Etusivu TVT-koulutusta
Tieto- ja viestintätekniikan koulutusta PDF Tulosta Sähköposti

Tieto- ja viestintätekniikan koulutusta HYO järjestää lähinnä yhteistyökumppaneiden kanssa erikseen sovittuna ja räätälöityyn sisältöön perustuen. Tällä hetkellä menossa on laaja Joomla-julkaisujärjestelmän koulutus.

tiety_logo_pieni.jpgKSL ja Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto ovat TSL:n kanssa yhteistyössä toteuttaneet TIETY-Tietotyötutkinto -kurssia henkilöstökoulutuksena. Kurssin sisällöstä tarkemmin tästä linkistä

Työelämälähtöinen ja osaamisen lisäämiseen tähtäävä tutkinto julkistettiin maaliskuun 2007 lopussa. KSL ja HYO ovat olleet jatkuvasti mukana toteuttamassa tutkinnon sekä rakentamista, toteuttamista ja nyt vuonna 2010 päättynyttä perusteiden uudistamisesta. Opiston rehtori on ollut toteuttamassa useita tutkinmtokursseja, myös pitkäkestoisina henkilöstökoulutuksina. Lisäksi TSL:n kanssa yhteistyössä on viety läpi kouluttajille tarkoitettuja pikakursseja ja sen jälkeen toteutttuja kouluttajakoulutuksia. Uusi TIETY-kouluttajien on koulutettu KSL:n, HYO:n ja TSL:n toimesta jo lähes sata kouluttajaa.

Lisätietoa kevään kurssista antaa opiston rehtori Ari Myllyviita, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

tiety_growhow_300x300.jpg

 
ATK-koulutus - kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiudet PDF Tulosta Sähköposti
Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto on toteuttanut lukuisia ATK-kursseja yhteistyössä eri tilaajaryhmien kanssa, aina ATK:n perusteista erikoiskursseihin saakka. Myös uusi TIETY-Tietotyötutkinto on nyt kurssiohjelmassa.

Ikäihmisten ATK-kursseja on toteutettu eläkeläisten aluejärjestön kanssa. Eri kohderyhmille (mm. maahanmuuttajille) on vedetty ATK-ajokorttikursseja.

HYO tarjoaa ryhmille tilauskursseja.