Luku 6.

SNS I ja pyrkimys suunnan muuttamiseen

6.1 Talvisota yllätti tamperelaiset ; 6.2 Talvisodan ulkopolitiikan vastakaiku ; 6.3 SDP:n johdon tinkimätön tuomio "hajottajille" ; 6.4 Valtiollinen poliisi ja poliisilaitos asialle ; 6.5 Tilannearvio ja SNS:n vaatimukset ; 6.6 Pidätykset ja pienryhmätoiminta ; 6.7 Lääninhallituksen ihmeelliset kiemurat ; 6.8 SDP erotti Pohjois-Hämeessä 45 jäsentään ; 6.9 Valtiollisen poliisin suurratsia joulukuussa ; Viitteet

6.1 Talvisota yllätti tamperelaiset

Talvisotaan kommunistit ja muut vasemmistolaiset Tampereella osallistuivat sekavin tuntein, kuten varmaan muuallakin maassa. Osa tamperelaisistakin oli viety "turvasäilöön", jotkut piileskelivät maan alla, mutta enemmistö oli mukana sotatoimissa.

"Kotikommunisteille" Suomessa ei itse asiassa jäänyt aikaa ottaa kantaa sotaan johtaneeseen tilanteeseen. Ylimääräisiin kertausharjoituksiin vietiin miehet jo syys-lokakuussa. Neuvottelut Neuvostoliiton kanssa etenivät omaa latuaan ja kommunistitkin olivat neuvostovihamielisten poliitikkojen vankina bunkkereissa itärajalla.

Tilannetta kuvaa hyvin Erkki Salomaan muistiin merkitsemä keskustelu SKP:n maanalaisen piirisihteerin Arvo Lammisen kanssa.Salomaa palveli silloin panssaripataljoonassa Hämeenlinnassa ja pistäytyi sieltä sunnuntaikäynneillä Tampereella. Näin Salomaa muisteli:

Kun Salomaa sitten sodan sytyttyä pääsi vielä seuraavana sunnuntaina käymään Tampereella, oli Arvo Lamminen jo vangittu ja viety Tammisaaren pakkotyölaitokseen.

Jälkeenpäin SKP:n Tampereen piirin 30-vuotisjulkaisussa on Leo Suonpää eritellyt talvisodan "ongelmaa" hyvin mielenkiintoisesti. Yhteenvetona hänen esittämästään kritiikistä voidaan todeta esim.seuraavaa:

Ja viimeksi Suonpää toteaa:

Leo Suonpään pitkä lista osoittaa, että kritiikin sijaa todella oli. Lyhyemmin sen voisi sanoa: SKP oli onnettomien olosuhteitten vanki eikä sen korkein johto hallinnut tilanteita.

Tässä luettelossa ei ole vielä arviota O.V.Kuusisen Terijoen hallituksesta, jonka muodostaminen teki Suomen sotakiihkoisille vallanpitäjille mielialojen muokkaamisen kommunisteja ja Neuvostoliittoa vastaan vielä helpommaksi.

Takaisin alkuun


6.2 Talvisodan ulkopolitiikan vastakaiku

Talvisodan aikana SKP:n maanalaisena piirisihteerinä toiminut Eino Laakso sanoo sodan alussa saaneensa Helsingistä ohjeet muuttaa pohjoisemmaksi. "Pidimme tällaista ohjetta virheellisenä ja jäimme Tampereelle. Myöhemmin tämä päätös osoittautui oikeaksi", hän toteaa.

Nämä Eino Laakson jatkosodan aikana kirjaamat tiedot osoittavat, että pahoja vaurioita kokenut SKP:n Suomen johto oli sittenkin toiminnassa. Arvoitukselliset lauseet antavat aiheen spekulointiin, ja osoittavat erikoislaatuista piittaamattomuutta saaduista ohjeista.

Kenties ohjeet eivät tulleet riittävän arvovaltaisilta henkilöiltä? Talvisodan jälkeen alkoi kuitenkin kuohunta voimakkaana ja vasemmisto oli heti valmiina vaatimaan toisenlaista politiikkaa ja ystävyyssuhteitten rakentamista Neuvostoliiton kanssa.

Mutta talvisodan hengessä esiintyi myös toisenlaisia virtauksia. Tampereellakin levitettiin SKP:n pääsihteerin Arvo Tuomisen kirjasia, joissa hyökättiin voimakkaasti Neuvostoliittoa vastaan. Arvo Tuominen, jonka jotkut arvelivat vaihtaneen puolta jo vuonna 1938 (Viite 4), esitteli teksteissään Neuvostoliitosta myöhemmin tunnetuiksi tulleita asioita. Niiden levittäminen oli Tampereella suunniteltu tarkkaan vasemmistolaisiin perheisiin. Pääosaltaan kommunistit kuitenkin pitivät Tuomista petturina ja suhtautuivat hänen kirjasiinsa sen mukaisesti.

Sen sijaan Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran perustaminen Helsingissä 22.5.1940 sai spontaanisti vastakaikua Tampereella.

Yleisissä SNS I toimintakertomuksissa ei Tampereen tapahtumia juuri selosteta. Helsingissä ja Turussa oli suuria näyttäviä tilaisuuksia ja mielenosoituksia, jotka kiinnittivät paljon huomiota. Tampereella ei tällaista päässyt tapahtumaan, koska poliisi otti heti alusta alkaen niin tiukat otteet, ettei yleisiä tilaisuuksia voitu pitää.

Mutta perustamiskokouksessa oli tunnelmaa. Työväentalon konserttisalissa ilmeni Kansan Lehden päätoimittajan Rafael Rinteen mukaan "alkuperäistä pursuavaa kiihkoa, joka läikähteli yli laitojen". Puheenjohtajana toiminut Bruno Alanko oli kuitenkin pystyvä mies, kehuu päätoimittaja.

Tamperelaiset sosialidemokraatit eivät aluksi tienneet miten suhtautua uuteen liikkeeseen. Niinpä Rafael Rinnekin pakinassaan 14.7.1940 kirjoittaa:

Takaisin alkuun


6.3 SDP:n johdon tinkimätön tuomio "hajottajille"

Yllättävältä tuntuu, että Kansan Lehti vielä heinäkuun puolivälissä on ollut epätietoinen suhtautumisesta SNS:n toimintaa, sillä SDP:n puoluetoimikunta oli kesäkuun 17. päivänä todennut, "että tämän seuran puuhailu oli varsin vahingollista maamme työväenluokalle ja koko maallekin".

Puoluetoimikunnan päätöksen perusteella sosdem. puolue antoi 20.6. 1940 julkilausuman "Maamme työväestölle", jossa kehotettiin puolueen "jäseniä tarkoin seuraamaan näiden puoluettamme vahingoittavien piirien toimintaa sekä suhtautumaan niihin täysin kielteisesti".

Puoluetoimikunnan kannan mukaan "seuran tarkoituksena oli selvästi puolueemme vahingoittaminen ja hajotustyön suorittaminen sen keskuudessa". Tosin julkilausumaluonnosta puoluetoimikunnassa käsiteltäessä toimikunnan varajäsen Johan Helo esitti oman, päinvastaisen päätösehdotuksensa, jossa pidettiin yhdistyksen toimintaa "oikeana ja kannatettavana" ja kehotettiin puolueen jäseniä kannattamaan sen toimintaa.

Helo jäi kuitenkin "huutavan ääneksi korvessa" ja hänet velvoitettiin seuraavassa kokouksessa antamaan selostus kannastaan. (Viite 5)

Jo kesäkuun 28. päivänä, siis samana päivänä jolloin Tampereella vasta perustettiin SNS-osastoa, SDP:n puoluetoimikunta käsitteli uudelleen suhtautumista "SNS-seuran toiminnassa mukana olleisiin puolueemme jäseniin". Viitaten edellisessä kokouksessa hyväksyttyyn ja 20.6. päivättyyn julkilausumaan puoluetoimikunta totesi, "ettei Puolue voi sallia jäsentensä osallistuvan puoluetta vastaan suunnatun Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan".

Niin ikään puoluetoimikunta kielsi järjestöjään luovuttamasta "huoneistojaan tätä tai muunlaista puolueen vahingoittamiseksi tarkoitettua toimintaa varten". Puoluetoimikunta päätti lisäksi "lausua paheksumisensa puoluetoimikunnan varajäsenelle Johan Helolle seuran toiminnan avustamisesta". (Viite 6)

Sosdem. puolue toimi siis hyvin ripeästi. Vajaan kuukauden sisällä SNS I perustamisesta SDP ehti jo kahteen kertaan tuomita sen toiminnan. Tampereella päästiin perustamaan omaa osastoa vasta kesäkuun 28 päivänä SDP:n hallussa olevan työväentalon konserttisalissa ilmeisesti vain sen vuoksi, ettei samana päivänä annettu kielto tilojen luovuttamisesta ollut ehtinyt kokouksesta Tampereelle.

Perustamista oli pohjustettu SKP:n sisäpiirissä ja yleisemmin esim. Työväen Kesäkodin juhannusjuhlassa 23.6.1940. Valtiollisen poliisin tiedottaja n:o 51 kertoi tässä tilaisuudessa Anna Suosalon lukeneen kesäkodin seuralehteä, jossa kerrottiin SNS:n perustamisesta. Lehden mukaan kauppasuhteita pitäisi kehittää Neuvostoliittoon etujemme mukaisesti. Pitäisi myös saada demokraattinen hallitus, joka pitäisi yllä ystävällisiä suhteitä Neuvostoliittoon. Näin saataisiin olla rauhassa sodasta, totesi tiedottaja raportissaan Valpolle. (Viite 7)

Takaisin alkuun


6.4 Valtiollinen poliisi ja poliisilaitos asialle

Perustamistilaisuudessa 28.6. esitti Jorma Johteinen 600-henkiselle innostuneelle yleisölle hyväksyttäväksi julkilausuman, josta hän joutui tekemään tiliä Tampereen poliisilaitoksella heinäkuussa toimitetuissa kuulusteluissa. Johteinen sanoi julkilausuman tekstin laatineensa, joskin oli lukenut sen ennen perustavaa kokousta joillekin jäsenille, jotka olivat kehottaneet sen kokouksessa esittämään. Myös kokous oli sen muutoksitta hyväksynyt. Julkilausumassa oli vaadittu hallitukselta "sellaisia toimenpiteitä, että saataisiin ystävälliset suhteet Neuvostoliittoon", kertoi Jorma Johteinen kuulustelussa.

Ennen perustavaa kokousta oli seuraan järjestetty kommunistisen puolueen jäsenten aloitteesta koekirjoittautuminen jo kesäkuun puolivälissä. Ilmoittautuneita tuli paljon, kertoo seuran sihteeriksi valittu Paavo Mendelin 19.1.1942 kirjoittamassaan muistiossa. Perustavassa kokouksessa valitun johtokunnan kuudesta jäsenestä oli hänen mukaansa neljä kommunistia.

Perustavan kokouksen jälkeen pidettiin vielä toinen kokous työväentalon konserttisalissa 12.7.1940. Poliisien vastatoimista huolimatta tuli tähänkin kokoukseen osanottajia n. 650. Nyt perustettiin osastoon mm. useita erilaisia jaostoja ja määriteltiin niiden tehtävät.

Paavo Mendelin esittelee jaostot ja niiden tehtävät muistiossaan:

Julkisuuteen ei Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toiminta kuitenkaan Tampereella juuri yltänyt.

Siitä piti huolen Tampereen poliisilaitos ja valtiollinen poliisi. Kun seura oli kutsunut koolle jäsentilaisuuden heinäkuun 30. päivänä Tampereen Raittiustalolle, niin seuran puheenjohtaja Bruno Alanko oli jo pidätetty.

Niinpä jäljellä olevat johtokunnan jäsenet Jorma Johteinen, Paavo Mendelin, Oiva Palomaa, Aili Stenberg ja Artturi Pihala olivat päättäneet valita osaston väliaikaiseksi puheenjohtajaksi Jorma Johteisen - aavistamatta, että päätös merkitsi Johteiselle linnatuomiota.

Niin ikään johtokunta oli hyväksynyt Jorma Johteisen ehdottaman kokoukselle esitettäväksi tarkoitetun julkilausuman sanamuodon.

Raittiustalon kokous, johon sisäänpääsy oli vain jäsenillä, toisin kuin Helsingin mielenosoituksissa, ehdittiin hyväksyä ainoastaan kokouksen alkutoimet ja johtokunnan ehdotus Jorma Johteisen valitsemisesta seuran puheenjohtajaksi. Heti kun Johteinen ryhtyi lukemaan johtokunnan hyväksymää julkilausumaa, poliisit keskeyttivät hänet ja ilmoittivat, että kokouksen jatkaminen kielletään. Jorma Johteiselta takavarikoitiin esitettäväksi tarkoitettu julkilausuma ja hänet vangittiin. Myös seuraavana päivänä pidettäväksi ilmoitetun toisen kokouksen pitäminen estettiin. (Viite 9) Paavo Mendelinin kertoman mukaan ensimmäinen kokouspäivä oli tarkoitettu läntisiä kaupunginosia varten ja toinen itäisiä, koska tila oli liian pieni. Siitä huolimatta kumpanakin päivänä oli osanottajia 300 - 350 ja saman verran jäi kadulle, joita poliisi ei päästänyt sisään.

Toista kokousta 31.7. ei päästy pitämään lainkaan, vaikka väkeä tuli paikalle sadoittain. Tässä yhteydessä poliisi pidätti mieltään osoittavasta väkijoukosta 12 henkilöä, joukossa eräitä kommunisteja, mutta myös sellaisia, jotka eivät olleet edes ehtineet liittyä SNS:ään. (Viite 11)

Valtiollisen poliisin kuulusteluissa tiukattiin Jorma Johteiselta erityisesti kokoukseen tarkoitetun julkilausuman alkuperää. Kuulusteltava selitti, "ettei hän ole tietoinen julkilausuman alkuperästä" eikä halunnut "ilmoittaa henkilöä, jolta oli sen saanut". Hän myönsi kuitenkin saaneensa sen tutustumista varten, mutta päättäneensä itse esittää sen johtokunnalle, koska epäili, ettei kokoukselle muitakaan asioita olisi, kun osaston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat jo tulleet pidätetyiksi.

Tosiasiassa julkilausumaluonnos oli ilmeisesti SNS:n keskusjohdossa laadittu, mutta valtiollinen poliisi pyrki todennäköisesti etsimään yhteyksiä maanalaiseen kommunistiseen puolueeseen saadakseen Johteista vastaan syytekohdan lisää. Niinpä Johteinen oli kieltänyt "jyrkästi", sitä häneltä tiedusteltaessa, "ettei ole kuulunut eikä kuulu Suomen kommunistiseen nuorisoliittoon (SKNL), eikä ole sen toimintaan millään lailla osallistunut".

Tampereen Valtiollinen poliisi saattoi tässä tietoisestikin harhauttaa, sillä kommunistisen nuorisoliiton toimintahan oli lopetettu jo vuonna 1936. EK kertoi siitä välittömästi kiertokirjeessään toukokuussa osastoilleen, että "on saatu vahvistavia tietoja joiden mukaan SKNL entisenlaisena itsenäisenä organisaationa lakkautetaan ja jäsenistö liitetään joko SKP:n soluihin taikka työnnetään julkisiin järjestöihin". (Viite 12)

Saattaa olla myös niin, ettei Tampereen valtiollinen poliisi halunnut tässä vaiheessa paljastaa yksityiskohtaisia tietojaan Jorma Johteisen toiminnasta SKP:ssä ja SKNL:ssä, koska useat niistä olivat sellaisia, jotka oli saatu luotettavina pidetyiltä kommunisteilta, jotka olivat ohranan asiamiehiä.

Takaisin alkuun


6.5 Tilannearvio ja SNS:n vaatimukset

Mitä nämä valtiollisen poliisin, sosdem.puolueen ja oikeuslaitoksen tuomitsemat kannanotot sitten pitivät sisällään?

Pääministeri Risto Rytille lähetettäväksi suunniteltu kirje jakautui kahteen eri osaan: arvioon tilanteesta ja seuran vaatimuksiin.

Tilannearvioissa todettiin mm. seuraavaa:

Erikseen kirjelmässä vielä korostettiin sitä, että "seura on ollut täysin oikeassa arvostellessaan sosialidemokraattista puoluejohtoa ja hallitusta niiden Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisen ja Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyttä haittaavan toiminnan johdosta".

Kokouksen vaatimuksina esitettiin "näillä kiistattomilla perusteilla" mm.:

Takaisin alkuun


6.6 Pidätykset ja pienryhmätoiminta

Jorma Johteinen sai Tampereen Raastuvanoikeudessa vastattavakseen syytteen hallituksen halventamisesta, koska hän oli väittänyt, ettei Suomen silloinen hallitus pyrkinyt hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin Neuvostoliiton kanssa. Väite osoittautui vajaan vuoden sisällä oikeaksi.

Johteisella oli kuitenkin vaikeuksia saada itselleen puolustusasianajajaa. Tamperelaiset asianajajat kieltäytyivät, koska asia oli heidän mielestään luonteeltaan poliittinen. Lopulta varanotaari Rieti Itkonen otti asian hoitaaksen. Hän sai sen tosin myöhemmin luissaan tuta, kun "tuntemattomat" miehet pahoinpitelivät hänet ns. kuutosia vastaan nostetun oikeudenkäynnin yhteydessä. (Viite 14)

Jorma Johteinen sai vankeustuomion, kuten useat muut SNS:n toiminnassa mukana olleet. Mutta toiminta jatkui. Kun hallitus antoi 1.8.40 asetuksen, ettei yleisiä kokouksia saanut pitää ilman lupaa, SNS:n jäsenistö jaettiin pieniin ryhmiin ja kokouksia pidettiin yksityisasunnoissa. Tosin valtiollinen poliisi iski myös näihin tilaisuuksiin kuljettaen pidätettyjä poliisilaitokselle kuulusteltaviksi.

Kokouskiellon jälkeen SNS:n Tampereen osasto päätti järjestää ulkoilmatilaisuuden, koska seuralle ei vuokrattu enää Raittiustaloakaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, kun lupaa tilaisuuden pitämiseen ei saatu.

Valtiollisen poliisin pääosastolla seurattiin kuitenkin tarkkana tätäkin 12.8. pidettäväksi suunniteltua tilaisuutta. Sitä kuvaa Valpon Tampereen osaston puhelintiedotus Helsinkiin mainitun päivän iltana klo 20.22. Paikalle oli tullut satoihin nouseva yleisöjoukko ja tiedonanto kertoo:

Tampereen SNS oli edistänyt osastojen perustamista muillekin paikkakunnille. Osastot oli perustettu Ruovedelle, Eräjärvelle ja Nokialle, elokuussa Ylöjärvelle ja yhteys löydettiin myös Valkeakoskelle. Syyskuussa perustettiin Hämeenkyrö ja Ikaalinen, kertoo Paavo Mendelin em. muistiossaan.

Nokialla perustivat puolueen jäsenet rauhan ja ystävyyden seuran oma-aloitteisesti. Seuraan liittyi heti alussa runsaasti väkeä ja ennen lakkautusta siinä oli jo yli 500 jäsentä. Työtä helpotti se, että Nokialla tilaisuudet voitiin pitää vasemmiston hallitseman työväenyhdistyksen tiloissa. (Viite 16)

SNS:n uudelleen organisoinnista hallituksen kiellettyä yli 30 henkilöä isommat kokoukset Paavo Mendelin kertoo, että ohjeet pienten paikallisryhmien muodostamisesta tulivat Tampereelle vasta elokuun lopulla, koska yhteys keskukseen oli heikko. Uudelleen järjestelyyn päästiin siten syyskuun lopulla. Ryhmien vetäjien löytäminen oli vaikeata.

Lopulta Tampere jaettiin 12 alueeseen, joista jokaisella oli oma johtokunta ja josta oli yhteys kaupunkikomiteaan. Kullakin alueella oli 200-300 jäsentä, jotka oli jaettu 10-30 hengen ryhmiin. Kaikissa ryhmissä järjestettiin tilaisuuksia, joissa tutustuttiin mm. Neuvostoliittoa esittelevään aineistoon.

Mainitut 12 aluetta olivat: Lamminpää, Epilä-Rahola, Ala-Pispala, Ylä-Pispala, Tahmela, Lielahti, Viinikka, Rantaperkiö, Messukylä sekä länsi, keskusta ja itäosat.

Elokuun lopulla kaksi Tampereen edustajaa oli mukana lähetystössä, joka kävi sisäministerin luona vaatimassa seuran rekisteröintiä. Seuran vangituiksi joutuneiden jäsenten vapauttamista vaatineeseen vetoomukseen kerättiin paljon nimiä, vaikka se piti tehdä salaisesti. Tampereelta kävi edustaja viemässä vetoomuksen, kertoo Mendelin.

Erkki Salomaa, joka oli tullut mukaan uutena jäsenenä johtokuntaan, koska johtokunnalla oli valtuudet täydentää itseään, joutui osaston jäsenkirjuriksi.

SNS:n Tampereen osaston jäsenkortisto oli siten jäsenkirjurina toimineen Erkki Salomaan hallussa. Kun hänen vuoronsa oli tulla valtiollisen poliisin pidättämäksi, kortisto oli hänen Hallituskadulla sijaitsevassa asunnossaan. Pidättämään tullut Valpon etsivä Lauri Vuori ei ollut kuitenkaan suorittanut kotietsintää ja niin Valtiollisen poliisin erityisesti himoitsemat jäsentiedot jäivät matkalaukkuun. Kun etsivät tulivat seuraavan kerran, oli matkalaukku jo siirretty turvallisempaan paikkaan.

Mutta miten kävi pienryhmätoiminnan?

Yllättävää kyllä toiminta jatkui eräillä paikoin vuoden 1941 kesään asti. Fanny Hällströmin talossa Koivistonkylässä pidettiin kansanedustaja Cay Sundströmin puhetilaisuus 1.6.1941. Tieto tilaisuudesta kulki suusta suuhun ja paikalle tuli runsaasti väkeä. Tieto oli kulkeutunut tietysti myös Valpon paikallisosastoon, jonka päällikkö Allan Rydman ilmoitti asiasta Kangasalan piirin nimismiehielle.

Kangasalan nimismies Osmo Larje lähti paikalle konstaapeli Esko Leivon kanssa klo 14.15. Nimismiehen selostuksen mukaan paikalla oli runsaasti poliiseja, jotka kirjoittivat osanottajien nimiä muistiin. 14 heistä vietiin Tampereen poliisilaitokselle, joka oli ystävällisesti tarjonnut virka-apua. Kaikkiaan 26 osanottajaa tuomittiin eripituisiin rangaistuksiin, 200 markan sakoista 8 kuukauden vankeustuomioihin.

Poliisi kuulusteli mm. Betty Peltosta, joka tuntui olevan varsin tietämätön asioista, ja kaipasi kovin Anna Suosaloa, joka kyllä oli ollut tilaisuuden alussa paikalla, mutta ei enää poliisien saapuessa. (Viite 18)

Takaisin alkuun


6.7 Lääninhallituksen ihmeelliset kiemurat

SNS-seuran ympärille kerääntyneet aktivistit eivät siis lannistuneet, vaan yrittivät murtaa heidän ympärilleen rakennettua muuria kaikin tavoin. Niinpä SNS suunnitteli järjestävänsä vielä syyskuun 22. päivänä 1940 juhlan Luhalahden työväentalolle. Kun kuitenkin oli pelättävissä, ettei SNS saisi senkään järjestämiseen lupaa, sovittiin, että sen järjestää Tampereen sosdem. nuorisoseura, jonka johtavat jäsenet olivat myös SNS:n jäseniä: nuorisoseuran sihteeri Paavo Mendelin oli SNS:n Tampereen osaston sihteeri.

Asianomainen lupapyyntö juhlan järjestämisestä Luhalahdella lähetettiin Turun ja Porin lääninhallitukselle. Lupa-anomuksessa oli kerrottu yksityiskohtainen ohjelma: soittoa, Väinö Halttusen tervehdyssanat, Maire Birkmanin yksinlaulu, nuorisoseuran tyttöjen tanssiryhmä, joukkolausuntaryhmä, lauluryhmä ja Hugo Lehtisen juhlapuhe aiheesta jälleenrakennustyö ja työväenliikkeen eheyttäminen. Lopuksi tietysti Kansainvälinen. Lääninhallitus ei suinkaan puuttunut ajankohtaisiin poliittisiin ongelmiin eikä mahdollisuuteen, että juhlan takana olisi ollut Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura.

Lääninhallitus ei ottanut hakemusta edes "lähemmin tutkiakseen", koska nuorisoseuran puheenjohtaja Otto Reijonen oli jättänyt ammattinsa mainitsematta eikä ollut näyttänyt toteen, että "Tampereen Sosialidemokraattinen Nuorisoseura r.y. on rekisteröity yhdistys ja että Reijosella on oikeus toimia yhdistyksen puolesta tässä asiassa"! (Viite 19)

Lääninhallituksen "tiedonkulun katkokset" joutuvat erikoiseen valoon, kun Tampereen poliisilaitoksen 14.8. 1941 käynnistämän tutkimyspöytäkirjan ensimmäisessä lauseessa todetaan, että Tampereen Sosialidemokraattinen Nuorisoseura oli merkitty yhdistysrekisteriin 20. 2.1922. Otto Reijonen taas oli ollut seuran puheenjohtajana vv. 1938 -1941, siis seuran vuonna 1941 tapahtuneeseen lakkauttamiseen asti.

"Luhalahden tapauksesta" tulikin sitten eräs pääsyyte Tampereen sosdem. nuorisoseuraa vastaan tässä oikeudenkäynnissä.

Takaisin alkuun


6.8 SDP erotti Pohjois-Hämeessä 45 jäsentään

Sosialidemokraattisen Puolueen puoluetoimikunnassa kurinpitotoimet SNS-seuran toimintaan osallistuneita puolueen jäseniä vastaan olivat esillä harva se viikko.

Näin oli puolueesta erotettu jo aikaisemmin erotettujen Betty Peltosen ja Paavo Rosmanin lisäksi 43 henkilöä Pohjois-Hämeestä. Tämä luku asettaa Pohjois-Hämeen piirin aivan erikoisasemaan. Karl H. Wiikin SDP:n puolueneuvostossa 28.7.1940 esittämä tokaisu: "Pohjois-Häme, se punainen Häme, on todella punainen tällä kertaa!" oli otettu puoluetoimistossa todesta ja suuri luuta heilahti.

Takaisin alkuun


6.9 Valtiollisen poliisin suurratsia joulukuussa

Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura ei sopinut vallanpitäjien suunnitelmiin. Samanaikaisesti kun useita sen luottamushenkilöitä oli jo pidätetty ja tuomittu, jatkui Helsingin raastuvanoikeudessa syytetoimi järjestön keskusjohtoa vastaan. Tampereella pidätettiin 1940 heinäkuussa 16 henkilöä ja raastuvanoikeus tuomitsi heidät elo-syyskuussa erilaisiin rangaistuksiin.

Jorma Johteinen tuomittiin hallituksen halventamisesta 3 kuukaudeksi vankeuteen, Jorma Weckman sai kuukauden vankeustuomion avunannosta julkisesti tapahtuneeseen hallituksen halventamiseen ja Sulo Kaivanto samasta syystä 2 kk vankeutta.

Muiden tuomiot olivat sakkorangaistuksia. He olivat "häirinneet yleistä järjestystä meluamalla SNS:n Tampereen osaston pitämän kokouksen jälkeen tapahtuneissa katumeteleissä 31.7.1940", kuten valtiollisen poliisin Tampereen osaston pääosastolleen 3.10.1940 lähettämässä luettelossa useampien kohdalla kerrotaan. (Viite 21)

Vaikka Helsingin raastuvanoikeus sai päätöksen SNS:n lakkauttamisesta aikaan "vasta" joulun alla 23.12.1940, oli valtiollinen poliisi suorittanut suurratsian koko maassa SNS:n toimihenkilöitten kotona jo sitä ennen. Valtiollinen poliisi esitti ministeriölleen 30.11.40 yhtäaikaisen "kotietsinnän suorittamista SNS:n ja Työläisrintamamiesten osastoissa, koska voidaan epäillä salahankkeita valtion turvallisuutta vastaan".

Sisäasianministeriö varmisti lähetekirjeellään 3.12.40 Ulkoasianministeriön kannan asiaan, joka saatiin 9.12. Ministeri Rolf Witting vakuutti siinä, että "koska näyttää olevan laillinen ja riittävä syy, Ulkoministeriö ei katso olevan ulkopoliittisia esteitä poliisitoimiin ryhtymiselle". (Viite 22)

Tampereella tämä suurratsia tuotti useita jäsenluetteloita, joita valtiollinen poliisi erityisesti metsästi. Jäsenluettelot saatiin mm. Lamminpään, Epilän, Pispala-Tahmelan, Järvensivun, Härmälä-Rantaperkiön ja Nokian osastoista, mutta sen sijaan niitä ei löydetty tai arkisto oli hävitetty Raholassa, Lielahdessa, Ala-Pispalassa (jäsenkirjurina eräässä muussa yhteydessä tunnetuksi tullut merkittävän kirjailijan isä Sulo "Santtu" Salama!), Länsikaupungissa, Itäkaupungissa, Tammelassa, Petsamossa, Käpylässä, Messukylässä, Ylöjärvellä (kaksi osastoa).

Kotietsinnät suoritettiin vielä Siurossa, Suodeniemellä, Eräjärvellä, Kyröskoskella, Kilvakkalassa, Kovelahdessa, Luhalahdessa, Toijalassa, Tyrväällä ja Valkeakoskella sekä Ruovedellä. Ruovedellä saatiin koko arkisto, peräti 354 henkilön jäsenluettelo. (Viite 23)

Näin tukahdutettiin Pohjois-Hämeessä laaja, muutaman kesäkuukauden aikana virinnyt kansanliike, jonka vaatimuksena oli suunnanmuutos ulkopolitiikassa, ystävällisten ja luottamuksellisten suhteitten luominen Neuvostoliittoon rauhan turvaamiseksi maallemme.

Kuvaan kuului, että SNS lakkautettiin, koska se oli ollut omiaan "vaikeuttamaan ja vaarantamaan ystävällisten suhteiden ylläpitämistä ja kehittämistä Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välillä", kuten oikeuden päätöksessä todetaan

Takaisin alkuun ; Luku 7: Työläisrintamamiehet järjestäytyvät


Viitteet lukuun 6:

1) Erkki Salomaan muistelmat. KA. Paluu tekstiin

2) Taistelun tiellä siv. 62-63. KA. Paluu tekstiin

3) Eino Laakson selostus Sorokassa 18.10.1941. NKP:n arkistot. KA. Paluu tekstiin

4) Kipinästä tuli syttyi siv. 177-191. KA. Paluu tekstiin

5) SDP:n toimintakertomus puolueneuvostossa 30.3.1941. TA. Paluu tekstiin

6) Sama. Paluu tekstiin

7) Anna Suosalon henkilömappi. EK-Valpo/VA. Paluu tekstiin.

8) Paavo Mendelinin muistio Sorokassa 19.1.1941. NKP:n arkistot. KA. Paluu tekstiin.

9) Jorma Johteisen kuulustelupöytäkirja. Liite RO:n pöytäkirjoissa Tampereen sd. nuorisoseuran asiassa 31.7. -19.8.1940. KA. Paluu tekstiin

10) Salomaan muistelmat. KA. Paluu tekstiin

11) EK-Valpo, Tampereen os. tilannekatsaukset 1940. VA. Paluu tekstiin

12) EK:n kiertokirjeet, Valpon kansiot. KA. Paluu tekstiin

13) Ylietsivä Frans Valoman Johteisen pöytäkirjaan liittämä jäljennös, RO:n pöytäkirja, kuten edellä. Paluu tekstiin.

14) Salomaan muistelmat. KA. Paluu tekstiin

15) SNS:n kansiot, EK-Valpo. VA. Paluu tekstiin

16) Arvo Viitasen muistio Sorokassa. KA. Paluu tekstiin

17) Salomaan muistelmat. KA. Paluu tekstiin

18) Anna Suosalon henkilömappi. EK-Valpo n:o 1904. VA. Paluu tekstiin

19) Lääninhallituksen päätös n:o 344, liite 5. Tampereen RO:n pöytäkirja elok. 1941 vireillepannussa jutussa Tampereen sosdem. nuorisoseuran lakkauttamiseksi. KA. Paluu tekstiin

20) SDP:n puolueneuvoston pöytäkirja 30.3.1941 siv. 9-12. TA. Paluu tekstiin

21) SNS I kansio. EK-Valpo. VA. Paluu tekstiin

22) Valpon apulaisjohtajan muistio 8.1.1941, Valpon kansiot. KA. Paluu tekstiin

23) Sama. Paluu tekstiin


Paavo Risto Mendelin

Varastomies Paavo Risto Mendelin, synt.1915, oli Pärmin pataljoonan etulinjassa 15.9.1941 ja joutui kemiläisen desantin Arvo Kumpumäen kuulusteluissa syyskuussa 1942 kertoman mukaan viiden venäläisen sotilaan pidättämäksi. Pärmiläisiä Moskovaan kuljetettaessa Mendelin erotettiin Jorma Johteisen ja parin muun miehen kanssa pääjoukosta. Mendelin ei palannut Suomeen, vaikka mm. Poliisisanomat julkaisi hänestä etsintäkuulutuksen 6.11.1942. Hän kuoli 5.2.1944 Neuvostoliitossa.. Paluu tekstiin


Jorma Johteinen

Tampereen Valpolla oli jo tässä vaiheessa laaja henkilömappi Jorma Johteisen toiminnassa sekä kommunistisessa nuorisoliitossa että kommunistisessa puolueessa. Johteisen seuranta alkoi vuonna 1931, jolloin hänet EK:n tiedottajan mukaan oli hyväksytty kommunistisen nuorisoliiton jäseneksi. Hänet oli pidätetty ensimmäisen kerran uudenvuoden yönä 1932 kommunistisen laulun laulamisesta kauppatorilla. PAK:n eli kaupunkikomitean jäseneksi metallityömies Johteinen valittiin 1933. SKP:n sotilaslinjan työntekijäksi hän tuli 1936, jolloin hän kiersi tässä tehtävässä sekä Itä- että Pohjois-Suomessa. Näiltä matkoilta Jorma Johteisesta on monia yksityiskohtaisia raportteja ohranan seuratessa häntä eri kaupungeissa. EK:n Viipurin osasto kertoi yksityiskohtaisesti ketä Johteinen kävi tapaamassa sekä Viipurissa että Lappeenrannassa. Johteista seurannut varjostaja kertoo mm. Lappeenrannasta 8.8.1936, että hän mennessään X:n luokse kulki niin varmasti sokkeloisia kujia, että siitä voi päätellä hänen ennenkin käyneen samassa asunnossa. VA. Paluu tekstiin