| Järjestökoulutus maahanmuuttajille |
|
|
|
|
KSL järjestää mm. yhdessä Suomen Pakolaisapu ry:n Järjestöhautomo-projektin kanssa erilaisia kursseja maahanmuuttajien yhdistyksille ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneille maahanmuuttajille. Vuonna 2007 toteutettiin maahanmuuuttajayhdistyksille suunnattuna seuraavat koulutukset: yhdistyksen tiedotuksen peruskurssi ja jatkokurssina lehtityön kurssi sekä kurssi nettisivujen tekemistä yhdistykselle. Keväällä 2008 järjestetään seuraavat koulutukset: Yhdistyksen kotisivukurssi maahanmuuttajayhdistyksille
Yhdistyksen taloushallinnon ja kirjanpidon kurssi maahanmuuttajayhdistyksille
Syksyn 2008 kursseista tiedotetaan tällä sivulla.
KSL on toteuttanut myös maahanmuuttajille suunnattuna kansalaisopintoja. Vuosina 2005-20007 KSL ja TSL toteuttivat yhteishankkeena koulutuksia Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa ja Kotkassa. Opintoihin on sisältynyt mm. opintokerho-ohjaajakoulutusta, yhdistystoiminnan perusteita, maahanmuuttajan ja työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien käsittelyä sekä projektiosaamisen koulutusta. Kuvassa on KSL:n ja TSL:n Innosta-opintojen opiskelijoita lukukauden mittaisten opintojen loppujuhlassa, keväällä 2006. Innosta-opinnot sisälsivät yhdistysosaamisen ja opintokerho-ohjaajakoulutusta. Lisätietoja:
Tarja Muukkonen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
p. (09) 2294 2205
|
Opintokerhot

