Etusivu
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry
Nuorten teatterifestivaali Murros PDF Tulosta Sähköposti

Tikkurilan Teatterikoulun kesällä esittämä näytelmä Kosketa pohjaa tullaan jatkossa näkemään myös nuorten teatterifestivaaleilla Tampereella. Marraskuussa järjestettävän Murros -festivaalin aikana esitetään yksinomaan nuorten teatteritekijöiden ohjelmistoa. Tuukka Tiihosen ohjaama Kosketa pohjaa on tuotettu osana Euroopan unionin kulttuurirahaston rahoittamaa River-hanketta, jossa Kansan Sivistystyön Liitto on näkyvästi mukana.

kosketa_pohjaa_pieni_2010

Lue lisää...
 
Työväenkirjallisuudesta työelämän kritiikkiin PDF Tulosta Sähköposti

Tampereella viime lauantaina työväenmuseo Werstaan tiloissa järjestetty Työväenkirjallisuuden päivä kokosi runsaasti yleisöä museon seinien suojiin. Festivaalin ehdottomasti suosituin tilaisuus oli kirjailija Hannu Salaman haastattelu, josta vastasi Salamaa tutkinut kirjallisuudentutkija Milla Peltonen. Muita tunnettuja kirjailijavieraita olivat muun muassa Kari Hotakainen, Leena Lehtolainen, Mikko Rimminen ja Anneli Kanto. Keskusteluiden lisäksi paikan päällä oli lukuisia kustantajia ja kirjamyyjiä. Kansan Sivistystyön Liitto oli yksi festivaalin järjestäjistä.

tyovaenkirjallisuus_esitekansai_pieni

Lue lisää...
 
Suomenkielen kursseja maahanmuuttajille PDF Tulosta Sähköposti

Kansan Sivistystyön Liitto ja Asukastila Fokka järjestävät yhdessä tulevan syksyn ja kevään aikana suomenkielen opetusta maahanmuuttajille. Syksyllä käynnistyy kaksi alkeiskurssia sekä kurssi, jossa paneudutaan kielitaidon parantamiseen. Kurssit järjestetään asukastila Fokassa, osoitteessa Meri-Rastilan tie 14 B. Opetuksesta vastaa Noora Virtanen. Kurssit saavat avustusta Opetushallitukselta.

kirjaimet_jonathan_ruchti_stock_pieni

Lue lisää...
 
Radiotyöskentelyn peruskurssi PDF Tulosta Sähköposti

KSL ja Helsingin suomenkielinen työväenopisto järjestävät yhdessä kaksi radiotyön peruskurssia syksyllä 7.9. - 23.9. ja 19.10. - 4.11. Kursseilla perehdytään radio-ohjelman toimittamiseen, editointiin, haastatteluiden toteuttamiseen ja studiotekniikkaan. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus omien radio-ohjelmien nauhoittamiseen ja lähettämiseen KSL-radion aalloilla. Koulutuksesta vastaa KSL:n radiotuottaja Olli Sydänmaa. Kurssille voi ilmoittautua Ilmonet -palvelun kautta.

radio_marcelo_brito_filho_stockex_pieni

 
Kino Union - Käsikirjoituskilpailu PDF Tulosta Sähköposti

Elokuvafestivaali Kino Union - vapautuksen elokuvia järjestää käsikirjoituskilpailun, jonka teemoja ovat vallan, vapauden ja työn kysymykset. Kilpailuun voivat osallistua kotimaiset dokumentti-, animaatio- tai fiktiolyhytelokuvaan tähtäävät käsikirjoitukset. Kilpailun viimeinen osallistumispäivä on 17. syyskuuta. Käsikirjoituskilpailun tulokset julkistetaan marraskuussa 2010 järjestettävän Kino Union -festivaalin aikana.

kino_union_2010_pieni.jpg

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 2