Luku 3

Kansanrintamakauden toimintaa Tampereella

3.1 Vasemmisto hyviin asemiin SDP:ssä ; 3.2 Nokialla voimakas oppositio ; 3.3 SDP:n johto tiukalla linjalla ; 3.4 Vasemmistolaista vaikutusta kaikkialla ; 3.5 Kommunistit urheilutoiminnassa ; 3.6 Yhteisrintamaa urheilutoiminnassa ; 3.7 Fasismi iskee kansainväliseen työläisurheiluun ; 3.8 Yhteistyötahtoa yhdennellätoista hetkellä ; 3.9 Kansanrintamaan nuorisotoiminnassa ; 3.10 Kommunistien mukaantulo aktivoi ; 3.11 Vaikutus nuorison keskuudessa ; 3.12 Ammatilliseen liikkeeseen hyvä ote ; 3.13 Rajuja hyökkäyksiä kommunisteja vastaan ; Viitteet


3.1 Vasemmisto hyviin asemiin SDP:ssä

Aivan samoin kuin Helsingissä, kehittyi Tampereellakin sosdem. puolueen sisällä vasemmistovirtauksia. Ne olivat osin sisäsyntyisiä, mutta myös kommunistien aikaansaamia.

Puolueen piirikomiteaan kuulunut ja ennen pidätystään jatkosodan aattona piirisihteeriksi valittu Eino Laakso, joka Pärmin pataljoonan taisteluissa siirtyi syyskuussa 1941 rintaman toiselle puolelle, toteaa Sorokassa/Belomorskissa 18.10.1941 kirjoittamassaan selostuksessa Tampereen tilanteesta, että

Myös muualla piirin alueella toimi SDP:n osastoja, joissa kommunisteilla oli vaikutusta. Eino Laakso mainitsee erityisesti Nokian, Ylöjärven ja Eräjärven puolueosastot.

Maineelta johtavin vasemmistolainen puolueosasto oli kuitenkin Tampereen Sosdem. Klubi, jonka puheenjohtajana toimi vv. 1934-1940 vasemmistososialisti Huugo Lehtinen, joka julkisesti tunnustautui K.H.Viikin kannattajaksi.

SKP:n aloittaman kansanrintapolitiikan kannalta nämä vasemmistolaisesti suuntautuneet puolueosastot olivat ratkaisevia julkisen toiminnan väyliä. Muistellessaan myöhemmin, 1970-luvulla, tuota aikaa ja ryhtymistään Klubin puheenjohtajaksi Huugo Lehtinen toteaa:

Vasemmistolaisuus sai vastakaikua tamperelaisten keskuudessa. Huugo Lehtisen mukaan klubilaiset saivat vuoden 1937 kunnallisvaaleissa valtuustoryhmän paikoista kaksi kolmaosaa. Sama enemmistö oli myös kunnallisjärjestössä.

Eino Laakson toisessa yhteydessä esitettämien tietojen vakuudeksi Huugo Lehtinen sanoo myös, että "tukena Klubilla olivat sosdem. rakennustyöläisten osasto ja sosialistinen työläisyhdistys".

Myös valtiollisen poliisin EK:n Tampereen osasto oli tietoinen kommunistien rynnistyksestä sosialidemokraattisiin järjestöihin. Tilannekatsauksissaan pääosastolle Tampereen osasto päällikkö Allan Rydman kuvailee hyvin tarkasti kommunistien valloituksia vuoden 1937 alussa:

Viime mainittu tieto tamperelaisen sosdem. sisärenkaan kokouksesta merkitsee sitä, että valtiollisella poliisilla oli tiedottaja myös siinä piirissä. Jos Paavo Rosmanin epäilyt pitävät paikkansa, Toivo Mansner oli itse kertonut vaatimuksensa valtiolliselle poliisille!

Lähde on voinut olla myös itse Aleksi Aaltonen, SDP:n puoluesihteeri, jonka tiivis yhteistyö valtiollisen poliisin kanssa on arkistojen valossa kiistaton tosiasia.

Takaisin alkuun


3.2 Nokialla voimakas oppositio

Vastaavanlaista kehitystä aikaansaatiin Nokialla, kun SKP:n jäsenet alkoivat työväen yhteisrintaman (1933) ja sitten kansanrintaman tunnuksien mukaisesti liittyä julkisiin järjestöihin. Ensin liityttiin ammattiyhdistyksiin ja vuonna 1936 paikalliseen työväenyhdistykseen.

Näytti siltä, että sosdem. puolueen tiukka ote ei yltänyt muualle niin hyvin kuin Tampereelle, jossa ojennusyritykset jäivät myös usein vain yrityksiksi. Nokialla työväenyhdistykseen liittyminen oli alussa nihkeämpää, mutta jo vuonna 1938 suurin osa Nokian työväenyhdistyksen jäsenistä oli vasemmistolaisia.

Anna Valtonen oli kotoisin Siurosta, josta taival jatkui Nokialle. Toiminta työväenliikkeessä alkoi rakennustyöläisten ammattiosaston huvitoimikunnassa. Nokialla Anna Valtonen liittyi SKP:hen jo 1920-luvulla. Kun hän poliittisista syista sai lopputilin kumitehtaalta, oli edessä muutto Tampereelle 1929. Siellä hänelle annettiin tehtäväksi pitää puolueasioissa yhteyttä johtavaan nokialaiseen kommunistiin Arvo Viitaseen. Hän kertoo elävästi tilanteen muutoksesta Nokialla tunnettujen SKP:n puoluekokouspäätöksien jälkeen:

Anna Valtonen mainitsee Arvo Viitasen kirjoittamaksi tunnetun laulun, jonka sanat hyvin sopivat lapualaisvaiheen jälkeiseen kansanrintamakauteen. Sen nimi on Rakentajain marssi. Viitanen oli itse rakennustyöläinen ja lyhyen aikaa myös rakennusliiton järjestäjänä Erkki Salomaan jälkeen.

Laulu alkaa seuraavin sanoin:

Nokian työväenliikkeen suuri runoilija oli kuitenkin Elsa Rautee, jonka sykähdyttävä laulu Veli sisko kertoi Espanjan sisällissodan aikaisista tunnelmista ja josta tuli kansanrintamakauden ehkä tunnetuin sodanvastainen julistus.

Tekstista huokuu sama sodanvastainen henki kuin Karl Voghtin runossa Sota, joka kuului Tampereen sosdem. nuorisoseuran lausuntaohjelmistoon. Siinä yhdistetään vastaavalla tavalla taistelu sotaa vastaan luokkataisteluun. Tämä vastasi työväenliikkeen näkemyksiä, joissa sodan alkujuuret yhdistettiin kapitalistiseen järjestelmään.

Nokian yhdistys otti hyvin kriittisen asenteen sosdem. puolueen johtoon. Vuosina 1938-1939 järjestettiin useita kokouksia, joihin kutsuttiin kansanedustajia selostamaan eduskuntaryhmän työtä. Sosialidemokraattiset kansanedustajat joutuivat näissä kokouksissa hyvin vaikeaan tilanteeseen, kun jäsenet arvostelivat heidän kannanottojaan eduskunnassa.

Syksyllä 1939, jolloin oli jo nähtävissä, että maa oli valmistautumassa sotaan, Nokian yhdistys lähetti sosdem. puolueen johdolle kirjeen, jossa vaadittiin ylimääräisen kertausharjoituksen peruuttamista ja Neuvostoliiton ehdotusten huomioon ottamista, kertoo Arvo Viitanen. Kommunistien vaikutus oli Arvo Viitasen mukaan Nokialla merkittävä myös kunnallispolitiikassa. (Viite 5)

SKP:n keskuskomiteaan vuoden 1935 puoluekokouksessa valittu Toivo Karvonen arvioi myöhemmin 1959 ilmestyneessä puolueen 40-vuotisjulkaisussa sosdem. puolueen silloista sisäistä tilannetta:

Takaisin alkuun


3.3 SDP:n johto tiukalla linjalla

On selvää, että tällainen kehitys huolestutti sosdem. puolueen oikeistolaista johtoa. Se oli tietoinen SKP:n VI puoluekokouksen päätöksistä, jotka edellyttivät mm. kommunistien ja sosialidemokraattien yhteistyötä nousevaa fasismin uhkaa ja sodanvaaraa vastaan. Sosdem. puolueen johto ei lainkaan pitänyt siitä, että kommunistit olivat päättäneet tulla mukaan julkisiin järjestöihin.

Sosdem. puolueen tiukka linja nähtiin heti Kominternin historiallisen kongressin jälkeen 1936 Tampereella, kun kaksi tunnettua kommunistia Paavo Rosman ja Betty Peltonen liittyivät sosdem.klubiin. Asiasta oli tehty päätös SKP:n piirikomiteassa ja kummatkin hyväksyttiin sosdem. klubin jäseniksi.

Tampereen sosdem. piiritoimikunta oli ollut valppaana jo aiemmin. 12.12.1936 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 7. pykälässä paheksutaan sitä, ettei Betty Peltosta, joka oli liittynyt klubiin aiemmin kuin Rosman, oltu vieläkään erotettu.

Samassa piiritoimikunnan kokouksessa varotettiin Tampereen sos.dem kunnallisjärjestöä, että sen on entistä tarkemmin seurattava, "ettei puoluetta vahingoittavia aineksia pääse pesiytymään järjestöön". Huomautus johtui siitä, että kunnallisjärjestö oli hyväksynyt jäsenekseen Tampereen Rakennustyöläisten Sosdem.yhdistyksen. (Viite 8)

Sosdem. puolueen oikeistolaisella johdolla oli jo tarpeeksi murheita omasta vasemmistostaan. Sen vuoksi se jyrkästi torjui avoimesti tunnettujen kommunistien, joita sekä Peltonen että Rosman olivat, liittymisen puolueeseen. Tamperelaisten kommunistien yritys "kokeilla kepillä jäätä" torjuttiin kerta heitolla.

Itse asiassa Rosmanin ja Peltosen liittymisestä tehtiin turhan suuri numero, sillä lähes kaikki johtavat kommunistit olivat jo jäseninä joissakin sosdem.puolueen osastoissa.

SDP:n puolueneuvosto oli käsitellyt näitä "kurinpitoasioita" 9.2.1936 ja sitten myös 7.3.1937. Ensinmainitussa kokouksessa puolueneuvosto myönsi puoluetoimikunnalle oikeuden "ryhtyä puoluetta vahingoittavien henkilöiden suhteen kaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka puolueneuvostolle puolueen sääntöjen 37. pykälän mukaan kuuluvat". Vuoden 1936 aikana puoluetoimikunta oli kuitenkin vielä arkaillut kurinpitotoimiin ryhtymistä edessäolevien eduskuntavaalien vuoksi. Niiden jälkeen tilanne muuttui, vaikka vasemmistolaiset olivatkin tuoneet sosdem. puolueelle lisäpaikkoja eduskuntaan.

Mutta puoluetoimikunta ryhtyi saamiensa valtuuksien turvin sanoista tekoihin jo 10.5.1937. Tässä kokouksessa erotettiin puolueesta Akateeminen Sosialistiseura ja eräitä nimeltä mainittuja henkilöitä "heidän puoluetta vahingoittavan toimintansa johdosta".

Tamperelaiset Betty Peltonen ja Paavo Rosman, jotka eivät varmasti olleet ehtineet tehdä paljoakaan Tampereen Sosdem. Klubissa, pääsivät jo tässä vaiheessa erotettujen joukkoon. Heidän lisäkseen erotettiin Mauri Ryömä, Raoul Palmgren ja Erkki Vala Helsingistä sekä Saara Kontulainen ja Soini Rantanen Turusta.

Varoituksen saajien joukossa oli myös yksi tamperelainen, Lauri Saarinen, muita olivat Cay Sundström, Kaisu Mirjami Rydberg, Ahti Myrsky ja Niilo Välläri Helsingistä, tunnettuja nimiä siis. (Viite 9) Tamperelaisista Lauri Saarisen liittäminen varoituksen saajien joukkoon lienee ollut erehdys, jota mies itsekin oli ihmetellyt.

Sosdem.puolueen johtoportaaseen eivät kommunistien aloittamat kansanrintamapyrkimykset siis vaikuttaneet. Puolueessa olleet vasemmistovirtaukset tukahdutettiin puoluejohdon päätöksillä ja kommunisteiksi tunnettuihin suhtauduttiin avoimen kielteisesti.

Takaisin alkuun


3.4 Vasemmistolaista vaikutusta kaikkialla

Sosdem. klubiin liittynyt Betty Peltonen, kommunistisen puolueen jäsen, toimi puolueen vaikutuksen laajentamiseksi hyvin monissa järjestöissä. Hän oli mukana Tampereen Työväenopistossa erilaisissa ryhmissä, Työväen Sivistystyöjärjestössä, osuusliike Voiman Naiset mukaan toiminnassa ja vuonna 1935 toimintansa aloittaneessa Ihmisoikeuksien Liiton Tampereen toimikunnassa.

Työväenopiston piirissä Betty Peltonen oli alun alkaen mukana erilaisissa kulttuuriryhmissä,joista sitten kehittyi ammatillisen paikallisjärjestön naislaulajien suurkuoro. Kun Peltonen tuli paikallisjärjestön toimistoapulaiseksi perustettiin paikallisjärjestössä joukkolausuntaryhmä, jolle Betty Peltonen kirjoitti ohjelmia. Ryhmä koottiin joka tilaisuutta varten erikseen, jotta ohrana ei pääsisi siihen kiinni! Tarkoituksena oli suojella myös paikallisjärjestöä, koska se ei kuitenkaan ollut järjestön vakinainen oma ryhmä.

Tampereen työväenopiston roolista Peltonen toteaa:

Ihmisoikeuksien Liiton toiminta kokosi Tampereella taakseen hyvin erilaisia kansalaispiirejä. Tampereen toimikunnan aloitteentekijänä toimi lehtori Tyyne Lassila ja tamperelaisten edustajana liiton hallintoon valittiin Betty Peltonen. Ihmisoikeuksia kuvaavaa oli, että juuri Betty Peltosen nimi Ihmisoikeuksien Liiton johdossa antoi viranomaisille tekosyyn estää liiton rekisteröinti, koska Peltonen oli saanut tuomion kommunistisesta toiminnasta. Toiminnassaan Ihmisoikeuksien Liitto, jota johti professori Väinö Lassila, sai myönteisiä tuloksia.

Ihmisoikeuksien Liitto vaikutti mm. siihen, että 1930-luvun puolivälissä Toivo Antikaisen oikeusjutun aikana äärioikeistolaisten vaatimus kuolemanrangaistuksen hyväksymisestä lakiin tuli torjutuksi.

Vasemmistolaisten vaikutus yllämainituissa Betty Peltosen harrastusten/puoluetehtävien kohteena olevissa muissakin järjestöissä ja toimikunnissa oli 1930 -luvun lopulla Tampereella huomattava. Se että luettelossa esiintyy osuusliike Voiman toimikunta selittyy varsin erikoisella tavalla. Kommunistit ja muut vasemmistolaiset saattoivat esiintyä edistyksellisen osuuskauppaliikkeen vaaleissa omilla listoillaan, kun kommunisteiksi tunnettujen ehdokkaiden vaalioikeutta ei voitu rajoittaa teknisistä syistä. Näin ollen kommunisteilla oli vaikutusta myös osuuskauppaliikkeen piirissä. (Viite 11)

Kovin suureksi ei kommunistien osuus päässyt Voimassa kasvamaan. Voiman edustajiston vaaleissa 13.11.1938 vaaliliitto D (kommunistit) sai vain 3223 ääntä ja kuusi edustajaa 60-henkiseen edustajistoon. Sen lisäksi sosdem. vaaliliitoista valittiin vielä kaksi kommunistia. Pientä edistystä oli kuitenkin tapahtunut, sillä vuoden 1935 vaaleissa kommunistit saivat seitsemän paikkaa.(Viite 12)

Betty Peltosen työ Naiset mukaan toimikunnan perustamiseksi Rantaperkiöön sai tylyn lopun, kun asia vietiin Voiman johdon tiedoksi. Innostuneesti alkanut naisten oma-aloitteinen toiminta lopahti, kun johdolta tuli asiaan kielteinen kanta. Betty Peltosen nimi oli liian kuuma Voiman sosialidemokraattiselle johdolle.

Osoituksena SDP:n mahdista aina urheiluseuroja myöten oli Betty Peltosen yritys päästä Rantaperkiön Iskun (TUL) naisvoimistelijoihin. Häntä ei sosialidemokraattien johtama seura hyväksynyt jäsenekseen. (Viite13)

Eräänä merkittävänä yhdyssiteenä ja työväenliikkeen silloiseen perinteeseen liittyvänä tamperelaisten vasemmistolaisten ja kommunistien yhteistyömuotona on mainittava Tampereen seudun siviilirekisteriläisten yhdistys. Ensimmäinen tämänkaltainen yhdistys oli perustettu jo 11.5.1930, mutta se lakkautettiin miltei välittömästi. Uusi yhdistys perustettiin lokakuussa 1936.

Yhdistyksen toiminta oli erittäin vireätä, se hoiti mm. kirkosta eronneitten edunvalvontaa ja ryhtyi julkaisemaan Ajatuksen vapaus -nimistä lehteä. Tampereen osasto oli aloitteentekijänä siviilirekisteriyhdistysten keskusliiton perustamisessa 21.11.1937. Liiton kotipaikaksi tuli Tampere ja Ajatuksen vapaus hyväksyttiin liiton äänenkannattajaksi.

Siviilirekisteriläisten yhdistyksetkään eivät saaneet kauan toimia. Kirkollinen taantumus näki Kotimaa -lehdessä "koko kristillisellä perustalla olevan yhteiskuntajärjestelmän alkavan horjua, jos ei näitä järjestöjä lakkauteta lain ja hyvän tahdon vastaisina".

Vastaavaa tekstiä julkaisi myös tamperelainen Aamulehti. Aamulehti tiesi kertoa 10.5.1939, että yhdistystä vastaan on nostettu syyte, vaikka se toimitettiin yhdistykselle vasta 12 päivää myöhemmin 22.5. Silloisen oikeuslaitoksen ripeyttä todistaa, että Tampereen raastuvanoikeus lakkautti paikallisyhdistyksen jo kolme päivää myöhemmin 25.5.1939. (Viite 14)

Siviilirekisteriläisten liittyminen 1930-luvun yleiseen vasemmistolaiseen toimintaan on selvä asia. Kirkolla oli ollut jyrkkä oikeistolainen rooli aina kansalaissodasta lähtien. Nämä järjestöt keräsivät puoleensa myös muita kuin työväenliikkeen jäseniä, joille ääriokeistolainen pappisvalta oli vastenmielistä. Näin oli Tampereellakin. Liekö yllätys, että eräänä aktivistina, opintokerhon ohjaajana esiintyi myös - Betty Peltonen. Mikä sitten tässä tarmokkaassa naisessa oli niin pelottavaa? Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen maineensa?

Hän toimi aluksi Tampereella ja sitten Helsingissä 1920-luvun alussa Sosialistisen Työväenpuolueen toimistossa. Kun silloinen Kyösti Kallion hallitus elokuun 3. päivänä 1923 vangitutti yli 300 puolueen jäsentä ja kaikki sen 27 kansanedustajaa, lakkautti järjestöt ja sulki puolueen kirjapainot, joutuivat toimistotyöntekijätkin telkien taa.

Pidätettyjen ja myöhemmin tuomittujen joukossa oli Betty Peltonen. Hovioikeuden julistaessa tuomion Peltoselle selvisi, että raskauttavin asia vuoden ja yhdeksän kuukauden tuomioon oli, että hänet oli valittu työväenpuolueen Uudenmaan piirin naisjaostoon.

Seuraavalla kerralla etsivä keskuspoliisi pidätti Betty Peltosen vuoden 1929 lopulla, jolloin hän oli Työläis-ja talonpoikaisnaisten lehden toimittaja. Syytä pidättämiseen ei ollut koossa, mutta vuoden kestäneiden kuulustelujen jälkeen hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Vankilassa hän kuitenkin sairastui vakavasti ja vankilaoikeus päätti karkottaa hänet Tampereelle.(Viite 15)

Näin tamperelaiset kommunistit saivat aktiivisen ja tarmokkaan naisen takaisin toimintaansa. Ajan kuvaan kuului, että Betty Peltonen pääsi ensimmäistä kertaa äänestämään vaaleissa vasta välirauhansopimuksen luomassa uudessa poliittisessa tilanteessa sodan jälkeen, yli 40-vuotiaana. Silloin hänet valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon.

Takaisin alkuun


3.5 Kommunistit urheilutoiminnassa

Kommunistien toiminta Työväen Urheiluliiton seuroissa oli puoluetyön eräs merkittävä alue. Yrjö Järvinen, piirin urheilutyön organisaattoreita, kertoo että aluksi työ seuroissa tapahtui oma-aloitteisesti, mutta vähitellen seuroihin muodostettiin jaostoja. Niissä oli sekä kommunisteja että kommunisteihin myötämielisesti suhtautuvia. Näissä jaostoissa suunniteltiin seurojen työn ohjaamista työväenliikkeen periaatteiden mukaisesti.

Järvisen mukaan vasemmistolaisuus ilmeni mm. kansainvälisissä suhteissa, urheilusuhteitten luomisessa Neuvostoliiton ja TUL:n välille. Myös monet johtavat henkilöt TUL:n seuroissa olivat kommunisteja. (Viite 16) Kommunistien toimintaan TUL:ssä vaikuttivat 1920-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa kärkevät urheilu- ja valtapoliittiset kiistat liiton johdossa.

Niille antoivat aiheen erityisesti liiton kansainvälisistä suhteista käydyt kiistat. Erittäin monivaiheisten tapahtumien käännekohdaksi muodostui kiista TUL:n osallistumisesta Moskovan spartakiadeihin, Punaisen Urheiluinternationalen työläisolympialaisiin elokuussa 1928. Kun TULstä osallistui kisoihin 80 urheilijaa, aloitti TUL:n liittotoimikunta näiden urheilijain erottamiset.

Yleispoliittisen tilanteen mukaisesti sosialidemokraattien ja kommunistien välien kärjistyessä sosialidemokraatit ottivat siihen asti varsin tasapainoisen TUL:n haltuunsa ja ryhtyivät erottamaan kommunistijohtoisia seuroja. Heinäkuun alkuun 1930 mennessä liitosta oli erotettu 92 seuraa ja "rekisteristä poistettu" 80 seuraa. Näiden 172 seuran mukana poistui liitosta yli 14 000 jäsentä eli lähes puolet koko jäsenistöstä. (Viite 17)

Tällä toiminnalla TUL:n sosialidemokraattinen johto oli itse asiassa edellä lapuanliikkeen vainoja, jotka nousivat pahimmilleen vasta sen jälkeen kun TUL:n johto oli jo tehtävänsä tehnyt.

Tässä harvennuksessa TUL:n Tampereen piiri pääsi kuitenkin vähemmällä kuin eräät muut, esimerkiksi pohjoisen piirit, erotettuja ja rekisteristä poistettuja seuroja oli vain kahdeksan. Se merkitsi hyvin paljon myös kommunistien urheilupoliittiseen työhön nähden ja säilytti osaltaan Tampereen piirin elinvoimaisena ja nosti sen 1930-luvun lopulla liiton ykköspiiriksi.

TUL:stä erottamisen syyksi riitti silloin se, että seura oli lähettänyt urheilijoitaan liitosta jo erotetun seuran kilpailuihin. Näin erotettiin mm. Tampereen Weikot, joka oli osallistunut syyskuussa 1929 suurella joukkueella liitosta erotetun Helsingin Jyryn järjestämiin kisoihin.

Oli selvää, että urheilijat eivät hevin tällaista toimintaa hyväksyneet. Niinpä tamperelainen Työväen Lehti tiesi Weikkojen erottamisen jälkeen 8.10.1029 kertoa, että Tampereen Ponteva ei hyväksy erottamisia eikä myöskään tehtyä päätöstä suhteiden katkaisemiseksi ulkomaisiin veljesjärjestöihin Neuvostoliitossa, Virossa, Norjassa ja Saksassa.

Mutta TUL:stä erottamisia seurasi urheilutoiminnassa erikoislaatuinen mutta tuolle ajalle tyypillinen jatkotoimi: kun sosialidemokraatit olivat seuran erottaneet, huolehti etsivä keskuspoliisi jatkosta. Tammikuussa 1930 eduskunta oli hyväksynyt yhdistyslakiin muutokset, joka antoi entistä paremmat, vaikka hyväthän ne olivat olleet ennenkin, mahdollisuudet lakkauttaa "vastoin lakia ja hyviä tapoja" toimineen yhdistyksen. Tämän lain nojalla lakkautettiin lähes kaikki TUL:n sosialidemokraattisen johdon erottamat seurat, 157 seuraa, ja sen lisäksi kahdeksan piirijärjestöä. (Viite 18)

Tampereella lakkautettiin Weikot heinäkuussa 1931 ja Pirkkalassa Pispalan Alku lokakuussa 1932. Saman koki Tampereen työläisurheilun yhtenäisyyskomitea 1931 ja Valkeakosken Jyry. Kun Pohjois-Hämeessä lakkautettiin tuolloin 56 työväenyhdistystä (lukuun eivät sisälly ammattiosastot), oli urheilijain kokema vero vähäinen. Vasemmistolaisiksi leimattuja sosdem. nuoriso-osastojakin oli lakkautettujen joukossa peräti parikymmentä. (Viite 19)

Takaisin alkuun


3.6 Yhteisrintama urheilutoiminnassa

Lapuan lakien aiheuttamat iskut eivät siten vaikuttaneet kovin suuressa määrin TUL:n Tampereen piirissä. Kommunistien vaikutus säilyi yhteistoimintaseuroissa ja lakkautettujen seurojen vähäisyydestä johtuen eivät tämän kauden urheilupoliittiset seuraukset olleet niin jyrkän kielteisiä TUL:ssä toimimiseen kuin pahimmin vaurioituneilla alueilla Pohjois-Suomessa ja Turussa.

Jo vuoden 1931 heinäkuussa pidetyssä SKP:n puoluekonferenssissa vaadittiin kommunistista nuorisoliittoa perustamaan soluja mm. työväen urheilujärjestöihin. Ratkaisevan sysäyksen yhteisrintaman luomiseen antoi SKP:n keskuskomitean laajennettu kokous kesällä 1933, jolloin kommunisteja kehotettiin yhteistoimintaan sosialidemokraattien kanssa. Myös TUL:n historian kirjoittaja Seppo Hentilä on sitä mieltä, että "ilmeisesti juuri työväen urheiluliike oli se organisaatio, jonka piirissä kommunistien 1930-luvun julkinen toiminta jatkui laajimmillaan". (Viite 20)

Aiheita yhteisrintaman rakentamiseen sosialidemokraattien ja kommunistien kesken työläisurheilun piirissä ilmenikin nopeasti. Lapuanliikkeen johtaman oikeistohyökkäyksen johdosta TUL joutui myös tulilinjalle.

1930-luvun alkupuolen suuria urheilupoliittisia kiistoja oli oikeistopiirien vaatimus Valtakunnanliiton muodostamisesta, joka olisi merkinnyt TUL:n itsenäisen toiminnan lopettamista. Painostus TUL:ää kohtaan meni niin pitkälle, että liitolta lopetettiin valtionapu vuodelta 1933, koska se ei suostunut opetusministeriön poliittisiin ehtoihin. TUL:n saamatta jääneet varat, 185 000 markkaa, menivät pääosin suojeluskunnille ja porvarillisille urheilu- ja nuorisoseuroille.

TUL:n piirissä ja etenkin liittotoimikunnassa oli henkilöitä, jotka ryhtyivät sommittelemaan kompromisseja valtionavun saamiseksi. Erittäin pienessä piirissä tehtiin päätös, joka merkitsi alistumista porvariston ehtoihin ja joita voitiin tulkita luopumisena työläisurheilun periaatteista. Tämä herätti laajaa tyytymättömyyttä jäsenistön keskuudessa. Tampereen piiri esiintyi päättäväisesti näitä kompromisseja vastaan.

Kun TUL:n liittoneuvosto oli elokuussa 1934 Tampereen piirin edustajan vastustaessa alistunut tähän työläisurheilun periaatteet romuttavaan kompromissiin, so. sen luokkaluonteen kieltämiseen, Tampereen piiri kutsui koolle syyskuussa ylimääräisen piirikokouksen, jossa vaadittiin ylimääräisen liittokokouksen koolle kutsumista. Sille ei kuitenkaan saatu riittävää kannatusta liiton piirissä.

Tamperelaisten periaatteellista kantaa kuvaa se, että Turun Toverit ja Varsinais-Suomen piiri olivat jo aiemmin tehneet vuoden 1934 alkupuolella pidetylle TUL:n sääntömääräiselle VII liittokokoukselle esityksen liiton kotipaikan muuttamisesta Tampereelle, "aatteellisesti verevämpään ympäristöön". (Viite 21)

Oli selvää, että kommunistiset urheilumiehet ja naiset olivat näiden työläisurheilun periaatteita korostavien kannanottojen takana Tampereen piirissä. Tämän ajan johtavia SKP:n urheilutyöntekijöitä olivat Tampereella em. Yrjö Järvisen lisäksi mm. Jalmari Kanerva, Reino Andelin, Leo Suonpää ja Valdemar Snäll.

Tamperelaiset kommunistit ja sosialidemokraatit olivat yksimielisiä liiton linjasta ja niinpä esim. vuoden 1937 liittokokousvaaleissa kommunistit sijoittivat äänestykseen ainoastaan yhden oman ehdokkaan, mutta suosittelivat äänestämään useita sosialidemokraatteja pitäen heitä "ominaan". Tältä kommunistien suosittelemalta listalta valittiinkin, Tampereen valtiollisen poliisin tietojen mukaan, jäsenäänestyksellä kolme miestä ja viisi naista - yhteensä kymmenestä valitusta! (Viite 22)

SKP:n linjana oli selkeä valtakunnaliittopuuhailun vastustaminen ja TUL:n itsenäisyyden puolesta käytävä kamppailu. Myös TUL:n jäsenistö tuki näitä SKP:n tunnuksia. Keskustelu asiasta kävi kiihkeänä, kunnes sosdem. poliitikot painostivat TUL:n alistumaan ylimääräisessä liittokokouksessa 5-6.2.1939.

Liittokokous, jossa oli edustajina jo runsaasti kommunistejakin, Tampereen piirin edustajana mm. Erkki Salomaa, joutui äänestämään useasti ennenkuin lopullinen päätös saatiin aikaan.

Ensimmäisessä kannanotossa kielteisen kannan yhteistoimintaan esitteli Tampereen piiriä edustanut Eino Rantanen (sd). Hänen esityksensä voitti äänestyksessä luvuin 37-33. Toisena kokouspäivänä, kun yön aikana oli sosialidemokraattisia kokousedustajia painostettu, Väinö Tanner käytti puheenvuoron, jossa mm. valtionavun menettämisellä uhkaillen pyrittiin taivuttamaan kokous uuteen päätökseen.

Näin tapahtuikin ja päätös päätettiin tarkistaa äänin 37-31. Ratkaisevassa äänestyksessä, jossa oli vastakkain kaksi päätösehdotusta, pidemmälle menevä yhteistoimintaesitys voitti äänin 35-33. (Viite 23)

Tätä TUL:n vasemmistolaisten äänenpainojen nujertamista oli edeltänyt tietynlainen kielteinen suhtautuminen vuonna 1936 pidettyihin Berliinin olympiakisoihin, jotka eurooppalainen työläisurheiluväki aivan oikein näki Saksan fasismin propagandatilaisuutena. Vielä siinä vaiheessa TUL:kin yhtyi näihin kannanottoihin matalalla profiililla pelätessään valtionavun menetystä. Näissä keskusteluissa oli monia vivahteita ja vaiheita myös kommunistien keskuudessa.

Sitähän ne olivatkin ja voi hyvin kuvitella, että tällainen kannanotto on voinut syntyä vain siltä pohjalta, että on yliarvioitu mahdollisuuksia fasismin vastaisen kansanrintaman luomiseksi. Sellaiseen ei kommunistisella liikkeellä ollut mitään mahdollisuuksia työnantajain keskusliiton ja suojeluskuntajärjeston ohjauksen alaisena toimineessa Suomen Voimistelu-ja Urheiluliitossa (SVUL). Berliinin olympiakisoihin Suomi osallistui täysin rinnoin ja myöhemmin sosdem-johtoinen TUL oli yhteistoiminnassa myös natsien kanssa.

Takaisin alkuun


3.7 Fasismi iskee kansainväliseen työläisurheiluun

Työväen urheiluliikkeessä ratkaisevana vedenjakajana Suomessa oli 1920-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen alussakin suhtautuminen kansainvälisiin työläisurheilujärjestöihin. Sosialistinen urheiluinternationaali (LUI) ja sen vastapooli Punainen internationaali (PUI) jakoivat Euroopan voimakasta työläisurheiluliikettä työväenliikkeen yleisen jaon mukaisesti sosialidemokraatteja ja kommunisteja kannattaviin liittoihin.

Yhteistyö punaisen urheiluinternationaalin kanssa Moskovan spartakiaadissa 1928 oli ollut TUL:n sosialidemokraateille punainen vaate ja sitä käytti aiheenaan myös etsivä keskuspoliisi vainotessaan kommunistisia seuroja.

Mutta myös sosialistinen urheiluinternationaali oli liiaksi punainen Suomen porvaristolle, kun se 1930-luvun alussa hyökkäsi sosialidemokraattista TUL:ää vastaan.

Vielä katkerammin saivat sosialidemokraattisetkin työläisurheilijat maistaa Saksan fasismin hyökkäyksen omaa internationaaliaan LUI:tä vastaan Hitlerin noustua valtaan Saksassa.

Sosialistisessa urheiluinternationaalissa LUI:ssä oli 1920-luvulla ollut lähes kaksi miljoonaa jäsentä. Hitlerin valtaannousu tuhosi täydellisesti Saksan puolitoistamiljoonaisen työläisurheiluliiton 1934. Samana vuonna tuhoutui Latvian liitto ja vuoden 1934 keväällä Itävallan ASKÖ, joka oli ollut LUI:n toiseksi suurin jäsenjärjestö. Saksan miehitettyä Tshekkoslovakian 1938 menetettiin jälleen voimakas työläisurheiluliitto. LUI:n jäsenmäärä oli enää vajaa 200 000.

Kun TUL:n sihteeri V.J. Kostiainen kävi 1932 Saksassa, hän joutui toteamaan, miten työläisurheilijat taistelivat rohkeasti kaduilla natseja vastaan. (Viite 25)

Takaisin alkuun


3.8 Yhteistyötahtoa yhdennellätoista hetkellä

Saksalaisen fasismin eteneminen loi pohjaa eurooppalaisella tasolla työväen urheiluliikkeessä sille kansanrintamalle, johon Komintern 1935 päätöksillään tähtäsi. Tällainen yhteistyö syntyikin sosialistisen ja kommunistisen urheiluinternationaalien kesken.

Myös sosialidemokraattien johtama TUL otti tässä vaiheessa "lusikan kauniiseen käteen" ja pyörsi pyhät kironsa yhteistyöstä Neuvostoliiton urheilujärjestöjen kanssa. 25.1.1935 allekirjoitettiin Moskovassa yhteistyösopimus urheiluvaihdosta, jonka seurauksena jo samana vuonna järjestettiin liitto-otteluja mm. painissa, jalkapallossa, yleisurheilussa ja nyrkkeilyssä.

Viimeiset työläisolympialaiset järjestettiin fasismin vastaisen taistelun tunnuksella Antwerpenissa heinä-elokuun vaihteessa 1937. Fasismin vastaisen taistelun mieliinpainuvana ja ajankuvaan liittyvänä muistomerkkinä oli sisällissodan rintamilta Antwerpeniin saapuneen Espanjan 75-henkisen joukkueen vastaanotto kaupungin keskusasemalla. Satatuhantinen vastaanottajajoukko lauloi Kansainvälisen ja saattoi espanjalaiset fasismin vastaiset taistelijat majapaikkaansa.

Sen hetkisestä työläisurheiluliikkeen aatteellisesta sisällöstä kertoo sosialistisen urheiluinternationalin viesti

Seuraavat työläisolympialaiset oli päätetty pitää Prahassa 1940. Tshekkoslovakian liitto oli jo silloin lakkautettu, samoin Espanjan, jossa fasistit olivat voittaneet 1939 ja sota, josta Komintern oli varottanut, oli alkanut.

Se yhteistyötahto, joka työläisurheilussa oli syntynyt yhdennellätoista hetkellä, ei enää pystynyt fasismin etenemistä uhkaamaan. Kommunistien ja Kominternin hätähuudot yhteisen kansanrintaman puolesta tukahtuivat Euroopassa saksalaisten satilasaappaitten alle.

Myös Suomen työläisurheilulle jäi liian vähän aikaa toteuttaa kansanrintamakehoitusta. Vaikka tiedot työläisurheilijain vainoista Hitlerin Saksassa kantautuivat Suomeenkin, TUL oli kantansa valinnut vuoden 1939 liittokokouksessa. Sen päätöksillä, joita Tanner oli kokouksessa sanelemassa, oli tarkoitus luoda Suomeen aivan toisenlaista yhteisrintamaa, joka sitten myös pian käytännössä toteutui - natsien kanssa!

Niinpä jo vuonna 1940 ja 1941 Työväen Urheiluliitto lähetti valtuuskuntia Hitlerin hallitsemaan Saksaan tutustumaan maan urheilujärjestelmään. Saksassa kävivät voimistelemassa TUL:n naiset tunnetun liittojohtajan Greta Rajalan johdolla ja lähettipä TUL jopa nuorisovaltuuskunnan Hitler Jugendin vieraaksi. (Viite 27)

Takaisin alkuun


3.9 Kansanrintamaan nuorisotoiminnassa

Kun kansanrintamapäätökset oli vahvistettu puoluekokouksessa 1935, kommunistien nuorisotyön erääksi areenaksi muodostui Sosialidemokraatinen Työläisnuorisoliitto.

Suomalaisia tähän työhön velvoitti etenkin se, että Kominternin VII kongressissa oli yhden pääalustuksista, "Nuoriso ja taistelu sodanvaaraan vastaan", esittänyt Kominternin sihteeristön jäsen Otto Ville Kuusinen. Suomalaisten kommunistien johtamaa nuorisotoimintaa ja sen tuloksia arvostettiin suuresti Kominternin piirissä.

Kominternin kokousta seuranneessa SKP:n VI puoluekokouksessa velvoitettiin vielä vahvistamaan maanalaista kommunistista nuorisoliittoa, mutta pian sen jälkeen päätettiin vuonna 1926 perustettu liitto lopettaa ja kaikki toiminta keskittää Sosdem.Työläisnuorisoliittoon. (Viite 29)

Tätä vaihetta kuvaa Anna Suosalo muistelmissaan. Hän oli vapautunut poliittisesta 3,5 vuoden tuomiostaan tammikuussa 1936. Kun kotikaupungissa Oulussa ei löytynyt työtä, hän lähti Tampereelle. Työtä vaatetustyöläiselle löytyi ja puolueen kehotuksesta hän liittyi heti vaatetustyöläisten ammattiosastoon. Mutta kesällä 1937 tuli Helsingistä kehotus muodostaa puolueen nuorisotyötä johtava elin. Sellainen muodostettiin ja Anna Suosalon lisäksi siihen tulivat Pellervo Takatalo, Hugo Lahtinen ja joku neljäs, jonka nimeä Anna Suosalo ei sano muistavansa. Unohdus lienee ollut tarkoituksellinen, sillä tämä neljäs henkilö paljastui myöhemmin ohranan tiedottajaksi.

Suosalo liittyi samana vuonna Tampereen sosdem. nuorisoseuraan, jossa hän ei kuitenkaan voinut ottaa vastaan luottamustehtäviä, koska oli menettänyt kansalaisluottamuksensa 12 vuodeksi.

Anna Suosalo arvioi, että kommunistit onnistuivat osittain näissä päämäärissään nuorison keskuudessa. Kommunistit pääsivät piiritoimikuntaan asti, myös Suosalo ehti olla siellä vuoden, ja sen kautta saatiin vaikutusta muihin osastoihin. Anna Suosalo oli mukana kolmen muun Tampereen piiriläisen kanssa Sosdem. Työläisnuorisoliiton liittokokouksessa 1937 Jyväskylässä, jossa oli kommunisteja myös muista piireistä. (Viite 30)

Pellervo Takatalo, joka sittemmin toimi mm. piirin nuorisotyön vastaavana, on muistelmissaan kertonut kuuluneensa samaan puolueen nuorisojaostoon, josta Anna Suosalo kertoo. Takatalo tuli Tampereelle Riihimäeltä vuonna 1935. Hän muistaa myös nuorisojaoston neljännen henkilön nimen. Neljäs oli Martti Vilenius, jonka Takatalo sanoo osoittautuneen myöhemmin valtiollisen poliisin asiamieheksi ja joka selviää myös EK-Valpon Tampereen osaston asiakirjoista Valtionarkistossa.

Jaoston kokouksia pidettiin Hugo Lahtisen ja Anna Suosalon asunnoissa sekä ulkona liikuttaessa. Toimintasarkana oli Tampereen sosdem. nuorisoseura ja Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön nuorisotoiminta. Nuorisoseuran puitteissa järjestettiin opintokerhoja ja työn "tuloksena kasvoi ja kehittyi aktiivisempi, tietoisempi ja luokkakantaisesti kehittyneempi joukko", Takatalo arvioi. (Viite 31)

Erkki Salomaa, joka toimi aktiivisesti nuorisoseurassa, sanoo, että seuran marxilaisuuden kerho toimi hyvin jopa kesällä ja kokoontui kerran viikossa. Marxilaisuutta opiskeltiin Jorma Johteisen monistaman opintosuunnitelman pohjalta, vaikka siihen liittyvää kirjallisuutta olikin vaikea saada.

Marjatta Mäkinen varottaa kuitenkin yliarvioimasta opintokerhon merkitystä:

Takaisin alkuun


3.10 Kommunistien mukaantulo aktivoi

Vuosina 1939-1940 SKP:n piirin nuorisovastaavana toiminut Jorma Johteinen kertoi muistiossaan 18.10.1941, että piirin nuorisojaoston työ ei yltänyt kovin laajalle.

Johteinen arvioi, että Tampereen sosdem. nuorisoseuran johdon jäsenistä oli kolmasosa SKP:n tai kommunistisen nuorisoliiton jäseniä ja loputkin tukivat kommunisteja, koska "suurin osa äänestyksissä kannatti kommunisteja".

Näin siis Jorma Johteinen. Vaikka pääasiallisia tuloksia saavutettiinkin Tampereen osastossa, myös muualla toimittiin samalla tavalla. Tahmelan osastossa oli jäseniä n. 50, Vehmaisten yhdistyksessä 30-40, Nokian yhdistys "oli lähes kokonaan kommunistien käsissä", Ruovedellä oli jonkin verran vaikutusta. Heikompi oli yhteys Pispalan, Lielahden ja Uudenkylän yhdistyksiin.

Sosdem. nuorisoliiton Tampereen piiritoimikunnassa oli kuitenkin Johteisen mukaan kommunistien vaikutus voimakas. Myös ammattiyhdistysnuorison parissa toimittiin Työväen Kesäkodilla, urheilutyössä saatiin joitakin mainittavia tuloksia jopa vuoden 1941 TUL:n liittokokouksessa, jossa nuorisojaoston puheenjohtajaksi valittiin kommunisti.

Nuorisotoiminnasta käsin kommunistien työtä seurannut Marjatta Mäkinen sanoo, ettei varmuudella tiedä, miksi kommunistien huomio ennen talvisotaa kohdistui etenkin nuorisoseuraan.

Marjatta Mäkinen ei tiennyt, mutta valtiollinen poliisi tiesi, että SKP:n piirin nuorisojaosto oli saanut jo vuoden 1937 alussa uudet toimintaohjeet puoluekeskukselta. Puolue oli päättänyt, että päähuomio puolueen nuorisotyössä ei ole enää ammattijärjestöissä, vaan kaikki tarmo ja into on kohdistettava sosdem. työläisnuorisojärjestöihin. Puolueen tämän ohjeen mukaisesti työstä ammattijärjestöissä huolehti SKP itse kattavasti. (Viite 34)

Johtavien nuorten kommunistien aktiivisen mukanaolon Tampereen sosdem. nuorisoseurassa Marjatta Mäkinen muistaa hyvin.

Arvo Viitanen vahvistaa Jorma Johteisen maininnan Nokian sosdem. nuoriso-osaston vasemmistolaisuudesta. Puolue kiinnitti vuodesta 1936 lähtien "huomiota paikallisen sosdem. nuorisoyhdistyksen toimintaan. Sen johdossa oli meikäläisillä enemmistö", vakuuttaa Viitanen. Päähuomion kommunistit kiinnittivät aatteelliseen kasvatukseen, mutta myös käytännön työssä kommunistit olivat mukana. Sosdem. Työläisnuorisoliiton edustajakokoukseen 1937 osallistui Nokialta vasemmistolainen edustaja Rauno Toiminen, joka esiintyi opposition riveissä. Myös piiri- ja aluejärjestöjen kokouksiin valmistauduttiin vasemmistolaisin äänenpainoin. (Viite 36)

Takaisin alkuun


3.11 Vaikutus nuorison keskuudessa

Tampereen Sosialidemokraattinen Nuorisoseura muodostui 1930-luvun lopulla vasemmistolaisen työväenliikkeen tulkiksi Tampereella samaan tapaan kuin Helsingin Toveriseura pääkaupunkiseudulla. Sen johtohenkilöt olivat arvostettuja koko piirin mitassa. Seuran puheenjohtaja Otto Reijonen valittiin 19.2.1934 eniten ääniä saaneena piiritoimikuntaan Pispalassa pidetyssä piirikokouksessa.

Seuraavana vuonna Vilppulassa 24.2.1935 pidetyssä piirikokouksessa saatettiin todeta, että Tampereen Sosialidemokraattinen Nuorisoseura oli nostanut jäsenhankintakamppailussa jäsenmääräänsä yli 100 prosentilla, 80 jäsenestä n. 200 jäseneen. Näin se oli silloin toimintakertomuksen mukaan Sosdem. Työläisnuorisoliiton suurin osasto. (Viite 37)

Sosdem. Työläisnuorisoliiton Tampereen piirikokouksissa käsiteltiin myös fasismin ja sodan vaaraa. Kangasalla 23.2.1936 pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin asiasta ponnet, joissa

Messukylässä 27.2.1938 pidettyyn piirikokoukseen oli Tampereen osasto tehnyt samasta aiheesta esityksen "Kansainvälisyys nuorisoliikkeessä", joka aiheutti vilkkaan keskustelun. Päätöksessä, joka tehtiin yksimielisesti, kehotettiin liittotoimikuntaa mm. laajentamaan kansainvälistä kanssakäymistä.

Tampereen osastosta oli tässä kokouksessa useita kommunisteja, kuten Anna Suosalo, Jorma Weckman ja Paavo Mendelin. Pispalan osastoa edusti Martti Malmberg. (Viite 38)

Ajan tavan mukaan nuorisojärjestöjen ohjelmaryhmät löivät leimansa silloiseen työväenjärjestöjen juhlakulttuuriin. Juhlakultuuria pitivät yllä nuorisopiirin järjestämät henkiset kilpailut. Tampereen sosdem. nuorisoseura menestyi niissä erinomaisesti. Seurassa oli hyviä esiintymisryhmiä, joista eräs, lausuntaryhmä, nousi erityiseen maineeseen. Yleisen vasemmistolaistumisen myötä ja fasismin ja sodan vaaran uhatessa nuorisoryhmien ohjelmistot olivat voimakkaasti työväenhenkisiä ja sodanvastaisia.

Tampereen sosdem. nuorisoseuran, kuten muidenkin nuoriso-osastojen ryhmät esiintyivät kaikkialla Pohjois-Hämeessä. Sosdem.Työläisnuorisoliiton piirikokouksien päätöksillä seurat velvoitettiin tekemään iskuryhmillään matkoja sellaisille paikkakunnille, joilla ei ollut työväen nuorisotoimintaa.

Kun tamperelaisten ryhmä vieraili piirin tunnetuilla teollisuuspaikkakunnilla, joilla on vain yksi ja voimallinen työnantaja, nuoret joutuivat näkemään sen ajan työläisten todellisuuden kaikessa alastomuudessaan. Valkeakoski, Jämsä, Jämsänkoski ja Mänttä olivat kaikki yhden herran palvelijoita.


kisälliryhmä esiintyy

Ohjelmatoiminta oli Tampereen sos.dem nuorisoseurassa vilkasta. Ohjelmaryhmien voimin järjestettiin ympäröivään maakuntaan säännöllisesti ohjelmallisia iltamia. Perinteen mukaan seurassa toimi sekä kisälli- että kisällitärryhmä. Kuvassa kisälliryhmän viisi hanuristia "kurttuineen" vahvistettuna banjolla ja huuliharpulla. Haitarijazzia toimi myös agitaation välineenä.


Jämsänkosken työväentalolla esiintyessään nuoriso-osaston iskuryhmälle, joka yöpyi juhlasalin lattialla, sanottiin jo ajoissa, että nukkumaan pitäisi mennä aikaisin, koska sähkö katkaistaisiin kello 22. - Miksi niin? kyselivät nuoret.

Jämsänkoskella tehdas ei myynyt sähkövirtaa työväentalolle, mutta kun talolla toimi myös elokuvateatteri, oli työväenyhdistyksen rakennettava sinne oma pienoissähkölaitos. Sen moottori taas sammutettiin kello 22. (Viite 39)

Erkki Salomaa sijoitettiin lausuntaryhmään, johon hänen oman arvionsa mukaan nimettiin "sellaiset jäsenet, jotka eivät osanneet soittaa, laulaa, tanssia kansantanhuja, mutta joille oli jotain puuhaa järjestettävä". Salomaa olettaa, että vasemmistolainen nuorisoliike oli tuonut tämän harrastusmuodon Saksasta.

Tämä Tampereen nuorisoseuran esittämä runo oli todella vaikuttava ja suuritöinen. Se alkoi:

Sen jälkeen runossa selvitellään sodan taustavoimia, kapitalismia, työläisten oikeustaistelua, kuvataan sodanuhkaa. Herrat, soolona, esittelevät omia hurskaita päämääriään, upseerit niin ikään, ja pappikin tavan mukaan esiintyy siunaamassa sotaliput.

Mutta sodan kylvö kuvataan vavahduttavasti:

Yleispätevä julistus kuvaa sodan ääniä:

Kun sotilaat palaavat:

Takaisin alkuun


3.12 Ammatilliseen liikkeeseen hyvä ote

Kommunistien työstä ammattiyhdistysliikkeessä vastasi 1930-luvun puolivälistä muiden ohella Paavo Rosman, joka oli vapautunut poliittisista syistä saamastaan vankilatuomiosta 1935. Hänellä oli kokemusta kommunistien työpaikkatoiminnasta Tampellasta, jossa hän Pauli Niemisen ehdotuksesta oli liittynyt SKP:hen 1926.

Tampellan puoluesolussa aikanaan toiminut ja SKP:n piirisihteerin tehtävästä vastaava Arvo Lamminen esitti, että Paavo Rosman keskittyisi ammattiyhdistystoimintaan Tampereella ja Pohjois-Hämeessä.

Paavo Rosmanin ja kommunistien ensimmäinen tehtävä oli muuttaa Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön suuntaa siten, että se toimisi paremmin ammattiosastojen etujärjestönä. Työ lähtikin käyntiin ripeästi, ja jo 1936 vuosikokouksessa Paavo Rosman valittiin TAP:n työvaliokuntaan, jossa hän toimi sotaan asti. Kun Rosman tunnettiin kommunistiksi, oli hänen valintansa samalla osoitus TAP:hen kuuluvien vasemmistolaisten ammattiosastojen vaikutusvallasta.


Paavo Rosman perheineen

Vasemmistolaisen ammattiyhdistysväen johtohahmo oli jo ennen sotaa Paavo Rosman. Kuvassa Paavo vaimonsa Helvin ja tyttärensä Railin kanssa viettämässä kesäistä päivää sodan jälkeen Työväen kesäkodin maastossa. Meneillään on aamukahvi luonnonhelmassa.


Kommunistien nousulle paikallisjärjestön johtoelimiin on luonnollinen selitys.

Työläisten etujen ajajana kommunistit olivat saaneet ammattiyhdistysliikkeessä huomattavan jalansijan jo 1920-luvulla. Kansanrintamakauden menestyksen takana oli vasemmistolainen keskusliitto Suomen Ammattijärjestö SAJ, josta sosialidemokraatit irtautuivat toukokuussa 1929 ja joka ammattiosastoineen joutui Lapuan lakien lakkautusvyöryn kohteeksi.

Vaikean kriisivaiheen jälkeen kommunistit alkoivat SKP:n päätöksien mukaisesti järjestäytyä uudelleen SAJ:n hajotusjärjestöksi perustettuun sosialidemokraattisen SAK:n ammattiliittoihin, erityisesti SKP:n vuonna 1933 tekemien päätöksen seurauksena. Näin tapahtui Tampereellakin.

On vaikeata arvioida pitääkö tämä Teemu Oinosen Salomaa elämäkerrassa esittävä arvio täsmälleen paikkaansa. Kyllä kommunisteilla oli ilmeisesti selvät suunnitelmat vaikutuksensa kasvattamisesta ammatillisessa paikallisjärjestössä. Heillä oli myös SAJ:n ajalta - vangitsemisista huolimatta - hyviä kaadereita työpaikoilla ja ammattiosastoissa.

Kun Rakennustyöläisten Liiton piirijärjestäjän paikka julistettiin haettavaksi 1938, kehotettiin Erkki Salomaata hakemaan sitä, koska hänellä oli puhtaat paperit ja hän oli Työväen Akatemian käynyt, vasta 21-vuotias. Tampereen rakennustyöläisten keskustoimikunta valitsi hänet ja Rakennusliitto vahvisti vaalin.

Salomaa ryhtyi toimeen 1.5.1938. Vastavalitun piirijärjestäjän koetinkiveksi muodostui jo samana kesänä Tampereella käyty lakkotaistelu, jossa rakennustyöläisten rivit pysyivät tiiviinä. Rakennustyöläisten lakko alkoi 2.6.38 ja kesti kymmenen viikkoa, se koski 1500 työntekijää. SKP:n epävirallinen lakkojohto, jossa oli mukana Otto Mikkola, Lauri Hilden ja Arvo Lamminen, toimi nuoren Erkki Salomaan tukena. (Viite 42)

Lakko päättyi työläisten voittoon, jonka merkitys tuona aikana oli erityisen suuri. Tuntipalkkojen korotukset olivat merkittävästi suuremmat, mihin työnantajat olivat valmiit ennen lakkoa suostumaan. Salomaa itse toteaa lakon periaatteellisen merkityksen vielä suuremmaksi:

Myös Nokialla puolueen jäsenet onnistuivat saamaan vaikutusvaltaa ammattiyhdistysliikkeessä.

Viitanen kertoo myös paikallisjärjestön kokouksesta, jossa kävi puhumassa SAK:n sihteeri Jorma Tuominen. Hän joutui kuitenkin niin ankaraan arvosteluun, että katsoi parhaimmaksi lähteä pois ennen kokouksen loppua.

Takaisin alkuun


3.13 Rajuja hyökkäyksiä kommunisteja vastaan

Kommunistien nopea nousu vaikutusvaltaisiin asemiin Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön piirissä silminnähden hermostutti sosialidemokraatteja. Niinpä talvisodan aattona sosialidemokraatit ryhtyivät rajuihin hyökkäyksiin kommunistien asemia vastaan.

Vuoteen 1939 asti maanalaisen piirikomitean sihteerinä toiminut Arvo Lamminen kuvaa TAP:n alaisten ammattiosastojen poliittista jakautumaa ja työtä niissä seuraavasti:

Tällä tavalla kyettiin Lammisen mukaan johtamaan hyvin mm. palkkaliikkeitä. Tamperelaiset ammattiyhdistykset voitiin jakaa toimialakohtaisesti Lammisen mukaan seuraavasti:

Niinpä sitten ammatillisen paikallisjärjestön hallintoelimissä vasemmistolla oli paikoista noin puolet. Se näkyi mm. siten, että tämä osa oli oppositiossa sosialidemokraattien keskusjohtoa vastaan. Poliittiset asenteet ja lähestyvä sodan uhka näkyi TAP:n kokouksissa:

Ennen talvisotaa ehdittiin pitää vielä toinenkin kokous poliittisesta tilanteesta.

Hyökkäykset kommunisteja vastaan kiihtyivät paikallisjärjestössä talvisodan jälkeen. Lammisen mukaan sosialidemokraatit "vainosivat paikallisyhdistyksiä paimenkirjeillä". Ohranakin tuli paikallisjärjestön kokouksiin.

Vastaavanlaisia toimia sosialidemokraatit yrittivät toteuttaa myös metallissa. Kun metalliliitto lähetti kurittomille paimenkirjeen, ammattiosasto kuitenkin kieltäytyi.

Rakennusalalla oli kommunistien vaikutus vahva. Se lujittui palkkataisteluissa voitollisen vuoden 1938 lakon jälkeen ja jatkui vuosina 1940-1941. Lähes joka kevät rakennustyöläisillä oli palkkaliike, jonka tuloksena saatiin sopimus, myös 1941.

Vuonna 1940 valtiovalta ja valtiollinen poliisi sekaantuivat jälleen ammattiyhdistysliikkeen toimintaan, kun kesällä annetulla asetuksella yli 30 henkilöä käsittävien kokousten pitämiseen piti saada lääninhallituksen lupa.

SAK:n johto laati valtiolliselle poliisille luettelon niistä ammattiyhdistystoimitsijoista, joita se piti luotettavina. Valtiollinen poliisi puolestaan lähetti sen lääninhallituksille saatekirjeellä, jossa todettiin, että

Tamperelaisia tämä sujuva yhteistyö SAK:n johdon ja valtiollisen poliisin kesken koski mm. siten, että Erkki Salomaan jälkeen rakennusliiton Tampereen piirin järjestäjäksi valittu Arvo Viitanen, jonka nimi luettelosta puuttui, erotettiin liiton palveluksesta, pidätettiin ja vietiin keskitysleirille. (Viite 45)

Vasemmistolaisesta näkökulmasta tuota aikaa tarkastellen on vaikea yhtyä Markku Salomaan näkemykseen, jonka hän esittää Suomen Akatemian ja Rakennusliiton tuella tekemässään tutkimuksessa:

Erkki Salomaan paikalla Rakentajan päätoimittajana vaikuttanut samanniminen henkilö näyttää edenneen kauaksi edeltäjänsä kokemuksista.

Takaisin alkuun ; Luku 4: Kansanrintamapolitiikan vaikutuksia ja saavutuksia


Viitteet lukuun 3:

1) Eino Laakso toiminnasta Tampereella. NKP:n arkiston mikrofilmit. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

2) Kansan Uutisten lehtileike. Paluu tekstiin.

3) EK-Valpo 1/5 Tampereen os. tilannekatsauksia 1-3/37. Paluu tekstiin.

4) Anna Valtosen muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

5) Arvo Viitasen muistio 4.2.1942 Sorokassa, NKP:n arkiston mikrofilmit, ansan Arkisto. Paluu tekstiin.

6) Kipinästä tuli syttyi, siv. 181. Paluu tekstiin.

7) Paavo Rosmanin muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

8) Tampereen sosdem. kunnallisjärjestön pöytäkirja 1936 Työväen Arkisto. Paluu tekstiin.

9) SDP:n puolueneuvoston pöytäkirjat 7.3.37 siv. 18-19 ja 14.11.37 siv. 17-18. Paluu tekstiin.

10) Betty Peltosen muistelmat, Kansan Uutiset 21.4.1974. Paluu tekstiin.

11) Oittinen: Työväenliike ja työväenkysymys Suomessa. Paluu tekstiin.

12) EK-Valpo Tampereen os. tilannekatsaus 11/38. Valtionarkisto. Paluu tekstiin.

13) Peltosen muistelmat, kuten edellä. Paluu tekstiin.

14) M.ja E.Johteinen: Vapaa-ajattelija -lehti 4/79. Paluu tekstiin.

15) Peltosen muistelmat, kuten edellä. Paluu tekstiin.

16) Yrjö Järvisen muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

17) Seppo Hentilä: Työväen urheiluliikkeen historia I siv. 209-237. Paluu tekstiin.

18) Sama, siv. 325. Paluu tekstiin.

19) Lakkautetut järjestöt. Sisäasianministeriön julkaisu. Paluu tekstiin.

20) Seppo Hentilä, emt. siv.336. Paluu tekstiin.

21) Sama, siv. 340-387. Paluu tekstiin.

22) EK-Valpo, Tampereen os. tilannekatsauksia. Valtionarkisto. Paluu tekstiin.

23) Ylimääräisen liittokokouksen pöytäkirja 1939,siv. 25-40. TUL:n arkisto. Paluu tekstiin.

24) Erkki Salomaan muistelmat. Salomaan muistelmat Kansan Arkistossa on laaja omaelämäkerrallinen julkaisematon teos kirjoittajan vaiheista työväenliikkeessä. Se on kirjoitettu ilmeisesti useammassa osassa ja sivunumeroita ei näissä lähdeviitteissä ole mainittu. Teos noudattaa kuitenkin aikajärjestystä ja viitteissä mainitut asiat on siltä pohjalta helppo löytää. Paluu tekstiin.

25) Seppo Hentilä, emt. siv.391-392. Paluu tekstiin.

26) Helge Nygren: Punainen Olympia, siv. 85-96. Paluu tekstiin.

27) Martti Kempas: Pyhä urheilu, siv. 91-92. Paluu tekstiin.

28) OW.Kuusinen: Kansainvälisiä kysymyksiä, siv. 102-128. Paluu tekstiin.

29) Taistelevan työläisnuorisoliikkeen historia, 6. vihko. Sirolan kirjeopisto. Paluu tekstiin.

30) Anna Suosalon muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

31) Pellervo Takatalon muistelmia, kasetti. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

32) Erkki Salomaan muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

33) Jorma Johteisen selostus Sorokassa 4.2.1942. NKP:n arkiston mikrofilmit, Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

34) EK-Valpo Tampereen os. tilannekatsaukset 1937. Valtionarkisto. Paluu tekstiin.

35) Marjatta Mäkisen haastattelu. Kansanarkisto. Paluu tekstiin.

36) Arvo Viitasen muistio Sorokassa. NKP:n arkiston mikrofilmit, Kansanarkisto. Paluu tekstiin.

37) SosDem.. Työläisnuorisoliiton Tampereen piirikokousten pöytäkirjat 1934 ja 1935. Työväen Arkisto. Paluu tekstiin.

38) Em. piirikokousten pöytäkirjat 1936 ja 1937. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

39) Erkki Salomaan muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

40) Pirkko Tulpon laatima haastattelu 3.1.74. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

41) Teemu Oinonen: Salomaan elämäkerta, siv. 65. Paluu tekstiin.

42) Sama, siv. 75. Paluu tekstiin.

43) Erkki Salomaa: Rakentajat eilen ja tänään siv. 283. Paluu tekstiin.

44) Arvo Lammisen muistio Sorokassa 5.2.1942. NKP:n arkiston mikrofilmit, Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

45) Erkki Salomaa; Suuri raha ja isänmaa, siv. 222-223. Paluu tekstiin.

46) Markku Salomaa: Punaupseerit, WSOY, 1992. Siv. 267. Paluu tekstiin.

Takaisin alkuun ; Luku 4: Kansanrintamapolitiikan vaikutuksia ja saavutuksia