| Julkaisut ja aineistot |
|
|
|
|
Tuotamme erilaisia julkaisuja ja opintoaineistoja muun muassa kouluttajille, yhteistyökumppaneille. Tällä sivulla olevat julkaisut:
Avauksia yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimukseenHarri Kostilaisen ja Pekka Pättiniemen Avauksia yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimukseen on ajankohtainen teos. Yhteiskunnallinen yritystoiminta on noussut puheenaiheeksi ja tutkimus- ja kehittämistyön kohteeksi ympäri maailmaa viimeisten vuosikymmenten aikana. On väitetty, että yhteiskunnallisessa yritystoiminnassa yhdistyy innovatiivisella tavalla taloudellisesti kestävä yritystoimínta ja sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen. Joidenkin arvioiden mukaan yhteiskunnalliset yritykset tuottavat Euroopassa jo enemmän innovaatioita markkinoille kuin muilla liiketoimintamalleilla toimivat yritykset. Tämä artikkelikokoelma perustuu FinSERN 1. yhteiskunnallisten yritysten tutkimuskonferenssin esitelmiin. FinSERN muodostaa tutkimusyhteisön, jossa samasta aiheesta kiínnostuneet tutkíjat ja tutkimustiedon hyödyntäjät kokoontuvat yhteen vaihtamaan aktiivisesti tietoa. Kirjan hinta on 20 euroa + postikulut.
Vasemmistolaista talouspolitiikkaa - Eurokriisistä eteenpäinKSL:n tuottama Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen toimittama "Eurokriisistä eteenpäin - Vasemmistolainen talouspolitiikka" -kirja jatkaa julkaisusarjaa, jonka ensimmäinen osa "Vasemmistolaista talouspolitiikkaa - lyhyt oppimäärä" ilmestyi viime syksynä. Kirjan kirjoittajista suurin osa on tämän hetken kansainvälisesti keskeisiä taloustieteilijöitä ja kirjan tekstit syventävät viimeaikaisia keskusteluja muun muassa yksityistämisestä, rahapolitiikasta ja budjettikurista. Kirjan toimittajien mukaan kirja on tarkoitettu ns. "edistyneille" ja siihen on luonteva tarttua ensimmäisen osan luettua tai vaikkapa samanaikaisesti. Molemmat sarjan kirjoista on saatavilla sekä painettuna että sähköisenä KSL:sta. Julkaisut on tuotettu osittain Palkansaajasäätiön tuella. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Vasemmistolainen talouspolitiikka – lyhyt oppimääräKSL:n tuottama Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen kirjoittama Vasemmistolainen talouspolitiikka - lyhyt oppimäärä on kansantajuisella kielellä kirjoitettu nykytalouspolitiikan kritiikki ja uuden talouspolitiikan etsimistä. Opintovihkon näkemykset perustuvat kansainväliseen kriittiseen tutkimuskirjallisuuteen. Opintoaineisto on saatavilla sekä painettuna, että sähköisessä muodossa. Opintoaineisto on tuotettu osittain Palkansaajasäätiön tuella. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Johdatusta paikallistalouteenPekka Pättiniemen, KSL:n pääsihteerin ja opintojohtajan aineisto paikallistaloudesta. Aineisto liittyy KSL:n paikallispalvelut ja paikallistalous hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on kehittää osallistujien taloudellista ajattelua sekä aktivoida heidän osallistumistaan kunnalliseen ja muuhun yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan. Paikallistalousseminaarit ja tämä aineisto toteutetaan Palkansaajasäätiön avustuksella. Paikallistalousaineiston tarkoituksena on esitellä paikallistaloutta ja sen merkitystä koskevia käsityksiä ja arvioita ja kehittämiskokemuksia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Aineistossa ei tehdä suosituksia kunnallis- tai paikallistalousasioita koskevaan päätöksentekoon yhdistyksissä tai kunnanvaltuustoissa. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Paikallispalveluiden ja paikallistalouden rooli hyvinvoinnin rakentamisessa ja ylläpitämisessäPekka Pättiniemi ja Jarmo Hänninen (2011) >> Lue julkaisun nettiversio tästä (PDF)
Koulutuskokonaisuus henkilöstöomisteisten yritysten koulutukseen - Opettajan työkaluAineisto on suunnattu opiskelijoille, joita henkilöstöomisteinen yritystoiminta kiinnostaa sekä opettajille, jotka henkilöstöomisteisten yritysten teemoja opettavat. Aineisto myös täydentää yrittäjän ammattitutkintoon valmistavia opintoja. Koulutuskokonaisuuden ovat laatineet toimitusjohtaja Tuula Merikivi Sataosaajat Osuuskunnasta ja toimitusjohtaja Jarmo Hänninen Idekoop osuuskunnasta. Pedagogisia ohjeistuksia on kirjoittanut KSL:n koulutustuottaja Anna Kirstinä. Aineisto (2010) on tuotettu osana Opetushallituksen hanketuella toteutettua yhteisötalouden hanketta, jossa mukana ovat olleet Coop Finland ry edustajanaan Sataosaajat Osuuskunta, Coop Network Studies – Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak, Kankaanpään opisto, Kansan Sivistystyön Liitto ja Sosiaalisen yritystoiminnan forum Syfo Oy. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Koulutuskokonaisuus yhteiskunnallisten yritysten koulutukseen - Opettajan työkaluAineisto on suunnattu ensisijaisesti opiskelijoille, joita yhteiskunnallinen yritystoiminta kiinnostaa sekä opettajille, jotka yhteiskunnallisten yritysten teemoja opettavat. Aineisto myös täydentää yrittäjän ammattitutkintoon valmistavia opintoja. Koulutuskokonaisuuden ovat laatineet Jaana Merenmies, Elina Vanhapiha ja Jussi Mankki Sosiaalisen yritystoiminnan foorumi Syfo Oy:stä sekä Harri Kostilainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Aineiston toimituksesta on vastannut Anna Kirstinä. Aineisto (2010) on tuotettu osana Opetushallituksen hanketuella toteutettua yhteisötalouden hanketta, jossa mukana ovat olleet Coop Finland ry edustajanaan Sataosaajat Osuuskunta, Coop Network Studies – Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak, Kankaanpään opisto, Kansan Sivistystyön Liitto ja Sosiaalisen yritystoiminnan forum Syfo Oy. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Yhteisötalous hyvinvoinnin tukenaKSL:n opintoaineisto Yhteisötalous hyvinvoinnin tukena (2010) käsittelee nimensä mukaisesti yhteisötalouden ja hyvinvoinnin välistä suhdetta. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan professorin Juhani Laurinkarin kirjoittamassa aineistossa perehdytään muun muassa yhteisötalouden käsitteeseen, osuuskuntatoimintaan yhteisötalouden osana sekä yhteisötalouden syrjäytymistä ehkäisevään vaikutukseen. Painetun version tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Valtio vetäytyy hyvinvointipolitiikan toteuttamisesta - mitä tilalle?Julkisen sektorin vetäytyessä hyvinvointipalvelujen tarjoajan tehtävistä tarjolla on kaksi perusvaihtoehtoa: markkinaehtoinen yritysvetoinen palvelujen tarjonta tai yhteisötalouteen perustuva yhteisöllinen ja kansanvaltainen palvelutuotanto. KSL:n julkaisemassa Juhani Laurinkarin ja Pekka Pättiniemen yhteisartikkelissa "Valtio vetäytyy hyvinvointipolitiikan toteuttamisesta - mitä tilalle?" käsitellään yhteisötaloudellista hyvinvointipalvelujen tuotantotapaa. Tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Intohimon punainenIntohimon punainen on ikääntyvän naisen seksuaalisuutta käsittelevän opintokerhon aineisto. Aineiston tavoitteena on helpottaa keskustelua sellaisista asioista ikääntyvän naisen seksuaalisuudessa, jotka jäävät vaille huomiota tai koetaan vaikeaksi puhua. Aineistossa käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa suomalaisen seksin historia, orgasmi ja seksuaalisuus. Opintoaineiston toimituksesta ja kirjoittamisesta on vastannut KSL:n kerhosihteeri Tiina Huhtala. Aineiston suunnittelussa ja testauksessa on mukana Rytikarin Eläkeläiset ry:n naisryhmä. Tilaukset Tiina Huhtalalta.
Ilman Lenin-setää, huom. – Kulttuurivasemmiston vastaiskuIlman Lenin setää, huom. (2011) on Vasemmistotaitelijoiden ja kulttuurityöntekijöiden muodostaman toimintaryhmän Vatakin panos suomalaiseen kulttuuripoliittiseen keskusteluun. Jan Liesahon ja Vaula Tuomaalan toimittama pamfletti kokoaa yhteen vasemmiston tulevaisuutta käsitteleviä esseitä ja keskusteluja. Teemat ulottuvat aina queer-politiikasta tekijänoikeuskysymyksiin. Kansan Sivistystyön Liitto on tukenut kirjan julkaisemista. Kirjan tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Radikaaleinta on arkiInto kustannuksen ja Liken yhdessä julkaisema pamfletti Radikaaleinta on arki (2010) käsittelee epävarmuuden yleistymistä työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Kirjan kirjoittajat Dan Koivulaakso, Anna Kontula, Jukka Peltokoski, Miika Saukkonen ja Tero Toivanen hahmottelevat pamfletissaan reunaviivoja vaihtoehtoiselle yhteiskunnalliselle järjestykselle, jossa elämää ja ympäristöä ei ole alistettu jatkuvan kasvun ja taloudellisen arvonlisäyksen imperatiiveille. KSL on tukenut kirjan julkaisemista. Loppuunmyyty.
Työelämän tavoitteet ja todellisuusTuro Bergman (KSL 2010). Bergmanin kirja pyrkii tarjoamaan vastauksia työelämän huonontumisen syihin sekä esittämään rakentavia reformeja, joilla työelämän laatua voitaisiin parantaa. Bergmanin teos on syntynyt Vasemmistoliiton ay-valtuuskunnan piirissä käytyjen keskustelujen pohjalta. Kirja on kirjoitettu opintoaineiston muotoon. Kirjan tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
Kun Suomi punastuiPäivi Uljas (2008 KSL). Päivi Uljaan kirja kertoo kuinka käänne kohti hyvinvointivaltiota toteutui Suomessa hyvin dramaattisessa tapahtumasarjassa, vanhan taloudellisen ja poliittisen eliitin tiukasta vastustuksesta huolimatta. Kirja kuvaa myös sitä, miten 1950 alkanut maaltamuutto ja suuri rakennemuutos vaikuttivat ihmisten elämään ja miten he pyrkivät uudessa tilanteessa löytämään parempia ratkaisuja itselleen ja yhteisölleen. Kirjan teksti pohjautuu Päivi Uljaksen tekeillä olevaan väitöskirjatyöhön. Teoksen valokuvista valtaosa on Kansan Uutisten legendaarisen jo edesmenneen lehtikuvaajan Yrjö Lintusen ottamia. Kirjan tilaajan maksettavaksi jäävät postituskulut.
SivistystyöSeppo Niemelä (2008) Kirja käsittelee pohjoismaisesti taustoitettuna koko vapaata sivistystyötä ja sen ajankohtaisia tehtäviä opintokeskusten näkökulmasta. Sivistysjärjestöjen ylläpitämät opintokeskukset ovat kansalaisyhteiskunnan oppilaitoksia. Ne toteuttavat itse ja yhteistyössä järjestöjen kanssa luentoja, kursseja, opintokerhoja sekä muuta opinto- ja kulttuuritoimintaa. Loppuunmyyty.
Yhdistystoiminnan avaimetPirjo Rosengren ja Anneliina Törrönen (2013, uudistettu painos). Yhdistystoiminnan avaimet on opas, joka toimii käsikirjana yhdistystoiminnan perusasioissa. Se on suunnattu yhdistystoiminnasta kiinnostuneille, erityisesti maahanmuuttajien yhdistyksille. Oppaan tavoitteena on tehdä yhdistystoiminnan perussäännöt tutuiksi sekä tarjota perustiedot ja -taidot yhdistystoimintaan. Uudistetussa painoksessa (2013, 1. painos 2008) on otettu huomioon vuonna 2010 voimaan tulleet yhdistyslain muutokset. Oppaan painetun version hinta on 5 euroa + postituskulut. >> Yhdistystoiminnan avaimet. Uudistettu painos 2013 (pdf) 2.39 MB >> Kannet 2013 Yhdistystoiminnan avaimet opas (pdf) 173.96 KB
(muutos SvE 11.3.13)Yhdistystoiminnan kehittämisen opasMartti Kuokkanen, Ari Myllyviita, Pirjo Rosengren ja Anneliina Törrönen (2007). Yhdistystoiminnan kehittämisen oppaasta löydät paitsi tietoa kehittämistoiminnasta, myös tiedon hyödyntämistä helpottavia oppimistehtäviä. Sisällöt liittyvät mm. toiminnan strategiseen suunnitteluun, jäsenhankintaan ja -huoltoon, hyvään kokoukseen ja tiedottamiseen sekä toiminnan arviointiin. Oppaan painetun version saat postituskulujen hinnalla.
Yhteisöllisyyden sytykkeitäAnneliina Törrönen ja Anna Kirstinä (2006) Yhteisöllisyyden sytykkeitä. Selvitys vapaan sivistystyön mahdollisuuksista vetäytyvien kansalaisten sitouttamisessa yhteiskuntaan. KSL ry ja SKY ry. Kuka on vetäytyvä kansalainen? Ja mitkä ovat vapaan sivistystyön mahdollisuudet hänen kansalaisaktiivisuutensa vahvistamiseksi ja lisäämiseksi? Selvityksen kustantajana oli OM ja toteuttajina olivat Opintokeskusseura edustajanaan KSL ry sekä Suomen Kansanopistoyhdistys SKY. Kirjan painetun version saat postituskulujen hinnalla. >>Yhteisöllisyyden sytykkeitä (pdf)
Koti Suomessa: opas opintokerhon ohjaajalleKansan Sivistystyön Liitto ja Eläkeläiset ry ovat tuottaneet opintokerho-ohjaajille suunnatun Koti Suomessa -opintokerhoaineiston. Opintoaineiston on kirjoittanut ja toimittanut KSL:n kerhosihteeri Tiina Huhtala. Aineisto on tuotettu osana Yhdessä-hanketta. Yhdessä -hankkeessa on tuettu maahanmuuttajien opintokerhojen perustamista sekä maahanmuuttajien omaa osaamista ja aloitteellisuutta asioidensa järjestämisessä. Hankkeessa on keskitytty erityisesti ikääntyvien maahanmuuttajien elämän helpottamiseen Suomessa.
Nordisk rödgrön sångbok ...ska nya röster sjunga"Detta är en sångbok som ges ut av det nordiska socialistiska folkeoplysningsforbundet NSFOF, som har medlemsorganisationer i alla nordiska länder. Sångboken är tänkt att stimulera den gemensamma sången, att lyfta fram sången som kulturform och som ett kontaktskapande redskap. Musik och sång är en av folkrörelsernas uttrycksformer." Loppuunmyyty.
Kädentaidot ja tarinatHannele Ala-Keskinen, Tiina Huhtala ja Anneliina Törrönen (2007) Opintokerhoaineisto. Opintoaineisto antaa ohjeet omien elämäntarinoiden tallentamiseen. Aineistossa on ohjeet mm. tarinakansion ja säilytyslaatikon tekemiseen sekä vinkkejä tarinoiden herättelyyn ja jakamiseen. 15 €. Puolueiden kriisiHanna Kuusela ja Mika Rönkkö (toim.) (2008 Into, Like). Pamfletti siitä, miten puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi äänenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältöhenkilöidään mediajulkisuudesta eläviin johtajiin. Ärhäkät puheenvuorot avaavat uusia näkymiä, keskustelevat poliittisista vaihtoehdoista ja luovat suuntaa konkreettisille toimille. Loppuunmyyty.
Vasemmisto etsii työtäGeneral Intellect (2008 Like). Vasemmistofoorumi on julkaissut yhteistyössä tutkimusosuuskunta General Intellectin kanssa Vasemmisto etsii työtä -kirjan. Kirja kritisoi vasemmistoa kyvyttömyydestä analysoida nykytyön todellisuutta ja tehdä politiikkaa, joka suojelisi työntekijöitä eikä työpaikkoja. Kirjaa voi tilata Vasemmistofoorumista hintaan 18 euroa kpl (ovh. 22 e) sisältäen postimaksun lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Sähköpostista tulee käydä ilmi tilaajan nimi, tilattu kappalemäärä, tilauksen toimitusosoite sekä laskutusosoite. >> Vasemmisto etsii työtä (pdf)
Osallistavat menetelmätOsallistavat menetelmät on KSL:n tuottama tuki- ja virikeaineisto. Vihkosesta löydät virikkeitä osallistavien menetelmien käyttöön paikallistoiminnassa ja yhdistystoiminnan kehittämiskoulutuksissa. Aineiston on koonnut opiskelija Tanja Taipale (Humanistinen ammattikorkeakoulu) osana harjoitteluaan KSL:ssa 2005. >> Osallistavat menetelmät (pdf) Näkökulmia EU:n perustuslakiin ja Euroopan tulevaisuuteenPekka Ristelä (toim.) (2005). Näkökulmia EU:n perustuslakiin ja Euroopan tulevaisuuteen. Kirja osallistuu EU-keskusteluun kokoamalla yhteen seitsemän vasemmistolaista näkökulmaa EU:n tulevaisuuteen. Loppuunmyyty.
Sivistystyön itseymmärrys: tekstejä järjestöllisestä sivistystyöstäKari Kantasalmi, Liisa Korhonen & Jukka Tainio (KSL 2004). KSL:n 40-vuotisjuhlajulkaisu. Esseitä sivistysjärjestöjen tehtäväkuvan muuttumisesta pedagogiikkaan ja sivistystyön itseymmärryksen pohdintaan. >> Sivistystyön itseymmärrys (PDF)
Kohti aktiivista yhteiskuntaaKalevi Suomela (2004) Suomelan kirja Kohti aktiivista yhteiskuntaa on katsaus Euroopan vasemmiston aatehistoriaan ja vasemmiston tämän päivän haasteisiin. Kirja on samalla puheenvuoro myös Vasemmistoliiton puolueohjelmakeskusteluun. >> Kohti aktiivista yhteiskuntaa (pdf)
|
| Viimeksi päivitetty 10.04.2013 08:52 |
Julkaisut


























