”Idea opintokerhostamme syntyi, kun näin maininnan jostakin toisesta opintokerhosta netissä tai Facebookissa. Ajattelin heti paria sarjakuva- ja scifiharrastusta kanssani jakavaa kaveriani. Otimme opintokerhon aiheeksi science fictionin sarjakuvissa.
Tapaamme muutenkin silloin tällöin, ja opintokerho oli luonteva tapa jäsentää harrastuksia. Oikeastaan aina kun tapaamme, puhumme ainakin sarjakuvista. Nyt sovimme, että kukin valmistelee jonkin suppean aihepiirin, ja keskustelemme siitä. Teimme myös yksin ja kimpassa hankintoja luettavaksi, jaettavaksi ja keskustelua herättämään. Kukin toi myös yksin tai yhdessä vieraita keskusteluun suosikkiaiheistaan.

Pidimme yhden tapaamisista Tampereen Vapriikin museokeskuksessa, jossa oli supersankarinäyttely, ovathan supersankarisarjakuvat ovat yksi scifin muoto.
Samalla porukalla päädyimme järjestämään myös Porin sarjakuvafestivaalin Poriconin, vaikka se ei ollutkaan enää opintokerhon toimintaa.
Olemme aikuisia miehiä, jotka työskentelevät pääasiassa opetuksen parissa. Olemme harrastaneet sarjakuvia lukemalla jo 1980-90 -luvulta lähtien. Teemme joskus videoita sarjiskeskusteluista. Lisäksi osa on perehtynyt myös sarjakuvien tekemiseen, joka voisi jatkossa olla hyvä opintokerhon aihe.”
Vesa Vitikainen, sarjakuvakäsikirjoittaja
Hae opintokerhotukea
Myönnämme harkinnanvaraista taloudellista tukea opintokerhoille, jotka keskustelevat yhteiskunnallisista tai ajankohtaisista aiheista. Opintokerho toimii hyvin, kun ryhmä haluaa oppia, pohtia, saavuttaa, kyseenalaistaa, ymmärtää tai kehittää yhdessä. Opintokerho on itsenäisesti oppiva ryhmä, jossa on vähintään viisi yli 15-vuotiasta osallistujaa.