KSL-opintokeskuksen ja Vasemmistoliiton Poliitikkokoulun uusi ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa viikonloppuna, tällä kertaa videoyhteydellä. Koulutuksessa on mukana 29 osallistujaa eri puolilta Suomea ja se keskittyy kampanjointitaitojen vahvistamiseen. Tähtäimessä on vuoden 2021 kuntavaalit. Poliitikkokoulussa harjaannutaan kampanjoimaan ja rakentamaan omaa poliitikkoprofiilia. Koulutus sisältää vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä poliittisia sisältöjä. Poliitikkokoululaiset pääsevät myös kartuttamaan kuntapolitiikassa tarvittavaa osaamista.

Lähde poliitikkokoululaisen mentoriksi

Poliitikkokoulu koostuu viikonlopputapaamisista, arki-illan webinaareista sekä itsenäisesti suoritettavista tehtävistä. Koulutusmenetelmät ovat osallistavia ja perustuvat ryhmässä oppimiseen. Yhtenä koulutuksen tarkoituksena onkin tutustuttaa toimijoita toisiinsa ja rakentaa valtakunnallista verkostoa.
Poliitikkokoululaiset tekevät myös kuntaosaamiseen tai -politiikkaan liittyvän kehittämistehtävän, jossa he tutustuvat valitsemaansa aiheeseen, joka hyödyttää heitä itseään omassa poliittisessa toiminnassaan.

– Poliitikkokoululaiset etsivät tällä hetkellä mentoreita, jotka voivat tukea heitä kehitystehtävissään. Toivommekin, että kokeneemmat Vasemmiston toimijat jakaisivat omaa osaamistaan ryhtymällä kysyttäessä poliitikkokoululaisen mentoriksi, kannustaa mentorointia koordinoiva kouluttaja Krissu Sirola-Korhonen.

Li Andersson antoi tunnustusta poliitikkokoululle

Koulutuksessa vierailee puoluejohtoa, poliitikkoja ja asiantuntijoita. Ensimmäisellä kerralla mukana oli Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka kertoi puolueen toiminnasta hallituksessa ja teki katsauksen ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen. Lisäksi Andersson toi esille, kuinka tärkeänä hän kokee Poliitikkokoulun ja verkostoitumisen tätä kautta yli kuntarajojen.

Vertaistuki on myös poliitikoille tärkeää

Koulutus on saanut paljon positiivista huomiota puolueen piirissä ja koulutukseen hakikin jopa 70 ihmistä. Tämänkertaisessa koulutuksessa aloittivat Funda Demiri, Jani From, Jussi Hermaja, Sami Haapakoski, Rosa Heikkinen, Jari Heiskanen, Emmastiina Hesso, Joonas Jormalainen, Katri Kapanen, Saara Karjalainen, Mikko Koivulehto, Heli Koponen, Antti-Veikko Wiljami Labbas, Carina Läntinen, Anna Lemström, Suvituuli Lundmark, Mirka Löf, Minna Majaniemi, Christa Mikkola, Elina Nykyri, Jesse Peltonen, Sanna Petterson, Mane Räisänen, Ilona Taubert, Esa Tikkakoski, Ira Vainikainen, Anna-Sofia Niittyvuopio, Katja Ylisiurua ja Elli Yrjänä.

– On ihanaa, kun voi tutustua muihin vassareihin ympäri Suomea! Saamme arvokasta tietoa Vasemmistoliitosta puolueena ja valmistaudumme kampanjoimaan kuntavaaleissa. Iso osa koulutusta on myös vertaistuki, jota saamme toisiltamme, kommentoi poliitikkokoululainen Elina Nykyri ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen.

Poliitikkokoulu on valtakunnallinen vuoden mittainen koulutus vasemmistoaktiiveille, jotka haluavat vahvistaa järjestöosaamistaan ja kampanjointitaitojaan. Poliitikkokoulua on järjestetty vuodesta 2012 alkaen. Seuraava haku pyritään järjestämään vuoden 2021 aikana.