Luku 7.

Työläisrintamamiehet järjestäytyvät

7.1 Ainutlaatuinen aloite ; 7.2 Salomaan ja Kalle Lehmuksen kaksintaistelu ; 7.3 Päätös: oma järjestö tarvitaan ; 7.4 Kalle Lehmuksen audienssi Mannerheimin luo ; 7.5 Sosialidemokraattien pyhä liitto ; 7.6 Tampereen esimerkkiä seurattiin ; 7.7 Pakotuskoneisto näytti voimansa ; Viitteet

7.1 Ainutlaatuinen aloite

Talvisodan jälkeisen kuuman kesän aikana syntyi tamperelaisten kommunistien keskuudessa mittavuudeltaan erittäin kauaskantoinen aloite.

Salomaa kertoo, että "meitä oli muutamia SKP:hen kuuluvia talvisodan rintamamiehiä",jotka pohtivat tätä asiaa, mutta ei nimeä ketä nämä muutamat olivat. SKP:n piirissä heidän aloitteensa ei kuitenkaan aluksi herättänyt vastakaikua. Salomaa antaa ymmärtää, että kantaa kysyttiin myös SKP:n johdolta, joka ei kuitenkaan "siinä vaiheessa" lämmennyt asialle.

Tässä yhteydessä jää epäselväksi ovatko tamperelaiset alistaneet asiansa puoluekeskukseen asti vai onko siitä keskusteltu ainoastaan paikallistasolla.

Tilanne muuttui, kun "Aseveljien liiton perustamisvalmisteluista tuli enemmän tietoja". Silloin "kallistuivat myös mielipiteet SKP:ssä sen kannalle, että on perustettava oma liike", Salomaa toteaa.

Takaisin alkuun


7.2 Salomaan ja Kalle Lehmuksen kaksintaistelu

Kun puolue oli näyttänyt vihreätä valoa, ryhdyttiin ripeästi toimiin. Ammatillisen Paikallisjärjestön työvaliokunnassa oli kommunisteilla suuri vaikutus. Niinpä työläisrintamamiesten perustava kokous kutsuttiin koolle paikallisjärjestön nimissä 1.8.1940.

Myöhemmin, lokakuun 2-17. päivinä Tampereen valtiollisessa poliisissa suoritetuissa kuulusteluissa "valtakunnan turvallisuutta vaarantavista hankkeista" epäilty Erkki Salomaa kertoo eräänä syynä oman järjestön perustamiseen olleen erilaisen maailmankatsomuksen Aseveliliiton perustajien kanssa. Valtiollisen poliisin kuulustelujen perusteella voidaan olettaa, että aloitteen tekijöinä olivat samat henkilöt, jotka sittemmin valittiin perustetun järjestön johtoon. (Viite 1) Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön työvaliokunta suostui tämän epävirallisen aloitetoimikunnan esitykseen ja ryhtyi puuhan takuumieheksi.

Kokous pidettiin elokuun 1. päivänä (jolloin Aseveliliittoakaan ei vielä ollut perustettu) työväentalon C-salissa, johon mahtui enintäin 150 henkeä. Kokoushuone täyttyi ääriään myöten jo ennen kokouksen alkamista. Valpon kuulustelupöytäkirjojen mukaan paikalla oli "järjestäytyneitä työläisrintamamiehiä noin 300". Tilaisuuden avasi paikallisjärjestön puheenjohtaja Lauri Lehtonen, puheenjohtajaksi valittiin Artturi Pihala ja sihteeriksi Oiva Palomaa, kummatkin aloitetoimikunnan jäseniä.

TAP:n sosialidemokraattisten yhteyksien kautta alustajaksi hankittiin Helsingistä sosdem. puolueen järjestösihteeri, Mannerheimin propagandatehtävissä sittemmin everstiksi kohonnut Kalle Lehmus. Toisena alustajana esiintyi Erkki Salomaa.

Yleiseen unohdukseen jääneet Erkki Salomaan ponnet puhuttelivat varmasti työläisrintamamiehiä ytimekkäällä sanomallaan:

Valtiollisessa poliisissa suoritetuissa kuulusteluissa Salomaa muistelee, että ponsiin tehtiin lisäysehdotuksena mm. vaatimus pidätettynä olevien SNS:n jäsenten vapauttamisesta.

Kalle Lehmus oli esittänyt kokoukselle hyväksyttäväksi omat päätösesityksensä. Niissäkin pidettiin "aseveljien järjestäytymistä välttämättömänä", kuten Salomaan kuulustelupöytäkirjassa 2-17.10. todetaan. Lehmuksen ponsissa kehotettiin rintamamiehiä liittymään Aseveliliittoon.

Ponsiehdotusten kesken suoritettiin kokouksessa äänestys, jossa Salomaan esitys voitti Lehmuksen ponnet. Vaatimattomaan tapaansa Salomaa ei Valpon kuulustelussa sano enää "äänimääriä muistavansa". Sen sijaan Valpon arkistotieto (ylietsivä Valoman raportti 2.8.1940) kertoo, että Lehmuksen ponsi sai taakseen 12 ääntä. Samassa raportissa arvioidaan Salomaata kannattaneen 150-200 henkilöä. Kokoussalin ulkopuolellakin oli "moniin satoihin nouseva yleisöjoukko".(Viite 2)

Erkki Salomaa sanoo tarjoilleensa julkilausumaa Kansan Lehteen, mutta toimitus vetäytyi sotasensuurin (elokuussa 1940!) taakse. Hänelle kerrottiin sensuurin kieltäneen julkaisemisen ja kehotettiin kääntymään sen puoleen. Kun Salomaa soitti annettuun numeroon, se johti Työväen Näyttämöiden Liiton työväentalossa sijaitsevaan toimistoon, jossa vastasi liiton sosialidemokraattinen sihteeri Jussi Suvanto. Suvanto oli todella tamperelainen sensuuriviranomainen, joka sai ohjeensa itse Kustaa Vilkunalta.

Salomaan asiaan puuttumisesta huolimatta päätös pysyi: ei sanaakaan Työläisrintamamiesten yhdistyksen perustavan kokouksen vaatimuksista.

Takaisin alkuun


7.3 Päätös: oma järjestö tarvitaan

Mutta kokouksessa läsnäolleet työläisrintamamiehet olivat sitä mieltä, että heidän paikkansa ei ole perustettavassa Aseveliliitossa, vaan he tarvitsevat oman järjestönsä.

Niinpä kokouksessa valittiin väliaikainen toimikunta valmistelemaan järjestön perustamista. Päätettiin kutsua koolle uusi kokous ja saattaa hyväksytyt ponnet maan hallitukselle tiedoksi. Viimemainittua tehtävää suorittamaan valittiin Oiva Palomaa, joka sittemmin veikin vaatimukset pääministerin sihteerille.

Väliaikaiseen toimikuntaan valittiin Salomaan lisäksi mainittu Oiva Palomaa, Artturi Pihala ja Pellervo Takatalo.

Valtiollisen poliisin Tampereen osasto seurasi tarkkaan toimikunnan suunnitelmia. Työväen Kesäkodilla ja työväentalolla liikkuvat Valpon tiedottajat kertoivat säännöllisesti kuulemiaan Valpon yhdysmiehilleen, kuten EK-Valpon työläisrintamamiehiä koskevat kansiot Valtionarkistossa paljastavat.

Väliaikainen toimikunta oli varsin toimelias. Toimikunta laati järjestölle sääntöluonnoksen ja pyysi jälleen Tampereen Ammattillista Paikallisjärjestöä kutsumaan koolle kokouksen. Valtiollinen poliisi sai tästä aikeesta tiedon tiedottajaltaan n:o 11, joka oli keskustellut Artturi Pihalan kanssa 6.8. työväentalon alakahvilassa. Pihala oli kertonut, että kokous on tarkoitus pitää 13.8. työväentalon konserttisalissa, Konsussa.

TAP:n työvaliokunta kutsuikin kokouksen koolle, mutta sillä välin olivat varmaan jo puhelimet soineet Valpon ja lääninhallituksen välillä, ja lupaa sen pitämiselle ei myönnetty. Toimikunta ei lannistunut, vaan kutsui koolle 15.8. pienemmän kokouksen työväentalolle työväen sivistystyöjärjestön kansliaan.

Tässä kokouksessa perustettiin virallisesti Tampereen Työläisrintamamiehet -niminen yhdistys. Sen puheenjohtajaksi valittiin jo valmisteluissa mukana ollut Pekka Selin ja muiksi johtokunnan jäseniksi Aarre Liuttu, Pellervo Takatalo, Oiva Palomaa ja Artturi Pihala. Varajäseniksi johtokuntaan tulivat Reino Mäkinen ja Erkki Salomaa.


Pekka ja Lempi Selin

Työläisrintamamiesten Tampereen yhdistyksen puheenjohtajaksi 1940 valittu ja talvisodassa haavoittunut Pekka Selin vaimonsa Lempin kanssa Työväen kesäkodin rannassa. Pekka hoiti kesäkodin isännän tehtäviä vuoteen 1973 asti.


Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittu 1904 syntynyt Pekka Selin oli taistellut talvisodassa, käynyt läpi Summan rajut taistelut ja haavoittunut Viipurissa 12.3.40. Valpon kortisto tunnisti hänet "vanhaksi kommunistiksi". Samat rintamalohkot oli käynyt läpi myös Pellervo Takatalo. (Viite 3)

Vaikka Tampereen Työläisrintamamiehet järjesti 13.8. jälkeen vain yhden kokouksen, siihen ehti kuitenkin liittyä 198 jäsentä. Jäsenluettelon sai ohrana haltuunsa johtohenkilöitten pidättämisen ja siihen liittyvien kotitarkastusten yhteydessä jo lokakuussa 1940.

Takaisin alkuun


7.4 Kalle Lehmuksen audienssi Mannerheimin luo

Työläisrintamamiesten kokouksessa 1.8.40 esiintynyt Kalle Lehmus kuului Mannerheimin nimittämään toimikuntaan, jonka tehtävänä oli selvittää maan käsittävän aseveliliiton perustamista. Tampereen kokouksessa eivät Lehmuksen ajatukset saaneet kuitenkaan vastakaikua. Ikuinen koiranleuka Erkki Salomaa sanoo varautuneensa Lehmuksen puheenvuoroihin:

Lehmus, joka kirjassaan Tuntematon Mannerheim (Viite 4) kertoo oman versionsa Tampereen kokouksesta, väittää, että kokoushuone oli jo tuntia ennen alkua solutettu täyteen henkilöitä, joista vain harvat olivat olleet lähelläkään rintamaa. Näin Lehmuksen mukaan todelliset rintamamiehet jäivät kokoussalin ulkopuolelle.

Salomaa puolestaan kiistää tämän väitteen. Hän sanoo, etteivät järjestäjät organisoineet osanottajia tilaisuuteen. Joukko koostui Salomaan mukaan reipasta kieltä käyttävistä rintamamiehistä, jotka säestivät Kalle Lehmusta kaikkea muuta kuin myönteisin välihuudoin.

Lehmuksen väitteen muista kuin talvisodan kokeneista rintamamiehistä asettavat omaan arvoonsa Valpon kuulustelupöytäkirjat, jäsenluettelot ja esim. johtokunnan jäsenten henkilötiedot. (Viite 5) Johtokunnan jäsenet ja talvisotaan osallistuminen:

Pekka Selin, s. 13.6.1904. Ratsumies JR 17. Summassa ja Viipurissa, jossa haavoittui 12.3.40. Yhdistyksen puheenjohtaja.
Artturi Pihala, s. 31.3.1903. Pioneeri JR 65. Suomussalmella ja Kuhmossa, jossa haavoittui 18.2.40. Sosdem. Klubin jäsen vuodesta 1934. Yhdistyksen sihteeri.
Oiva Palomaa, s. 4.8.1901. Sotamies. Haavoittui Pitkässärannassa Laatokan koillispuolella 27.2.40. Metallityöväen sosdem. yhdistyksen jäsen vuodesta 1937.
Pellervo Takatalo, s. 2.4.1914. Tykkimies JR 8. Summa ja Viipuri. Tampereen sosialistisen työläisyhdistyksen johtokunnan jäsen.
Aarre Liuttu, s. 22.9.1916. JR 5, korotettiin korpraaliksi. Tolvajärven ja Aittojoen taistelut. Tampereen rakentajien sosdem. yhdistyksen jäsen vuodesta 1938.
Reino Mäkinen, s. 12.12.1909. JR 65 Kiantajärvellä ja Kuhmossa. Korotettiin korpraaliksi. Jäsenyydet: Pispalan Alku, Finlaysonin v-ja u-seura, Kilpa-Veljet, Pispalan Tarmo.
Erkki Salomaa, s. 16.10.1917. Panssaridivisioona, Tolvajärvi, alikersantti. Tampereen sosialistisen työläisyhdistyksen jäsen vuodesta 1937.

Joka tapauksessa Tampereen kokous tiesi sitä, että Aseveliliiton puuhaajille tuli tulta tappuroihin. Lehmus oli jo seuraavana päivänä 2.8. Helsingissä korkean tason kierroksella.

Puolustusministerille kenraali Rudolf Waldenille Lehmus sanoi, että jo on kumma kun Terijoen hallitus, Kuusinen ja SKP:n johto organisoivat rintamamiehiä, "eikä terveellä suomalaisella puolella" tehdä mitään. Sama viesti meni vielä Mannerheimille. Mannerheim oli Lehmuksen mukaan antanut välittömän tukensa Aseveliliiton perustamiselle.

Niin sitten Aseveliliitto perustettiin 4.8. eli kolme päivää Tampereen työläisrintamamiesten valmistavan kokouksen jälkeen komeasti Helsingin Säätytalossa. Historialle tehtäisiin varmasti vääryyttä, ellei Salomaan omaa puumerkkiä kolmisenkymmentä vuotta noiden tapahtumien jälkeen kirjattaisi:

Takaisin alkuun


7.5 Sosialidemokraattien pyhä liitto

Tamperelaiset kommunistit eivät säästäneet sanojaan seuratessaan Aseveliliiton ja sen liitännäisten puuhia. Kiinnitettiin huomiota siihen, että SAK:n sihteeri Jorma Tuominen tuli varapuheenjohtajaksi kenraali Paavo Talvelan rinnalle, Talvelan joka oli ollut Lapuanliikkeen käytettävissä mm. talonpoikaismarssin järjestelyissä.

Niin ikään todettiin, että suomalaista SS-pataljoonaa, natsien kaikkein pahamaineisinta sotilaallista poliisijoukkoa keräävään komiteaan kuului Aseveliliiton johdosta "kokouksesta tuttu" sosialidemokraatti Kalle Lehmus.

Kun puhuttiin vasemmistolaisten työläisten sosdem. puolueelta saamista eropapereista, huomattiin, että jopa natsi-Saksan SS-värvärien johdossa olevat sosialidemokraatit säilyttivät jäsenyytensä ja asemansa puolueessa. Aseveliliiton Tampereen osasto perustettiin, työläiskaupunki kun oli kysymyksessä, pääasiassa sosialidemokraattien voimin ja tietysti Tampereen työväentalossa viikko työläisrintamamiesten kokouksen jälkeen 7.8.1940. Alustajana tilaisuudessa oli Aseveliliiton varapuheenjohtaja Jorma Tuominen, SAK:n sihteeri.

Viikkoa aiemmin pidetyn työläisrintamamiesten kokouksen alustaja Erkki Salomaa oli kokouksessa tarkkailijana: "Aprikoin, että monilla sosialidemokraateilla saattoi olla hieman henkisiä sopeutumisvaikeuksia. Tilaisuuteen oli järjestetty rekvisiitaksi mm. näyttämön peräseinälle suuri sinimusta ryijy, jossa oli vuosiluku 1918 ja hyvin sotaisia valkoisten vapaussodan symbooleja."

Salomaa sanoo keskustelleensa useiden sosialidemokraattien kanssa, ja kysyneensä, miten he sopeutuivat tähän henkeen, mutta selkeitä vastauksia hän ei ollut saanut. Toisaalta hän toteaa entisestä nuoresta radikaalista:

Takaisin alkuun


7.6 Tampereen esimerkkiä seurattiin

SKP:n hyväksyessä tamperelaisten esityksen työläisrintamamiesten yhdistyksen perustamisesta ohjeet lähtivät myös muualle Suomeen. Kun vastaavia yhdistyksiä perustettiin muillekin paikkakunnille, piti suunnitella niiden keskeistä yhteistoimintaa. SKP asettui sille kannalle, ettei maankäsittävää järjestöä ole syytä perustaa. Kuitenkin päädyttiin maankäsittävän toimikunnan muodostamiseen. Edustajakokouksen koolle kutsumisen sai tehtäväkseen Tampereen yhdistys.

Näin asia voitaisiin esittää SKP:n historiassa entisen kaavan mukaan. On kuitenkin vaikeata sanoa, mikä jatkotoimissa on suppeasti puoluekeskuksesta johdettua toimintaa mikä normaalia kommunistien ja vasemmistolaisten työläisrintamamiesten oma-aloitteista puuhaa.

Valtiolliselle poliisille Erkki Salomaa kuulusteluissa selittää asiaa, mikä on luonnollistakin, spontaanimman version mukaisesti. Luettuaan Vapaasta Sanasta kokousselostuksia Tampereen työläisrintamamiesten toiminnasta kääntyivät Helsingin ja Turun työläisrintamamiehet tamperelaisten puoleen ohjeita pyytäen. Niinpä sitten Tampereelta lähetettiin näille paikkakunnille mm. yhdistykselle laaditut säännöt. Myöhemmin tuli vastaavia pyyntöjä vielä Porista, Vaasasta ja Ruukista.

Kovin pitkään ei kuitenkaan ehditty aikailla, sillä työläisrintamamiesten yhdistysten edustajakokous kutsuttiin koolle 29.9.1940. Kokouspaikaksi oli valittu jälleen työväentalon C-sali. Porttikielto työväentalolle koski vain SNS:n tilaisuuksia, joten työläisrintamamiehet saivat salinsa. Asiaa vaikeutti kuitenkin hallituksen asetus, joka asetti rajan 30 osanottajaan. Niinpä järjestäjät päättivät, että osanottajamäärän pitää jäädä alle tämän rajan. Siinä onnistuttiinkin.

Ajan tavan mukaan poliisit yrittivät kuitenkin tuppautua mukaan kokoukseen. Kun järjestäjät eivät halunneet päästää poliiseja suljettuun kokoukseensa, ovella syntyi virkavallan kanssa sanaharkkaa. Kiista jatkui pitkään, kun järjestäjät olivat päättäneet, ettei kokousta pidetä poliisien läsnäollessa. Järjestäjät kävivät välillä jo varaamassa uuden kokoustilan Voiman ravintolan kabinetista, kunnes sitten poliisit luovuttivat.

Kokoukseen olivat edustajia lähettäneet Helsingin, Turun, Porin ja tietysti kokoonkutsujan Tampereen järjestöt. Eri järjestöjen edustajia oli vielä Tapanilasta, Tyrväältä, Vaajakoskelta, Ruukista, Kuopiosta, Toijalasta ja Keikyältä, muistelee Salomaa. Osanottajia oli n. 20.

Vaikka kokoukseen ei päästettykään poliiseja, valtiollinen poliisi sai selostuksen kokouksesta asiamieheltään n:o 71 jo kolmen päivän kuluttua. (Viite 9)

Kokouksen avasi Tampereen yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Selin. Kokouksen puheenjohtajana toimi Erkki Salomaa ja sihteerinä Iikka Pääkkö Helsingin yhdistyksestä. Alustuksen kokousaiheesta piti Salomaa, joka ei esittänyt oman liiton perustamista, mutta piti tärkeänä, että yhdystysten kesken saataisiin aikaan yhteistoimintaa. Kokouksen osanottajat olivat asiasta samaa mieltä, koska oma liitto "ei kuitenkaan tulisi saamaan toimintaoikeutta".

Näin päädyttiin siihen, että yhdyssiteeksi perustetaan Helsingissä toimiva toimikunta, joka hoitaa yhdistysten välistä yhteistoimintaa. Työläisrintamamiesliikkeen Yhteistyökomiteaan valittiin viisi jäsentä: Tampereelta, Turusta ja Helsingistä.

Toiminnan alkuvaiheita kuvaava ripeys säilyi jatkossakin, sillä Helsingissä toimiva työelin lähetti jo 11.10.40 ensimmäisen tiedotteensa toimistaan. Toimikunta oli valinnut puheenjohtajakseen Ikka Pääkön ja sihteeriksi Tuomas Lylynojan. Käyttövarat oli saatu Helsingin maalarien ammattiosastolta, jäsenveroksi määrättiin neljä markkaa vuodessa, maan työläisrintamamiehille oli päätetty laatia julkilausuma, jonka kirjoittajaksi oli lupautunut kirjailija Arvo Turtiainen. Niin ikään pohdittiin erilaisten jaostojen perustamista ja järjestöille lähetettiin kysely kiinnostuksesta oman äänenkannattajan perustamiseen. (Viite 10)

Arvo Turtiaisen kirjoittamassa ja 19.10.1940 päivätyssä julkilausumassa määritellään liiton linjaa:

Julkilausumassa uudistetaan monia Tampereella 1.8.40 hyväksyttyjen ponsien vaatimuksia, korostetaan yhteyttä "vanhoille kunniakkaille periaateilleen uskolliseen työväenliikkeeseen". Sotaisien seikkailujen vastustamiseksi on kansalle taattava täydellinen sisä- ja ulkopoliittinen arvosteluoikeus. Julkilausuma päättyy:

Työläisrintamamiesten maankäsittävästä toiminnasta ei kuitenkaan tässä vaiheessa kehittynyt laajempaa liikettä, siitä pitivät huolen vangitsemiset, jotka alkoivat välittömästi lokakuussa ja jotka kohdistuivat työläisrintamamiesten järjestöjen luottamushenkilöihin.

Silloisia mielialoja vasemmistolaisten rintamamiesten keskuudessa kuitenkin kuvaa, että näin lyhyessä ajassa, parissa kuukaudessa, pystyttiin luomaan aivan uusi järjestö toimintaperiaatteineen, tiukasti rintamamiesten oikeuksia ajava ja laajempiinkin sekä sisä- että ulpoliittisiin kysymyksiin kantaaottava etujärjestö. Sen ohjelmat ja periaatteet tarjosivat vastakohdan Aseveliliiton periaatteille, joita työläisrintamamiesten keskuudessa pidettiin pohjan luomisena uusille sotaisille tavoitteille, kuten sitten kävikin.

Järjestön johtohenkilöistä ja aloitteentekijöistä kohoaa esiin tässä useasti lainattu Erkki Salomaa. Sotilastietojen mukaan hän vapautui asepalveluksesta vasta heinäkuun 1. päivänä 1940. Siitä huolimatta hän ehti mukaan SNS:n toimintaan ja ideoimaan sekä perustamaan työläisrintamamiesten järjestöä jo kuukauden kuluttua 1.8.1940.

Takaisin alkuun


7.7 Pakotuskoneisto näytti voimansa

Vuoden 1940 kesän kuumeiset tapahtumat, rauhanpolitiikan vaatimusten nouseminen niin SNS:n ja kuin työläisrintamamiesliikkeen muodossa olivat itse asiassa kansanrintamapolitiikan suomalainen jatko. Eurooppalainen fasismi oli jo aloittanut sodan, josta kommunistit olivat maailmaa varottaneet, mutta Suomella olisi ollut teoreettinen mahdollisuus välttyä sodalta.

Yli 50 vuoden takaisia tapahtumia tarkastellessa voidaan 1940 kuuman kesän laajasta kokonaisuudesta tehdä ainakin seuraavia reunamerkintöjä:

1. Kysymys suunnan muutoksesta ulkopolitiikassa, kritiikin suorittaminen talvisotaan johtaneesta politiikasta ja vaatimus ystävällisten suhteitten luomisesta Neuvostoliittoon näyttäytyi SNS:n toiminnassa suurelta osin työväenliikkeen sisäisenä kiistakapulana. Valtapuolue SDP piti tiukasti kiinni talvisotaan johtaneista ratkaisuistaan eikä suostunut tarkastelemaan tapahtumia itsekriittisesti. Tästä syystä arvostelua harrastava SDP:n vasemmisto ja kommunistit joutuivat hajottajien ja puoluevastaisten ainesten kirjoihin.

2. Toisaalta voidaan todeta, että kuvitelma suomalaisen politiikan uudelleen arvioinnista oli itse asiassa epärealistinen, niin paljon kuin siihen aihetta olisi ollutkin. Suomen sisäpolitiikan kommunismin vastaiset asenteet samaistuivat ulkopolitiikassa Neuvostoliittoa kohtaan tunnettuun epäluuloon ja vihamielisyyteen. Niillä oli lujat perinteet. Siinä tilanteessa, jossa valtaapitävien katseet kääntyivät uudelleen Hitlerin Saksaan ja uuteen idän sotaretkeen, näiden katsomusten horjuttaminen oli mahdotonta.

3. Kun talvisodan aikainen valtaryhmittymä ei reivannut purjeitaan uudelle poliittiselle kurssille, oli muutoksen hakijoitten kohtalo kirjattu. - Ei uudenlaisia suhteita Neuvostoliittoon, sellaisen politiikan vaatijat kuriin ja ojennukseen, ellei muuten niin pakkokeinoin, oli valtaapitävän puolue- ja hallitusvallan käytännön toiminnan ohjenuorana.

4. SDP:n puoluetoimikunnan jäsen ja entinen puoluesihteeri Karl H.Wiik ehti SDP:n puolueneuvostossa ennen vangitsemistaan ihmetellä sosdem. puolueen kurinpitotoimien ja valtiollisen poliisin kummallisesti yhteensopivia toimia. Hänen ajatuksensa tuomittiin kuitenkin "ala-arvoisina". Arkistojen paljastukset ovat tästä asiasta kuitenkin vielä edessä päin. Kommunistit olivat jo silloin aikanaan tietävinään näiden kumppanien saumattomasta yhteistoiminnasta. Jo alustavakin valtiollisen poliisin asiakirjojen selailu antaa vahvat näytöt Karl H. Wiikin väitteiden tueksi.

5. Eräänlaisena opetuksena voidaan vuoden 1940 tapahtumista todeta, että yhteiskunnan pakkovaltaa toteuttavalla koneistolla on suuri vaikutusvalta, vaikka sitä vastassa olisi laaja kansalaismielipide. Sama pitää myös paikkansa puoluekoneistojen valtaan: toisinajattelijoiden ääni voidaan helposti tukahduttaa hallitsevan eliitin voimin.

Protestimieliala talvisodan jälkeisenä kesänä oli mittava, sitä osoittaa SNS I saama merkittävä kannatus. Sillä ei ollut kuitenkaan menestymisen mahdollisuuksia, koska pakkovallan elimet olivat kehittäneet taistelussa vasemmistolaista työväenliikettä vastaan hyvin tehokkaan koneiston. Hallitsevat puolueet ja niiden yhteinen sisärengas toteuttivat määrätietoista ja lujaa politiikkaa pienimmänkin protestimielialan murskaamiseksi.

Oma tärkeä osuutensa tämän pakkovallan ja samalla uuteen sotaan valmistautumisen koneistossa oli sotatilalaeilla, jotka mahdollistivat kaikki tukahduttamistoimet: säilyttämällä talvisodan aikaisen sensuurin vallassaolijat estivät mm. SNS:n lehden Kansan Sanomien ja rauhanopposition Vapaan Sanan julkaisemisen.

Arvoon arvaamattomaan nousi myös "tasavallan suojelulaki", jonka nojalla 30.11.1939 annetulla asetuksella voitiin täysin mielivaltaisesti, valtiollisen poliisin paikallisten etsivien päätöksin, pidättää ja sulkea vankiloihin kaikki sodanvastustajat ja sellaiset henkilöt, jotka halusivat rauhanomaisten suhteitten luomista Neuvostoliittoon.

6. On kuitenkin pidettävä merkittävänä niitä saavutuksia, mihin kommunistit myös Tampereella ylsivät sinä lyhyenä aikana, jonka kesä 1940 muodosti. Se ei olisi ollut mahdollista, elleivät kommunistien esittämät tunnukset ja periaatteet olisi löytäneet vastakaikua kansan keskuudessa.

Tämän esityksen puitteissa ei ole tarkoitus tarkastella laajemmin SNS I ja sen taustavoimana kommunistien vaatimusten historiallista arvoa. Sen ajan oloissa näillä vaatimuksilla oli oikeutuksensa, toteutuneina ne olisivat säästäneet Suomen kansan suurilta menetyksiltä ja kärsimyksiltä.

Toisaalta on syytä pitää mielessä, että poliittiset ohjelmat ja vaatimukset eivät useinkaan kysy sitä, ovatko niissä esitetyt tavoitteet toteutettavissa: ne ovat suuntaa antavia tunnuksia, jotka pyritään toteuttamaan, jos niiden taakse saadaan riittävän suuri poliittinen voima. Vuoden 1940 osalta SKP:n monivaiheinen taistelu sotaa ja fasismia vastaan päättyi itse asiassa SKP:tä vastaan suunnattuihin kiristyviin otteisiin. Sotaan valmistautumisen ensimmäisiä uhreja olivat sodanvastustajat.

Takaisin alkuun ; Luku 8: Tampereen sosdem nuorisoseura nujerretaan


Viitteet lukuun 7:

1) Työläisrintamamiehet -kansio. EK-Valpo. VA. Paluu tekstiin

2) Sama. Paluu tekstiin

3) Sama. Paluu tekstiin

4) Kalle Lehmus: Tuntematon Mannerheim, siv. 195-202. Weilin & Göös 1967. Paluu tekstiin.

5) Työläisrintamamiehet -kansio. EK-Valpo. VA. Paluu tekstiin

6) Salomaan muistelmat. KA. Paluu tekstiin

7) Sama. Paluu tekstiin

8) Työläisrintamamiehet. EK-Valpo. VA. Paluu tekstiin

9) Sama. Paluu tekstiin

10) Sama. Paluu tekstiin