Järjestämme suosittua Vaikuta vallanpitäjiin –lobbauskoulutusta tilauskoulutuksena järjestöille ja toimintaryhmille jokaisen järjestön omiin tarpeisiin räätälöitynä.

– Koulutuksessa käsitellään sitä, miksi lobbaamisen kuuluu kiinnostaa sinuakin. Älä jätä sitä toisten hoidettavaksi! Suosittelen koulutusta esimerkiksi puolue- ja järjestötoimijoille, jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamaan ja osallistumaan demokraattiseen päätöksentekoon Suomessa erilaisia asiantuntijuusrooleja hyödyntäen, sanoo lobbauskoulutuksen suunnittelussa mukana ollut Tiia Kontkanen.

Koulutuksessa käydään läpi muun muassa lobbaamisen ABC, lobbaukseen liittyviä mielikuvia ja ajankohtaisia kysymyksiä vaikuttamisen kentältä.

– Annamme käytännönläheisiä vinkkejä siihen, miten lobbauksen kohteet kannattaa valita ja miten menestyksellinen lobbauskampanja suunnitellaan. Koulutukseen osallistujat saavat eväitä tehokkaan lobbausprosessin toteuttamiseen.

Koulutus perustuu alkuvuodesta julkaistuun Tiia Kontkasen ja Sini Nivan kirjoittamaan Vaikuta vallanpitäjiin – järjestölobbaajan oppaaseen, joka myös jaetaan koulutukseen osallistujille. Opas kokoaa yhteen tietoa siitä, mitä lobbaaminen on, miten sitä voi tehdä ja ketkä ovat hedelmällisiä lobbaamisen kohteita ja paikkoja. Oppaassa on omat osuudet eduskunnan ja ministeriöiden sekä kuntien päätöksenteon prosesseista ja niihin vaikuttamisesta.

Lisätietoja: koulutustuottaja Jukka Peltokoski, jukka.peltokoski@ksl.fi tai 0400 265 919.

> Tutustu Vaikuta vallanpitäjiin -lobbauskoulutukseen ja pyydä tarjous 

> Tilaa Vaikuta vallanpitäjiin – järjestölobbaajan -opas