Puheenjohtajan johtamistaidot

Vapaaehtoisten johtamistaidoilla onnistut paremmin porukan innostamisessa ja sitouttamisessa. Tutustumme ryhmien toimintaperiaatteisiin, tehtävien jakamiseen ja hyvän johtajan piirteisiin. Löydä itsestäsi osallistava ja jämäkkä johtaja ja luo ryhmääsi aivan uusi tekemisen meininki!

Koulutuspäivien sisältö

  • Ryhmän kehittyminen
  • Ryhmän voima yhteiseen käyttöön
  • Ristiriitatilanteet ryhmäilmiönä
  • Osallistaminen ja sitouttaminen
  • Mistä syntyy hyvä ilmapiiri ryhmään?
  • Innostaminen ja kannustaminen

Kouluttajana toimii Tiina Flygare. Näin Tiina kuvailee itseään kouluttajana:
”Olen kouluttanut järjestöjä ja yhdistyksiä yli 20 vuoden ajan KSL-opintokeskuksessa. Hyödynnän koulutuksissa tekemistä ja ryhmän yhtenäisyyttä tukevia menetelmiä. Hyvä ilmapiiri ryhmässä on minulle ensiarvoisen tärkeä osa koulutuksen onnistumista. Olen rohkea heittäytyjä ja kokeilen mielelläni uutta. Koulutan ilon, toiminnallisuuden ja keskinäisen arvostamisen voimalla ilman turhaa tärkeilyä.”

Aika: 8.-9.6.2019
Paikka: Sokos Hotel Ilves, Tampere
Toteutus: viikonloppu
Hinta: 280 €/osallistuja (sisältäen koulutuksen, materiaalit, ruokailut), 340 € (sisältäen myös hotelliyöpymisen 2hh huoneessa)
Alennukset: PAMin ja SEL:n jäsenille maksuton
Kouluttajan yhteystiedot: Tiina Fygare, 050 590 0709 tai tiina.flygare@ksl.fi

Koulutukseen otetaan korkeintaan 20 osallistujaa.

> Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 22.5.2019

(Jos olet kiinnostunut koulutuksesta ilmoittautumisajan umpeuduttua, niin ota yhtettä suoraan kouluttajaan.)

> Tilaa koulutus ryhmälle