Luku 2.

SKP:n vaikutus ja toiminta Tampereella

2.1 Fasismin uhka heijastui ; 2.2 SKP:n ohjaava ote ; 2.3 Tunnettuja nimiä tuulisella paikalla ; 2.4 Piiriaktiivin keskeisin paikka ; 2.5 Kesäkoti ohranan silmätikkuna

2.1 Fasismin uhka heijastui

Lapuan liikkeen vaikutukset eivät kenties olleet Tampereen seudulla niin näkyvät kuin joillakin muilla paikkakunnilla, joskin samoja laittomia toimia kohdistettiin Tampereenkin vasemmistolaiseen järjestöväkeen. Helsinkiin matkalla olleet lapualaiset yrittivät muiluttaa Kalle Renforsin ja Otto Mikkolan. Työväenjärjestöjen toimitalo Kyttälänkadulla suljettiin. Tammisaaren pakkotyölaitoksessa kuolleen poliittisen vangin Pauli Tuomirannan hautajaistilaisuuteen kokoontuneen yleisöjoukon hajottivat väkijoukkoon hyökänneet ratsupoliisit.

Kommunistien sekä julkinen että salainen toiminta oli ollut etsivän keskuspoliisin tiukassa valvonnassa koko 1920-luvun ajan. Vankilatuomioita oli jaettu kuten muuallakin maassa. Lähes kaikki johtavassa asemassa olevat tamperelaiset kommunistit olivat saaneet opetusta Tammisaaren pakkotyölaitoksessa jo 1920-luvulla. Vangittujen määrä kasvoi yhä 1930-luvun alkuvuosina, jolloin koko maassa poliittisia tuomioita valtio- ja maanpetoksesta langetettiin vuosittain 350 - 516 henkilölle.(Viite1)

Pohjois-Hämeessä lakkautettiin lähes kaksisataa työväenjärjestöä 1920- ja 1930-luvuilla, viimeiset lapuanliikkeen painostuksesta syntyneiden ns. kommunistilakien perusteella.

Suurimman lapualaisaallon jo laannuttua kuohutti koko maata suojeluskuntalaisten raju hyökkäys sosialidemokraattien juhlaa vastaan helatorstaina 27.5.1933 Tampereella. Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkö everstiluutnantti A.O.Pajari johti 150-miehisen upseerikomppanian Hämeenkadulle ja veti alas kadun varrelle pystytettyihin salkoihin nostetut punaiset liput. Eikä sekään riittänyt:

Sen jälkeen marssittiin juhlapaikalle Pyynikin urheilukentälle ja vaadittiin järjestäjiä poistamaan myös sieltä punaiset "luokkataistelun symboolit", mikä myös tapahtui poliisien avustamana.

Ei ollut ihme, että tällaiset toimet herättivät suuttumusta ja vastarintaa työväenliikkeen piirissä.

SKP:n Tampereen piirikomitean jäsen Paavo Rosman arvioi sodanvastaisen toiminnan voimistuneen 1930-luvun alkupuolelta lähtien. Se juontui hänen mukaansa Saksan fasistien valtaannoususta, vuoden 1933 keväästä.(Viite 2)

Sama sodanvastaisuus leimasi myös Tampereen sosialidemokraattisen nuoriso-osaston toimintaa.

Tämä heijastui myös nuorison ohjelmatoiminnassa. - Meillä oli mahtava joukkolausuntaruno "Ei koskaan enää sotaa", jossa oli 12 osaa, Lahtinen toteaa.

Takaisin alkuun


2.2 SKP:n ohjaava ote

Näin kertoo Teemu Oinonen Erkki Salomaa -elämäkerrassa SKP:n maanalaisen toiminnan menettelytavoista Tampereella. (Viite 4)

Salomaan toteamus Arvo Lammisesta kuvaa hyvin puoluesuhteita maanalaisuuden kaudella. Vaikka Salomaa itse oli jo puolueen jäsen ja johti merkittävällä menestyksellä mm. rakennustyöläisten 10-viikkoista lakkoa Tampereella 1938, hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt toimeksiantajaansa. Olihan SKP:n piirikomitea kuitenkin tämän rakennustyöläisten käymän taistelun taustavoima ja aivot.

Kuka ja millainen mies oli 1930-luvun lopulla viisi vuotta, pisimmän yhtäjaksoisen ajan, SKP:n Tampereen piiriä luotsannut Arvo Lamminen?


Arfo Lamminen

Arvo Lamminen oli ennen toista maailmansotaa pitkäaikainen SKP:n maanlainen piirivastaava. Hän joutui sodanaikaisesta keskitysleiristä rintamalle, siirtyi rintaman toiselle puolelle, palasi Tampereelle liittoutuneiden kaukotiedustelijana ja pahoinpideltiin raa'asti kiinni joutumisensa jälkeen.


Arvo Lammisella oli tuolloin takanaan monipuolinen ja rikas elämänkokemus työväenliikkeessä. Jo 14-vuotiaana 1915 hän liittyi työväen urheiluseuraan, Tampereen Weikkoihin, sosdem. nuoriso-osastoon seuraavana vuonna ja 1917 metalliliiton ammattiosastoon. Hän otti osaa Punakaartiin ja sai 1,5 vuoden tuomion.

Suomen Kommunistiseen puolueeseen Lamminen liittyi ensimmäisten joukossa 1920 ja oli vv. 1921-22 kursseilla Pietarissa. Tältä pohjalta, silloisten linjausten mukaisesti, hän vastasi piirissä puolueen sotilaslinjasta 1923-25. SKP:n kaupunkikomitean jäseneksi hän tuli 1925 ja piirikomitean 1927. Kommunistivainojen yhteydessä hänet tuomittiin 1928 jälleen 2,5 vuodeksi. Se oli Tammisaaren yliopiston aikaa.

Arvo Lamminen ehti olla puoluepiirissä 1920-luvulla myös nuorisotyön vastaavana ja siinä ominaisuudessa käydä Kommunistisen Nuorisointernationalen kongressissa. Piirisihteeriksi hänet valittiin 1934, josta tehtävästä erosi terveydellisistä syistä 1939 jatkaen kuitenkin 1941 piirikomiteassa. Piirisihteerikautenaan hän kävi myös Moskovassa. (Viite 5)

Takaisin alkuun


2.3 Tunnettuja nimiä tuulisella paikalla

Puoluepiiri organisoitui Tampereella vv. 1919 - 1920 vaihteessa, jolloin työn järjestäjänä toimi puolueen Moskovasta lähettämä J.H. Lumivuokko. Hänen jälkeensä tehtävässä toimi Jalmari Rasi ja Kalle Söderström. Söderströmin vangitsemisen jälkeen piirisihteeriksi lähetettiin Oulusta Antti Hyvönen ja hänen jälkeensä Neuvostoliitossa opiskelunsa päättänyt Eva Korhonen, joka vangittiin 1927.

Seuraava piirisihteeri oli Lauri Gustavsson,joka myös vangittiin jo vuoden 1928 keväällä. Hänen jälkeensä tuli tehtävään Eino Saastamoinen Nokialta, joka kuitenkin jäi kiinni puolueessa toimineen ohranan ilmiantajan polttamana 1930. (Viite 6)

Maanalaisen ja vainotun SKP:n toiminta oli sekä 1920- että 1930-luvuilla erittäin vaikeata myös piiritasolla. Leo Suonpää muistelee, että piirisihteereinä ovat toimineet mm. seuraavat henkilöt: Eeva Sassi-Korhonen, Huvi Luotonen, Kalle Lamminen, Martti Murto, Helmi Heikkilä, Inkeri Lehtinen ja Kerttu Lampinen. (Viite 7)

Varsin suuri joukko ihmisiä. Maanalainen piiriorganisaattorin työ on ollut todella tuulinen paikka. Lukumäärä osoittaa samalla valtiollisen poliisin EK:n tehokkuutta kommunistisen puolueen toiminnan tukahduttamisessa.

Takaisin alkuun


Piiriaktiiveja sodan jälkeen

Maanalaisen kauden tamperelaisia kommunisteja, useilla takanaan runsaasti vankilavuosia, kuvattuna heti sodan jälkeen SKP:n piirikomitean jäseninä. Eturivissä vas. Elsa Rautee, Leo Suonpää, Anni Suosalo ja Fanny Ylänne. Takarivissä vas. Eino Laine, Leo Laakso, Nieminen, Paavo Rosman, Artturi Pihala, Lauri Suosalo ja Arvi Laakso.


2.4 Piiriaktiivin keskeisin paikka

Piirikomiteoiden kokoonpanosta ei ole eikä voikaan olla tarkkaa tietoa, niiden kokoonpano vaihteli tilanteitten mukaan. Puolueen ammattiyhdistysaktiivi, piirikomitean jäsen Otto Mikkola kertoo 1930-luvun toiminnasta, että määrätyt henkilöt saattoivat kokoontua pohtimaan sunnuntaiaamuisin työväentalon alaravintolaan, jota kutsuttiin Tönkyräksi, ajankohtaisia asioita ja samalla myös päättämään tehtävistä. Hänen mukaansa piirikomiteat olivat 1930-luvun lopulla vapaamuotoisia tapaamismistilaisuuksia, joissa käsiteltiin pääasiassa sitä mitä tehdään julkisissa järjestöissä. (Viite 8)

Paavo Rosman, itse piirikomitean jäsen ja ammattiyhdistysaktiivi, kertoo 1974 ilmestyneessä Tampereen piirin 30-vuotishistoriikissa oman versionsa työväentalolla tapahtuneesta yhteystoiminnasta:

Muistelmissaan Paavo Rosman kertoo tarkemmin itse illegaalisesta organisaatiosta. 1920-luvulla piiriorganisaattorit olivat usein "ammattivallankumouksellisia", tehtävää päätoimisesti hoitavia tovereita, jotka saatettiin komentaa Tampereelle muualta Suomesta tai palattuaan Neuvostoliitosta. Mutta 1930-luvulla piiriorganisaattorin tehtävä järjestettiin toisella tavalla.

Piirisihteereiksi nimettiin paikallisia työssäkäyviä tovereita, Rosman sanoo ja jatkaa: "Esimerkiksi Arvo Lamminen oli pitkään piirisihteerinä ja toimi varsin menestyksellisesti. Hänen apunaan oli joukko tovereita, olimme piiritoimikunnan jäseniä. Teimme matkoja piirin alueelle mahdollisuuksien mukaan ja pidimme yhteyttä Helsingin keskusjohtoon. Minäkin jouduin yhteen aikaan käymään Helsingissä kerran kuukaudessa milloin ketäkin puoluejohdon jäsentä tapaamassa ja ohjeita saamassa."

Toinen muutos 20-luvun organisaatioon oli se kun ennen kaupungissa toimivat sekä piiri- että aluekomiteat, niin 30-luvulla tyydyttiin ainoastaan piirikomiteaan, joka hoiti myös paikalliset asiat. (Viite 10)

Piirikomiteasta pidettiin yhteyksiä muualle Pohjois-Hämeeseen. Arvo Viitanen Nokialta kertoo, että puolueen toimintaa paikkakunnalla helpotti se, että Tampereelta saatiin ohjeita. Ja yhteydet Tampereelle säilyivät ohranan suorittamista pidätyksistä huolimatta. Myös puoluekeskuksen edustajat tulivat usein Nokialle Tampereella käydessään.

Ennen kansanrintakautta oli Nokialla kuitenkin maanalainen puoluetyö vilkkaampaa kuin kansanrintamakauden aikana, kokouksia pidettiin useammin. Arvo Viitanen selittää tämän siten, että kansanrintamakaudella, jolloin toimittiin julkisissa järjestöissä, saatettiin siellä tavata useammin, keskustella asioista ja myös tehdä päätöksiä. (Viite11)

Takaisin alkuun


2.5 Kesäkoti ohranan silmätikkuna

Vaikka kommunisteilla ja vasemistolaisilla olikin yhteisiä tapaamisia eri järjestöjen tilaisuuksissa tämä ei riittänyt. Kaivattiin laajempia yhdessäolotilaisuuksia. Sellaiseen löydettiin mahdollisuudet 1937, jolloin hanke pantiin vireille Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön nimissä.

SKP:n maanalaisen piirikomiten jäsen, vaatetustyöläinen Anna Valtonen on muistelmissaan vuonna 1981 esitellyt tämän toiminnan syntyvaiheita. (Viite 12)

Tämän toiminnan rekisteröi heti myös paikallinen valtiollisen poliisin EK:n osasto. Pääosastolle lähettämässään selostuksessa toukokuussa 1937 paikallisosasto kertoo, että TAP on vuokrannut kesäpaikan Tottijärveltä ja että kesäkotitoimikunnan kaikki viisi jäsentä ovat kommunisteja.

Valtiollinen poliisin mielenkiinto tätä puuhaa kohtaan säilyi jatkossakin. Toukokuussa 1938 kerrotaan Helsinkiin, miten tunnetut kommunistit Lauri Hilden, Paavo Rosman ja Otto Mikkola olivat neuvotelleet kesäkotiyhtiön perustamisesta. Perustava kokous pidettiin 8.5. ja osakepääomaksi päätettiin 50 000 markkaa. Poliisin tietojen mukaan johtokunnan 12 jäsenestä kuusi oli kommunisteja, puheenjohtajana Otto Mikkola. (Viite 13)

Anna Valtonen, itse johtokunnan jäsen, puolestaan kertoo, miten puuha edistyi. Osakkeita myytiin paikallisille ammattiosastoille ja yksityisille jäsenille. Ammatillinen paikallisjärjestö merkitsi oman osuutensa. Sopivaksi paikaksi löydettiin saari noin tunnin laivamatkan päässä Näsijärveltä.

Anna Valtonen kuvaa erittäin innostuneesti ja havainnollisesti vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin kesäkodin tunnelmia. Hän kertoo, miten sinne tultiin lauantain iltalaivalla perheittäin ja miten myös kesälomat vietettiin siellä. Hyvät uimarannat odottivat ja sauna oli joka ilta kuumana. Kesäkodin sääntöihin kuului ehdoton raittius:

Mutta miten tämä idylli liittyi työväen yhteistoimintaan ja sodan ja fasismin vastaisen rintaman luomiseen? Anna Valtonen tiivistää asian näin:

Valtiollinen poliisi, jonka omat tiedottajat kävivät kesäkodilla, kuvasi asioita omalla tavallaan. Anna ja Lasse Suosalon toimintaa Tampereella kirjatessaan EK:n miehet pitivät kesäkotia erityisen "vaarallisena" paikkana:

Tästä "kommunistisesta kiihotuksesta" valtiollisella poliisilla on hyvin yksityiskohtaisia selostuksia. Kyseinen pariskunta toimitti kesäkodin lehteä, jota luettiin yleisissä tilaisuuksissa ja jossa seurattiin ajan tapahtumia vasemmistolaisesta/kommunistisesta näkökulmasta. Ohranan asiamiesten mielestä nämä kirjoitukset ja katsaukset olivat erittäin räikeitä ja valtion turvallisuutta vaarantavia.

Valtiollinen poliisi sai myös selville, että kesäkotia pidettiin ilmeisesti kommunistien etappipaikkana, koska aina joskus johtavat kommunistit toivat sinne vieraita muilta paikkakunnilta. Sen merkitys paikalliselle yhteydenpidolle oli ilmeinen. Suuremmissa juhlatilaisuuksissa oli ohranan tietojen mukaan läsnä jopa 150 - 200 henkeä.

Takaisin alkuun ; Luku 3: Kansanrintakauden toimintaa Tampereella


Viitteet lukuun 2:

1) Antero Timosen keräämä tilasto. Kansan Arkisto. Poliittiset vangitsemiset 3E.
Jaakko Mäkelä (Turun yliopisto) on tutkimuksessaan "Oikeudenkäyttö Suomen politiikassa vuosina 1918-1939, valtiorikosjutut", päätynyt 6 223 valtio- ja maanpetosjutuista rangaistukseen tuomittuun henkilöön. Valtio- ja maanpetosjuttujen lukumäärä mainittuina vuosina oli 1 663. Kansalaissodan jälkeisissä valtiorikostuomioistuimissa tuomittuja oli kaiken kaikkiaan 67 788. Paluu tekstiin

2) Taistelujen tiellä. SKP:n Tampereen piirin julkaisu siv.41-58. Paluu tekstiin

3) Reino Lahtisen haastattelu 11.3.1992. Paluu tekstiin

4) Teemu Oinonen: Erkki Salomaa siv. 66. Paluu tekstiin

5) Arvo Lammisen muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

6) Elli Stenberg. Taistelujen tiellä siv 11-34. Paluu tekstiin.

7) Leo Suonpään haastattelu 11.4.1992. Paluu tekstiin.

8) Elli Stenberg, kuten edellä siv. 13. Paluu tekstiin.

9) Taistelujen tiellä, siv. 41-58. Paluu tekstiin.

10) Paavo Rosmanin muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

11) Arvo Viitanen: muistio toiminnasta, Sorokka 4.2.1942. NKP:n arkistomateriaali, Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

12) Anna Valtosen muistelmat. Kansan Arkisto. Paluu tekstiin.

13) EK-Valpo 1/5 Tampereen os. tilannekatsauksia. Valtionarkisto. Paluu tekstiin.

14) EK-Valpo, Anna Suosalo hmp n:o 1902. Paluu tekstiin.


Anna Reetta Suosalo

Anna Reetta Suosalo os. Kilpeläinen, synt. 1910, oli tuomittu poliittisista syistä jo kahdesti ennen Tampereelle muuttoaan. Ensimmäinen tuomio 1930 oli vuosi ja kuusi kuukautta kuritushuonetta valtiopetoksen valmistelusta ja toinen vuonna 1932, jolloin tuomio oli jo kolme vuotta ja kuusi kuukautta. Paluu tekstiin.


Lauri Olavi Suosalo

Konepuuseppä Lauri Olavi Suosalo, synt. 1904, oli johtavia kommunisteja Vaasassa ennen vuotta 1926, jolloin lähti Neuvostoliittoon. Suosalo suoritti siellä punaupseerikoulun, komennettiin Suomeen 1931 ja tuli pidätetyksi samana vuonna. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi valtiopetoksen valmistelusta. Vapauduttuaan hän muutti Vaasasta Tampereelle ja toimi mm. Työväen Kesäkodin ohjelmatoimikunnassa vv. 1937-1939. Lauri Suosalon epäiltiin olleen yhteydessä ohranaan ja hänet erotettiin SKP:stä sodan jälkeen. Hän oli sodan aikana turvasäilössä ja komennettiin asepalveluun, kuten Pärmin pataljoonan miehet, mutta joutui pienemmänm ryhmän mukana aluksi Kannakselle. Siellä ohranan suorittamassa kuulustelussa myönsi 19.3.1942, että on "tavallaan katkaissut sillat jo takanaan aikanaan kertomalla kuulustelupöytäkirjaan enemmän kuin puolueen jäsenen olisi sallittu tehdä". Suoranaista näyttöä hänen tietoisesta yhteydestään valtiolliseen poliisiin ei EK-Valpon henkilömappi Valtionarkistossa todista. Paluu tekstiin.