajattelet, että okei, en ole rasisti. Meillä kaikilla on sisäistettyä rasismia. Olemme kaikki olleet valkoisuuden ja länsimaisen rodullistamisen stereotyyppisen luomisen alaisena. Olemme kaikki nähneet elokuvia, kuunnelleet musiikkia, whatever. Ne ovat päässämme. Kun ajattelet, että olet siinä vaiheessa, että okei, no niin, että kun olen mustien tai ruskeiden ystävieni kanssa valkoisena ihmisenä, en minä voi olla rasisti, mutta sitten en yhtään ajattele niitä, kenen kanssa minä vietän aikaa.

Minkälainen kumppanini on, millä tavalla hän puhuu, mikä on hänen locker room -puheensa? No mitäs, kyllä on mukava olla seurassani, ja nyt se ajattelee, että sinä et voi puhua mitä tahansa estoitta. Sitten meille tulee konflikti, koska et olekaan käynyt sitä antirasistista keskustelua hänen kanssaan. Tai yhtäkkiä se on isäsi, joka on silleen, katsopa kun en rupea riitelemään jonkun kuusikymppisen ihmisen kanssa hänen sukunsa kotona.

Halusin tahallisesti tuoda tämän tosi henkilökohtaiselle tasolle. Haluamme aina nähdä rakenteita jossain kaukana meistä, joihin meillä on tosi vähän valtaa, mutta jokaisella meillä on välitön piiri, joka on meidän perheet, kaverit, kumppanit, rakkaat, ja meillä on vaikutusvaltaa siihen. Meillä on mielipidevaikutusvaltaa. Ja täytyy olla myös seuraamuksia, että okei, nyt minä, Matti Meikäläinen, Maija Meikäläinen, valkoinen nainen olen suhteessa mustan miehen kanssa tai mustan naisen kanssa tai kenen tahansa kanssa, joka ei ole valkoinen, ja kun minä tuon hänet kotiin, jos kuuluu jotain, sillä on seurauksia.

Jos te ette ole käyneet sitä keskustelua, purkaneet omia rasistisia stereotypioita, sillä on myös seurauksia. Sama työpaikoilla ja näin edespäin. En edes voi sanoa, kuinka monessa aspaduunissa olen ollut, missä ihmiset ovat silleen, että joo, olemme suvaitsevainen, monikulttuurinen työpaikka, mutta ei ole minkäänlaisia työkaluja kohdata niitä hetkiä, kun se työntekijä, joka on rodullistettu, kohtaa jonkun rasistisen asian omalla työpaikallaan, missä täytyy käydä. Sitten ollaan kädet ilmassa, että no, mites me tehdään? Eikö se ole työsi? Valtarakenteet ovat aika henkilökohtaisia myös, ja ne ovat myös yhteiskunnallisia. Ajattelen, että merkittävä asia, mihin joka ikinen voi vaikuttaa, on ne henkilökohtaiset, jotka lähtevät omasta kotiovesta.

Juontaja 1 [00:29:40]: Joo. Yksi tapa hahmottaa myös rasismin eri tasoja voisi olla myös ajatella, että asiat ovat todellakin sekä että. Henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen elävät yhtä aikaa maailmassamme. Nyt kun on puhuttu henkilökohtaisesta tasosta vähäsen, niin seuraavaksi minulla on täällä kysymys, missä kysytään aika suoraan, että miten yhteiskunta voi poliittisella tasolla alkaa purkamaan omaa kolonialistista historiaansa ja ottaa askeleita kohti postkoloniaalista tilaa?

Ajak Majok [00:30:27]: Voimme miettiä yhteisön tasolla, vaikka kuntatasolla, että mitä tapahtuu lähiympäristössä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on maan suurin työnantaja, ja maan vauraus on keskittynyt tälle alueelle. Maan suurimmalla työnantajalla on mahdollisuus asettaa suuntaviivoja sekä muille kaupungeille että muille työnantajille, että millä tavalla suhtaudutaan ihmisiin, jotka hakevat töihin.

Helsingin kaupungissa on esimerkiksi anonyymin rekrytoinnin malli, jossa puretaan pois ne aspektit, millä ihminen voidaan asettaa johonkin, että no niin, tämä onkin ruskea tai musta ihminen tai ei-nen-päätteinen, mikä luo mahdollisuuden tasa-arvoon kaikille työnhakijoille. Suomessa on yhdet maailman syrjivimmistä työmarkkinoista, mikä on tosi ongelmallista. Tämä on esimerkiksi yhteiskunnallinen asia, mutta tämähän tapahtuu aloitteesta. Helsingin kaupungilla muistaakseni oli vasemmistoliiton Suldaan, joka laittoi tämän aloitteen. Tämä on yksi selkeä, kunnallinen teko.

Tai myös budjetointi. Helsingissä voidaan nähdä Suomi pienoisskaalassa, missä alueet eriytyvät sosioekonomisesti, eli sosiaalisesti ja ekonomisesti. Meillä voi olla lähikouluja tai meillä itse asiassa on lähikouluja, missä yksikään lapsi ei ole sellaisesta perheestä, joka on koskaan joutunut vaikka toimeentulotukea hakemaan, jonka perhe joutuu hakemaan toimeentulotukea tai vaikka asumistukea. Toisella puolella Helsinkiä voidaan olla paikoissa, missä vaikka joka kolmas, joka toinen perhe on sosiaalisesti semmoisesta perheestä, missä toimeentulo koostuu paljon tulonsiirroista.

Oli se sitten henkilökohtaisista valinnoista tai sitten siitä, että meillä on yhdet maailman syrjivimmistä työmarkkinoista, tämä on budjettikysymys. Millä tavalla allokoidaan rahaa eri alueille? Millä tavalla rakennetaan? Minkälaista rakennetaan? Se näkyy selkeästi.

Ja sitten voidaan mennä valtion tasolle. Käytän nimenomaan sanaa kolonialisti. Edelliset esimerkit viittasivat ehkä antirasistiseen työhön tai sosiaalisesti oikeudenmukaiseen työhön, mutta meidän täytyy tunnistaa, että Suomihan on kolonisoiva maa. Suomen valtio kolonisoi Saamenmaa-alueita. Joku ILO 169:n läpivieminen on ollut kauhea ongelma. Halutaan saada, en muista, miksi sitä kutsuttiin, mikä se poliittinen hanke, Jäämeren ratako se oli?

Juontaja 2 [00:33:42]: Joo.

Ajak Majok [00:33:43]: Joo, joka halutaan rynniä läpi alueelle, jonka ei periaatteessa pitäisi olla valtion käytettävissä. Minkä takia se halutaan rynniä läpi? Kyse on kapitalistisista hyödyistä.

No, nähdään myös, että valtiothan tekevät ulkopolitiikkaa, vaihtoa, kauppaa. Suomen valtio esimerkiksi käy asekauppaa valtioiden kanssa, jotka ovat tunnettuja ihmisoikeusrikkomuksista. Muun muassa Israel, joka tekee tällä hetkellä massiivista ihmisoikeusloukkausta, rikkonut vaikka kuinka monta tai syyllistynyt vaikka kuinka moneen sotarikokseen joutumatta vastuuseen teoistaan. Kaiken keskellä valtio solmii asekaupan tällaisen valtion kanssa. Se on suoraa kolonialismin tukemista.

Tai miten Suomi vaikuttaa Euroopan unionissa, missä on tämmöinen hanke kuin Frontex Europe, joka periaatteessa on Euroopan unionin hanke, millä halutaan siirtää Euroopan rajoja syvemmälle Afrikan mantereelle. Millä tavalla se on tapahtunut? Euroopan unioni antaa rahaa eri Afrikan valtioille, tyyliin pohjoiset valtiot, eli Egypti, Sudan, Libya, Tunisia, Algeria, Chad, Marokko, aika lailla nämä valtiot.

Jos annetaan vihje, näistä ei tietenkään voi sanoa suoraan, Euroopan unioni kieltää tämän, mutta hankkiutukaa eroon turvapaikanhakijoista, jotka lähtevät aseellisten konfliktien takia, lähtevät sen takia, että omat alueet ovat elinkelvottomia ilmastonmuutoksen seurauksena, joka on massiivisesti osin lännen syytä, mikä ikinä syy, asenne, konflikti, nälänhätä, mikä ikinä se syy on, miksi ihminen lähtee hakemaan turvaa.

Sitten on tämmöinen Euroopan unioni, joka antaa rahaa. Kenelle se rahaa menee? Ne menee puolimilitanteille joukoille, jotka kirjaimellisesti tappavat ihmisiä, että he eivät pääse ylittämään. Kädet pestään puhtauksi Euroopan unionin alueella, koska sanotaan, että emmehän me sitä verenvuodatusta ole tehneet, koska eihän se tapahdu Euroopan unionin rajojen sisällä. Ollaan näennäisesti ihmisoikeuksien puolella, kunnes ihmisoikeudet täytyisi ulottaa myös kehoille, jotka eivät ole valkoisia. Sitten sitä tehdään sillä lailla out of sight, out of mind.

Tiedämme kaikki, mitä tapahtuu Kongon demokraattisessa tasavallassa. Jokainen ihminen, jolla on älylaite, tietää, että koboltti on merkittävä asia, mikä saa puhelimet toimimaan. No, ne ovat industrial, teollisuusalueita, mistä kobolttia otetaan pois. Annetaan ymmärtää, että se tapahtuu koneilla, mutta tiedetään, että siellä on kymmeniätuhansia pieniä lapsia, joille pitäisi ulottaa myös lasten oikeudet. Kahta kolmea valtiota lukuun ottamatta joka ikinen valtio maailmassa on allekirjoittanut lasten oikeuksien julistuksen. Miten voi olla, että ainoa tapa, miten meillä voi olla älylaitteita tai teknologiaa, on se, että tuhannet lapset ovat jossain kaivoksissa. Tiedämme sen, mutta rahoitamme näitä multimiljardiyhtiöitä, mahdollistamme tämän.

Sen täytyy näkyä politiikassa globaalisti myös, että jos nämä arvot, ihmisoikeudet, lasten oikeudet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, taloudellinen oikeudenmukaisuus on niitä, millä Eurooppa tai länsi tai Suomi ylpeilee. Se ei voi olla niin, että niin kauan kun se ei ole välittömästi silmiemme edessä ja se tapahtuu vain sillä likaisella rahalla, minkä laitetaan kauas, meillä on kädet puhtaana.

Juontaja 2 [00:37:51]: Mietin tuota juuri, kun puhuttiin aikaisemmin valkoisten ihmisten itsereflektiosta ja tällaisesta, minusta tuntuu, että etenkään Suomessa ei olla osattu reflektoida myöskään sitä, että miten kolonisoivia olemme monellakin tapaa. Ensinnäkin tietysti tämä Saamenmaan kysymys, joka on ihan oma juttunsa, ja kyllähän Saamenmaalle myös halutaan kaivosteollisuutta ja niin edespäin. Toisaalta myös tämä, että miten me tosiasiallisesti esimerkiksi juuri kauppapolitiikan kautta otamme osaa tälläkin hetkellä erilaisten maiden riistoon, mutta kun meillä ei ole ollut de facto siirtomaita, niin minusta tuntuu, että suomalaiset eivät osaa hahmottaa omaa asemaansa globaaleissa alistuksen rakenteissa. Jotta päästäisiin näistä yli, meidän pitäisi reflektoida paitsi omaa toimintaamme henkilökohtaisesti myös laajemmalla tasolla ja sitä, miten nämä kietoutuvat toisiinsa.

Ajak Majok [00:38:59]: Ajattelen, että pitkälti suomalainen opetusjärjestelmä on asia, johon kannattaa kohdistaa katse, koska se on periaatteessa yhteiskunnan ainoita keinoja puuttua jokaiseen perheeseen. Ehkä neuvolan lisäksi, mutta muuten se on koulu.

Kuinka vähän peruskoulussa, kahta sivua enempää kuulee esimerkiksi saamelaisista. Muistan, että on käyty katsomassa joskus Oulussa, kun opiskelin ala-asteella, teatterinäytös, missä oli jotain rasistisia saamelaisvitsejä. Mikä on Suomen valtion rooli suhteessa Saamenmaahan? Tämä on tullut täysin aikuisiässä. Sanotaan, että on vaikea hahmottaa Suomen roolia globaalisti. Tämä pitää paikkansa, koska se on myös ehkä tietoista. Se on tietoista poispyyhkimistä, kädet pestään puhtaaksi. Emme me näe esimerkiksi paljon museoissa suomalaista historiaa suhteessa saamelaisiin. Tai taiteessa tai musiikissa tai näin. Se ei tule vastaan, ellei sitten kun on aikuinen tai asu Pohjois-Suomessa ja täytyy hakea yhteiskunnallista tietoa.

Aajattelen myös toiselta kannalta, että on kuitenkin niin, että jossain vaiheessa täytyy tunnistaa, että aikuinen ihminen on vastuussa elinikäistä oppimisestaan. On vaikeaa olla tässä maapallossa silmät ja korvat kiinni, että en tiennyt. Täytyy tehdä paljon työtä ollakseen tietämätön. Uutiset, media, ei se paljon huutele, että mikä on Suomen rooli Frontex Europessa tai mikä on Suomen rooli asekauppakumppaneiden kanssa tai näin edespäin. Se vastuu on kansalaisyhteiskunnalla. Kansalaisyhteiskuntahan on ottanut valtavan suuren vastuun. Jos katsotaan sosiaalisen median aikakautta, ajattelen, että syy, minkä takia olen globaalisesti tietoinen monien alueiden tapahtumista on puhtaasti tai aika pitkälle sosiaalisen median ansiota. Jopa siinä vaiheessa, kun haluaa selvittää, mitä seurauksia on esimerkiksi entisillä siirtomaavaltioilla.

Me kaikki tiedämme, että sanotaan, että on belgialaista suklaata. Belgian maassa ei kasva yhtäkään kaakaopapua. Tunnistamme, että se ei ole sellaisella alueella, jossa voisi kasvaa kaakaopuita. No, mistä se on ja miksi Belgia on maailman suurin suklaan myyjä maapallossa tänä päivänä, kun piti olla historiaa sen siirtomaavalta? Ei se ole, koska silloin kun siirtomaavalta loppui, tehtiin kieroja sopimuksia entisten siirtomaiden kanssa, jotka sitoivat ne tuottamaan jotain tiettyä tuotetta ja riistivät sen valtion mahdollisuudet laajentaa omaa autonomiaansa sillä, että omasta maasta voi saada merkittävästi asioita, joita tarvitsee. Oliko se Ghana? Itä-Afrikan valtio. En muista. Pitää tarkastaa tämä.

Tämä oli aika iso juttu maailmalla, mutten nähnyt yhtäkään suomalaista otsikkoa, uutista. He vain päättivät, että me emme enää myy Belgialle suklaata. Siinä näkyy, kun Belgian kauppaministerit ja virkavaltio ovat ihan hämmentyneet, että mitä, kun he sanoivat, että alamme valmistaa omaa suklaata. Ei ole olemassa mitään belgialaista suklaata. Se on ghanalaista suklaata. Tämä on meidän fyysisestä maastamme kasvatettu meidän käsillämme. Teemme itse tuotannon ja myynnin. Rikkovat sen kaupankäynnin. Tämä oli mielestäni ihan huikea esimerkki siitä, että siinä missä etuoikeutetuilla on vastuu ja velvollisuus, niin myös ne, joilla on valta omissa käsissään, käyttävät sitä koko ajan. Me emme näe sitä, emme kuule siitä. Tässä ajattelen, että jokaisen pitäisi skarpata.

No okei, nyt lähdin ihan, unohdin taas, mikä se lähtö oli tälle.

Juontaja 2 [00:44:00]: Ei se mitään. Mietin sitä, että nyt kun näiden podcastien ajatus on vähän myös kuvitella parempia tulevaisuuksia, nimenomaan afrofuturistista, että ei olisi näitä sortavia rakenteita ja rasismia. Nyt tuossa tuli jo joitain juttuja, mitä voisi valtiona tehdä esimerkiksi kauppapolitiikan kautta tai kaupunkina anonyymin rekrytoinnin kautta, mutta mitä muuta? Millaisia askelia tarvittaisiin esimerkiksi Suomessa, että voitaisiin päästä lähemmäs sellaista yhteiskuntaa, joka olisi huomattavasti nykyhetkeä vähemmän rasistinen? Siitä tuskin on mitään kysymystä, etteikö Suomi tällä hetkellä olisi rasistinen yhteiskunta.

Juontaja 1 [00:44:50]: Voisiko saman tien ottaa globaalin näkökulman myös?

Juontaja 2 [00:44:53]: Voisi toki ottaa. Ei rajata.

Juontaja 1 [00:44:56]: Tulla sieltä Suomi osana Eurooppaa ja kaikkia globaaleja rakenteita.

Ajak Majok [00:45:04]: Kyllä rasismista on tärkeää puhua, mutta ajattelen, että meidän täytyy puhua vääjäämättä valkoisuudesta. Jos ajatellaan paperilla, tällaista ongelmaahan ei pitäisi olla, koska jos ajatellaan Suomea, Suomi on ratifioinut YK:n ihmisoikeussopimukset ja allekirjoittanut lasten oikeuksien sopimukset ja ihmisoikeusjulistuksen ja on perustuslaki ja on yhdenvertaisuuslaki.

En muista, oliko se tasa-arvovaltuutettu, jonka kanssa on ollut kirjeenvaihtoa, ei henkilökohtaisesti, vaan järjestössä, missä olen ollut toiminnassa. Hän sanoi, että lain henkihän on olemassa, ja sehän on aika selkeä. Ongelma on se, että ihmiset eivät noudata lain henkeä. Esimerkiksi itärajasopimuksen kohdalla, että perustuslaki on, ihmisoikeusjulistukset on ratifioitu, on kansainväliset sopimukset, bla bla bla. Sitten kun se hetki on päällä, kun periaatteessa pitäisi seistä selkä suorassa, ollaan kuin kieroja kuin rinkelit.

Haluan palauttaa sen kysymyksen, että okei, selvästi nämä ovat mahdollisia, koska esimerkiksi Ukrainan kohdalla ei ollut mitään ongelmaa. Täytyy mennä takaisin siihen kysymykseen, että sehän on kysymys valkoisuudesta, koska paperillahan se on kaunista. Kun se täytyy ulottaa globaali etelä -kehoihin, jotka ovat mustia, ruskeita, ollaan pulassa.

Minun pitäisi ehkä kääntää kysymys takaisin teihin, että mitä te ajattelette, että täytyy tapahtua, että valkoisuuden rakenteita pitää purkaantua.

Ajattelen, että globaalista näkökulmasta ollaan nyt siinä, että elinaikanamme tulemme näkemään jotain merkittäviä muutoksia ilmastokriisin kohdalla. Puhutaan late stage capitalism eli kapitalismin myöhäishetkistä. Nehän menevät käsi kädessä ilmastokriisin kanssa, että ei ole olemassa sellaista tulevaisuutta, missä kapitalismi business as usual on samaan aikaan, kun käännetään se tuho, mitä kapitalismi on tuonut. Jotain tulee tapahtumaan massiivisesti.

Valtavan iso rooli tulee olemaan globaalilla etelällä siinä mielessä, että maapallon keuhkot ovat Etelä-Amerikassa. Toiset keuhkot on golfvirroissa. Myös globaalissa etelässä. Maaperältään vaurain maanosa on Afrikan manner. Eniten ihmisiä, nuoria ihmisiä tulee olemaan lähitulevaisuudessa nimenomaan Afrikan mantereella. Globaalissa pohjoisessa on taas väestöpyramidi kääntynyt ylösalaisin melkein kaikkialla, mikä luo omia haasteitaan. Tiedetään, että se, mitä tapahtuu globaalin etelän maille, se kehityssuunta, mihin siellä ollaan menossa, tulee vaikuttamaan koko maapalloon, mutta myös se, että millä tavalla globaali pohjoinen reagoi siihen.

Mitä tarkoitan tällä on se, että maailmanpolitiikassa tapahtuu koko ajan tai on tapahtunut tämä 2000-luvun aikana aika suuria valtapoliittisia siirtoja. Poliittinen valta on siirtynyt globaalissa eri paikkoihin. Yksi iso tapa, miten esimerkiksi globaali pohjoinen on ylläpitänyt omaa valtaansa, on aseteollisuus, väkivalta. Aseteollisuus rahoitetaan meidän kaikkien verorahoista. Missä sitä testataan ja mistä sitä tuodaan todeksi? Yhdysvallat on ollut koko itsenäisyytensä ajan sodassa. Ei sotia olla käyty Yhdysvaltojen maaperällä, mutta se on ollut sodassa koko ajan, jotain aluetta kohtaan.

Tämäkin on minusta mielenkiintoinen, kun puhutaan politiikasta, politiikassa nähdään, että kovia arvoja on puolustus ja raha. Kun mennään takaisin unelmoimiseen, ajattelen, että afrofuturisessa tulevaisuuden näkemisessä se, mitä nähdään kovina arvoina, täytyy muuttua. Siinä missä ajatellaan, että asiat, mihin voidaan huoletta, yhtäkkiä löytyy miljardeja tuosta noin vain, on puolustus eli vääjäämättä aseteollisuuden rahoittaminen, kun sen täytyisi olla agrikulttuuri. Miljardeja löytyy tuosta noin vain. Hei, me voidaan saman tien alkaa kylvää peltoja Saharaan! Tuosta noin vain, aurinkopaneeleita koko Pohjois-Afrikan, muistan, että jotain laskelmia on tehty, että sillä pystyisi periaatteessa valottamaan koko hemmetin maapallon, jos siellä olisi tarpeeksi aurinkopaneeleja. Kun aurinko paistaa siellä pystysuoraan X-määrän aikaa. Miksi siihen ei vaikka globaali pohjoinen käytä rahaa? Sen geopoliittisen tilanteen, maantieteellisen ja poliittisen sijainnin takia, että missä se sijaitsee.

Minulla ei siinä mielessä ole vastauksia, mutta kun pohdin, ajattelen, että minun täytyy kääntää kysymys valkoisuudesta teihin. Ja jos mietin suhteessa unelmoimiseen ja siihen, että mitä ajatellaan, että on fine, mitä ajatellaan, että on varteenotettavia kohteita rahalle, jotka ovat suuria arvossaan, sen täytyy muuttua.

Juontaja 2 [00:50:54]: Minulla tässä on pyörinyt oikeastaan nyt muutama kela koko ajan päässä, niin ehkä avaan niitä hieman tässä vetäen muutamaakin juttua yhteen, mihin olemme tässä puhuneet. Aikaisemmin puhuit siitä, että pitää olla perusasiat kunnossa, että voi unelmoida, ja että on edes mahdollisuus kuvitella parempia tulevaisuuksia. Sitten mainitsit myös, että meillähän periaatteessa paperilla on kaikki mahdolliset sopimukset.

Meillä on lapsen oikeuksien sopimus. Minusta lasten oikeuksien kansainvälisessä sopimuksessa on ollut aina ihan hirvittävän koskettava se, että meidän on pitänyt sopia, että lapsella on oikeus leikkiin. Se on minusta aina ihan hirvittävän vavahduttava, että tämä pitäisi sopia. Tästä huolimatta sitä ei toteuteta. Miksi sitä ei toteuteta? Koska me globaalin pohjoisen ihmiset riistämme lapsilta lapsuuden, jolloin me tosi asiassa riistämme heiltä myös oikeuden unelmoida.

Pitäisikö meidän lähestyä tätä myös sitä kautta, että meidän pitäisi nyt alkaa hahmottamaan myös globaalin etelän ihmisille niitä ihmisoikeuksia, joita me täällä pidämme itsestäänselvyyksinä, mutta jotka me voimme vain siivota maton alle?

Ajak Majok [00:52:18]: Se, että Kongon demokraattisessa tasavallassa oleva kolmevuotias on pienillä sormillaan pistetty kaivoksiin sen sijaan, että hän olisi koulussa tai leikkimässä naapureiden kanssa, niin sehän on high-techin ansiosta. Isojen teknologiayritysten aseteollisuuden asioista, jota me myös täällä rahoitamme samalla, kun puhutaan maailman onnellisimmista maasta. En osaa vastata tuohon kysymykseen.

Juontaja 2 [00:52:49]: Ei se ollut oikeastaan edes kysymys. Olen vain pyöritellyt tuota koko ajan, koska minusta se ajatus siitä, että me tosi asiassa riistämme globaalin etelän maiden lapsilta oikeuden unelmoida paremmasta tulevaisuudesta. Minusta se on ihan jumalattoman julma ajatus. Meidän pitäisi kyetä kantamaan se vastuu, jota emme nyt jostain syystä vain osaa.

Juontaja 1 [00:53:19]: Minulla on myös tähän väliin yksi tämmöinen. Olen Finnwatch ry:n kanssa jonkin verran tehnyt aikoinaan työtä. Heillähän on tosi paljon verojen välttelyyn liittyvää työtä, ja se verojen välttely kytkeytyy näihin kaikkiin, mitä olemme tässä puhuneet, siksi, että jos veroja ei välteltäisi, olisi rahaa hyviin hankkeisiin paljon enemmän.

Yksi juttu, mistä he ovat paljon puhuneet, on myös tämä globaali yritysvastuulaki, joka tarkoittaisi sitä, että kun nyt on näitä globaaleja tuotantoketjuja, joissa ulkoistamalla eri toimijat pystyvät luomaan semmoisen ketjun, että ainoastaan se, jolta ostetaan, on vastuussa maksajalle, mutta sitä, mikä tulee ketjussa seuraavaksi, ei enää nähdäkään. Tästä voi seurata, että okei, yhden alueen sisällä noudatettiin näitä sääntöjä, mutta kun se ketju menee entistä pidemmälle, alkaa koko ajan tulla vaikeammaksi nähdä, että kuka noudattaa ja mitä tekee. Finnwatch on ajanut tällaista regulaatiota, että olisi semmoinen globaali vai onko se nyt tietysti, no, Euroopassa sitä siis, Euroopan unionin kautta sitä nyt viedään, mutta varmaan lopullinen tavoite on ihan globaali systeemi.

En tiedä, mitä ajatuksia tuosta? Onko se hyvä, toteuttamisen arvoinen, kannatettava asia? Ainakin siinä nyt tiedetään se, että se aluksi meinasi lähteä tosi isosti. Poliitikothan paljon, kun he kuulivat tästä, olivat, että joo joo, tehdään vain, mutta kun sitä oikeasti lähdettiin tekemään EU:ssa, alkoi tulla paljon uutisia, että näihin politikkoihin on yritetty vaikuttaa ja jotkut yritykset ovat tulleet jotain yksityisiä tapaamisia järjestelemään heille, että ei menisikään niin nopeasti läpi se laki, ja kaikkea tämän tyyppistä. Siinäkin tulee tuommoiset ikävät rakenteet vastaan tosi nopeasti.

Ajak Majok [00:55:42]: Niin no, raha puhuu. Olen tutustunut Finnwatchin työhön vaalien alla ja niiden välissä, aina välillä tsekkailen, mitä he ovat raportoineet. Tämä on hauska, minkä opin silloin, ensimmäiseltä ammatiltani olen siis räätäli, ja kun opiskelin, muistan kun sanottiin, että merkittävä osa tuotteista, jossa lukee Made in Finland, eivät ole edes kokonaisuudessa made in Finland, vaan riittää, että esimerkiksi tästä hihan sisäsauma on ommeltu Suomessa ja loppu tuotteesta lähetetään vaikka Bangladeshiin. Sitten siihen voi ilmoittaa, että Made in Finland.

Tässä näkyy se sokeus tuossa tuotantoketjussa, mitä sanoit, että halutaan saada jonkinlainen globaali sopimus. Kun puhutaan vaatetusalasta, niin esimerkiksi tällä hetkellä Bangladeshissa on massiiviset työnseisaukset, kun siellä tekstiilialan duunarit ovat menneet lakkoon. Mitä niiden keskipalkka oli? Joku 60 euroa kuussa. He haluavat, että se nostetaan 200:aan. Tuotantoketjut sanovat, että korkeintaan 90:een nostetaan. Työnseisaus on vieläkin meneillään.

Tässä näkyy se, että on olemassa poliittista valtaa ja sitten on olemassa taloudellista valtaa. Välillä näkee, että taloudellinen valta ylittää valtion rajat paljon nopeammin kuin diplomatia. Esimerkiksi kun Euroopassa on nyt solmittu näitä päästökauppasopimuksia ja päästövähennyssopimuksia, niin olemme nähneet koko tämän ajan, kun massiiviset fossiilista polttoainetta käyttävät multimiljardiyhtiöt vain haastavat eri valtioita oikeuteen, oikealta, vasemmalta, keskeltä, koko ajan. Että miten te kehtaatte rajoittaa meidän taloudellisen kasvumme rajoja jollain politiikalla?

Mitä minä tästä ajattelen, niin minulla tulee se, mitä sanoin aikaisemmin, että on merkittävää nähdä, mitä tapahtuu globaalissa etelässä, koska tämä riistohan tapahtuu globaalin etelän kehoilla ja maalla. Kuten sanoit, nämä tuotantoketjut ovat valtavan pitkiä. Me näemme täällä jonkun Swappie-liikkeen duunarin, joka on, että hei, tässä on kierrätetty puhelin, minkä saat, mutta emme näe sitä tuotantoketjua, että mitä on tapahtunut, ennen kuin se puhelin on tullut siihen liikkeeseen. Ihmiset, jotka ovat siinä lähettyvillä, siis bangladeshilaiset itse tietävät, mikä se todellisuus on, kun olet tehtaassa 16 tuntia vuorokaudessa ompelemassa jotain pikamuotivaateliikkeen…

No meillä on, jos ymmärsin oikein, Suomessa laitettu lakialoite, jossa pikamuotia pyritään kieltämään lailla, että sen tekstiilin täytyy olla kestävää. Muuten sitä ei saada tuoda edes maan sisälle. Maahantuontikiellot. Sehän on selkeä poliittinen asia.

Mitä tulee siihen, että millä tavalla tehdään jotain globaaleja sopimuksia, niin rahahan puhuu sillä tavalla, että nämä multimiljardiyhtiöt, nehän lahjovat paikallisia poliitikkoja. Suomessahan ei periaatteessa koskaan ole korruptiota, täällä ei saa puhua korruptiosta, mutta onhan se jännä. Esimerkiksi nykyinen hallituksemme on sitä sanonut koko ajan, että työn verotuksesta ei leikata. Meillä on tällä hetkellä menossa lakialoite, budjettialoite läpi, jossa alennettu verokanta, johon kuuluu liikuntapalvelut, kulttuuri, taide, kirjat, nostetaan, mutta alkoholivero lasketaan. Nähdään, että merkittävä osa hallituksen puolueen kansanedustajista saa valtavasti tukia elinkeinoelämältä, ihmisiltä, jotka myyvät alkoholia. Elinkeinoelämä vaikuttaa suoraan poliitikkoihin. Sitten tapahtuu välitöntä muutosta työelämässä täällä, rahamarkkinoilla tässä valtiossa, missä tullaan näkemään, että taide kulttuuri, elokuva, liikunta-ala… Jos mietitään, miten rahoitetaan jotain festareita, sehän on puhtaasti lipputuottoista, jotka kuuluvat siihen alennettuun verokantaan. Kaikki ne sadat tuhannet ihmiset, jotka ovat siellä työlistoilla. Kuinka moni on jossain alkoholin tuotantoketjussa saamassa rahaa? Aika isoilla euroilla mennään siellä. Siinä päässä on lobbausvaltaa.

Jos mietitään Euroopan unionia, puhutaan vielä suuremmista rahasummista ja vielä suuremmista mahdollisuuksista tehdä lobbausduunia. En tiedä. Minun on vaikea ehkä tässä näin miettiä jotain ratkaisua, enkä tullut tänne myöskään ratkaisemaan kaikkia ongelmia enkä uskokaan, että kukaan pyysi, mutta kyllä minä näen, että tässä on semmoinen politiikan ja talousmaailman ristiriita.

Toisaalta tunnistan sen, että asioita tapahtuu koko ajan globaalissa etelässä. Ihmisillä on autonomia. Puhutaan välillä vähän toiseutetusti. Nyt on kokonaisen valtion tekstiiliduunarit tehneet täyden työnseisauksen ja katkaisseet periaatteessa alhaalta ylös sen tuotantoketjun. On valtioita, jotka ovat katkaisseet kokonaan tuotantoketjun, yhden maan yhdellä suurimmalla kauppatavaralla, belgialaisella suklaalla. Koko ajan tapahtuu jotain, joka vääjäämättä tulee heijustamaan takaisin politiikkaan ja talouselämään. Tällaisia pohdintoja.

Juontaja 2 [01:01:36]: Mietin sitä, että puhuit aikaisemmin, että elämme nyt tätä late stage -kapitalismia, myöhäisvaiheen kapitalismia. Tässä väkisin rupeaa miettimään, että jos halutaan ajatella tulevaisuus, joka olisi rasismin jälkeinen, kolonialismin jälkeinen, niin pitäisikö sen olla myös kapitalismin jälkeinen?

Ajak Majok [01:01:54]: Ehdottomasti, joo joo. Siis olen puhtaasti antikapitalisti. Vaikka elämme kaikki kapitalistisessa järjestelmässä, niin onhan se nyt ihan hurlum hei, että on olemassa yksittäisiä ihmisiä, joilla on suuremmat varat kuin kokonaisilla valtioilla. Ihan mielivaltaista, kuinka top 10 prosenttia maailman ihmisistä on vastuussa 66 prosentista maailman päästöistä.

Jos mietitään pienen ihmisen näkökulmasta, joku ykkösluokkalainen, tämähän on typerintä, mitä voi kuulla, että jos olet luokassa ja siellä on kaksi pisintä ihmistä, niin yhtäkkiä kaikki joutuvat kärsimään siitä, että siellä on kaksi pitkää ihmistä. Luokassa on 20 ihmistä ja kaksi pitkää ihmistä, kaikki joutuvat kärsimään niiden kahden ihmisen takia. Heidät heitetään aika nopeasti pois. Eikö? Heidät kiusataan unholaan, että he vaihtavat koulua. En yhtään endorse koulukiusaamista, tämä oli ehkä vähän huono vertailu tai mitä yritin tuossa sanoa, mutta eihän se ole millään lailla kestävää, mitä kapitalismi mahdollistaa ihmisille ja korporaatioille ja maapallolle.

Juontaja 1 [01:03:04]: Minulla olisi vielä yksi vähän erikoinen pointti. Palaan takaisin sinne yksilöön nyt. Aikaisemmin nostit esiin, että voidaan luoda sääntöjä ja paperilla todeta, että tämmöisiä pitäisi toteuttaa, mutta sitä ei käytännössä tapahdu. Nostan tähän tällaisen, tätä joutuu pikkuisen muotoilemaan varovasti, koska en siis itsekään ole mitenkään äärihengellinen ihminen, mutta näen tuossa pienen kytköksen ateismiin tai siis tällaiseen sekulaariin tapaan hahmottaa moraali.

Olen sitä mieltä, että sekulaari moraali voi toimia, mutta olen myös sitä mieltä, että vaatii aika paljon oikeasti tietää ja sopia ja ihan vain puhtaalla sosiaalisella konstruktiolla rakentaa ja jostain saada se. Joillekin ihmisille se, että heillä olisi sisäinen auktoriteetti, sisäinen moraalinen ääni, omatunnon ääni, joka sanoisi, että nyt pitää tehdä jotenkin toisin, se vain on. Joistain hengellisistä ajatuksista löytyy ehkä vähän enemmän tätä.

En ikinä mitään tällaista, että pitäisi palata johonkin keskiaikaan tai sen tyyppiseen tietenkään, mutta tässä meidän maailmassamme kuitenkin aika paljon myös, no, ihan perustellustikin kritisoidaan uskontoja, mutta olisi ehkä tilaa myös pikkuisen sille, että jos joku nyt haluaa uskoa johonkin sisäiseen jumalaan tai henkeen, joka tekee hänestä empaattisemman, niin onko se heti dissaamisen arvoinen asia välttämättä ?

Ajak Majok [01:05:02]: Ajattelen, että ihmiset saavat erilaisia asioita hengellisyydestä. Ihmisen hengellisyys on usein henkilökohtaista, mutta se on myös kulttuurillista ja se on sosiaalista. Siinä missä toisen henkilön hengellisyys voi sanoa, että jokaiselle ihmiselle pitäisi antaa oikeudet ja vapaus olla sellaisena kuin haluaa, niin joku voi löytää siitä samasta, sanotaan vaikka pyhästä kirjasta, pyhästä tekstistä oikeutuksen sille, että minkä takia toisen henkilön koko elämä pitäisi lopettaa, koska he ovat vapaana omassa kehossaan. Minä en ehkä… Niin.

Ihmisen hengellisyys on henkilökohtaisia asioita, koska… Mikä minun ajatusmaailmassani menee yli on sosiaaliset ja kulttuuriset ohjauskeinot. Tarkoitan, että minun on tosi helppoa olla tekemisissä jopa ystävien, ihmisten kanssa, joilla on erilainen hengellinen kasvatus kuin minulla. Eri uskontoa tai ei tunnusta mitään uskontoa. Mitä tulee kulttuurisiin ja sosiaalisiin ohjauskeinoihin, esimerkiksi jos olen erittäin monikulttuurisessa ympäristössä, meitä on vaikka seitsemästä eri kansalaisuudesta ja eri maanosasta ja äidinkielet on eri, mutta jokin asia meitä yhdistää. Meillä on eri kulttuurilähtökohdat, mutta jokin suuren mittakaavan, jokin sosiaalinen, jokin kulttuurinen konteksti, joka ylittää valtion rajat.

Se voi olla vaikka se, että uskomme jakamattomaan ihmisoikeuteen. Uskomme, että ihmisellä vapaus olla sellaisia kuin he ovat. Mitä voi tapahtua on se, että siihen ryhmään haluaa tulla joku. Sanotaan jonkun kumppani, jonkun vanhempi, jonkun siitä ryhmästä ulkopuolinen kaveri, ja hän ei vaikka tunnista näitä tai hänellä on kyseenalaistavia näkemyksiä sanotaan vaikka LGBTQI-oikeudesta. Tulee kaveri, joka on vähän homofoobikko. Tyhmästi sanottu, mutta vähän homofoobikko. Hän on nähnyt paljon stereotypioita ja hänen uskonnollisessa tekstissään sanotaan jotain.

Sillä on seurauksia. Jos haluat olla tässä ryhmässä, niin tuo vähäisyyskin täytyy poistua. Et voi ajatella, että kaikki ihmiset on tasa-arvoisia, mutta. Se joko on tai se ei ole. Jos nämä näkyvät tekoina, olivat ne sitten mikroaggressioita tai suoria aggressioita, meidän ryhmässä on ohjauskeinoja. On call in. Vedämme sisään, että hei, tulepa keskustelemaan kanssani. Minä ja sinä, että hei, huomasin, mitä on meneillään, voidaanko käydä keskustelua? Tai sitten call out. Kun on tarpeeksi monta kertaa pyydetty, vedetty sisään, että nämä ovat tavat, millä tavalla voit olla tässä ryhmässä, ja sinä vaan päätät jatkaa sillä tavalla, mitä olet. Call out. Se on poispäin työntämistä. Näen, mitä sinä teet. Se ei ole ok. Näistä syistä se ei ole ok. Näin sinun täytyisi muuttaa. Olemme ottaneet itse asiassa tämän keskustelun aiheeksi. Ei mitään ole tapahtunut. Siispä haista paska. Tee tuo juttusi jossain muualla.

Sillä on seurauksia. Sinä päätät, mitä teet. Ihminen on lähtökohtaisesti sosiaalinen eläin. Olemme olemassa toisiamme varten. Vaikka tässä maassa on valtava yksinäisyys, mutta jokainen haluaa kuulua johonkin ryhmään. Olisi se harrastusryhmä, perhe, kaveriporukka, whatever. Johonkin ryhmään halutaan kuulua, ja sitten kun hakeudutaan siihen, siellä on ohjauskeinoja. Ajattelen, että ne ovat ehkä suuremmassa merkityksessä minulla kuin hengenllinen elämä, koska näen tosi paljon, tai omassa henkilökohtaisessa elämässä on tosi paljon ristiriitaisuuksia siitä, että meitä on kaikenlaisista kolkoista, mutta meitä yhdistää jotkut tietynlaiset sosiaaliset normit.

Juontaja 1 [01:09:18]: Hain tuossa takaa jotain sellaista, että kun jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan moraalia vähän semmoisena pelinä, tiedätkö? Että se on ulkoisista voimista tosi paljon kiinni ja se on vain kontekstuaalista, ja sitten taas joillain ihmisillä on tosi vahva sisäinen moraalinen kompassi ja, no, varmasti kaikilla ihmisillä on vähintään potentiaali sisäiseen moraaliseen kompassiin ja jokin juttu siellä on, mutta sitten se, että annetaanko aina sinne sitä tilaa ja annetaanko ihmisille mahdollisuus myös tulla siihen sisäisen moraalisen kompassiin sen sijaan, että toistettaisiin sellaisia, että se moraali on peli ja suhtaudutaan kyynisesti, etäännyttävästi.

Etäännyttämiseen liittyy tällainen ongelma, että jos ajatellaan tosiaan vaikka jotain kansainvälisiä sopimuksia, nyt mennään taas sinne rakenteisiin vähän, että nämä ovat vain tämmöisiä pelejä. Nämä ovat olemassa silloin, kun jossain on olemassa joku rankaisija, joka vahtii minua. Sehän tarkoittaa silloin, että meillä pitää olla hirveästi rankaisijoita, jotka koko ajan vahtivat toisiaan ja pitävät huolen siitä, että sääntöjä noudatetaan. Sitten taas semmoinen systeemi, jossa olisi tosi vahva sisäinen kontrolli, niin ei tarvittaisi niin paljon sitä ulkopuolelta tulevaa kontrollia. Tuo oli ehkä se kysymyksenasettelu, mitä hain takaa.

Hengellisyys on todella monesti ollut huono ratkaisu, varsinkin tämmöinen institutionaalinen hengellisyys, missä on olemassa papisto ja se papisto antaa ohjeet ja se ei ole avoin ja se ei ole demokraattinen. Sieltä tulee sitten niitä ongelmia, mutta voidaan puhua tällaisesta postmodernista hengellisyydestä, joka on vähän erilaista. Siihen ei niin paljon liity se institutionaalinen valta, vaan se on enemmän semmoista, että ihmiset tutkiskelevat ja koettavat löytää jotain eksistentiaalista merkitystä.

Ihan samaa mieltä siis totta kai tästä pointistasi, että hengellisistä aatteista voi löytää todella, siitä samasta juuresta todella ongelmallisen käytösmallin ja keksiä sieltä tuon tyyppisiä juttuja, jotka sitten pitää call-inata tai call-outata, näin pois päin.

Ajak Majok [01:12:19]: Joo. Mietin, että, no, nyt ollaan tosi henkilökohtaisella tasolla, vaikka olemmekin puhuneet useimmin podcastin aikana henkilökohtaisesta tasosta, mutta ajattelen, että esimerkiksi sosiaalisissa normeissa ja ohjauskeinoissa ja näin edespäin, näistä kaikista puheista huolimatta jokainenhan saa olla sellainen kuin haluaa myös silloin, kun he eivät halua kannattaa ihmisoikeuksia, tai myös silloin, kun he haluavat olla rasisteja, mutta niillä on seurauksia.

En näe, että semmoinen afrofuturistinen, en näe sellaista, että ihmiskunnassa tulisi joku homogeeninen yksikkö. Semmoista mahdollisuutta ei koskaan tule mielestäni. Aina tulee olemaan riitoja. Konflikti on vääjäämätön asia kaikessa luonnossa.

Mutta jos mietitään, että mitä ne seuraukset ovat? Jos mietin itseäni henkilökohtaisesti, jos joku haluaisi nyt alkaa opettelemaan antirasismia tai ihmisoikeuksien kunnioittamista, olen ihan väärä ihminen tulla keskustelemaan sellaisista asioista, koska henkilökohtainen työni, mitä olen tehnyt omassa arjessani, ja sellainen henkilö, mitä olen, niin minulla ei ole sitä armollisuutta kävellä käsi kädessä jonkun varttuneen ihmisen kanssa kohti jotain. Ajattelen, että sen voi tehdä ehkä muiden kanssa, jotka ovat vaikka, missä ikinä hetkessä ovatkaan.

Myös valintoja, mitä olen tehnyt esimerkiksi vaikka poliitikon roolissani, kun mokaan, saan sen seurauksen omaan nahkaani. Siinä missä minä puhun seurauksista henkilökohtaisesti ihmisiä kohtaan,  puhun niistä myös tietoisena ihmisenä. Kun on tehnyt valintoja, mitä on tehnyt.

Olen siinä mielessä aika etuoikeutettu henkilö, että olen juuri päässyt tekemään kolmevuotisen poikkitaiteellisen hankkeen apurahalla, Koneen Säätiön antamalla apurahalla. Se on aika valtava asia saada tehdä tässä joku tämmöinen lottovoitto. Kun ihmiset haluavat kritisoida ja kyseenalaistaa, se on periaatteessa seurausta minun etuoikeuksistani. Minun velvollisuuteni on vastata niihin. Olen valinnut olla tässä asemassa.

Kun tullaan politiikkaan, tehdään päätöksiä, ihmiset eivät ole samaa mieltä niiden kanssa. He tulevat kritisoimaan minua henkilökohtaisesti, koska he ovat antaneet minulle vallan. He ovat äänestäneet minua tekemään jotain. Kun ihminen, joka on eri mieltä tai samaa mieltä tai mitä ikinä mieltä on, haluaa tietää, mitä tapahtuu, olen henkilökohtaisesti tilivelvollinen. Näen sen velvollisuuden, olen päättänyt ottaa sen. Olen päättänyt ottaa sen riskin, kun olen asettunut ehdolle. Kannan myös korteni kekoon.

Tässä vaiheessa en ole yhtään kiinnostunut käymään sellaisia, että kaikki mukaan kumbayaa, vaan jokainen päättää sen. Varttunut ihminen tekee oman henkilökohtaisen päätöksensä kulkea sitä polkua, mitä päättää lähteä kulkemaan. Siellä on tullakseen niitä asioita, mitä on tullakseen. Kukaan muu ei voi kulkea polkuasi puolestasi. Kukaan muu ei voi saada etuoikeuksiasi tai kantaa seurauksiasi. Ne ovat kaikki henkilökohtaisia.

Tässä globaalissa näkökulmassa, että on olemassa jokin entiteetti, joka on vahtimassa, että niitä noudatetaan, niin periaatteessa siinähän diplomatia astuu esiin. Jos olet ratifioinut ihmisoikeusjulistuksen, ja sitten kuuluukin, että valtiosi rajojen sisällä murhataan toimittajia, koska ei haluta, että kerrotaan kaikkia todellisuuksia, mitä on kerrottavissa, koska ne saattavat maalata semmoista kuvaa, mitä sinä et halua, vaikka valtion X johtajista, diplomatia on se keino puuttua siihen.

Että okei, meillä on minun ja sinun valtion kohdalla… Kun ollaan globaalissa maailmassa, mikään valtio ei ole yksikkö, mikään valtio ei pysty omien rajojensa sisällä toimimaan, vaan on ihmisiä, valtion kansalaisia ympäri maailmaa, ja siellä on ehkä suurlähetystö, joka vastaa. Yhtäkkiä se suurlähetystö otetaan pois siitä valtiosta, että hei, me nähdään, mitä te teette. Tämä ei ole ookoo, ja meidän kansamme ei tue tuota. Sillä on seuraus, ja seuraus on se, että meidän ja teidän kansan välillä ei ole diplomatiasuhteita ennen kuin korjaatte tuon.

Tuo on aika ylätason asioita, mistä puhutaan, ja ehkä välttämättä henkilö, joka ei ole tutustunut globaaliin politiikkaan, ei ymmärrä, mitä ne seuraukset voivat olla, mutta sehän vaikuttaa suoraan kauppapolitiikkaan, maasi yritykseen, ettei pystykään tekemään kauppaa niin helposti, ja sitten he tulevat valittamaan sinulle, maasi poliitikolle, et hei, mitä te sekoilette? Joku Etelä-Afrikan apartheid ei päättynyt, koska ihmiset olivat yhtäkkiä hyveellisiä tai että valkoiset ihmiset lakkasivat olemasta hulluja, vaan se ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa. Apartheid ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa. Siitä se päättyi, koska oli, että hei, te poliitikot, jotka ylläpidätte tätä järjestelmää, you’re hurting my pockets. Teidän takia emme voi tehdä kauppaa niin kuin haluamme tehdä. Tehkää jotain, koska minua kiinnostaa omat kolikkoni enemmän kuin sinun henkilökohtaiset, mitä ikinä on tapahtumassa.

Ihmisyyden tasolla toivon, että se ei ole loppujen lopuksi joku taloudellinen hyöty, joka tekee suuria muutoksia. Olemme nähneet Suomessakin, että politiikasta on lähtenyt paljon ihmisiä aika suuriltakin paikoilta yrityselämään sanomaan, että on ollut talous pitkään, asioita ei saanut muutettua tarpeeksi nopeasti, niin menen yritysmaailmaan tekemään näitä muutoksia. Ne kävelevät käsi kädessä. En ole siis yhtään yrittäjävastainen. Olen itsekin yrittäjä, mutta olen erittäin kapitalismivastainen, kun näkee, että on mahdollista, että yksi firma vaikuttaa niin valtavasti johonkin maanosaan. Kyllä olen valmis menemään barrikadeille.

Juontaja 1 [01:18:46]: Joo.

Juontaja 2 [01:18:47]: Onko sinulla vielä jotain kysyttävää? Minulla alkaa olemaan pakka tyhjä. Tässä on tullut kyllä jo älyttömästi.

Juontaja 1 [01:18:55]: Joo, olin itse asiassa samaa, että katsoin kelloa, että kyllähän me tässä aika hyvin saimme. Ei kyllä pituudesta jäänyt ainakaan kiinni. Kiitoksia mielenkiintoisesta keskustelusta. Tuleeko vielä jotain loppusanoja mieleen, mitä haluaisit sanoa?

Ajak Majok [01:19:16]: Kiitos, että sain tulla. Siinä missä paikallispolitiikka, valtakunnan politiikka, EU-politiikka ja globaali politiikka ovat kaikki merkittäviä asioita, kun puhutaan postkolonialistisesta tulevaisuudesta ja afrofuturismista ja antirasismista, merkittävä osa elämästä tapahtuu kuitenkin aika lähellä itseä, tässä omassa arjessa. Arjessa kun löytää hetkiä käydä niitä keloja, että mitä ne lyhyet, pienet unelmat ovat, niin kyllä se tekee huomisesta ja tulevaisuuden katseesta paljon kirkkaampaa. Tunnistaen myös sen, että on paljon ihmisiä, joilla välttämättä ei ole mahdollisuutta siihen, jos vaikka ei ole kotia tai ei ole tuloja tai näin edespäin. Koko ajan tehdään työtä oikeudenmukaisemman, taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman huomisen puolesta. Siinä missä löytyy hetkiä unelmoida, jos sinulla on se aika, niin käytä se. Kyllä se kantaa hedelmää.