Helsingin Emmauksen kirpputorilla kaksi vapaaehtoistyöntekijää tervehtii toisiaan lämpimästi. Toinen heistä on konkarivapaaehtoinen Ulla ja toinen kotoutumiskurssin opiskelija Aisha. Edessä on pari tuntia yhteistä työskentelyä vaatteita lajitellen, jonka jälkeen kaikki Emmauksen vapaaehtoiset lounastavat yhdessä.

KSL-opintokeskuksen ja Laajasalon Opiston toteuttamalla kotoutumiskurssilla opiskelijat tutustuivat vapaaehtoistyöhön erilaisissa helsinkiläisissä yhteisöissä ja yhdistyksissä. Tavoite oli edistää uussuomalaisten osallistumista yhteiskuntaan jo kotoutumisen varhaisessa vaiheessa.

– Koulumaailma ei pysty tarjoamaan kotoutujille samanlaista aktiivista roolia. Opiskelijan rooli on usein melko passiivinen, kertoo KSL-opintokeskuksen koulutussuunnittelija Heidi Leino.

Opiskelijat kävivät aluksi ryhmänä tutustumassa viiteen eri yhteisöön, joista he valitsivat itselleen mieluisimman. Vaihtoehtoina olivat Emmauksen kirpputorin lisäksi Kehitysvammatuki 57 ry, Itäkeskuksen palvelutalo, Itä-Pasilan leikkipuisto Lehdokki ja Familia ry.

Tutustumisiin mentiin ryhmässä, mutta töissä on käyty parin kanssa ilman kurssiohjaajia. Vapaaehtoistöihin on kuulunut mm. ikkunoiden pesua, kahvilan pitämistä, vaatteiden lajittelua tai curlingin opettamista ikäihmisille.

-Kevään aikana kertyneet kokemukset osoittavat, että opiskelijat ovat vapaaehtoistoiminnan kautta löytäneet itselleen mieluisia yhteisöjä, joissa kohdata ihmisiä ja käyttää suomen kieltä käytännössä.  Myös opiskelijoista pidettiin työpaikoilla paljon. Sieltä tuli palautetta, että puhuttu kieli on lopulta vain pieni osa vuorovaikutusta. Asenne ja sosiaaliset taidot ovat tärkeämpiä, Leino kertoo.

Kurssin opiskelija Aisha kertoo hymyssä suin kokemuksistaan:

– Minä tykkään kaikki ihmiset Emmauksessa. Täällä puhun koko ajan suomea. Se on tosi tosi hyvä.

Aisha aikookin jatkaa vapaaehtoisena samassa tutussa paikassa myös kesälomallaan.

Toiminnallinen lukutaitokurssi Laajasalon Opiston kanssa päättyy kesäkuussa. Kurssi on osa Kotoutumisvalmiuksien tukeminen ja osallistavat koulutuspolut -yhteishanketta.

Teksti: Alex Day ja Heidi Leino
Kuvat: Heidi Leino

Lisätietoja KSL-opintokeskuksen ja Laajasalon Opiston koulutuksesta: koulutussuunnittelija Heidi Leino, heidi.leino@ksl.fi tai 050 366 6732.
Lisätietoja Kotoutumisvalmiuksien tukeminen ja osallistavat koulutuspolut -yhteishankkeesta: kehityspäällikkö Anna Kirstinä, anna.kirstina@ksl.fi tai 050 306 6720.