Kirjaesittelyitä, paneelikeskusteluita ja kirjailijahaastatteluita järjestettiin kolmella lavalla. Werstaan auditoriossa pohdittiin työväenkirjallisuutta eri näkökulmista nimekkään kirjailijakavalkadin voimin. Kirjailijoiden lisäksi lavalla kuultiin tutkijoita ja poliitikkoja. Kaikki auditoriossa järjestetyt keskustelut vetivät salin ääriään myöten täyteen yleisöä ja osa joutui seuraamaan keskustelua erilliseltä videoscreeniltä. Keskustelua käytiin dekkareista työväenkirjallisuutena, työväenkirjailijan identiteetistä sekä nykyisestä työväenkirjallisuudesta. Auditoriossa jaettiin myös “Työ, leikki, luominen” -kirjoituskilpailun voittajien palkinnot.

kirjallisuuspaivat_27.08.10_pieni

Pienemmällä kisällilavalla keskityttiin runouteen, vaikkakin Kulttuurivihkojen johdolla pohdittiin myös lehdistön ja työväenkulttuurin suhdetta. Kiinnostavimmat puheenvuorot kuultiin kuitenkin Työväentalon lavalla, joka todella muistutti vanhan työväentalon salia punaisine banderolleineen ja taustamaalauksineen. Työväentalo oli nimensä mukaisesti omistettu kokonaan yhteiskunnalliselle ja poliittiselle keskustelulle. Tapetilla olivat niin ilmastokysymys ja vihreä talous kuin siirtolaisuuteen liittyvät kysymykset.

Into Kustannus fokusoi keskustelua siirtolaisten ja prekaarin työvoiman oikeuksiin Juha Suorannan, Anna Kontulan ja Jukka Peltokosken avustuksella. Kontula esitteli Mika Rönkön haastattelemana uutta pamflettiaan Näkymätön kylä, jossa hän kuvailee Olkiluodon rakennustyömaalla työskentelevien, metsän keskellä parakkikylässä asuvien siirtotyöläisten olosuhteita paikan päällä keräämänsä haastatteluaineiston pohjalta. Kontula kuvaa kirjassaan siirtotyöläisten arkea, jota leimaa eristyneisyys niin suomalaisesta yhteiskunnasta kuin kotimaasta. Etualalla ovat työläisten kokemukset, joita leimaa välitilassa oleminen ja koti-ikävä. Kontula kuvaa myös vierastyövoiman vaikeuksia omien oikeuksien puolustamisessa ja elinkeinoelämän harjoittamaa halpatyövoiman riistoa.

jukka_peltokoski_kirjallisuus_27.08.10_pieni

Myös tutkija ja prekariaattiaktivisti Jukka Peltokosken sekä toimittaja Timo Forssin Paskaduunista barrikadeille -kirjaa koskeva keskustelu oli kiinnostavaa kuultavaa. Jukka Peltokosken, Miika Saukkosen ja Anna-Reetta Korhosen kirjoittamassa pamfletissa analysoidaan työelämän epävarmuuden lisääntymistä prekaarin työvoiman omien subjektiivisten kokemuksien pohjalta. Etäisyyttä ottavan tutkimustiedon tarjoamisen sijaan pamfletin kirjoittajat haluavat organisoida prekaarin työvoiman kamppailua uusia riiston muotoja vastaan. Peltokoski on myös yksi syksyllä julkaistavan Radikaaleinta on arki -pamfletin kirjoittajista.

Festivaalin iltaklubi järjestettiin Telakalla, jonka runopainotteisen ohjelman huipentumana nähtiin Riitta Cankocak ja legendaarinen J.K Ihalainen.