Tämä on tekstivastine Kuntapodi-podcastin jaksolle Vihollisia vai liittolaisia – yhteistyön merkitys kuntapolitiikassa.

  • Speaker 1: Katja Ylisiurua, podcastin toimittaja
  • Speaker 2: Elisa Lientoja, kuntapoliitikko Lahdessa

 

SPEAKER_01 [00:00:04]: KSL-podcast. Milloin kompromissi kannattaa ja milloin on parempi pitäytyä kannassaan? Lahden kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä sivistyslautakunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Elisa Lientola on täällä tänään vieraana kertomassa siitä, miten muiden puolueiden kanssa voi tehdä hedelmällistä yhteistyötä. Puhutaan myös hieman mediassa toimimisesta. Minä olen Katja Ylisiurua ja tämä on Kuntapodi. Mutta moi, kuka olet ja mistä tulet?

SPEAKER_02 [00:00:37]: Moikka, kiva olla täällä. Olen Lientola Elisa ja tulen Lahdesta.

SPEAKER_01 [00:00:43]: Olen kuullut Lahdesta monia myyttisiä asioita, kuten että Lahti on Suomen huumepääkaupunki. Lahti on myös Suomen fitness-pääkaupunki, mutta ehkä myös mäkihyppypääkaupunki. Millainen kunta Lahti on?

SPEAKER_02 [00:00:58]: Lahti on paljon asioita ja melko ristiriitainen kaupunki. Lahti on myös ihan aidosti oikeasti ympäristöpääkaupunki, ja se titteli on ihan aidosti ansaittu. Lahti on tehnyt todella hyvää pioneerityötä siinä, miten ympäristöasiat on otettu haltuun ja se on nykyään meidän valtti. Lahti on myös kaupunki, jossa on varmaan Suomen paras sinfoniaorkesteri ja varmasti Suomen paras maakuntateatteri ja tosi elävä kulttuurikenttä. Mutta Lahti on myös matalan tulotason kaupunki ja kaupunki, jossa on kyllä huume- ja päihdeongelmia ja mielenterveysongelmia ja ylisukupolvista syrjäytymistä. Mutta Lahdessa on paljon hyvää ja potentiaalia ja kyllä se on aika monipuolinen kaupunki, missä on ihan hyvää elää tavallista arkea.

SPEAKER_01 [00:01:48]: Kuulostaa siltä, että Lahteen pitää lähteä taas matkailemaan viimeistään seuraavien fitness-kisojen alla.

SPEAKER_02 [00:01:54]: Joo, ja onhan meillä myös uusi taide- ja muotoilukeskus Malva, mikä on vuoden kulttuuriteko. Kyllä meillä on ihan elävä kaupunki, joka katsoo myös tulevaisuuteen.

SPEAKER_01 [00:02:04]: Kyllä, mutta oliko tässä listassa jotain ehkä sellaisia asioita, mitkä sai sinut kiinnostumaan kuntavaikuttamisesta, vai miten sinä olet päätynyt Lahteen luottamushenkilöksi?

SPEAKER_02 [00:02:13]: Kyllä siinä varmaan oli itse asiassa ihan vahingossa aineksia kaikesta siitä, mikä minusta on tehnyt poliitikon. Minun ehkä kuntavaikuttaminen aktivoitui sieltä kulttuurikentästä käsin. Aktivoiduin puoluepolitiikkaan vasta pitkälti aikuisella iällä, kun Lahdessa pistettiin lihoiksi maineikasta vanhaa taideinstituuttioppilaitosta, jossa olin itse opiskellut ja sittemmin opettanut. Halusin vaikuttaa siihen lopettamisprosessiin.

En siihen kyennyt, mutta siinä prosessissa löysin itsestäni ihmisen, joka siitä huolimatta, että vuosikausia opiskeli ettei koskaan tarvitsisi puhua ihmisille, vaan voi tilallisesti ja kuvin kertoa tarinansa, niin löysin itsestäni ihmisen, joka pystyy puhumaan ja vakuuttamaan ja vaikuttamaan. Ja löysin itseni olemasta se joku, joka hoitaa asioita. Toisaalta olin sitten asunut jo jonkin aikaa Lahdessa ja tehnyt lapset ja halusin tietysti, että Lahti on heille hyvä paikka asua, elää ja kouluttautua ja arki siellä sujuu. Kuka muu sen tekee, jos ei itse koeta vaikuttaa? Ja toisaalta ympäristökysymykset ovat olleet minulle myös aina tosi tärkeitä ja myös ne ovat aika kiinteä osa kuntapolitiikkaa.

SPEAKER_01 [00:03:28]: Joo. Olet täällä vieraana sen takia, että sinua on niin sanotusti keitetty monessa liemessä. Tänään me tosiaan keskustellaan siitä, että kuntapolitiikassa ei pärjää yksin. Joutuu kohtaamaan sekä paljon mukavia ja ihania ihmisiä, mutta joskus myös valitettavasti semmoisia, joiden kanssa ei oikein sävel löydy. Harvassa kunnassa yksittäisillä puolueilla on sellaista enemmistöä, että päätökset olisi jotenkin saneltavissa tai että yksi puolue tai pari puoluetta saisi kaikesta päättää. Sen takia politiikkaan kuuluu tosi vahvasti semmoinen neuvottelu ja rakentava väittely ja yhteisten tavoitteiden muotoilu muiden puolueiden edustajien kanssa.

Onko sinulla ollut jotain tämmöistä ohjenuoraa tai listaa, että miten tämmöinen puoluerajat ylittävä yhteistyö toimii, että mitkä on semmoiset tärkeät periaatteet sille?

SPEAKER_02 [00:04:16]: Ehkä itse ajattelen niin, että neuvottelu ei ole sitä, että katsotaan, että mille esitykselle on enemmistö, vaan sitä, että puntaroidaan ja punnitaan asioita aidosti substanssista käsin ja etsitään semmoista yhteistä maaperää, että on aidosti kompromissi ja on kaikki näkökulmat punnittu. Me ei olla mitenkään itsestäänselvästi aina itse oikeassa ja tyhjentävän viisaita, vaan puoluetaustasta riippumatta saattaa tulla hyviä näkemyksiä, ehdotuksia ja ratkaisuesityksiä. Mielestäni kuunteleminen on se kaikkein keskeisin taito neuvottelemisessa ja se, että malttaa neuvotella ja kuunnella perusteluja ja toisaalta niitä vaikutuksia eikä vain tuutata omaa totuutta.

Mutta toisaalta sitten kukaan muu ei sinun näkemystä neuvottelupöytään tuo eikä sen taustoja kuin sinä itse. Pitää olla myös aktiivinen ja toisaalta jaksaa myös tehdä sitä taustatyötä ja pitää koko aika verkostoja yllä ja toisaalta sitä tukea omille esityksille. Tähän on ehkä sellainen hyvä harjoitus, mitä joskus olen teatteria harrastaessa tullut kokeiltua, eli joo-ja -harjoitus. Jos ei sanoisikaan toisen puolueen esitykselle heti ei, vaan miettisikin päässä, että joo ja mitä voisin tähän esimerkiksi tuoda lisää, niin se on ihan hyvä kokeilla välillä, että miten ne omat ajatukset siihen taipuvat.

SPEAKER_01 [00:05:33]: Kyllä. Mutta itse olen ehkä huomannut tämmöisen, että kun on tullut uutena uudelle paikkakunnalle politiikkaan ja sitten siellä on ehkä jo semmoisia sisäisiä verkostoja, ja muut tuntevat muita hyvin paljon, ja ehkä se toisen puolueen ehdokas tai edustaja onkin naapuri tai jotain, niin kuinka paljon mielestäsi uuden valtuutetun tai lautakunnan jäsenen pitäisi käyttää aikaa siihen, että tarkistelee muiden taustoja ja katsoo, että ketkä on kavereita ja mistä kannattaisi lähteä vetelemään naruja ja kyselemään, jos haluaa jotain tavoitetta edistää?

SPEAKER_02 [00:06:05]: Kyllä sitä kannattaa varmaan vähän etsiä niitä ihmisten mielenkiinnon kohteita ja taustoja, että mistä löytyy semmoisia yhteisiä tekijöitä. Koitan aina meidän ehdokkaita kannusta jo vaaliaikana etsimään semmoisia liittolaisia ja kumppaneita. Jos on yhteistä harrastustaustaa tai yhteisiä mielenkiinnon kohteita, niin luo niitä kumppanuuksia vaalien aikana, jotta sitten on helpompi yhdessä mennä valtuustoon, oli puoluetausta mikä tahansa, ja sitten tavallaan verkottua sillä tavalla.

Ja toisaalta sitten uudelle valtuutetulle tai uudelle lautakunnan jäsenelle on tosi tärkeää olla paikalla silloin, kun ollaan epävirallisissa tilanteissa, että semmoinen kahvijonovaikuttaminen on politiikassa tosi tärkeää ja kaikenlaisiin seminaareihin ja tämmöiseen epäviralliseen toimintaan osallistuminen, jotta tavallaan tutustuu ihmisiin ja tulee jotenkin tietoiseksi myös siitä muiden ihmisten normaaliarjesta ja siitä, mitä he tekevät ja minkälaisia verkostoja heillä on. Että tietää, mistä hakee liittolaista johonkin kysymykseen, mihin haluaa vaikuttaa, koska tosiaan ei millään valtuustoryhmällä ole sellaista valtaa, saati sitten yhdellä valtuutetulla, että menet vain ja teet esityksen ja se voittaa, vaan sun täytyy hakea tukea aika laajasti.

SPEAKER_01 [00:07:19]: Kyllä. Miten sitten kun kuntavaikuttamisessa kuitenkin keskustellaan paljon sellaisista asioista, kuten esimerkiksi että kuka omistaa jonkin maan tai kuka asuu milläkin alueella, niin onko sun mielestä olennaista tutustua esimerkiksi sidonnaisuusrekisteriin tai muihin, että tietää, mitä mahdollisia motiiveja vaikka jossain kaavaesityksissä on?

SPEAKER_02 [00:07:39]: On se tosi tärkeää, koska ei tietysti aina ihminen tule itse jäävänneeksi itseensä, tai sitten vaikka on vahva tausta johonkin asiaan, niin ei välttämättä ole sillä lailla lain silmissä jäävi. Mutta on hyvä myös tunnistaa tavallaan, että mistä ihmisten motiivit tulevat, myös omansa. Ei pelkästään sen korruption takia tai muun, vaan sen takia, että huomioidaan koko kaupunki. Eikä keskitytä vain niihin hyväosaisiin kaupunginosiin, mistä yleensä valtuutetut tulee, ja sitten jää jotain reuna-alueita, mitä ei päätöksenteossa huomioida, koska kukaan ei satu siellä asumaan. Valtuutettujen kuitenkin pitäisi olla koko kaupungin ja kaupunkilaisten asialla, niin on hyvä tavallaan tunnistaa, mistä voimakkaat sitoutumiset jonkin asian taakse tulee, että pystyy vähän kyseenalaistamaan myös.

Mutta siinä sitten tasapainoillaan sen ikään kuin substanssin ja asian ymmärtämisen välillä ja sitten sen, että kuinka paljon sille painoarvoa antaa, että missä kohti tavallaan se näkökulma on jo liian painottunut.

SPEAKER_01 [00:08:38]: Kyllä, mutta jos palataan vielä pikkuisen siihen kahvijonovaikuttamiseen, mä tiedän, että tosi montaa ihmistä kiinnostaa hirveästi se kuntavaikuttaminen ja ai että, olisi ihana päästä vaikuttamaan, mutta jos kokee, että on enemmän epäsosiaalinen tai introvertti tai ei jotenkin nauti semmoisesta sosiaalisesta minglailusta, niin onko silloin mahdollisuuksia olla poliitikko?

SPEAKER_02 [00:08:59]: Aika vaikea on vaikuttaa, jos et saa asiaasi kenellekään esitettyä, etkä löydä sille tukea, mutta toki jos ei semmoinen kasvokkain vuorovaikutus ole niin vahvaa, niin sitten voit toki tehdä sitä kirjallisesti, mutta et sinä sillä tavalla koskaan pääse ihmisiin käsiksi samalla tavalla ja tutustu heihin. Kyllä mä myös ajattelen, että politiikassa voimavarat tulee siitä, että löydät myös ihan ystäviä ja saat tavallaan semmoista sosiaalista feedbackia siitä toiminnasta, mikä auttaa sua jaksamaan.

Ja ehkä sitten tavallaan, jos haluaa vaikuttaa, mutta ei halua tehdä sitä ihmisten kanssa, niin sitten voi taustavaikuttaa ja olla se substanssin tuottaja ja auttaa tekemään esityksiä, mutta antaa tilaa sitten niille, jotka haluaa operoida sitä poliittista koneistoa ja saa siitä kaiken irti.

Täytyy olla tietysti monenlaisia vaikuttamisen tapoja ja täytyy olla niin, että politiikassa saadaan ääni kuulumaan myös niiltä, jotka eivät ole niin välttämättä sosiaalisesti taitavia, että osaa minglailla kahvijonossa. Ja se on sitten taas mun mielestä sitä sosiaalista taitavuutta, että sä osaat huomioida ne kahvijonossa ujot ihmiset ja kysyä ja ottaa heidät mukaan. Ja politiikassa pitäisi pyrkiä siihen, että kaikenlaiselle sosiaalisuudelle on tilaa.

Toisaalta silloin kun neuvotellaan ja kokouksissa ollaan, niin luodaan semmoinen toimintakulttuuri, jossa se ei ole vain äänekkäimpiä peli, koska joskus niillä hiljaisemmilla saattaa olla tosi relevanttia sanottavaa. Mutta politiikan henki vain usein on se, että ei kukaan jää odottamaan, että saat suusi auki tai välttämättä nyhtämään sitä sinun mielipidettäsi. Saati, että tukisi sinun esitystä, jos et ole pyytänyt erikseen.

SPEAKER_01 [00:10:41]: Kyllä, kyllä. Toki tuohon vaikuttaa se, että jos on iso valtuustoryhmä, niin siellä ehkä helpompi on jakaa rooleja. Toinen on substanssiosaaja, tietää ehkä jostain asiasta ja pystyy sitten jelppaamaan parempia viestijöitä esimerkiksi lobbaamisessa ja varsinaisessa vaikuttamistyössä.

SPEAKER_02 [00:11:01]:  Joo. Nimenomaan politiikasta ei missään nimessä pidä jäädä pois, jos haluaa vaikuttaa, sen takia, että kokee, että minä en ole se ihminen, joka joka jaksaa rupatella ihmisten kanssa. Siinä voi ensinnäkin kehittyä yllättävällä tavalla. En itse ole ollenkaan sellainen ihminen ja minulle sosiaalisuus on aika kuormittavaa, mutta toisaalta sitten kun asiat on tärkeitä ja niihin haluaa vaikuttaa, niin haluat myös puhua niistä. Ja sitten pikkuhiljaa opit siinä ja totut siihen.

Mutta sitten on myös tavallaan niin, että ryhmästä saa tukea, että joku on se parempi neuvottelija ja toisten taivuttelija ja viestijä ja toinen sitten tuottaa tiukkaa esityskamaa sieltä takavasemmalta sinulle, toiselle ihmiselle edistettäväksi.

SPEAKER_01 [00:11:45]: Kyllä, mutta mennään sitten päivän esimerkkiin. Talousarvioneuvottelut ovat yleensä sellaiset, joissa joutuu monesti joustamaan, että saa jonkin toisen asian läpi. Tänään harkitaan sellaista tilannetta, että sivistystoimen lautakunnan budjettineuvottelussa määrärahat eivät riitä enää siihen, että on kolme määräaikaista kouluavustajaa palkattu. Pidetään myös liikuntapainotteinen opetus ja samaan aikaan pienennetään nykyisiä ryhmäkokoja perusopetuksessa. Jos olisi tämmöinen neuvottelutilanne, niin miten lähtisit rakentamaan tästä kompromissia, että miten tätä nyt ruvettaisiin setvimään tätä tilannetta?

SPEAKER_02 [00:12:24]: No, ehkä vähän oikaisen tätä asetelmaa, koska onneksi me päättäjät ei päätetä siitä, että onko meillä ryhmänjakotunteja vai kouluavustajia. Se on oppimisen tuen kokonaisuutta, jossa pitää hakea se kunkin lapsen yksilöllisesti paras mahdollinen ratkaisu sille tuelle. Huomioida ne koulun resurssit ja se kuuluu rehtoreille ja opetushenkilökunnalle ohjata, mutta minun tehtävä päättäjänä on turvata oppimisen tuen, normaalin opetuksen ja muun resurssit parhaalla mahdollisella tavalla, kuunnelleen viranhaltijoita ja toisaalta myös kuntalaisten viestiä siitä, että miten asiat toimii. Ja tietysti tuntea valtakunnalliset tutkimukset ja taustat siihen, että minkä pitää olla suunta, ja vähän osata vertailla ja tasapainottaa.

Mutta kyllä sitä kompromissia yleensä haetaan myös siitä näkökulmasta, että jos viranhaltijoiden esitys olisi vaikka että leikataan opetuksesta X määrä, ja he ovat tehneet sen raamiin, mutta minä rivien välistä luen, että vaikutukset on karmaisevat, eivätkä he olisi halunneet tällaista esittää, jos ei pakko lähteä raamiin esittämään, niin kyllä sitä niiden vaikutusten arviointien kautta lähdetään neuvottelemaan.

Usein sivistystoimialalla kompromissi haetaan siitä, että leikataanko seinistä vai leikataanko opetuksesta. Usein kuntalaisille ja meille päättäjillekin ne seinät tuntuvat olevan tärkeitä, koska ne ovat konkreettisia ja ne on helppo havaita. Mutta sitten tavallaan se, mitä tapahtuu luokassa opetuksessa, että onko siellä tarpeeksi jakotunteja tai onko siellä mielekkäitä valinnaisaineita, onko ne kaikille tarjolla vai vain harvoille, ja miten tuki toimii, niin ne ovat abstraktimpia asioita, joihin meillä on vähemmän kokemusta. Ja siinä minun mielestä täytyy sitten enemmän kuunnella opetushenkilöstöä, mutta usein se tasapainoilu tehdään lakkautettavien ja yhdisteltävien koulujen tai tällaisten tukipalvelutekijöiden välillä suhteessa niihin opetuksen resursseihin.

Tosi valitettava että monessa kunnassa tällä hetkellä on kyllä raja vastassa. On liian kauan leikattu niistä resursseista ja ehkä liian vähän tehty ratkaisuja niiden tilojen kanssa. Tai sitten on tehty molemmat jo aika minttiin, niin kuin meillä Lahdessa on. Ei ole enää tavallaan mistä leikata ja sitten joudutaankin neuvottelemaan siitä, että mennään toiselle toimialalle, missä tietysti politiikassa tulee enemmän vielä vaikeuksia kuin siinä, että leikataan oman toimialan sisältä.

Mutta kyllä se vaatii ihan istumalihaksia ja mahdollisimman monen ihmisen kanssa asiasta keskustelemista, että löytyykö tukea jotenkin ottaa toisaalta ja turvata opetuksen resurssit. Tai löytyykö rahkeita esittää lisäystä ja veronkorotusta, mikä ei ole tietenkään toisella puolella pöytää yleensä kovinkaan… ei se ole meillekään mieluinen esitys, mutta sellaisessa tilanteessa, että näyttää, että leikkauksen vaikutukset on taloudellisesti haitallisemmat kuin veronkorotus, niin silloin sitä pitää uskaltaa esittää.

Itse minä ehkä ajattelen, että se missä menee raja kompromissille, mihin suostun on se, että pystynkö minä jotenkin sillä kompromissilla edistämään meidän arvoja, edistämään yhdenvertaisuutta ja kaikkien oikeutta oppia tai voida hyvin. Jos kompromissi ei anna mitään sellaista, että se ei turvaa mitään, että vain menetän, niin silloin se ei ole kompromissi. Silloin siihen ei tarvitse suostua.

SPEAKER_01 [00:16:07]: Toisessa jaksossa me ehkä käsiteltiin enemmän sitä, että miten oma ryhmä käsittelee vaikkapa tällaista talousarvioneuvottelutilannetta, mutta miten sinä olet esimerkiksi yhteydessä muihin ryhmiin? Tapahtuuko se keskustelu vain esimerkiksi lautakunnan kokouksessa vai onko teillä tapana laittaa vaikka muutosesityksiä etukäteen tai ihan keskustella niistä jo ennen kokouksia?

SPEAKER_02 [00:16:30]: Kun talousarvioprosessi menee raamista, niin syksy on kokonaan talousarvioprosessia, koska silloin alkaa konkretisoitua lautakuntien esitysten kautta se, mitä se sisältää. Käyn samaan aikaan neuvotteluja muiden ryhmyreitten kanssa aika tiiviisti, että miltä tulee näyttämään ja sitten toisaalta lautakunnan kanssa, lautakunnan jäsenten ja varsinkin tietysti usein vihreiden ja demareiden, ja meillä on myös keskusta mukana hyvin tiiviisti meidän kanssa lautakuntaryhmässä.

Käydään tosi hyvissä ajoin niitä, mitä tulee viestiä, että miltä näyttää, miten painotetaan ja minkälaista päätöstä lautakunta lähtisi tekemään. Usein meillä lautakunta päätyy yksimieliseen ratkaisuun, koska se lautakunta on perehtynyt niihin vaikutuksiin ja ymmärtää sen toimialansa talouden, että mitä vaikutuksia on ja mitä on aikaisemmin tehty ja ovatko ne tuottaneet mitään hyvää ne aikaisemmatkaan leikkaukset ja mikä on se raja, mikä on vastassa.

Sitten kun lautakunta on esityksen tehnyt ja saa tietysti pyyhkeitä siitä, että ei taaskaan päässyt kaupunginhallituksen raamiin, ikään kuin se olisi jokin pyhä asia, jota ei saisi ylittää, mutta jos lautakunta katsoo, että leikkaukset ovat järjettömiä ja tuottaa lähinnä kustannuksia ja pahoinvointia, niin ei silloin voi esittää raamiin menevää budjettia.

Sen jälkeen sitten yleensä ryhmyreitten kesken… aika usein myös niin, että tietysti laaditaan vähän strategiaa niiden lähimpien kumppaneiden kanssa, mutta kyllä meillä yleensä on käyty paljon neuvottelua kaikkien ryhmien kanssa.

Nyt meillä on ehkä vähän semmoinen ilmapiiri Lahden kaupungissa, että neuvottelukulttuuri on jollain tapaa kuollut. Se on ennemminkin semmoinen, että onko enemmistöä jollekin pohjaesitykselle. Jos on, niin ei tarvitse neuvotella, vaikka kukaan ei ole vielä kertonut edes esityksiä. Mutta tavallaan hinkataan jollain kokoonpanolla ainakin sellaista kompromissia, että mitä voitaisiin pelastaa ja millä edellytyksillä.

SPEAKER_01 [00:18:32]: Joo, ja ryhmyri tarkoittaa tässä siis ryhmäpuheenjohtajia.

SPEAKER_02 [00:18:34]: Joo, ainakin meidän kaupungissa aika paljon on ryhmäpuheenjohtajien kontolla, että kyllä aika tiiviisti läpi vuoden on erilaisia prosesseja käynnissä, vaikka talouden tasapainottamisohjelmaa, minkä tiimoilta kokoonnutaan tosi paljonkin. Ja aina ennen valtuuston kokousta on ryhmäpuheenjohtajien kokous viikkoa aikaisemmin suunnilleen. Mutta myös epävirallista neuvottelua on paljon, varsinkin isojen päätösten ja talousarvioiden alla.

SPEAKER_01 [00:19:06]: Kyllä, meillä on Kirkkonummella aika lailla samanlainen se kuvio, että ryhmäpuheenjohtajisto jonkin verran enemmän neuvottelee keskenään, mutta myös meillä on ehkä jätetty kunnanhallitukseen jonkin verran neuvoteltavia asioita enemmän. Toki budjetista ryhmäpuheenjohtajat johtavat sitä omaa prosessiaan siinä.

Mutta miten jos on sellainen tilanne, että esimerkiksi ryhmän puheenjohtajat ovat jotain mieltä asiasta ja päätyvät yhteisymmärrykseen, mutta sitten käykin niin, että siellä jonkin toisen puolueen sisällä ollaankin sitä mieltä, että tämä ryhmäpuheenjohtajien konsensus tässä asiassa, tämä kompromissi ei nyt toimi. Pystyykö sitä toista puoluetta vielä jollain tavalla vakuuttamaan, jos heidän oma puheenjohtajansa ei ole saanut heitä puhuttua tähän päätökseen?

SPEAKER_02 [00:19:58]: Se onkin aika hankala tilanne. Itse ajattelen, että ryhmyrinä kun edustan ryhmää ja samalla koko äänimäärää, jonka puolue on saanut, niin velvollisuus on myös tuntea ryhmäni ja tietää, mihin voin suostua. Ja mikä se meidän arvomaailma on ja minkälaiset päätökset ja tavoitteet sitä edustavat, jotta pystyn pikkuisen tunnustelemaan, vaikka koko ryhmä ei huoneessa olekaan, että mikä on se raja, mihin voi suostua ja toisaalta antaa sitä informaatiota, että he ovat koko ajan kärryillä siitä, ettei tule sellaista tilannetta, että menen sopimaan jotakin ja ryhmäni on yllättäen täysin toista mieltä.

Kyllähän minä tiedän, mitä mieltä vasemmistoliiton valtuutetut ovat. Ja tiedän tavallaan, että kyllä he ovat valmiita myös joustamaan ja he ymmärtävät kompromissit ja he ymmärtävät, että kun tehdään politiikkaa, niin se ei tarkoita sitä, että tehdään just niin kuin meidän ohjelmassa sanotaan. Kaikki ei ole mahdollista aina sillä silmänräpäyksellä, mutta se on se suunta, mihin mennään. Mutta kyllä minä yleensä olen pystynyt tunnustelemaan sen, missä mennään, mutta käy aika usein meille myös niin, että joku ryhmyri pitää, että joo, meidän ryhmä on kaiken tämän takana sataprosenttisesti ilman ryhmäpäätöksiä, ja sitten salissa hajotaan täysin kahtia tai päätetään just toisin kuin on luvannut.

Mutta ryhmäpuheenjohtajalla on aika paljon töitä, koska hänen pitää tunnustella sitä ryhmää ja viedä sinne sitä informaatiota ja pitää kärryillä ja sitten toisaalta viedä viestiä neuvottelupöytään myös siitä, että millä edellytyksillä ollaan jonkin esityksen takana. Koska se on sitä kompromissin hierontaa, että tavallaan tehdään sitä kauppaa ja muuta, että jos tämä toteutuu, niin me ehkä suostutaan tähän. Ei voi odottaa, että koko paketti menee just niin kuin itse haluaa.

SPEAKER_01 [00:21:51]: Kyllä. Suuri johtajamme Li Andersson on sanonut näin, että vasemmistoliitolla on kaikista selvin moraalinen kompassi. Tämä on ehkä hyvä ohjenuora siihen, että minä itsekin koen, että ehkä vasemmistossa ja vasemmistoliitolla nimenomaan on jotenkin helppo lähteä ryhmänä neuvottelemaan, koska se arvopohja on tietynlainen ja aika selkeä.

Mutta sitten on monesti esimerkiksi tämmöisiä kunnan sisällä olevia, kotikunnan etua ajavia ryhmiä, jotka ei ole välttämättä puoluesidonnaisia. Ja silloin siellä voi olla monesti se, että ollaankin eri mieltä asioista ja ehkä kaupunginosat riitelee keskenään tai jotain vastaavaa, että sitten ehkä on siellä ryhmän sisällä enemmän hajontaa, kun siellä onkin sitten ehkä erimielisempiä ihmisiä lähtökohtaisesti.

SPEAKER_02 [00:22:34]: Joo, sen takia se ideologinen liima on aika olennainen ja olen itse huomannut, että aika vähän pystyy ryhmät välttämättä vaikuttamaan, jos se puuttuu täysin, koska silloin ei välttämättä osaa viedä niitä oikeita asioita ryhmälle tai kysyä muilta neuvottelijoilta oikeita asioita, kun ei hahmota sitä suuntaa, mihin sen esityksen pitäisi mennä ja mitkä muut hyväksyy. Ja toisaalta, että jos kerran tavoitteet saattaa olla ihan päinvastaisia, niin ethän sinä silloin voi saada koko ryhmän tukea oikein millekään. Ja jos ollaan sitten vielä sellaisella vähän individualistisella asenteella matkassa, että mikään ei käy paitsi se oma tahtotila, niin sitten on aika vaikea neuvotella ryhmän puolesta.

SPEAKER_01 [00:23:15]: Kyllä, mutta mennään positiivisiin asioihin. Mikä sinulla olisi sellainen esimerkki, että milloin tämmöinen neuvottelu ryhmien välillä on vaikka onnistunut jotenkin tosi hyvin?

SPEAKER_02 [00:23:28]: No, jos otan esimerkiksi vaikka sellaiset tilanteet, missä meillä Lahden kaupungissa on ollut aikamoisia säästöpaineita sivistystoimialalla, ja olen tosiaan ollut nyt kolmatta kautta samassa lautakunnassa minulle hyvin rakkaiden asioiden äärellä, niin kyllä me ollaan jouduttu tosi koviin paikkoihin tehdessämme niitä säästövaatimuksia, mikä on tarkoittanut sitä, että on ollut pakko karsia kouluverkkoa.

Toisaalta on ollut paljon huonokuntoisia kouluja, eikä kukaan sisäilmaongelmia jää kaipaamaan, mutta kaikki aina haluaisi säilyttää sen koulurakennuksen juuri siinä tontilla, juuri sen kokoisena kuin se on aina ollutkin. Tiloista luopuminen on aina tosi kipeätä ja sen palvelurakenteen muuttaminen sekä asukkaille että monesti myös valtuutetuille ja valtuutetut myös ottaa helposti tämmöisiä kaupunginosaprojekteja ajaakseen, että säilytetään nyt se koulu siellä.

Sitten tavallaan semmoinen neuvottelukulttuuri lautakunnassa, missä on oikeasti pystytty punnitsemaan sitä opetusresurssia vastaan seiniä ja tekemään semmoisia ratkaisuja, että me ollaan pystytty saamaan lisää rahaa opetukseen sillä, että me ollaan yhdistetty kouluja ja päästy sisäilmaongelmista samalla. Ollaan pystytty myös yhdessä kestämään se paine, mikä on tullut ulkoa ja pitämään huoli siitä, että ryhmät pysyy siinä kärryillä. Vaikka välillä on sitten jonkin kouluratkaisun jäljiltä myös valtuustossa kuohunut ja valtuusto olisi halunnut ottaa toimivallan lautakunnalta ja korjata typerät päätökset ja muuta, niin ne on pystytty viemään loppuun.

Ja sitten lopputulemalla ehkä viimeisistä tämmöisistä isoista kouluhankkeista, mitkä on tuntunut kaupunkilaisilta kipeiltä, että nyt tehdään liian suuri koulu ja ei sinne voi lasta laittaakaan. Sitten on ollut ihana, että kuitenkin esimerkiksi tänä syksynä on tullut kuntalaisilta palautetta, että hän vastusti tätä kyllä henkeen ja vereen, mutta nyt hän huomaa, että se päätös on ollut vain ja ainoastaan oikea.

Kun aikaisemmassa koulussa on ollut koulurauhan kanssa ongelmia ja sen tuen tarpeeseen, lapsen on ollut vaikea löytää oikeaan paikkaan ja on ollut rauhatonta ja ei ole oikein oppinut, niin sitten kun onkin uudet tilat, vaikka ne on isossa koulussa, niin sinne on pystytty luomaan sellainen oppimisen rauha ja tavallaan omat pienet ympyrät, jossa itse asiassa löytääkin paljon paremmin paikalleen ja tilat onkin toimivammat. Siellä eriyttäminen toimii ja oppimisen tuki toimii ja onkin oppimistulokset kääntyneet nousuun sen seurauksena, vaikka ollaan saatu se hirveä ryvetys aikanaan päätöstä tehdessä.

Sellaiset kyllä antaa myös uskoa siihen, että kannattaa myös luottaa viranhaltijoiden kertomaan resurssien painotuksista tai muusta, että aina päätökset ei ole helppoja, mutta kannattaa luottaa kuitenkin asiantuntijoiden tietoon ja faktoihin ennen kuin semmoiseen kuohuntaan.

SPEAKER_01 [00:26:28]: Kyllä, muutosvastarintaan voi yleensä aina luottaa, että kyllä yleensä isoissa päätöksissä aina vähän soraääniä kuuluu, ja loppupeleissä tulos saattaakin olla ihan hyvä.

SPEAKER_02 [00:26:39]: Joo, ja yleensä sitten kuitenkin asiat kääntyy parhain päin, mutta… minulta katkesikin ajatus sitten.

SPEAKER_01 [00:26:50]: Voimme siirtyä näistä parhain päin olevista jutuista sitten sinne nurjalle puolelle ja jutella vähän ehkä tämmöisistä haastavimmista tilanteista muiden puolueiden tai ryhmien kanssa. Eri puolueilla on suuria näkemyseroja esimerkiksi siinä, että pitäisikö vaikka palvelut järjestää julkisina palveluina vai ostopalveluina tai esimerkiksi tämä perinteinen, että kuinka paljon vaikka kotouttamiseen käytetään rahaa ja mihin kunnan kiinteistöjä käytetään.

Itse olen törmännyt tähän niin, että on sellaisia ryhmiä, jotka eivät keskustele kanssani, koska he ajattelevat, että edustan jotenkin väärää mielipidettä lähtökohtaisesti. Onko sinun mielestä hyvä kieltäytyä kokonaan yhteistyöstä jonkin sellaisen puolueen kanssa, jonka kanssa arvomaailma on kuin yö ja päivä?

SPEAKER_02 [00:27:36]: Mielestäni kuntapolitiikassa ollaan niin lähellä ihmisten arkea, tosi arkisten päätösten äärellä, että kyllä minusta on outoa, jos en kuuntelisi jonkun ihmisen näkemystä. Että ajattelisin, että jostain taustasta tulevalla ei mukaan voi olla hyviä ajatuksia. Minun mielestäni ne ovat asiat, mitkä ratkaisevat.

Tietysti, että jos on ihminen, jolta tulee vain vihaa ja kuonaa niskaa, niin sitten saattaa olla, että ei tee mieli vastata puhelimeen, mutta harvemmin semmoiset ihmiset kyllä soitteleekaan. Mielestäni on outo lähtökohta, ja se ei mielestäni ole yleensä kuulunut kuntapolitiikkaan sellainen leimakirveiden heittäminen, mistä nyt kerrot. Aika huonosti tunnistan sen. Tunnistan sen oikeastaan sellaisilta hyvin kärkkäästi kuntapolitiikkaan ehdolle lähteviltä, jotka käyvät rähisten vaalikampanjaansa ja tulee ikään kuin nyrkit pystyssä sinne valtuustosaliin, että nyt minä muutan kaiken ja minä tiedän kaiken ja te olette vain kommunisteja ja toisaalta jotakin muuta, että leimakirveet lentelee, mutta sitten hän jää lopulta itse aika yksin. Vaikea on varmaan heidänkään vaikuttaa, jos ei ota ikään kuin kaikkia mukaan.

SPEAKER_01 [00:28:48]: Kyllä, kyllä. Ja olen törmännyt siihen, että aika usein tämmöisillä rähisijöillä on jokin ryhmä, joka sitten hajoaa. Tai ja sitten voi olla, että joku sieltä loikkaa pois johonkin puolueeseen tai vastaavaa. Meillä esimerkiksi Kirkkonummella on varmaan viisi eri hajoamista tai loikkausta tapahtunut ihan vuoden sisällä.

Miten tällaiseen kannattaa suhtautua, jos jokin esimerkiksi ryhmä hajoaa kahtia ja on riitaisia keskenään? Kannattaako sitten lähteä hakemaan itselleen jotenkin sitä, että kumman ryhmän kanssa työskentelee tai onko Sveitsi?

SPEAKER_02 [00:29:25]: Niitä on varmaan niin monenlaisia tämmöisiä repeileviä ryhmiä, johon tietysti saattaa olla välillä ajautunut muutama yhteistyökykyinenkin ihminen, jolla olisi annettavaa. Olen huomannut, että ihmiset lähtevät kuntapolitiikkaan myös usein ihan vain koska kysyttiin tarkistamatta kauheasti, että mihin porukkaan oikeasti lähtee, ja saattaa vähän kaduttaakin valinta joskus. Voi olla, että on ollut aidosti halu vaikuttaa ja sitten löytää itsensä rähinäryhmästä eikä pystykään tekemään sitä, mitä varten mukaan lähti.

Ehkä kannattaa semmoisia hajoilevia ryhmiä koittaa katsoa yksilöinä ja ihmisinä, että mistä löytäisi tukea omille tavoitteille ja ajatuksille. Ja tietysti myös, että jos näyttää olevan meikäläinen tuuliajolla jossakin ryhmässä, niin myös kutsumaan mukaan. Kyllä liittolaisia kannattaa etsiä kaikenlaisista, ja yleensä siinä kohti ne riitapukarit on kyllä tutuksi tulleet.

SPEAKER_01 [00:30:28]: Kyllä, kyllä. Olen itse huomannut, että meillä ainakin tosi paljon Kirkkonummella tehdään semmoista puolueen rajat ylittävää yhteistyötä myös talousarvioneuvottelussa ihan niin kuin valtuustossakin, että on kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa tehty yhdessä hyviä päätöksiä. Vaikka siinä saattaa ehkä olla semmoinen ajatus, että jos vaalikampanja on ollut semmoista hirveätä vastakkainasettelua somessa ja siellä huudellaan, että te pilaatte kunnan, ei kun tepäs pilaatte ja te käytätte rahaa huonosti, eipäs kun te, niin tavallaan sitten loppupeleissä yhtäkkiä onkin monia asioita, joista ollaan samaa mieltä.

Miten itse suhtaudut ehkä siihen tai minkälaisia vinkkejä antaisit uudelle valtuutetulle tai lautakunnan jäsenelle, että jos tämmöinen somen vaalikampanja, rähisijä, jonka kanssa on ehkä sitten siellä Facebookin kommenttipalstalla ottanut yhteen vaaleissa, sattuukin samaan lautakuntaan tai valtuustoon istumaan viereen, niin miten siinä kannattaisi ehkä koittaa niitä välejä hioa?

SPEAKER_00 [00:31:31]: Tämän podcastin tarjoaa Kansan uutiset, joka on laadukas ja mielenkiintoinen aikakauslehti. KU ilmestyy verkossa joka päivä ja painettuna lehtenä kerran kuussa. Jos tykkäät tästä podcastista, olen aivan varma, että tykkäät myös Kansan uutisista. Tue tätä podcastia, tilaa KU itsellesi kotiin kannettuna osoitteesta ku.fi. Ja nyt takaisin podcastiin.

SPEAKER_02 [00:31:55]: No ehkä itse ajattelen, että asiat kannattaa yleensä nostaa pöydälle ja ottaa puheeksi. Mutta useinhan siinä käy niin, että se rähisijä on täysin toisenlainen livenä kuin somessa. Vaikka kuinka on kalisteltu sapeleita jossakin kaupunginosan Facebook-ryhmässä ja lehtien palstoilla, niin sitten kun kohdataan kasvokkain, niin onkin erilaista.

Mutta myös ehkä tietysti lähtökohtaisesti kannattaisi jo silloin vaalikamppaillessa olla sitä toisenlaista ja rakentavampaa, koska paljon nopeammin pääsee yhteistyöhön käsiksi, kun ei tarvitse ensin sulatella jäitä, koska kyllä se tietysti vaikuttaa väleihin ja haluun ottaa yhteyttä. Ja kun ihmisiä ollaan, että jos joku on sinua vain ryöpyttänyt viimeiset pari kuukautta, niin et välttämättä hänen ajatuksiaan kuuntele ihan yhtä avoimesti kuin että olisi ollut koko ajan sellaiset asialliset välit. Kyllä se tavallaan tiettyä estettä luo, jos kovin ärhäkästi on kommentoinut.

Mutta kyllä itse ajattelen myös, että politiikkaan päätyy paljon ihmisiä, jotka ajattelee, että kun vaaleissa ääniä saa, niin sitten saa käyttäytyä myös miten vain. Niinhän se ei todellakaan ole, koska meillä on kaupungeissa ja kunnissa ihmisiä töissä ja poliitikotkin ovat siellä vapaa-ajallaan ja tekemässä työtä ihmisten arjen parantamiseksi, niin kyllä sinne kuuluu ihan asiallinen käytös niin kuin mihin tahansa muuallekin.

Myös kaikenlaiseen epäasialliseen käytökseen pitää puuttua välittömästi siinä tilanteessa jo ihan sen takia, että vaikka monesti sitten ajatellaan, että kyllä semmoiseen on jo tottunut ja sitä sietää, mutta ei kenenkään tarvitse eikä varsinkaan niiden ihmisten, jotka ovat töissä ja joiden elanto on kiinni siitä, että he jaksavat istua lautakunnan kokouksissa pitämässä kirjaa tai esittelemässä asioita. Kyllä heitä kuuluu puolustaa epäasialliselta kohtelulta aina heti välittömästi.

SPEAKER_01 [00:33:50]: Nyt tähän loppuun ehkä tämmöinen haastava filosofinen kysymys. Hyvä ilme, jos olisitte täällä näkemässä. Pelokas katse. Ei vaan.

Jos siellä on joku, joka kuunteli ja miettii, että tekisi niin mieleen lähteä ehdolle ja kiinnostaisi tuo kuntapolitiikka, mutta pelkää sitä, että miten muiden puolueiden edustajat suhtautuvat ja joutuvat riitelemään tai jonkin someryöpytyksen kohteeksi, niin mitä sanoisit tämmöiselle ihmiselle?

SPEAKER_02 [00:34:13]: No totta kai kannattaa omat rajat turvata, mutta lähtökohtaisesti mielestäni politiikka on kivaa. Ja siitä huolimatta, että me ollaan erimielisiä, niin politiikasta myös saa ikuisia ystäviä. Myös sieltä täysin toiselta laidalta ihmisten kanssa, jotka on myös monesta asiasta eri mieltä, mutta tavallaan minusta tuntuu, että parhaat ihmiset politiikassa myös ymmärtää, että politiikkaan kuuluu erimielisyydet.

Ja toisaalta myös se, että kannattaa kuitenkin pitää kiinni siitä oikeudestaan olla eri mieltä ja tuoda omat näkemykset esiin, vaikka paine joskus samanmielisyyteen voi olla kovakin, koska niin kuitenkin syntyvät ne parhaat ratkaisut. Mutta myös koen, että ihmiset kyllä arvostavat sitä, että kun tuot esiin omia arvojasi ja omia näkemyksiä ja olet linjakkaasti niiden takana. Ei ihmiset pidä sinua pahana mielipiteiden takia, kun he voivat luottaa siihen, että mielipide on mikä on ja seisot omien sanojasi takana, etkä pelaile mitään valtapelejä. Myös rakentavaa erimielisyyttä arvostetaan ja politiikasta saa paljon.

Kyllä se viekin paljon, mutta tuo se myös voimavaroja, että pääsee sellaisiin asioihin käsiksi, mihin ei mitään muuta kautta pääse. ja toisaalta tutustuu sellaisiin ihmisiin, mihin et olisi muuten tutustunut.

SPEAKER_01 [00:35:43]: Tässä on semmoinen eräs ehkä tunnettu ajattelija, Anna Kontula, kirjoittanut ainakin Facebookissa, että miten demokratiaan kuuluu se väittely. Että jos ei väitellä, niin sitten demokratia ei toimi, koska mitkään olemme kaikki samaa mieltä -päätökset eivät yleensä ole aina niitä parhaita. Jos politiikka alkaa tuntua siltä, että koskaan ei tarvitse väitellä mistään, niin sitten pitää ehkä huolestua. Kyllä.

Mutta kiitos vierailusta. Oli mukava jutella myöskin Lahden, Suomen kulttuuripääkaupunginkin lähestulkoon, asioista. Ja tosiaan kannattaa vaikka käydä siellä Lahdessa vierailulla, jos joku kuulija ei ole käynyt. Siellä on paljon nähtävää.

Mutta vaikuta lähellä ja katso kauas. Kuuntelit Kuntapodia.

KSL-podcast.