Tammikuussa verkossa julkaistu Yhteisötalous ja sosiaaliset osuuskunnat Euroopassa on nyt saatavilla myös painettuna kirjana.

Jaana Pirkkalaisen kirjoittama katsaus sosiaalisten osuuskuntien tilanteeseen ja niitä koskevaan lainsäädäntöön Euroopassa on myös puheenvuoro yhteisötaloudesta ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuudesta.

Teos käy läpi yhteisötalouden keskustelua Euroopassa ja tekee katsauksen seitsemään maahan, joista löytyy sosiaalisia osuuskuntia koskevaa lainsäädäntöä. Suomessakin sosiaalisille osuuskunnille olisi tilausta ja mahdollisuuksia esimerkiksi meneillään olevan sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan rakennemuutoksen myötä. Yhteisötalous ja sosiaaliset osuuskunnat Euroopassa onkin ajankohtainen keskustelunavaus hyvinvointipalvelujen osuuskunnallistamisen mahdollisuudesta.

Sosiaaliset osuuskunnat ovat yhteiskunnallista yrittäjyyttä, jolla on erityinen sosiaalinen tehtävä. Sosiaaliset osuuskunnat työllistävät vaikeasti työllistyviä sekä tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja. Ne kehittävät paikallisyhteisöjä ja ylläpitävät yhteiskunnallista solidaarisuutta.

Koulutusta ja asiantuntijaluentoja

KSL-opintokeskuksesta voi tilata koulutusta ja asiantuntijaluentoja julkaisun teemoista. Yhteisötalous ja sosiaaliset osuuskunnat Euroopassa -julkaisun voi tilata maksutta KSL-opintokeskuksen verkkosivuilta. Useamman julkaisun tilauksesta veloitamme postikulut.

KSL-opintokeskus on julkaissut aiemmin sosiaalisista osuuskunnista teoksen Italian sosiaaliset osuuskunnat – esimerkki julkisten palvelujen yhteistuotannosta. Myös se on maksuttomasti ladattavissa ja tilattavissa verkkosivuiltamme.

Julkaisun tuottamista on tukenut Kuluttajaosuustoiminnan säätiö.

Lisätietoja: Koulutustuottaja Jukka Peltokoski, 0400 265 919, jukka.peltokoski@ksl.fi