Järjestimme viikonloppuna Kriittinen pedagogiikka haastaa mammonan vallan -keskustelutilaisuuden.  Keskustelutilaisuudessa sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori Elina Nivala Itä-Suomen yliopistosta, aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta Tampereen yliopistosta ja kasvatustieteen tohtori Marjo Vuorikoski Tampereelta ruotivat mammonan mahtia kasvatuksessa ja sitä, kuinka pedagogiikalla voi taistella eriarvoisuutta vastaan. Keskustelutilaisuus keräsi ennätysyleisön niin paikanpäälle kuin Facebook-liveen.  Tampereella osa yleisöstä ei edes mahtunut istumaan.

Työväenkirjallisuuden päivä vavisutti mammonan mahtia

Keskustelutilaisuus oli osa Työväenkirjallisuuden päivää, jota vietettiin lauantaina (7.9.) 10-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Tapahtuman teemana oli tällä kertaa mammona ja sen eri ohjelmanumeroita seurasi yhteensä 1100 kuulijaa.

Päivä alkoi vilkkaasti avajaisilla, jonka pääpuhujaksi saapui opetusministeri Li Andersson. Hän viittasi puheessaan muun muassa siihen keskusteluun, jota on viime päivinä käyty Suomen huipputuloisista ja eriarvoisuuden lisääntymisestä.

Avajaisten lisäksi myös ohjelman muut ohjelmanumerot vetivät salit täyteen ja ylikin. Suosituin oli Olli Herrasen vetämä paneeli ”Upporikasta ja rutiköyhää?”, johon osallistuivat tutkijat Hanna Kuusela ja Matti Tuomala sekä toimittaja-tietokirjailija Tuomas Muraja.

Päivätapahtuman jälkeen seurasi jatkot, jonka esiintyjiksi saapui Hannu Salama & Vapaat Radikaalit, Noria ja Tuija Rantalainen.

Työväenkirjallisuuden päivää on järjestetty vuosittain Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vuodesta 2010 lähtien. Se on vakiinnuttanut paikkansa alkusyksyn yhteiskunnallisena kirjallisuustapahtumana, joka kokoaa yhteen maamme merkittäviä kauno- ja tietokirjailijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Toimimme tapahtuman yhteistyökumppanina ja ohjelman tuottajana. Tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.

KSL:n kulttuuritoiminta perustuu kulttuuriaktivismiin: se on yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kulttuuria, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua. Teemme monenlaista yhteistyötä kulttuuriaktivismin saralla järjestöjen ja erilaisten toimintaryhmien kanssa. Jatkot järjestimme yhteistyössä Työväenkirjallisuuden päivän ja Työväen Sivistysliiton kanssa.