| KSL-UUTISKIRJE 2/2011 |
|
|
|
Tampereen sosiaalifoorumissa tapahtuuTampereen yhteiskunnallinen opisto osallistuu 1. - 2. kesäkuuta järjestettävään Tampereen sosiaalifoorumiin kolmen tilaisuuden voimin. Helatorstaina 2.6. keskustellaan solidaarisuustaloudesta, yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä sekä Teppo Eskelisen ja Ville-Pekka Sorsan kirjasta Hyvä talous.
Osuuskunta on mahdollisuusOsuustoiminnalla on Suomessa pitkä ja rikas historia. Viime vuosina on perustettu jälleen runsaasti uusia osuuskuntia. Voidaan puhua jopa osuustoiminnan renessanssista. Tampereen yhteiskunnallinen opisto järjestää lauantaina 11.6. klo 13-24 osuuskuntatapahtuman Kulttuurikahvila Hertassa. Tapahtuma antaa eväitä oman osuuskunnan perustamiseen sekä uusia näkökulmia osuuskunnissa jo toimiville. Lue lisää.
Veeran verstas esittääVeeran Verstaan nuoret ovat tuottaneet lyhytfilmin Lapset - not a sleep time story. Elokuva kertoo kahden lapsen leikkihetkestä ja heidän mielikuvitusmaailmastaan. Oulussa elokuva nähdään Veeran verstaan juhlaviikoilla 27.6 - 7.7. Veeran Verstas on Kansan Sivistystyön Liiton ylläpitämä taiteiden ja kädentaitojen työpaja nuorille. Lue lisää.
Mä kuulun liittoon!Kino Union 2011 elokuvatapahtuma järjestää nuorille suunnatun Mä kuulun liittoon -videokilpailun. Videokilpailun tarkoituksena on aktivoida nuoria miettimään syitä ammattiliittoon kuulumiselle. Kilpailussa arvioidaan niin elokuvallista ilmaisua kuin sisältöä, sanomaa ja oivaltavuutta. Kilpailu on avoin kaikille nuorille, joita kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen elokuvallisen ilmaisun keinoin. Lue lisää.
Muurattu TampereTampereen historia on paitsi teollisuuden myös tiilen historiaa. Rakennusliiton ammattiosasto Tampereen muurarit on toimittanut ja toteuttanut muurattua Tamperetta esittelevän yleisluontoisen kuvateoksen. Kirja esittelee Tampereen muurattuja tiilitaloja eri aikakausilta. Rosa Salo vastaa teoksen kuvista ja graafisesta suunnittelusta, Pertti Salo teksteistä. Lue lisää.
Intohimoinen opintoaineistoKansan Sivistystyön Liitto julkaisi syksyllä kerhosihteeri Tiina Huhtalan toimittaman ja kirjoittaman ikääntyvän naisen seksuaalisuutta käsittelevän opintokerhoaineiston Intohimon punainen. Aineiston sisällön suunnitteluun ja testaukseen osallistui Rytikarin Eläkeläiset ry:n naisryhmä. Lue aineistoa käsittelevä artikkeli ja Huhtalan haastattelu viimeisimmästä Eläkeläinen -lehdestä.
ESR seurantakomitea vieraili Veeran verstaallaTyö- ja elinkeinoministeriön järjestämä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) seurantakomitea tutustui Veeran Verstaan nuorten yhteisöyrittäjyysprojektiin 25.5. Projektipäällikkö Eeva Kejonen esitteli ryhmälle työpajan toimintaa ja vieraille näytettiin Jukka Keräsen Stella goes naked - Koomisen Sivistysoopperan tuotannosta tehty dokumenttifilmi. Lue lisää.
Uutiskirje julkaistu 31.5.2011 / Kuva: D. Sharon Pruitt (www.sxc.hu) |


