Kaksi henkilöä esittelee käsin tehtyä kylttiä, jossa lukee: Rajamäen uimahalliin menossa, kyyti puuttuu.

Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella toteutettavien Kulttuuriaktivisti-koulutusten ensisijaisena kohderyhmänä ovat pienten paikkakuntien yhdistykset, joiden toiminta kaipaa innostamista vaikuttaa omaan elämäntilanteeseen ja/tai elämän mielekkyyteen vertaistoiminnan ja kulttuurin avulla.  Oppimisprosessin ohjausmenetelmät ovat vuorovaikutuksellisia ja toiminnallisia. Toiminnassa huomioidaan paikkakunnan erityispiirteet, osallistujien erilaiset tarpeet, osaaminen ja omat mielenkiinnon kohteet.

Ensisijaisena kohderyhmänä ovat ikääntyvät, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua kuntien tarjoamiin kulttuuripalveluihin, tai niitä ei ole tarjolla kohderyhmien tarpeisiin.

Koulutuksella vahvistetaan osallistujien kykyä pohtia, kuunnella ja vaikuttaa omaan elämäntilanteeseen keinoilla, jotka tuottavat hyvää mieltä itselle ja muille ikääntyville. Koulutuksen vaikuttavuutta seurataan koulutuksen jälkeen seuraamalla osallistujien toimintaa henkilökohtaisen yhteydenpidon, opintokerhotoiminnan ja dokumentoinnin avulla.

Koulutus antaa valmiudet

  • tunnistaa asuinympäristön kulttuuritoimijoita, järjestöjä ja päättäjiä
  • tuottaa yhteiskunnallista keskustelua ryhmään ja muodostaa näistä keskusteluista yhteisiä aiheita, jotka ansaitsevat huomiota
  • suunnitella ja toteuttaa ”aktivistitempaus” omassa toimintaympäristössä

Koulutukseen sisältyy välitehtävänä oman ”aktivistitempauksen” toteuttaminen, joka raportoidaan joko lähitapaamisena, verkossa tai kuvina.

Koulutus sisältää seuraavat kokonaisuudet

  • Ryhmän kuunteleminen ja ryhmään reagoiminen. Keskustelun aiheen syventäminen.
  • Luovien menetelmien käyttäminen performanssien ynnä muiden toteutukseen ja osallistujien ohjaaminen niiden käyttöön aktivismipajassa
  • Asuinympäristön kulttuuritoimijoiden, järjestöjen ja päättäjien tunnistaminen.
  • Aktivismipajan organisointi yhdessä asuinympäristön toimijoiden kanssa.
  • Toteutuneen hankkeen arvioiminen suhteessa tavoitteeseen.
  • Toiminnan kehittäminen yhdessä ryhmän kanssa ja todellisuuden muuttaminen paremmaksi.
  • Kiinnostuneille ”pehmeästä aktivismista” kertominen ja ihmisten innostaminen omalla esimerkillä.

Kahden päivän mittaisia koulutuksia järjestetään yhteistyössä Eläkeläiset ry:n kanssa vuosien 2024-2025 aikana 4-5 kertaa eri puolilla Suomea.

Kysy lisää hankkeesta