Me muistamme ... ; Punainen Pohjois-Häme ; Betty Peltonen


Elina Katainen:

BETTY PELTONEN - uusi kommunistinen nainen?

"Tolstoilainen lapsuus" ; Kansalaissota hajottaa perheen ; Järjestöihminen ; Uusi yhteiskunta - uusi nainen ; Vapaata rakkautta ja vankilavuosia ; Hiljaiselosta uusiin toimiin ; Onni? ; Kansandemokraattisessa liikkeessä ; Nainen ja kommunisti ; Viitteet

Betty Peltosen Kansan Arkistossa sijaitsevan henkilöarkiston luettelo.
Betty Peltosen "Valpo -elämäkerta"


"Tolstoilainen lapsuus"

Betty Maria Peltonen syntyi Lempäälässä Karl ja Hilda (os. Hupakka) Peltosen vanhimpana lapsena vuonna 1902. Bettyn jälkeen syntyivät siskot Toini, Kerttu, Sylvi ja Elvi. 1920-luvulla sisarukset saivat hoivattavakseen pienen veljen, kun Peltoset ottivat kasvatiksi Antti Hyvösen pojan Matin.(viite 1)


Peltosen perhe n. 1926.

Koko perhe koolla parhaimpiinsa sonnustautuneena. Tyttöjen leningit ja kampaus ovat kuin muotilehdestä, eikä vanhempienkaan tyylikkyydessä ole moitteen sijaa. Kuva on vuosilta 1926-27 ja otettu pian Bettyn ensimmäisen vankilatuomion päättymisen jälkeen. Kuvassa vasemmalta äiti Hilda, Elvi sylissään kasvattipoika Matti, isä Karl, Kerttu, Betty, Toini ja Sylvi.


Nimi Betty Maria tuli äidin äidiltä; sekä äidin että isänpuoleisesta suvusta löytyi talollisia ja muutoinkin toimeentulevaa väkeä. Bettyn äiti oli nuorena myyjä, isä puolestaan kulki milloin metsurina tai tukkilaisena, milloin teki urakkaa oman hevosen kanssa. Karl suunnitteli myös Amerikkaan muuttoa veljensä perään. Hilda ei kuitenkaan innostunut tuumasta ja kielsi seikkailun. Niinpä Karlin passilla matkaan lähti vanhempi veli Eemeli.

Peltoset puolestaan muuttivat Lohjalle, jossa Karl oli aluksi sahan ja kalkkitehtaan leivissä, kunnes Virkkalan työväentalolta järjestyi vahtimestarin paikka ja samalla asunto. Betty tuli siten viettäneeksi nuoruutensa työväentalon lukemattomissa riennoissa. Myös kansakoulun Betty kävi Virkkalassa. Vanhemmat toimivat aktiivisesti työväenliikkeessä; Bettyn mukaan "isä oli intomielisen innostunut sosialismiin. Vanhimpana lapsenaan hän kuljetti minua kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja opetti lausumaan työväelle kirjoitettuja runoja ennen kuin osasin lukeakaan."

Muistelmissaan Betty kutsuu lapsuuttaan "tolstoilaiseksi"; siinä määrin voimakkaasti vaikutti alueen työväestöön kirjailija Arvid Järnefelt, joka perheineen asui Lohjalla. Tämä lahjoitti muun muassa työväenyhdistykselle kirjaston, jota Betty sekä hoiti että käytti ahkerasti. Paikkakuntalaisten kollektiiviseen muistiin painuivat myös koulukeittolan hyväksi järjestetyt näytelmäillat, joissa kirjailija perheineen oli mukana. Järnefeltin kanssa nuoret saattoivat keskustella perimmäisistä kysymyksistä, siitä "mitä elämä on". Betty sai myös opiskella venäjän alkeita Järnefeltien opastuksella.

Betty nuorena tyttönElämä edessä. Betty nuorena tyttönä Lohjalla


Kansalaissota hajottaa perheen

Bettyn isä omaksui tolstoilaisuuden eli pasifistisen "rakkauden opin", kuten Betty asian ilmaisee. Kansalaissodassa Karl Peltonen palvelikin aseettomana. Sodan jälkeen Järnefeltit auttoivat punaisia vetoamalla esimerkiksi Peltosen puolesta tämän kenttäoikeudessa saaman kuolemantuomion peruuttamiseksi.  Karl siirrettiinkin valtiorikosoikeuteen, jossa hän - aseettomuudesta huolimatta - sai 12 vuoden tuomion. Bettyn arkistossa on kaksi postikorttia vankilasta: toiseen isä on riipustanut joulutervehdykseksi "Turvattisi häipynyt/ On ristikkojen taakse./ Syy ei sinun eikä minun/ Vaan kurjain Lahtarien!" Isä vapautui armahdusten yhteydessä.

Betty olisi halunnut jatkaa koulunkäyntiä uudessa yhteiskoulussa, jonka perustamiseen Järnefeltit olivat myös vaikuttaneet. Mutta kuten työläistytöille tuohon aikaan tapasi käydä, Betty päätyi koulun sijasta työuralle, aluksi Lohjan osuuskauppaan myyjäksi. Kansalaissodan jälkeen hän muutti Tampereelle, jossa hengissäpysymisen ensin takasi kansankeittiö. Ennen pitkää Betty onnistui kuitenkin saamaan piianpaikan. Mitä lie vankilassa ollut isä ajatellut tyttärensä tekemisistä, sillä paikka järjestyi sattumalta Tampereen valtiorikosoikeuden puheenjohtajan, tuomari Raekallion, perheeseen. Bettyn oman näkemyksen mukaan tässä ei ollut ristiriitaa, vihantunteita ei henkilökohtaisella tasolla ollut. Talon emäntä tosin kehotti olemaan mainitsematta isän kohtalosta tuomarille. Pian Betty kuitenkin siirtyi osuusliike Voimaan myyjäksi.


Järjestöihminen

Betty oli kasvanut keskellä työväenliikkeen moninaisia rientoja ja ajan koittaessa tuntui luontevalta liittyä Virkkalan sosialidemokraattiseen nuoriso-osastoon. Vuonna 1916 alkoi nuorempien ohjaaminen vastaperustetussa lastenjärjestössä, Virkkalan järjestöpojat ja järjestötytöt. Kansalaisodan jälkeenkin järjestökoti löytyi nuoriso-osastosta, tällä kertaa Tampereelta.

Sitä miten ja miksi tuli valinneeksi liikkeen vasemmistososialistisen siiven (viite 2), Betty ei muistelmissaan tarkemmin selvitä. Pohjois-Hämeen nuorisopiirin kokouksessa hän joka tapauksessa joutui "tapaamaan Skp:n työssä ja toiminnassa olevia tovereita" ja sai sittemmin luettavakseen puolueen "aineistoa". Hän oli myös yhteydessä Helsingissä toimiviin kommunisteihin, muiden muassa Jalmari Rasiin. Vuonna 1921 hänet jo lähetettiin Neuvosto-Venäjälle osallistumaan Suomen Kommunistisen Puolueen (Skp) IV:een edustajakokoukseen ja kursseille.

Vain kotikulmia kierrelleestä, 18-vuotiaasta nuoresta naisesta (hän oli kokouksen nuorin osanottaja) oli epäilemättä jännittävää lähteä salaiselle matkalle, joka Helsingin ja Viipurin kautta suuntautui suljetulle raja-alueelle. "Oksien päälle ei saa astua -- Rajajoen kapeikossa on astuttava vain kiville -- jos alkaa paukkua on yritettävä puiden suojaan", neuvoi oppaana ollut toveri matkalaisia. Itse kokousta - tunnettujen työväenjohtajien kinastelua - Betty seurasi vaiteliaana. Mieleen jäi Kullervo Mannerin puhe: "alustus oli mittava, sitä kesti lähes vuorokauden". Kokouksen epävirallinen puoli, seurustelu eri puolilta Suomea ja Neuvosto-Venäjää tulleiden edustajien kanssa, sen sijaan sujui rattoisammin.


Uusi yhteiskunta - uusi nainen

Uusia tuttavuuksia oli muun muassa Arvo Poika Tuominen, josta Bettyä varoitettiin etukäteen: Tuominen on hurmuri! Ainakin henkinen ystävyys Pietarissa solmiutui ja yhdessä pohdittiin uutta sosialistista elämäntapaa ja ihmistä. Seuraavana vuonna Tuominen kirjoitteli vankilasta Bettylle kirjeitä, joissa pohdiskeltiin nk. uuden naisen - jota Tuominen nimitti "neuvostonunnaksi" - ominaisuuksia. Tuomisen Bettylle laatiman "ohjesäännön" mukaan neuvostonunna on itsenäinen naistyyppi, jonka elämänkatsomus ja elämäntavat myötäilevät "luokkataistelijalle välttämätöntä edellytystä vapautta". Tämä uusi nainen "ei kiellä naisellista luontoaan, eikä työnnä luotaan 'maallisia iloja', joita hyvin vähän hymyilevä todellisuus tarjoaa": toisaalta hän ei myöskään halua yksinomistusta rakastettuunsa, vaan vaatii molemminpuolista vapautta. Neuvostonunnalle rakkaus ja avioliitto ovat ohimeneviä tilanteita, joiden on alistuttava aatteen palvelukseen. Bettyä Tuominen nimitti uuden aatteen "koekaniiniksi".(viite 3)

Huumoripitoinen sanailu liittyi laajempaan keskusteluun uuden sosialistisen ihmisen seksuaalimoraalista ja naisen asemasta sosialistisessa yhteiskunnassa. Suomessa uusien ideoiden airueeksi tuli ehkä ennen muuta Alexandra Kollontai, jonka ajatuksia perheestä, seksuaalisuudesta ja naisen asemasta käännettiin noina vuosina myös suomeksi. Betty pyrkikin elämässään noudattamaan asetettuja suuntaviivoja, rikkomaan rajoja, jotka jäsensivät naiseutta ja naiskansalaisuutta 1920-luvun Suomessa.

Betty muutti Helsinkiin (1922-23 ?) ja alkoi työskennellä kommunistisen liikkeen hyväksi. Muistelmiensa mukaan hän toimi sekä Skp:n että Sosialistisen työväenpuolueen (Stp) konekirjoittajana. Stp:n puoluetoimikunnan jäseneksi Betty valittiin vuonna 1923. (viite 4) Lisäksi hän osallistui liikkeen lehtien, Liekin, Idän ja Lännen ja Työläisnaisen, toimittamiseen.


Vapaata rakkautta ja vankilavuosia

Myös ystävät ja rakastetut löytyivät liikkeen piiristä. Pitempiaikainen, salainen suhde - eräänlainen työpaikkaromanssi - solmiutui liikkeen aktivistin, toimittaja Väinö Vuorion kanssa. Vuorio oli jo naimisissa ja pienten lasten isä. Muutoinkaan suhde ei ollut pelkkää onnen huumaa, sillä Betty joutui ensimmäisen kerran poliittiseen vankeuteen vuonna 1925. Jo elokuussa 1923 hän oli kuukauden verran pidätettynä Stp:n lakkautusjutun yhteydessä, ja valitusten jälkeen korkeimman oikeuden tuomio tuli maaliskuussa 1925: syyte koski valtiopetoksen valmistelua ja tuomio oli vuosi vankeutta ja kansalaisluottamuksen menetys viideksi vuodeksi. (viite 5) Vankeusajalta on säilynyt nippu Väinö Vuorion kirjoittamia kirjeitä, jotka kertovat ennen muuta ikävästä ja odotuksesta - "työasioihin" niissä on vain peiteltyjä viittauksia. Kirjesalaisuus kun ei ulottunut poliittisten vankien saamiin ja lähettämiin viesteihin.

Bettyn vapautumisen jälkeen kesällä 1926 suhde jatkui edelleen salaisena, ja entiseen tapaan onnettomissa merkeissä. Seuraavat kirjeet liikkuivat jo pääkaupungin ja keuhkotautiparantolan välillä, sillä Väinö Vuorio sairastui tuberkuloosiin. Vain vuotta myöhemmin, keväällä 1928, Vuorio joutui itse vankilaan. Siellä sairaus paheni, ja kesältä 1929 on säilynyt Bettyn sisaren kirjoittama viesti omaisille: "(Betty) lähti Halilan parantolaan tapaamaan Väinöä keskiviikkona. Saimmekin eilen kuulla että Väinö oli kuollut keskiviikkona. He tulevat nyt yhdessä tänne. Kansa menee vastaan." Työväenliikkeen aktivistien hautajaiset olivat sotienvälisenä aikana suuria mielenosoitustilaisuuksia.

Lokakuussa 1929 Betty joutui jälleen itse pidätetyksi ja Turun hovioikeus tuomitsi hänet keväällä 1930 kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja menettämään kansalaisluottamuksen kuudeksi vuodeksi. (viite 6) Betty oli tuolloin jo ollut viisi vuotta ilman tätä luottamusta. Niinpä uusi rangaistus merkitsi sitä, että hän saattoi esimerkiksi käyttää äänioikeuttaan ensimmäisen kerran vasta 34-vuotiaana.

Vankilassa hän kirjoitti äidilleen: "Surua minulla on. Hiljaista, alati mielessä säilyvää surua. Ystävän, kunnioitetun ja rakastetun kuolema jättää syviä jälkiä. Tästä minä en voi enempää puhua. Tarvitsen kaiken tahtoni ja tarmoni, että ne tunnekuvat, jotka liittyvät rakkaisiin muistoihin, eivät valloittaisi mieltäni. Ne toisivat tullessansa kipeätä tuskaa." Lopuksi Betty toteaa - jonkinlaisena kommunistin tunnuslauseena - "Elämä on nyt alettava yhtä kovana kun se on. Hennot tunteet ovat onnettomuuden sukua, vankilassa."

Bettylle tunteiden kovettaminen oli kuitenkin vaikeaa. Koska pehmeyden ja heikkouden osoittaminen toveripiirissä oli epäsuotavaa, alkoi ruumis oireilla. Vankilan huono hygienia ja ravinto sekä talvinen kylmyys eivät tilannetta parantaneet. Ei sekään, että vanhemman polven toverit, ennen muuta Lyyli Heinonen, yrittivät Bettyä hoivailla. Bettyn viimeinen kirje ennen vapautumista on päivätty 18. huhtikuuta 1932: "Kallis kotini! Rakas äitini! -- Luotin näihin asti terveyteni paranemiseen, mutta taudin kehittyminen on nyt vienyt siihen, että nyt olenkin huolenpitonne tarpeessa, enemmän kuin koskaan ennen. Nivelien puolesta, joita nyt on useimpia kipeinä, vielä kestäisin, mutta pahinta on, että sydämeni on arveluttavasti heikontunut." Betty oli tuolloin 29-vuotias.


Hiljaiselosta uusiin toimiin

Vapautumisensa jälkeen Betty vetäytyi kaikkein aktiivisimmasta toiminnasta perheensä pariin Tampereelle. Sairastelu jatkui ja lisämurhetta aiheutti isän kuolema vuonna 1933. Seuraavana vuonna Betty hakeutui vuoden kurssille Työväen Akatemiaan Kauniaisiin. Väinö Voionmaan allekirjoittamasta todistuksesta voidaan lukea Bettyn suorittaneen "Yhteiskunnallis-valtiollisen linjan" arvolauseella "erittäin taitava".

Perhekin kasvoi, sillä Bettyn sisar Elvi sai vuonna 1936 aviottomat kaksospojat Kimmon ja Juhanin (Jarnon). Toini-sisar miehineen adoptoi toisen pojista kun taas Jarno jäi Bettyn äidin ja kotona asuvien sisarusten hoiviin: erityisen läheinen hänestä tuli Bettylle.

Toipuminen ja opiskelu rauhaisassa Akatemiassa herättivät vähitellen myös halun palata aktiiviseen poliittiseen toimintaan. Työväen yhteisrintamapolitiikan mukaisesti Betty alkoi solmia yhteyksiä muun muassa taiteilijaseura Kiilan jäseniin. Hän järjesti Tampereelle seuran tilaisuuksia ja hankki tilauksia vasemmistolaisille kulttuurilehdille sekä Kiilan Albumeille.

Toimintaa Ihmisoikeuksien Liitossa hän muisteli puheessaan Tyyne Lassilan hautajaisissa: "Tamperelaisten valtuuttamana olin muiden mukana jättämässä kuolemanrangaistusta vastustavaa adressia presidentti Kyösti Kalliolle. Matka päättyi Ihmisoikeuksien Liiton perustavaan kokoukseen." Liiton puheenjohtajaksi valittiin professori Väinö Lassila ja Betty nimitettiin liiton valtuuskuntaan. Tampereella hän alkoi järjestää toimintaa yhdessä Lassilan sisaren Tyynen kanssa, josta tuli alaosaston puheenjohtaja. Sihteeriksi ryhtyi Betty. Suomen Liiketyöntekijäin liiton Tampereen osastojen lehteen hän kirjoitteli juttuja nimimerkillä E. Elo.

Bettyn aktiivisuutta rajoitti kuitenkin kommunistin ja poliittisen vangin leima, joka oli kuin pelkoa herättävä, tarttuva tauti. Kun Betty esimerkiksi yritti aloittaa osuuskaupan yhteydessä Naiset mukaan -toimintaa, lopetti kaupan johto yrityksen alkuunsa.


Onni?

Betty liittyi myös Sosialidemokraattiseen puolueeseen, joskin osallistui niin ikään maanalaisen Skp:n toimintaan: puoluesolun kokouksessa hän tapasi tulevan avomiehensä, Onni Kyrölän. Yhteinen koti perustettiin Lahteen. Puolue poti tuolloin jonkinlaista verenvähyyttä. Viranomaisten toiminta yhdistyneenä sisäisiin epäluuloihin hajotti liikettä. Kirjaimellisesti verta alkoivat Neuvostoliiton puolella toimivassa puolueen osassa vähentää Stalinin puhdistukset, jotka suuressa mitassa käynnistyivät vuonna 1937.

Huhut kertoivat Onninkin olevan "provokaattorin" - Etsivän keskuspoliisin palkkaaman urkkijan. Betty tuki miestään ja tuli siten itsekin leimatuksi muutamien toverien silmissä. Jatkosodan aikana Betty ja Onni osallistuivat jossain määrin maanalaiseen, sodanvastaiseen toimintaan. Vuonna 1943 he esimerkiksi piilottelivat ja ruokkivat desanttina Suomeen palannutta Matti Långia. Tästä syystä Onni joutui pidätetyksi syksyllä 1943 ja kuoli ilmeisesti viranomaisten pahoinpitelyn vuoksi. Betty kirjoitti myöhemmin elämäntoverinsa kuolemasta: "Samassa vankilassa, samalla kertaa pidätettynä ollut toverini kertoi, että mieheni oli tuotu permantoa pitkin vetämällä koppiin nro 14, noin klo 5-6 aamulla, jolloin hän yhtämittaisesti oli ääneen valittanut." Betty pidätettiin samana aamuna (9.10.1943) ja läheisestä sellistä hän joutui kuuntelemaan viereisistä kopeista ja käytävästä kantautuvia ääniä, Onnin valitusta ja pyyntöjä saada vettä.

Betty joutui Matti Långin jutun takia tutkintavankeuteen ja oikeuteen, vaikka hän ei koskaan myöntänyt tunteneensa Långia. Hovioikeuden vapauttava päätös tuli helmikuun alussa seuraavana keväänä (1944). Ilman avioliiton tuomia oikeuksia ollut Betty sai tuolloin havaita kotinsa tyhjentyneen. Myöhemmin hän kirjoitti "päämajan ohranoiden" hajottaneen kodin ja määränneen "kaiken muun, paitsi osan vaatteistani ja joistain pikkutavaroista Onnin taantumuksellisille sisarille. -- Tutustumiseni Kyrölään oli minulle kaiken kaikkiaan onnettomuus. -- Viimeisessä elämäni murhenäytelmässä sain maksaa kalliin hinnan -- siitä, että tässä maassa lähdin perustamaan kotia toveriavioliiton muodolle." (viite 7)


Kansandemokraattisessa liikkeessä

Sodan jälkeen Suomen kommunistinen liike laajeni pienestä kaaderipuolueesta joukkojärjestöksi, jonka liittolaisena oli laaja kansandemokraattinen organisaatio. Kommunistien sisäpiiri arvioi tuolloin tovereittensa aikaisempia ansioita. Betty tunsi jälleen joutuneensa tuomioistuimen eteen, kun upouuteen jäsenkirjaan merkittiin liittymisvuodeksi 1941. "En unohda sitä kokousta, syyskuun iltaa", Betty kirjoitti myöhemmin Ville Pessille, "jossa pitkän odotuksen jälkeen sain puolueen jäsenkirjani ja ilmoituksen kuulutuksena kaikille, että minut on hyväksytty puolueeseen vuonna 1941. Häpesin, en tiedä mitä kaikkea."

Häpeästä huolimatta Betty ryhtyi taas järjestötyöhön, joka oli hänelle kuten monille liikkeen ihmisille, suorastaan "toinen luonto" - ellei ensimmäinen. Uudeksi työkentäksi tulivat Itä-Euroopan maiden ja Kiinan vastaperustetut ystävyysseurat. Suomi-Neuvostoliitto -seurassa Betty oli palkkatyössä vuoteen 1952. Seuratyö avasi myös mahdollisuuden matkustella eri puolille Itä-Eurooppaa ja jopa Siperiaan. Kuuden vuoden työ seurassa palkittiin erottamisella vuonna 1952: Bettylle tämä oli "koko elämää järisyttävä isku". SNS:n jälkeen Betty oli eläkeikäänsä saakka töissä Oy Konelassa, joka toi maahan neuvostoautoja.

Bettyn arkistoon sisältyy vaikuttava kokoelma hänen erilaisia kiinnostuksenkohteitaan kuvaavia jäsenkortteja - kaadereilla tosin oli velvollisuuskin kuulua mahdollisimman moniin yhdistyksiin: puolue ja muut kansandemokraattiset järjestöt, joista Betty tunsi kodikseen erityisesti Sörnäisten Demokraattisten naisten yhdistyksen, rauhanliike, ystävyysseurat, Vapaa-ajattelijain liitto, Voimistelu- ja Urheiluseura Jyry, Maiju Lassila -seura, Marraskuun liike, Syöpäyhdistys, Merimuseoyhdistys... Aktiivisesti hän seurasi myös kotitalonsa, Asunto oy Torkkelinlinnan, hallintoa ja tapahtumia tullen vuosien mittaan tutuksi talonväelle.


Nainen ja kommunisti

Sodan jälkeen Betty pohdiskeli eräässä kirjoituksessaan "nykypäivän naisihannetta", ominaisuuksia jotka olisivat tärkeimpiä "siinä taistelussa, joka on minunkin elämäni täyttävä sisältö, taistelussa sosialismin puolesta". Hän näki kaksi naistyyppiä, joilla molemmilla olisi tärkeä tehtävä: "sivustakatsojat", vaimot ja äidit, jotka ovat kuitenkin antaneet koko elämänsä työväenliikkeelle, antamalla sille miehensä ja kasvattamalla sille lapsensa. Toinen tyyppi olivat "taistelijanaiset", jotka "kamppailussa menettävät jotain naisen olemuksestaan" muuttuen miesmäisiksi. Tavoitteeksi Betty asetti yksilöllisesti rikkaan elämän, joka kuitenkin olisi myös "yhteisön kannalta antoisa". Bettyn omassa elämässä on nähtävissä samaa kaksinaisuutta, toisaalta järjestöille ja politiikalle omistautumista, toisaalta perheelle, rakastetuille ja ystäville sekä kulttuuriharrastuksille annettua aikaa.

Betty Peltosen taistelu sosialismin puolesta päättyi vuonna 1988 - vuotta ennen kuin koko sosialistinen järjestelmä alkoi näkyvästi murtua.


Viitteet

1. Henkilötiedot on poimittu Betty Peltosen muistelmista, jollei toisin ole mainittu. Betty Peltosen (BP) arkisto, kansio 12. Kansan Arkisto (KA). Paluu tekstiin.

2. Tähän siipeen kuului paikallinen toiminta, jota ohjaamaan perustettiin vuonna 1920 Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (Sstp) ja Neuvosto-Venäjältä ohjautuva toiminta, jota puolestaan johti suomalaisten punapakolaisten Moskovassa elo-syyskuussa 1918 perustama Suomen Kommunistinen Puolue (Skp). Paluu tekstiin.

3. AT:n kirje BP:lle Turun lääninvankilasta 10.9.1922, BP:n arkisto, kansio 1. KA. Paluu tekstiin.

4. Saarela, Tauno, Suomalaisen kommunismin synty 1918-1923. KSL: Hki 1996, 326. Paluu tekstiin.

5. BP oli pidätettynä 3.-20.8.23. Ko:n tuomio tuli 16.3.25. Vapautuminen 13.7.26. Paluu tekstiin.

6. Pidätys 16.10.29, THO 24.3.30; vapautuminen 2.5.32. Paluu tekstiin.

7. Kirjeestä Ville Pessille 14.12.1945. Paluu tekstiin.

Takaisin alkuun